Lävistäjällä

Lävistäjä, diagonaali, kokorataleikkaa... tie, joka komeilee kaikissa kouluohjelmissa - useasti vieläpä moneen otteeseen. Ne ovat olleet kuluneiden päivien teema. Perusteellisemman treenin muodossa näiden pariin päädyttiin keskiravien kautta, sillä ne olivat alkuvuoden ratsastustaukoni aikana nimenomaan ko. uralla päässeet vähän unohtumaan. Kulman jälkeen kohti vastakkaista käännyttäessä Nuutti pudotti selkänsä ja lähti alakaula edellä kipittämään avuilta niin, että läiske vain kuului kun joka toisella askeleella puoli metriä satulan yläpuolella killunut takamukseni taas löysi tiensä takaisin istuimeen. Toinen vaihtoehto oli rikko laukalle ja päälle puolikas kunniakierros iloisesti etupainoisena röhnöttäen.

Jonna ei valitettavasti ehtinyt kuvata kuin hetkisen ihan ratsastusten alusta, joten materiaalia on vain muutaman otoksen verran. Runsaampaa kuvitusta on luvassa vähän myöhemmin kunhan saan Sofian toissapäiväiset otokset muokkailtavaksi saakka !

Maanantaina tein ennen ja jälkeen lävistäjää pienet voltit, joiden avulla työnsin Nuutin syvälle kulmaan ja sain näin suoralle tullessamme hyödynnettyä kaiken käytössä olevan tilan. Keskiraveihin lähtemistä sekä takaisin harjoitusravitempoon palaamista olen hionut tekemällä siirtymisiä vähän sinne sun tänne, eli aina uralta uralle paahtamisen sijaan olen aloittanut tai lopettanut esim. puolessa välissä kenttää. Näin olen saanut Nuuttia kuulolle niin, ettei se kulmasta sisäpohjetta vasten katuen lähde juoksemaan pois alta tai vastaavasti lävistäjän lopussa valu kädelle, vaan odottaa paremmin. Minä olen se, kuka sanoo mistä aloitetaan ja mihin lopetetaan. Muutamien päivien aikana terävyys on lisääntynyt ihan huimaa vauhtia, keskiraviin ei tarvitse muuta kuin päästää ja hetki ennen uraa riittää kun istun painavammin niin hevonen jo suorastaan istahtaa hyvään harjoitusraviin. Salamana, mutta pehmeästi.

Uralla Nuutti suorittaa keskiravit yleensä ihan siivosti sen suurempia hapuilematta (joskin voima uupui vielä muutama viikko sitten näistäkin) - siitä kiitos aina niin uskolliselle toveri seinälle. Sen vierellä kaikki on paremmin - ainakin näennäisesti. Shh... ei kerrota kenellekään. Pituushalkaisijan tavoin diagonaali on ihan omiaan paljastamaan onko hevonen avuilla oikeasti vaiko leikisti. Fuskaaminen kun ei yksin keskellä kenttää välttämättä onnistu.....

Seinän vieressä on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla.

Eilen kipitimme muutaman kylmän sadepisaran pelottelemana suorittamaan päivän ratsastukset maneesiin ja päädyimme viimeksi tunnilla treenaamame helppo B:3:n innoittamina tekemään keskelle lävistäjää siirtymisiä eri askellajien välillä. Milloin se tarkoitti käynnistä raviin, milloin laukasta käyntiin. Muutamissa ensimmäisissä Nuutti luiskahti linjalta vasemman pohkeen läpi varmaan noin kaksi metriä, mutta astetta jämäkämmän ratsastuksen avulla löysin pienen ruosteen alta sen ihanan, luotettavan Nuutti-junan, jonka kanssa suoran linjan säilyttäminen ei missään tilanteessa tuota minkäänlaista ongelmaa.

Myös jokunen uralta uralle suoritettu keskiravikin mahdutettiin mukaan ja voi... menivät muuten ihan kelvollisesti ! Nuudeli pysyi koko matkan avuilla, eikä edes ensimmäisellä yrityksellä tapahtuneesta hiipumisesta huomauttaessani noussut niskansa kanssa kohti korkeuksia. Parin toiston jälkeen keskiravin tahti säilyi todella hyvin läpi koko linjan eikä ongelmana enää olekaan kuin lävistäjää edeltävä lyhyt sivu... nimim. himmaillen, himmaillen...

Laukassa himmailu ei ole probleema. Miksiköhän mun naama on tässä kuvassa noin järkyttyneessä tilassa.

No, sen työstäminen on sitten seuraavien kertojen projekti.

Minkälaisia harjoituksia olette itse lävistäjäuraa hyödyntäen tehneet?