Takaisin satulaan !

Yli kuukausi poissa hevosen selästä tuntui pidemmältä kuin ikuisuus. Sen aikana ehdin moneen kertaan pelätä unohtavani ratsastuksesta suunnilleen kaiken. Sairaslomani ensimmäisellä viikolla näin kamalan painajaisunen, jossa tipuin Nuutin selästä koska en muistanut miten kevennetään. Kentän keskellä suuressa akvaariossa lillunut valmentajani, Disneyn Pienestä merenneidosta tuttu Ursula, rääkyi sirkusapinankin ratsastavan paremmin. Nuutti vietiin talliin ja ratsukseni tuotiin suuri, lihava kilpikonna, jonka kanssa ehdin kiertää puoli kenttää ennen kuin tunti loppui. "Pohkeita, pohkeita !", jäi Ursula huutamaan, kun kylmä hiki otsallani heräsin turvalliseen todellisuuteen.

Eihän se monien vuosien aikana hitunen hituselta kartutettu - vaikkakin silti aika vähäinen - ratsastustaito onneksi ihan kuukaudessa pakoon ehdi, mutta voi taivas miten paljon ruostetta sen pinnalta tällä hetkellä löytyykään. Pää ja kroppa tuntuvat muuttaneen kokonaan eri planeetoille, valovuosien päähän toisistaan, eivätkä kapinalliset raajat tottele vaikka perstuntuma kuinka käskee. Yritä siinä sitten ratsastaa ja istua kauniisti kun omassa kehossa on meneillään sellainen sisällissota, että oksat pois, poikki ja pinoon.

No, ehkä tämä tästä, askel kerrallaan. Lääkäri antoi luvan ratsastaa, mikäli selkä sen sallii. Ensin alkuun mielellään pieniä pätkiä kerrallaan, vähän tunnustellen, eikä tippua kuulemma saa. Heh... helpommin sanottu kuin tehty. Muutama viikko vielä suhteellisen iisisti, ja magneettikuvauksiin sitten jos selässä edelleen ajoittain esiintyvä paineen tunne ei ota laantuakseen. Viimeisenä kommenttina oli: "ratsasta vain turvallisilla hevosilla", mihin vastasin, että juu, tottakai ! Millä muullakaan? Vai onko joku teistä muka joskus nähnyt hevosta ilman turpaa, häh...?

Sofia oli tänään mukana kuvaamassa, joten laittelen päivän otoksia esille lisää heti kun saan niitä muokkailtavaksi asti. Muistikortin sisältöä selatessa ainoa ajatukseni joka ikisen otoksen kohdalla oli: "mitä ihmettä mä taas teen?"... Mutta u know, ihansama. Kyllä se istunta siitä ahkeralla rempalla taas paremmaksi kouliintuu. Ehkä, toivottavasti. Oli kuitenkin maailman ihaninta päästä pitkästä aikaa maailman huipuimman hevosen selkään, ja nyt aion vain nauttia siitä, että mun elämä on melko lailla kokonainen taas. Tätä tunnetta on ollut ikävä ♥

Ihanaa viikonlopun odotusta kaikille !