(Melkein) rauhallinen maastolenkki

Eilinen maastoreissu ei taas mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan. Suunnitelmissa oli pyörähtää rennolla hölkällä ja korkata samalla keväinen pelto, mutta Nuutti rupesi vaihteen vuoksi sooloilemaan. Ihme hörhö. Metsätiellä kaikki meni ensin alkuun oikein hyvin, otus pysyi lapasessa paremmin kuin loistavasti eikä muutamasta vauhdikkaasta laukannostosta huolimatta tunne selkään ollut lainkaan hutera. Peltoa lähestyessämme vastaamme kuitenkin hoippui ärhäkkä vauva-tornado, jonka mukana kieppuvat lehdet saivat Nuutin pollan sekaisin. Poikitusta, steppailua, pään viskelyä... Saatoin jo tässä vaiheessa arvata, että kohta ei hyvä heilu. Noo, sanoin kameran kanssa mukana olleelle siskolle, että jää tähän pellon kulmalle odottamaan niin me käydään Nuutin kanssa hölkkäämässä hiekkatie loppuun. "Jos se vaikka vähän rauhoittuisi"...

Tässä ollaan vielä niin kilttiä poikaa. Susi lampaan vaatteissa...

Yritys hyvä kymmenen. Sillä sekunnilla kun kääntöpaikalle saapuessamme mietin suuntaavani hepan nokan kohti tulosuuntaa, ampaisi se ilmaan nopeammin kuin hävittäjälentäjä. Herranen aika sentään mitä loikkia. Huligaaniremmien avulla sain lurjuksen kiinni suhteellisen nopeasti, mutta omasta mielestään turhan voimakkaan jarrutuksen seurauksena se katosi seuraavalla sekunnilla keulansa kanssa kohti taivaita ja ponnisti sitten ilmoille tyypillisen tasajalkaloikan, jonka jälkeen mokoma pälli meinasi juosta päin puuta. Se pysähtyi vain koska ei tiennyt kummalta puolelta yrittäisi ohi. Heti parempaan tasapainoon kavuttuani polkaisin hevosen laukalle ja käskin sen vähän päästelemään. Vuoroin päätään puolelta toiselle ravistellen, pukitellen ja pärskien Nuutti ilakoi tien loppuun ja antoi ihan hyvin kiinni. Kohti tallia kääntyessämme hepalla kuitenkin oli niin tuli hännän alla, että peltoilu jätettiin suosiolla toiseen kertaan. Tällä päällä ollessaan liika tila saa Nuutissa asuvan villihevosen esille vähän turhan suurella volyymilla enkä itse kovin mielelläni ensi viikon magneettikuvauksissa selittäisi miksi selästäni löytyy toinen murtuma........ :P

Onneksi metsätielläkin mahtuu revittelemään ja sinne hevonen nyt tulevina päivinä pääseekin. Tarkoituksena on myös pistää peppulihakset treeniin tehokkaan kiipeilyn muodossa. Pellolle yritetään uudelleen vähän ei-niin-tuulisella säällä, kun Nuudeli edes metsätiellä pysyttelee lähempänä maan pintaa. Jonkinlaista riemuilua siellä taatusti ensimmäisellä kerralla esiintyy vaikka mikä olisi, mutta jos edes ratti toimisi... ! Aina voi toivoa.

Vähän kyllä harmittaa, ettei pomppu-Nuutista tullut kuvia lainkaan kun siskohan tosiaan odotteli paluutamme mutkan takana, muutaman sadan metrin päässä välikohtauksen tapahtumapaikasta. Hän ei kovan tuulen vuoksi edes kuullut kuinka maa tömisi ja kuski rääkyi perkelettä. Muun reissun ajan Jonna kuitenkin räpsi meistä aika kivoja otoksia. Vähän erilaisia kuvakulmia ja ihanasti vangittua auringonvaloa. Ei lainkaan hullummin 13-vuotiaalta, eihän?

Metsätiellä kuvaamisen haaste: metsä.

Velmu vintiö vielä pienessä löllölaukassa. Siskon mielestä näytän alienilta.

Siellä sitä könötetään ympäri pusikoita.

Tästä kuvasta pidän ihan hirmusti ! Nuutti on niin söpö.

Jonna goes artsy, once again. Kiva idea, harmi kun ei mahduttu kuvaan kokonaan !

Tämä kuvan rauhallinen tunnelma ei kyllä lainkaan kerro totuutta kuvaustilanteesta, heh.

Allekirjoitatteko?

Samoilu on parasta. Tyytyväinen Nuudeli tietää, että loppukäynneissä kannattaa ottaa iisisti niin pääsee nopeammin syömään.

Nuutti ihan omassa elementissään ruohonleikkurina.

Nuutin säkäirokeesi. Aika pähee, eikös?

Nämä viimeiset kaksi kuvaa © minä, muista tosiaan isot kiitokset pikkusysterille !

Voikukkia ! Toivottavasti ehditään hyödyntämään niitä joissakin tulevissa kuvauksissa.

Mikä kuvista oli mielestänne paras? Ovatko teidän peltonne jo talven jäljiltä sellaisessa kunnossa, että niille pääsee rallittamaan?