Nuutti lastenratsuna liinan päässä

Kevään pahimmat riehulit taisivat jäädä maaliskuun mukana menneeseen, sillä kuluneen huhtikuun aikana Nuutti on ollut taas huomattavasti viimeaikaista rauhallisempi. Karva on ruvennut vaihtumaan oikein urakalla, mikä taatusti osaltaan imee ylimääräisiä mehuja, eikä riekkumiselle näin ollen jää energiaa. Tämän ansiosta uskalsin eilen tuupata satulaan niin siskoni, kuin toissapäiväiseltä sukutapaamiselta mukaan tarttuneen serkkutyttöni Karoliinankin. He saivat äideiltään suostumuksen kun lupasin pitää Nuutin liinassa ja viheltää pelin poikki mikäli sen luonne toisenlaisista ennusmerkeistä huolimatta kävisi liian leikkisäksi.

Ensimmäisenä selkään kipusi Jonna, jonka kanssa aloitime alkukäyntien aikana pienellä ylävartalojumpalla. Vähän hartioiden pyörittelyä, erilaista kurottelua, sekä kropan kiertoa hieman tehokkuutta lisäävän raipan avulla. Nuutti ei taas korvaansa lotkauttanut - sen selässä saa tehdä ihan mitä vain.

"Joo ei mua haittaa tämmöne yhtään, sen ku pelleilette vaan."

"Äiskän mielestä mä oon tosi kiltti poika."

"Se on aina hirveen ylpee musta."

"Välil se on jopa vähä noloo ku se hehkuttaa niin kauheesti..."

Ravailu aloitettiin ihan pitkällä ohjalla ainoastaan istuntaan keskittyen. Liinassa oman asennon muokkaaminen on usein normaalia helpompaa kun huolen hevosen ohjaamisesta voi siirtää juoksuttajalle. Nuutin kanssa ratsastajan pitää kuitenkin etenkin käynnissä muistaa vahva sisäpohje, sillä ilman sitä otus käy herkästi valumaan kohti ympyrän keskipistettä.

Muutamien kierrosten keventelyn jälkeen käskin Jonnaa harjoitusravia varten nappaamaan jalustimet pois ja rentouttamaan jalkansa pitkäksi alas. Vaikka Nuutti on herkkä hevonen - tai oikeastaan juuri siksi - saattaa se toisinaan etenkin hieman kokemattomalle olla vähän työläs ratsastettava. Kun hevonen ei etene, sortuu moni voimiensa takaa pusertamalla ratsastamaan sitä ainoastaan entistä hitaammaksi, vaikka todellinen syy "laiskuudelle" löytyykin usein omasta, vahingossa jarruttavasta istunnasta. Miten voimme kuvitella hevosen liikkuvan, jos emme anna sille vapautta liikkua? Nuutti on tämän(kin) suhteen erittäin opettavainen hevonen, sillä sitä on edes piiskaamalla mahdotonta saada reippaaksi pohkeen eteen, mikäli polvi puristaa vasten satulaa. Reittä aivan sekunnin murto-osan ajan jännittämällä tehtävät puolipidätteet ovat hyvä apu, mutta tauoton liikettä vasten istuminen on hevoselle selvä viesti: hidasta.

Tässä haettiin oikeaoppista kevennystä, jossa eteen ei työnny rintakehä vaan lantio. Mun mielestä ihan älyttömän ihana otos !

Ensimmäisen harjoitusravipätkän aikana neuvoin Jonnaa ajattelemaan rentoja lonkkia ja pitkää alapohjetta, joka nostaa hevosen vatsaa kohti selkärankaa.

Nuutin bravuuri: siirtymät alaspäin.

Heppasen vasen laukka on oikeaa heikompi, jolloin sisäohjaan usein vaistomaisesti takertuu kuin henkensä kaupalla - vaikka sehän ei vie kuin ojasta allikkoon. Tässä Jonna sai pitää ulko-ohjan kevyellä tuntumalla, mutta sisäkädellä piti taputella kaulalle aina jos siihen näytti tulevan liikaa painetta.

Sisäohja liian pitkänä ja kyynärpäät vähän levällään, mutta vetoa suuhun ei ole. Kiltti pieni velmuponi !

Tässä oli tosi hyvä ravi !

Oikeassa laukassa ratsastajan homma on huomattavasti helpompi. Jalka saisi taas olla rennompana alhaalla, mutta no... ei sitä Roomaakaan päivässä rakennettu ! Hienosti sisko kuitenkin ratsastustaan saamiensa neuvojen mukaan muutti.

Kukka on Jonnaa vuoden verran vanhempi, ja hänellä on isoista hevosista kokemusta hieman pidemmältä ajalta. Heidän tallillaan ei ole koskaan ollut kuin muutamia pieniä poneja (vrt. Wiknerin varmaan sata shettistä sekä welshiä...), joten hän on reilusti alle kymmenvuotiaasta tottunut menemään hevosilla, joiden satulan siipien yli koivet hyvällä tuurilla juuri ja juuri ylsivät. Tämän ansiosta Kukka on Nuuttiakin jo parin vuoden ajan melko varmoin ottein ratsastanut.

Samalla kun Nuutti kuskin vaihtuessa hieman hengähti, sai myös Kukka lämmitellä itseään kuten Jonnakin.

Nuutti tiirailee kentän toisessa päässä asuvia pieniä vihreitä miehiä.

Ilmeisesti oli ihan kivaa :)

Vatsalihaksia koetukselle. Heppasen harjoitusavi ei ole aina ihan miellyttävimmästä päästä...

Kuten Kukka itsekin sanoi, hän saa kerta kerralta aina entistä paremman tuntuman Nuuttiin. Siinä vaiheessa kun siltä rupeaa vaatimaan "vähän enemmän", pitää kerta toisensa jälkeen varautua tekemään töitä kuin pieni eläin. Suurimpana haasteena on usein mikäpä muukaan kuin sopivan, tasaisen työskentelymuodon löytäminen, sillä Nuutti osaa ratsastajan hermoja testatessaan vänkyröidä itsensä vaikka kuinka miljoonalle mutkalle. Kuminauhamainen ohja on hieno mielikuva, mutta tuntuu lähinnä vitsiltä siinä vaiheessa kun hevonen ehtii yhden vaivaisen sekunnin aikana katoamaan ylös, alas, eteen ja taakse. Kehotin Kukkaa jälleen kerran ajattelemaan ratsastavansa itse ylämäkeen, houkuttelevansa hevosen selkää alapohkeella eteen ylös, ja turpaa vastaavasti pidemmällä kaulalla eteen alas. Loppua kohden Nuutti alkoi viihtymään tasaisella tuntumalla pitkiäkin pätkiä.

Kukka sai lopuksi ratsastaa muutaman kierroksen ilman liinaa, sillä halusin sisällyttää viimeiseen tehtävään kokorataleikkaan. Tässä havainnollistava kuva vähän turhan lyhyenä ylös pakkaantuneesta kaulasta.

Tässä tullaan lävistäjän jälkeen kulmaan, selkä ja lavat ovat jo paremmin mukana.

Pienenpieni vänkyröinnin hetki, jonka Kukka korjasi hyvin ratsastamalla hevosen sisäpohkeella ulko-ohjalle.

Ja seuraava kuva. Tämän jälkeen Kukka palautti asetuksen sisälle ja teki mallikkaan ympyrän.

Molemmat tytöt suoriutuivat päivän ratsastuksista todella hienosti ja oma hinkuni satulaan kasvoi taas ison harppauksen. Meinasin ruveta itkemään. Nuutin liikkuminen vaikuttaa tällä hetkellä oikein hyvältä, enkä malta odottaa, että päästään taas treenaamaan ! Pitäkäähän peukkuja torstain röntgeniin......

"Joo kaikki pitää äiskälle peukkuleita että pääsen taas pian viskomaan sitä pitkin maita ja mantuja !"

Oletteko te koskaan puuhanneet istuntaharjoituksia liinan päässä?