Tunnilla pitkästä aikaa !

Kuluneet viikot ovat olleet ihan mahtavia. Nuutin kanssa tuntuu menevän päivä päivältä paremmin ja itse olen tästä johtuen vuodattanut onnen kyyneleitä enemmän kuin kehtaan edes myöntää. Välillä tämä tuntuu ihan unelta. Nuutin liike on viimeinkin ihan todella alkanut kehittää alleen sitä kauan kaivattua ilmaa ja hevonen on työskennellyt paremmin kuin kenties moniin vuosiin. Vaan on sitä tehty töitäkin - ja tullaan tekemään edelleen. Haluan uskoa tämän kaiken olevan vasta esimakua siitä, mitä onkaan vielä luvassa.

Eilen olimme Nuutin kanssa ensimmäisellä koulutunnilla varmaan kahteen vuoteen. Se on pitkä aika. Aikoinaan maajoukkuetasolla kilpaillut serkkuni on jonkin verran aina silloin tällöin käynyt meitä opastamassa, mutta säännöllinen kotivalmennus on uupunut ihan täysin. Viime viikolla suunnistin kuitenkin kyselemään luottovalmentajaltamme hänen aikatauluistaan ja saimme sovituksi tunnin torstai-iltapäivää piristämään.

Eeva on valmentanut meitä Nuutin kanssa ihan alkuajoistamme lähtien (ja mua oikeastaan jo ennen sitä), enkä voisi kuvitella kohdallemme ketään sopivampaa. Hän on ihan äärimmäisen taitava ja lisäksi aidosti kiinnostunut opetettaviensa kehittymisestä. Tunneille on aina kiva mennä, ja niiltä saa kerta toisensa jälkeen lähteä monta ahaa -elämystä rikkaampana.

Eilen aloitimme runsaalla määrällä perusteellista käyntityöskentelyä, ja verryttelyn jälkeen siirryimme siirtymisten pariin. Nuutti liikkui alusta saakka aika hyvin ja etenkin laukka sai Eevalta heti positiivista kommenttia. Vaikka tavoitteellinen treenaaminen on viimeisten vuosien aikana jäänyt vähemmälle, niin eteenpäin on kuulemma silti menty. Eevan mielestä liike oli takaa entistä ponnekkaampaa ja Nuutin suu rauhallisempi. Töitä riittää toki edelleen, ja ruosteessahan me "vaativampien temppujen" osalta olemme, mutta no... kukapa ei?

Suurimmaksi ongelmaksemme muodostui eilen käynnin sekä erityisesti ravin rauhallisen tahdin löytäminen, sillä Nuutti tuppaa välillä ajautumaan hieman liian kiireiseksi. Tällöin liikkeen lennokkuus kärsii ja selkä saattaa tipahtaa alas. Sainkin koko tunnin ajan keskittyä vakaaseen ja vahvaan istuntaan, joka auttaa hevosta malttamaan sekä tavallaan nostaa liikettä enemmän ylös. Tämän lisäksi pääsin ympyräurilla korjaamaan Nuutin vinoutta, joka etenkin oikeassa kierroksessa näkyy lörpöttävänä sisäohjana. Tavoitteena oli ratsastaa hevonen takaosakäännöstä ajattelemalla "ulkoavuilla kohti kahta tasaista ohjaa". Painoa takajaloille, molemmat lavat maltillisen asetuksen sekä taivutuksen avulla paremmin mukaan liikkeeseen, ja muoto tasaiseksi kevyelle kädelle.

Voihan olla, että vielä joku päivä osaan istua eikä näitä mustia laatikoita enää tarvita ! Toivossa on hyvä elää.

Pikkuravia, mutta voimakkailla takajaloilla.

Mä en kestä tota nassua, tui !

Kootumman laukan lisäksi annoin hevosen myös hetkittäin mennä vähän alemmas.

"Tääl mä vaa kiltisti painan vaik äiskä ratsastaa yhel kädel."

Ihan kamala lösötys päällä, enkä voi edes kevennystä syyttää..... !

Tunnin päätteeksi fiilis oli aivan loistava, hyvä kun nahoissani pysyin ! Tammikuussa aloitettu säännöllinen kraniohoito alkaa viimeinkin myös niiden suurempien ongelma-alueiden kohdalla tuottaa näkyvää tulosta - ja tämän siis myös ihan sormineni hevosta kopeloidessani tunnen. Eeva kehui kovasti lopputunnin laukkaa (mikä olikin taas kerran ihan mieletöntä, ai että... !) ja sanoi Nuutin liikkuneen "varsin freesisti". Hän myös hieman huvittuneena muisteli niitä aikoja, jolloin hallinnassa oli ajoittain hieman puutteita ja kun heppanen eräälläkin tunnilla loppuraveissa viskasi meikän kanveesiin... :D Oi voi sentään... on sitä ehkä tosiaan hitunen tässä matkan varrella kehitytty, vaikka osaahan Nuudeli omiaan uunoilla edelleen. Ja hyvä näin, sillä olisihan elämä muuten ihan kamalan tylsää... !

Mahti poniini niin pätevänä.

Eilen mun piti rustailla tänne sellainen sekalainen postaus kraniosta sekä kaikesta muustakin tähän suureen muutokseen vaikuttaneesta, mutta aikaa ei sitten ollutkaan ihan riittävästi ja tästä tunnista oli pakko päästä kirjoittelemaan heti kun siihen innostukseltani pystyin. Lyhyesti voisin kuitenkin kertoa "avaimina onneen" olleen uskottavasti kranion lisäksi myös mm. kuivikkeen vaihtuminen olkipelletistä turpeeseen, sekä uudella tavalla liikkuminen. Tai no siis uudella ja uudella... kuvioihin vain on otettu mukaan enemmän isoa laukkaa. Sellaista, jossa hevonen saa rullata eteenpäin vapaassa muodossa, hallitusti mutta suuuuuuresti. Haluatteko tästä kaikesta perusteellisempaa postausta, vai toteutanko sen ainoastaan kranion kohdalla...?

Työn raskaan raataja mättämässä naamariin sitä herkuista suurinta.

Loppuviikon Nuutti saa liikkua aika kevyesti. Tänään käydään varmaan pellolla vähän rentsisti laukkailemassa ja viikonloppuna naksuillaan sekä jumppaillaan puomien avulla. Tämän postauksen kuvista jälleen kiitokset rakkaalle siskolleni, josta on viime aikoina kuoriutunut oikein tallitonttu ! Hän on ollut mukanani tallilla miltei joka päivä, ja kökkinyt täysin omaehtoisesti ilman yhtäkään suostuttelun sanaa kentän laidalla ratsastuksiani kuvaamassa ;) Onnekas minä. Kaikella tapaa niin onnekas.