One step at a time, one hope then another

Sain kuin sainkin siskon eilen mukaani tallille ja luonnollisestikin kamera kädessään kentän laidalle istuskelemaan. Useamman viikon ajan olen ratsastellut melko lailla ylhäisessä yksinäisyydessäni, sen suuremmin edes kuvaajia paikan päälle kyselemättä. Välillä on kiva olla hevosen kanssa kaksin ja unohtaa ihan kokonaan sellainen tietynlainen suorittaminen.

Vastapainoksi on toki silloin tällöin (tai vähän useamminkin, hehe) mukava saada kuvia, joista analysoida mm. omaa istuntaa. Mun kohdalla pieni suuri remppa sen suhteen ei olisi ollenkaan pahitteeksi, joten pitänee käydä toimeen. Oma innostus tavoitteellisempaa treenaamista kohtaan on taas näin MM-kisojen myötä noussut pienille siivilleen, ja tätä tunnettahan vain vahvistaa se tosiasia, että Nuutti on viimeinkin ruvennut liikkumaan vähän laajemmin.

Kuten suurin osa blogia pidemmän aikaa seuranneista varmaan muistaakin, oli meillä keväällä jonkin verran ongelmia Nuutin kuivikkeen kanssa. Ensimmäinen postaus aiheesta tämän linkin takana, seuraava tämän. En muista olenko asioiden kulusta tuon jälkeen tänne blogin puolelle mitään kirjoitellut, mutta muutoksia on siis onneksi tapahtunut. Lähtötilanne vielä näin tiivistettynä: Nuutti söi tallillamme kuivikkeena käytettävää olkipellettiä, ja lihavuus- sekä turvonneisuusongelman lisäksi alati kostean alusen oletettiin toimineen myös jatkuvasti pahentuneen sädemätäongelman aiheuttajana.

Vaihto olkipelletistä turpeeseen tuntui useiden eri ammattilaisten antamista mielipiteistä huolimatta tallin puolesta melko vaikealta, jolloin ehdotimme kuivikkeen hommaamista omakustanteisesti. Tallin omistaja halusi kuitenkin aluksi kokeilla miten toimisi kuvio, jossa Nuutin karsinaan vietäisiin pellettipapanoiden sijasta jo hajonnutta kuivikemöhnää muiden hevosten karsinoista. Plussana tässä oli se, että hevonen ei voinut enää täyttää vatsaansa vasta siellä turpoavilla pelleteillä, miinuksena yhä edelleen likainen karsina.

Tämä muutos ei siis parantanut sädemädän tilannetta lainkaan, sillä vaikka karsinassa ei enää ollut kastelua vaativia papanoita, oli alusta tosiaan aina kostea. Kun Nuutti pisteli poskeensa kaiken puhtaan kuivikkeen (kyllä, se tosiaan söi myös sen hajonneen mömmön oikein suurella ruokahalulla), seisoi se päivät pitkät melkoisen kusilammikon keskellä. Nuutti on lisäksi melkoinen sotkupelle joten useimmiten tallille tullessani sen karsina näytti siltä, että sieltä olisi voinut kärrätä lantalaan ihan kaiken.

Lisäksi tallityöntekijät (tai siis eivät kaikki, mutta joku / muutamat) tapasivat toisinaan karsinan ovessa olevasta "ei pellettejä karsinaan" -lapusta huolimatta heittää kaiken kakan päälle mitäpä muutakaan kuin niitä papanoita. Muutaman kerran tästä tallin omistajalle huomautin, kunnes eräänä kauniina päivänä Nuutin karsinassa odotteli iso keko turvetta. Heppa pyöri siellä nenä maassa mahdollista syötävää etsiskellen, mutta joutui kerta toisensa jälkeen pahan makuisen kepukan tai turvepaakun suustaan sylkäistyään toteamaan että eihän tästä ruuaksi ole.

"Mis mun herkkupelletit on ?!"

Kuivikkeen vaihdon myötä sitä epämääräistä turvottelua ei ole esiintynyt kertaakaan, ja etenkin viimeisimmän kengityksen jälkeen huomasin myös sädemädän tilanteen ottaneen aimo harppauksen parempaan suuntaan. Täydellisestä ollaan vielä kaukana, mutta ainakin olosuhteet nyt mahdollistavat sen tavoittelun. Odotan niin innolla miltä säteet esimerkiksi puolen vuoden kuluttua näyttävät, ja kuinka paljon heppa on siihen mennessä laihtunut. Kun se ei enää päivät läpeensä pääse nassuttamaan ruokavalioonsa normaalisti kuulumatonta höttöä, on syytä odottaa muutoksia.

Eilen ratsastin Nuutin ilman satulaa pitkästä aikaa tallimme suuremmalla hiekkakentällä. Sen laidalla tapahtui vaikka mitä, mutta alkukäynnit menoa ja meininkiä pällisteltyään heppanen asettui kuulolle oikein hyvin. Kesken ratsastelun huomasin ratsastamisen sijasta tosiaankin taas lähinnä ratsastelevani, joten jatkossa meinaan ehdottomasti uhrata enemmän ajatusta tuntien suunnittelulle. Heppa hommiin, kuski hommiin. Päämäärättömälle haahuilulle isosti kenkää !

Kuva alkutunnista, hieman jäykkänä vielä.

Näytän siltä ku oisin Voldemortille sukua.

Kyllä ne vatsalihakset sieltä läskin alta vielä esiin kaivetaan - molempien kohdalla !

Nuutti teki muutamia ihan hyviä laukannostoja.

Tämä oli pakko lisätä vaikka tarkennus ei ihan kohteessa olekaan, sillä havainnollistaa mun mielestä hyvin sitä miten paljon paremmin paino lopuksi oli takaosalla. Menossa kuitenkin jo loppuravit pidemmässä muodossa.

Kaikista kuvista kiitokset siskolleni Jonnalle. Muutama postaus sitten joku muuten valitti kuvien vähentyneen entisestä, ja tätä tosiasiaa pähkäiltyäni löysin ilmiölle selityksen: hitaampi kamera. Aiemmin käytössäni ollut, edelleen rikkinäisenä lojuva Canon eos 60d otti kuvia huomattavasti nopeammin kun taas tämä vanha 400d räpsii kovin hitaasti, eli siinä missä 60d napsi yhdestä askeleesta sen vähintään kolme kuvaa, ottaa 40d ainoastaan yhden. Ja usein se yksi on juuri siitä väärästä vaiheesta liikettä. Tiedättehän, kun hevonen näyttää maahan sidotulta mörssäriltä ja ratsastaja painovoimaa vastaan taistelevalta mummonaamalta. Tulevissa postauksissa kuvamateriaalia on kuitenkinkin luvassa varsin runsaasti, ja parhaani mukaan nostan tasoa korkeammalle ihan jatkuvasti. Kehitysehdotukset ovat toki silti enemmän kuin tervetulleita !