Kuriton vappu-Nuutti

Vappuaattona olimme Nuudelin kanssa koulutunnilla ensimmäistä kertaa yli kahteen kuukauteen. Herttinen miten aika lentää vaikkei edes ole kivaa... No ei, olihan meillä sitäkin, mutta toivottavasti haaverikiintiö kuitenkin alkuvuoden kommellusten myötä pysyy tyytyväisenä mahdollisimman pitkään. Selkä on välistä vihoitellut vähän, mutta oikeastaan musta tuntuu, että ratsastus on tehnyt sille enemmän hyvää kuin huonoa. Mene ja tiedä, magneettikuvauksiin varasin ajan joka tapauksessa.

Tunnilta ei valitettavasti ole materiaalia, joten postausta kuvittaa muutama julkaisematon otos keväältä 2014.

Torstaina treenasimme kenties maailman helpointa kouluohjelmaa, nimittäin helppo B:3:sta, jonka ehkä parin viikon kuluttua lähdemme naapuritallin 1-tason koulukisoihin suorittamaan. Ehkä. Jos olisimme koko kevään päässeet treenaamaan säännöllisesti, tsiikailisin ilman muuta A:ta, mutta tällä hetkellä tuttu ja turvallinen B tuntuu no... turvalliselta. Kunhan päästään taas rytmiin ja väistöt sun muut avuille, siirrytään sille tasolle, minkä haluaisin viimein päästä vakiinnuttamaan. Seuraava askel onkin sitten saada vaihdot kuntoon ja ei muuta kuin täyttä häkää vaativiin ! Or not. Siihen olemme Nuutin kanssa valmiita ehkä sitten toiset kahdeksan vuotta yhdessä taaplattuamme...

Kenttä oli edellisen sadepäivän jälkeen aika märkä ja tästä syystä paikoin vähän möhjöinen, mutta Nuutti liikkui kuitenkin ihan ok. Ei yhtä hyvin kuin kuivana tiistaipäivänä, mutta ei huonosti ollenkaan. Eeva kehui hevosen ryhtiä, johon vaikutti varmasti osaltaan niin ulkokenttä (jossa se aina on hieman vireämpi) kuin tuo pari postausta sitten mainitsemani uusi kuolain. Ihka aito taikakuolain. Sen kanssa suuhun tuntuu olevan ihan uuden asteen yhteys.

Nuutti tympääntyneenä kun joutuu pistämään monoa ristiin.

"Onko ihan pakko?"

Alkuverkat menivät vielä ihan hyvällä mallilla rauhallisessa yhteisymmärryksessä, mutta sen jälkeen Nuutti taas vaihteeksi otti ja lähti. Tavalliseen tapaansa täysin varoittamatta ja suoraan ylös. Nämä eivät olleet pukkeja, vaan niitä toisia otuksen harrastamia loikkia. Keula ilmaan, capriolemainen hyppy eteen ja tasajalkaa takaisin maan pinnalle. Ja sama uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Ennen kuin joku tulee kysymään olenko varma, ettei Nuutti ole kipeä, vastaan: olen, niin varma kuin olla vain voin. Sadasta prosentista ei voi näissä yhteyksissä puhua koskaan, mutta yhteisten vuosiemme aikana olen oppinut sen, että Nuutti on terve kun se leikkii. Sen kipukäyttäytyminen on täysin päinvastaista. Nämäkin pomput aiheutti painepesuri, jonka kanssa pari haalarimiestä tallin pihalla suihki.

Jotta tunti ei olisi mennyt ainoastaan yläilmoissa kellien, katsoi valmentajamme parhaaksi virittää hevoselle piuhat. Gramaanit olisivat olleet huomattavasti parempi vaihtoehto, mutta niitä ei tähän hätään käsien ulottuvilta löytynyt. Kumppareita ei kiristetty lainkaan, vaan ne roikkuivat löysällä ihan jo siitä syystä, ettei Nuutti mahdollisesti uudemman kerran samalla tavalla lähtiessään menisi niskoilleen. Niitä kun ei voi selästä gramaanien tavoin hallita, ottaa ja päästää. Nuutti ei myöskään siedä liian sidottua nuppia lainkaan, joten piuhat olivat lähinnä psykologinen apu. Hevoselle pieni suuntaa antava pyyntö: mennään yhtä matkaa.

Lopputunti sujuikin vallan mainiosti. Kerran tai pari Nuutti heittäytyi kentän takapäädystä pois laukatessamme vähän vahvaksi, mutta minkäänlaisia loikkia se ei enää esittänyt. Puolessa välissä tuntia painepesuri sekä muu yleinen kolina hiljeni, eikä Nuutti enää joka kierroksella jaksanut vilkuilla olisiko vajan kulmalla jotakin mistä voisi napata syyn ylimääräiselle hörhöilylle. Liikkumisen laatu sai Eevalta runsaasti kehuja ja lopuksi koko helppo B:3:n yhteen pötköön suoritettuamme vastaanotime kommentin: "tästä olisi tullut tosi hyvät pisteet". Treeni päästiin siis lopettamaan varsin hyvillä fiiliksillä ja loppuverkoissa Nuutin korvat jo keskittyneesti lörpöttivät minne sattuu.

Vaan on se aikamoinen epeli. Luulin kevään riehulikauden jo päättyneen, mutta ei... se nähtävästi jatkuu edelleen. Uudessa kesäkarvassa on ilmeisen mukava rellestää. Nämä olivat kuitenkin kevään ensimmäiset ulkokentällä suoritetut koikkaloikat niin ehkä otus vähän saa anteeksi. Ihan hitusen vain. Onhan se kuitenkin aika söpö, eikö totta?

Minkälaisia kevätjuhlaliikkeitä teidän hevosenne harrastavat - kanssanne tai ilman?