Onnistumisia onnistumisten perään

Torstaina meillä oli koulutunti. Hevonen oli vasta samana aamuna saanut karsinaansa ensimmäisen kunnon lastin olkipellettimuhennosta (ensimmäisellä kerralla sitä oli lisätty turpeen sekaan), joten elättelin toiveita siitä, että se ei ole ehtinyt vetämään itseään ihan ilmapalloksi. Tallille mennessäni heppa oli tietenkin täydessä työn touhussa turpa kuivikkeen seassa, eikä saapumiseni näyttänyt kiinnostavan sitä lainkaan, mutta merkittävää turvonneisuutta ei onneksi ollut havaittavissa.

Tuntuu tosi inhottavalta miettiä milloin se ongelma taas palaa. Jotta tästä postauksesta ei kuitenkaan tulisi samanlaista kuin edellisestä, pyrin jättämään nämä taustalla menossa olevat kuviot unholan puolelle ja keskittymään ainoastaan itse torstaisiin ratsastuksiin. 

Tunti meni hyvin. Siis oikein tosi hyvin itseasiassa, paremmin jopa kuin edellinen. Aloitin verryttelyn tavalliseen tapaan käynnin jälkeen laukassa ja Eeva neuvoi mua ihan alusta saakka ottamaan mukaan myös vastalaukkaa. Vasta-asetuksen (eli asetus sisälle, koska laukka oli ns. "väärä") avulla Nuutti jäi tosi mukavalle ja vakaalle tuntumalle itsensä rennossa muodossa kantaen. Mun tehtävänä oli istua laukkaan rauhallista tahtia, jonka avulla myös kulmat suoritettiin tasapainossa ja isona pyörivällä liikkeellä.

Ravissa jatkoimme edellistunnin tapaan siirtymillä, mutta tällä kertaa teimme niitä ravin sisällä. Käynnin sijasta hevonen piti normaalista harjoitusravista ottaa takaisin hyvin pieneen "melkein käyntiin" -raviin. Takajalkojen tuli polkea, ja lapojen nousta ylös. Nuutti ei ihan ollut mielissään tällaisesta hipsuttelusta, ja se yrittikin melko sinnikkäästi tarjota pikkuravin tilalle kaikkea muuta sen mielestä huomattavasti hauskempaa. Aluksi korjasin näitä tilanteita liikaa kädellä, mikä sai hevosen kypsymään entistä enemmän, mutta parempaa istuntaa löytäessäni rupesi onnistuneet hetket lisääntymään.

Ensin hieman voimattomalta tuntunut ravi sai näiden siirtymien kautta huomattavasti enemmän poweria, ja mun sydän meinasi pakahtua onnesta kun Eeva kommentoi: "kyllä sä olet jotenkin ratsastuksen sekä varmasti myös noiden hoitojen (kranio) suhteen onnistunut, sillä Nuutti liikkuu nyt kenties paremmin kuin koskaan". Teki mieli hukuttaa heppanen taputuksiin ja haleihin ihan vain koska se oli olemassa. Ilman sitä en koskaan olisi tajunnut kuinka laajan tunneskaalan läpi ihminen voikaan seilata.

Laukassa jatkoimme muutamien laukka-käynti siirtymien jälkeen vastalaukoilla. Tehtävänä oli ihan yksinkertaisesti nostaa oikeassa kierroksessa vasen ja vasemmassa kierroksessa oikea laukka, laukata pari kierrosta ympyrällä ja siirtää hevonen sitten käynnin kautta myötälaukkaan. Tätä toistettiin muutamia kertoja, ja Nuutti parani kierros kierrokselta. Sen kanssa vastalaukat ovat aina olleet suhteellisen helppoja, mutta en muista niiden koskaan olleen näin tasapainoisia.

Muutenkin molemmat laukat ovat olleet nyt ihan mielettömän hyvän tuntuisia. Ennen oikea on ollut huomattavasti parempaa, mutta tasoero pienenee jatkuvasti vaikka eteen mennään kummankin kohdalla. Sivulle liikkuminen on aina ollut Nuutille vaikeaa, mutta "koska sillä on niin vahva laukka", niin Eeva käskikin mut vielä tunnin lopuksi ottamaan pari pientä laukkaväistöä. Suluiksi niitä ei voi vielä nimittää, sillä hevonen on liian suora, mutta eiköhän se treenillä pikkuhiljaa ! Aika loppui tällä kertaa vähän kesken, joten mihinkään loistosuorituksiin emme tuntihevosten jo maneesiin valuessa ehtineet, mutta kysyin Eevalta voisiko hän käydä Nuutin selässä seuraavalla kerralla näitä vääntämässä. Vastaus oli myöntävä, joten uskon että ensi torstaina mun pieni Nuudelimies tekee täydellistä sulkua kuin mikä tahansa GP -tason hevonen konsanaan........ ;)

Eilen jumppailin hevosen kevyesti yläkentällä käynnin lisäksi oikeastaan ainoastaan laukan avulla. Ravia taisin ottaa suunnilleen puoli kierrosta kun halusin vain tsekata miten se näin rankemman päivän jälkeen etenee. Nuutti oli tosi letkeänä ja vastalaukat toimivat jälleen hyvänä "vetristäjänä". Lopuksi päätin vielä edellispäivästä innostuneena ottaa yhden väistön laukassa ja piru vie kun olikin hyvä ! Eihän me uralta ihan pituushalkaisijalle tultu, mutta sujuvasti ainakin puoleen väliin kuitenkin. Tunnilla Eeva käski ottamaan takajalat paremmin mukaan väistöön, ja tämän ohjeen kun muistin (sekä pistin vielä jollakin tasolla käytäntöönkin) niin jopas rupesi homma luistamaan ! ... tai sitten tuo oli vain onnekas vahinko. En uskaltanut testata enää toista kertaa. Täällä pilvilinnassa on oikein mukavaa.

Harmittavasti Nuutti kuitenkin eilen oli aavistuksen turvonnut. Ei kovin pahasti, mutta kyllä eron normaaliin havaitsi. Vatsan seutu siitä nälkäkuopan etupuolelta on tuon kuivikkeen popsimisen vuoksi välillä todella pinkeänä ja alueelle koskeminen saa Nuutin tällöin melko ärtyisäksi. Samalla on helppo tunnustella miten tämä vaikuttaa negatiivisesti myös mm. selän lihasten kimmoisuuteen. Jätän tämän aiheen puimisen kuitenkin toistaiseksi tähän, sillä haluan pyrkiä pitämään blogini mahdollisimman positiivisena paikkana. Välillä se vain on hieman hankalaa...

Seuraavalla kerralla palailen luultavasti tänään napsittujen, ihanien kuvien kera :) Nuutilla oli vapaa ja kävimme sen kanssa pienellä talutuslenkillä. Sisko oli mukana ja otti meistä ilta-auringossa pitkästä aikaa ihan "tavallisia yhteiskuvia". Yritän ehtiä muokkailemaan ne huomenissa !