Kahden huipun hevosen keskiviikko

Toissapäivänä päästiin Nuutin kanssa korkkaamaan meidän tallin ulkokentistä myös se isompi, ja taisikin muuten olla ensimmäinen vuosi kun herra ei heittänyt ilmoille ainuttakaan pukkia. Tämä saattaa toki johtua siitä, että normaalisti olemme suorittaneet ensimmäiset ratsastukset alakentällä(kin) jo maaliskuun aikana (parhaassa tapauksessa jo ensimmäisillä viikoilla), jolloin virtaa on kaikkialla vähän normaalia enemmän.

Kummankin kentän pohja on tällä hetkellä tosi hyvä. Melkein tekisi itsenkin mieli mennä juoksentelemaan, kun antavat askeleelle niin hyvän jouston. Eilen pääsin tallille neljän maissa ja rukoilin rystyset valkoisina että tunnit menisivät maneesiin, jotta itse pääsisin (ala)kentälle. Taivas vastasi heittämällä maahan muutaman sadepisaran, eikä vaadittu kuin pari letkan etunenässä ratsujaan taluttanutta tätiä kun koko tuntilaisjoukko juoksujalkaa kiiruhti neljän seinän sisään. Tack så mycket !

Nuudelin lisäksi pääsin eilen tutustumaan kokonaan uuteen heppaystävään kun tallikaverini Silja pyysi liikuttamaan hänen Lottansa. Viimeinkin kun selkä on kunnossa pystyin vastaamaan: "ilomielin !". Kyseessä on aivan mahtavan hieno, vauhdikas estehevonen, jolla on liikettä vaikka muille jakaa. Tämä ei ole maassa kiinni pätkääkään, mutta yläilmat sen sijaan toisinaan houkuttelevat... ;)

Koska kerta Lotan selässä oli ensimmäinen laatuaan, keskityin tietenkin lähinnä tamman nappuloiden löytämiseen. En koskaan mene vieraan hevosen selkään sillä ajatuksella, että nyt pistän tämän toimimaan, vaan ratsastan mieluummin pehmeästi tunnustellen. Lotan ravi on mukavan ponnekasta ja siinä hevonen kulki mielellään suhteellisen rauhallisessa tahdissa hyvällä, tasaisella tuntumalla, mutta laukka menee toisinaan vähän "villiksi". Se on todella isoa ja vahvaa. Herkästi kuumuvan hevosen kohdalla prässääminen ei yleensä auta, joten aloitin laukkaamalla kevyessä istunnassa suurella ympyrällä. Tai no soikio se varmaan oli. Siinä sain pidettyä Lotan rauhallisessa tahdissa sisäpohkeen ympärillä. Vähitellen istahdin takaisin satulaan ja yritin ylläpitää saman, rennon laukan. Estehevosena Lotta on varmaankin oppinut siihen, että kun ratsastaja on ylhäällä, laukka saa edetä, mutta alas istuttaessa kuluu olla valmiina pomppimaan vaikka aloillaan. Siinä vaiheessa kun vähän suuremman osan kaikesta voimasta saa myös tiiviimmän istunnan kanssa rehellisesti eteen, voi noin upeasta laukasta saada aikaan vaikka mitä !

Ravissa tein vähän siirtymisiä (sekä ravin sisällä, että ravista käyntiin ja taas takaisin raviin), joiden kohdalla enemmän keskittymistä vaativat oikeastaan vain ravista alas käyntiin suoritettavat. Hevonen kantaa itsensä tosi hyvin, mutta pidätteet toimivat välillä vähän viiveellä. Hidastaminen ei ole Lotan mielestä yhtään hauskaa. Ylöspäin sen sijaan lähdetään suorastaan tanssien.

Perusteellisten loppuhölkkien jälkeen satulassa istui aika onnellinen ratsastaja. Hitto miten kiva hevonen ! On keveyttä, elastisuutta ja sitä jotain. Tämän kanssa puuhailen enemmän kuin hirmu mielelläni myös jatkossa.

Lotan jälkeen reeniin pääsi kukapaa muu kuin oma pieni Nuudelipääni. Se tuntui tosi hyvän alkuviikon jälkeen eilen hieman väsähtävän, joten otettiin suurimmaksi osaksi aika rennosti kevennellen vain. Ensimmäisissä laukoissa mietin, että ei kettu... miten olo on näin hutera, kunnes tajusin jalustimien olevan normaalia pidemmät. Ovat olleet sitä ilmeisesti tiistailta saakka, kun suoritin alkuverkat maastossa hieman lyhyemmillä jalkkareilla ja pidensin sitten kentälle, mutta huomasin vasta nyt kun ratsureima tarvitsi vähän enemmän jalkaa. Ei niinkään eteen, vaan nostamaan vatsaa ylös kohti selkää.

Taas me ollaan tiellä kun kuvaaja haluaisi ikuistaa mm. puita :(

Ihan unessa.

Nuutti on muutenkin sellainen hevonen, jonka kanssa mun mielestä toimii painavana satulassa istumista paremmin ns. jaloille kevennetty istunta. En missään nimessä tarkoita jalustimilla seisomista, vaan sitä, että jalka on jäntevä (ei jännittynyt !) ja "ottaa vastaan" sitä liikettä, mitä ratsastaja selässä tekee. Tätä on tosi hankala selittää, mutta ehkä joku ymmärsi. Tai sitten ei. Vaan ei sen niin väliä - kutakin hevosta kun oppii ratsastamaan oikein lopulta vain sitä nimenomaista hevosta opiskelemalla.

Alkuhölköttelyn jälkeen otin Nuutin hetkeksi aikaa vähän kootummaksi ja tain lävistäjälle muutamat keskiravit. Niihin alkoi alkuvuodesta löytyä ihan uudenlaista voimaa ja ilmavuutta, mutta nyt ollaan taas vähän ruosteessa. Nuutilla on tahdikas ravi, mutta sen venyttäminen (varsinkaan paino takaosalla...) ei aina ole maailman helpoin rasti. Ensimmäisellä yrityksellä heppanen tarjosi jotain muurahaiskarhumaista möyhäämistä, mutta parin toiston jälkeen saatiin se kadonnut idea takaisin näköpiiriin. Seuraavana etappina onkin saada kyseinen karkulainen nalkkiin saakka...

Tässä ollaan jo vähän oikealla polulla, vaikka korjattavaa on vielä iiiiso kasa.

Loppuviikon ajattelin pyhittää lähinnä maastoilulle. Jokohan pian pääsisi pellollekin ! Tänään kävimme kävelemässä vähän siellä sun täällä sekä pelleilemässä kentällä naksuttimen kanssa. Kesken "seuraa johtajaa" -leikin heppa riemastui ja veti kentän ympäri komean kunniakierroksen - villisti pukitellen tottakai. Se siitä väsymyksestä sitten..... Vapaita ei siis ainakaan ole tiedossa tämän enempää. Hetkea aiemmin puuhiamme katselemaan saapunut Jessica ehti juuri napata kameran käteen kun herra vauhdikkaan sliding stopin muodossa kertoi olevansa valmis iltaruuille.

"Meikä on aina valmis ruuille !"

Kaikista postauksen kuvista kiitokset jälleen Sofialle !
Oletteko te viime aikoina saaneet uusia heppatuttavuuksia?