Voi huokaus sentään...

Tällä hetkellä mä olen vihaisempi kuin varmaan kertaakaan aiemmin koko pienen elämäni aikana. Niin vihainen, että päätä särkee ja yöunista on taatusti turha haaveillakaan. Mä kuvittelin tämän kuivikeväännön jo olevan visusti taakse jäänyttä elämää, mutta nähtävästi näin ei todellakaan ole. Eilen löysin Nuutin jälleen karsinasta olkipellettipetiään imuroimasta ja asiasta kyseltyäni sain kuulla tämän olevan käsky ylemmältä taholta. Turvekuivitus oli kuulemma ollut ainoastaan väliaikainen ratkaisu pellettien loputtua. Arvatkaahan vain kuinka monta rumaa sanaa siinä vaiheessa risteili pitkin pääkoppaa.......

Nuutti on mulle koko maailman tärkein olento. Sen eteen tehdään jatkuvasti töitä, eikä sitä ole yhdenkään montun reunalta tähän pisteeseen pelkällä pyhällä hengellä tuotu. On mennyt rahaa, aikaa, voimia, ja suurin osa järjestäkin, joten suututtaa ihan pirusti, että hevosen yksilöllisiä tarpeita ei oteta huomioon lainkaan vähätellään. Meidän tallillamme kun tosiaan kuitenkin turvekuivitusta muutamilla hevosilla käytetään, niin en todellakaan ymmärrä miksi meidänkin ihan todelliset terveysongelmamme eivät siihen oikeuta.

Toistaiseksi Nuutti voi onneksi ihan hyvin, mutta en todellakaan aio istuskella sitä mahdollista (tai enemmänkin todennäköistä...) alamäkeä odottelemassa. Mun hevosen terveyden kanssa ei yksinkertaisesti pelleillä. Olen jo jutellut tästä muutamien eri ammattilaisten kanssa, mutta pitänee konsultoida vielä eläinlääkäriäkin. Joku tulee varmasti taas ehdottamaan tallin vaihtoa, joten sanon jo tässä vaiheessa että alueen tallit on jo aika pitkälti läpi mietitty, muutamaan olemme olleet jonossa jo hyvän tovin ja jokaisessa on tietenkin omat miinuksensa. Esimerkiksi heinän laadusta tai ratsastuspohjien kunnosta en ole valmis tinkimään, joten ihan yksinkertaista se hyvän tallipaikan metsästäminen ei ole. Voi kun olisikin se oma...........

Ilman tätä jupakkaa mulla ei olisi meidän tallista yhtäkään pahaa sanaa. Onhan siellä toki ratsastuskoulun tunnit jotka talvikaudella hankaloittavat yksityisratsukoiden treenaamista, mutta niiden kanssa vain on sumplittava. Puitteethan ovat ensiluokkaiset, tallikaverit ihan huippuja ja työntekijät (jotka myös ovat omalta osaltaan yrittäneet puhua Nuutille turvetta, super iso kiitos siitä !) tosi mahtavia. Näistä en millään haluaisi luopua.

Postausta saavat nyt kuvittaa pari poimintaa tämän päivän ratsastuksista, kaikista kiitokset jälleen Jonnalle. Kranioin Nuutin maanantaina, joten eilen se sai kävellä ja tänään otettiin askellajit kevyesti läpi huomista tuntia varten.

Hämärtyvä ilta verotti kuvien laatua, mutta kyllä näistä selvää saa.

Alkuverkoissa käytän jonkin verran pieniä väistöjä, ja etenkin sulkua Nuutti on ympyräuralla ruvennut menemään aika kivassa tahdissa.

Katsoin lopuksi kuinka paljon saan otettua laukkaa alle ja tässä mentiin jo lähes paikoillamme ;) Muotokin on tosi koottu ja silleen.

Heppa liikkui tänään aika mukavasti, mutta yskäisi muutaman kerran silloin tällöin. Tarkemmin kun rupesin miettimään, niin muistan kuinka Nuutti tuossa keväämmällä köhi melko usein ja mittailin siltä hysteerisenä lämpöä mahdollisen flunssan varalta. Sitten ongelma katosi, enkä muista hepan yskineen ennen tätä viikkoa kertaakaan. En tiedä onko tuo sattumaa, vai onko tähänkin syynä tuo olkipellettikuivikkeen jatkuva mutustelu. Pitää mainita eläinlääkärille. Onko kenelläkään kokemuksia?