perjantai 28. huhtikuuta 2017

Hippimammutista urheiluhevoseksi yhdessä hujauksessa

Tai no, kahdessa oikeastaan, jos nyt ihan tarkkoja ollaan. Aloitettiin nimittäin prokkis jo perjantaina kun klipattiin Nuutille "vauhtiraita" siltä varalta, etten sitä seuraavana aamuna ennen tuntia ehtisi ajelemaan, mutta jaksoin kuin jaksoinkin herätä ihmisten aikoihin ja lauantaina saivat sitten kyytiä loputkin karvat. Nuudeli on siis tätä nykyä päätä sekä jalkoja lukuun ottamatta ihan nakke ja arvatkaas mitä? Siitä tuli kertaheitolla ihan hevosen näköinen!

Meidän uusi hieno klipperi ja Nuudeli valmiina koitokseen!

Vaikka pidän kovasti Nuutin uudesta, uljaasta ja sporttisesta ulkomuodosta, päädyin klippaamiseen ihan puhtaasti käytännön syistä. Pitkällä (ainakin kalenterin mukaan.....) painelevasta keväästä sekä ikuisuuden jatkuneesta, hillittömästä turkin tippumisesta huolimatta hevonen oli edelleen niin hyvissä pukeissa, että se suhteellisen kevyessäkin liikutuksessa hikosi melko lailla. Kuivuminen kesti valehtelematta monta tuntia, iho ilmiselvästi kutisi eikä jatkuva peseminen viileillä keleillä tuntunut mukavalta vaihtoehdolta, siksi siis päätin helpottaa meidän molempien elämää ja avittaa Nuuttia luopumaan mammuttiturkistaan. Erilaisia klippausmalleja miettiessäni meinasin ensin päätyä loimi-, chaser- tai trace-klippaukseen, mutta totesin sitten, että äh... lämpimät säät ovat (toivottavasti) niin lähellä ja loimia on kuitenkin kaappi täynnä, että tuskinpa otus sitä jättikarvaa selässäkään enää pitkin kaipailee. Vedetään kaikki veks vain kuten ollaan ennenkin tehty!

Tähän mennessä olemme aina suorittaneet tarvittavat leikkuut lainakoneilla, mutta nyt sattui sopiva sauma sijoittaa omaan. Eri merkeistä minulla on suhteellisen vähän tietoa tai kokemusta, mutta tätini joskus vuosia sitten omistaman Alfa Lavalin muistin olleen niin hyvä, että päätin selvittää mistä sellaisen voisi hankkia. Pikaisen googlailun jälkeen kävi ilmi, että entinen Alfa Laval Agri on nykyisin nimeltään DeLaval (joka puolestaan on osa suurta ja varmasti kaikille jossakin muodossa tuttua Tetra Laval-konsernia) ja erilaiset hevosille sekä naudoille tarkoitetut karvanleikkuukoneet kuuluvat tuotevalikoimaan edelleen. Otin yhteyttä yritykseen ja pari viikkoa myöhemmin pääsin noutamaan heidän toimistoltaan tuliterän HCP65-leikkurin, joka ominaisuuksiltaan näytti olevan juuri sitä mitä hain.

Kyseessä on erityisesti hevosten karvanajoon suunniteltu kone, joka on paitsi tehokas (80 W), myös hiljainen (72 dB) sekä kevyt (930 g) ja ergonominen. Lisäksi sen erikoisrakenne vähentää leikkuuterien kulumista ja näin ollen luonnollisesti pidentää niiden käyttöikää. Kuulostaa aika hyvältä, vai mitä? Odotukset olivat korkealla, mutta silti onnistuin yllättymään.

Nuutin talvikarva ei ole järin pitkä, mutta sitäkin tiiviimpi. Ah, niin ihanaa, kun ei tarvitse enää ikuisuuksia kuivatella!

On meinaan aivan loistava vekotin. Vaivatta leikkasi niin lyhyemmän kuin pidemmän ja paksummankin karvan ja jälki oli heti ensimmäisellä vedolla niin siistiä, että eipä juuri tasoitella tarvinnut. Siinä oli kuulkaa perfektionisti mielissään! Kummankaan klippaussession aikana terät eivät kuumentuneet (öljyn kanssa tosin lotrattiinkin suositellun 15 minuutin sijaan n. 10 minuutin välein, ihan vain varmuuden varalta) ja sen kanssa pääsi loistavasti trimmaamaan myös mm. kainalot sekä muut vähän kinkkisemmät paikat. Nuutti antoi tavalliseen tapaansa täysin kyselemättä ajella itsensä nakupelleksi ja oli niin polleaa poikaa aina kun joku tuli katsomaan, että mitä me oikein puuhaillaan. Ylimääräiset lätinät (lähinnä allekirjoittaneen "voi kun sä oot niin hyvä, hieno ja täydellinen pieni poika"-lepertelyt yms., eh....) kun olisi jättänyt pois, niin eipä olisi hommassa kauaa nokka tuhissut.

Tiivistettynä siis: DeLavalin HCP65 saa meiltä täydet pisteet ja lämpimät suositukset! Jos nyt vielä jotain voisi toivoa, niin johdottomuus toki olisi plussaa, mutta eipä sillä juuri näin rauhallisen klipattavan kanssa ole merkitystä. Eli pysyn kannassani: täydet pisteet.

Niin mielissään: "joo kyllä minulla on tosi hyvä huristin eikä oo yhtään kuuma enää".

Lopputulos on mielestäni aika onnistunut. Selässä oleva läntti nyt on vähän epäsymmetrinen, mutta onneksipa sitä kukaan harvemmin näkee. Paitsi estesatulan takaa, kun sen niin pitkäksi jätin. Lupaan ottaa havainnollistavaa rakennekuvaa asap, viime viikonloppuna herra ei ollut oikein seisomistuulella..... Joka tapauksessa, pääasia on, että karvat ovat nyt poissa ja kuluttava hikoilu niiden myötä historiaa. Kyllä onkin muuten otus viime päivinä liikkunut niiiiin hienosti, että taitaa olla kevyt olo! Edellisen viikonlopun nihkeilyn jälkeen on tuntunut tosi hyvältä saada heppaan taas parempi yhteys ja kokea sen kanssa maailman parhaita onnistumisia. Lauantain tunti oli varmaan jälleen kerran se tähänastisista paras ja voi juku mitä ravia (kuin myös taatusti laukkaa) Nuutista olisi voinut irrota jos allekirjoittanut vain olisi osannut vähän paremmin ratsastaa! Noh, huomenna meidän koutsi kiipeää selkään niin eiköhän pääse heppakin oikeuksiinsa, iiks, jännää! Tässä vielä muutama kuvanen viime lauantain tunnilta, näistä kiitokset kenellepä muulle kuin Kukalle.

On se mainio

Eikös vain löytynytkin komea poika sieltä kaiken karvan alta? Onko teidän hevosenne klipattuja? Mitä klippausmallia suositte?


Yhteistyössä:

(Linkkien klikkaaminen ei hyödytä minua rahallisesti.)

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kisatunnelmaa ja uuden objektiivin testailua

Olipas kiva viikonloppu! Nuutista enemmän toisissa postauksissa, sillä tämän ajattelin pyhittää yksinomaan eilen kotitallillamme järkätyissä 3-tason koulukisoissa kuvaamilleni kuville. Kameraperheeni tosiaan sai lisäystä kun poikaystäväni oli päättänyt tilata minulle Canonin EF 50mm f/1.8 STM-putken ja se saapui sopivasti niin, että pääsin heti tuuppaamaan sen tositoimiin ja kokeilemaan toimivuutta sekä käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa. Liikkuvan kohteen kuvaamiseenhan tuo ei ehkä ole ihan se optimaalisin vaihtoehto (etenkään jos kuvattava on kauempana, koska kiinteä polttoväli), mutta lähietäisyydeltä toimii moitteetta siinäkin. Kaikki alla olevat kuvat ovat kuvattu joko ISO-arvolla 100 (ulkokuvat) tai 3200 (maneesissa otetut, olisi voinut varmaan olla alhaisempikin...), auringonpaisteesta riippuen valotusajalla 1/1000-1/4000 ja aukolla 1.8. Liitin tähän alle The Beatlesin biisin Here comes the sun, sillä se soi kisojen aikana sopivasti siinä vaiheessa kun ne olivat loppumaisillaan ja sadekuuro sekä ukkonen ties kuinkakohan monennen kerran kaikkosivat kauniin auringonpaisteen tieltä. Loppupäivän porottikin kuin kesäkeleillä konsanaan! Klikatkaa kipale soimaan, selatkaa kuvat ja kertokaa ihmeessä mitä mieltä niistä olitte!



Pilvet ovat (hevosten ohella tietenkin) yksi niistä kohteista, joita voisin kuvailla päivät pitkät!
Tyytyväisyyttä (tai ainakin hyvää mieltä) havaittavissa itse kunkin kasvoilta.
Verkassa iskin heti silmäni tähän heppaan.
Mutta Hessin Leevin painellessa radalle tuli kiire maneesiin!
On se komia!
Reippaasta auringonvalosta sekä kivasta obbasta kiitos - mustistakin hevosista sai selkeitä, tärähtämättömiä kuvia!
Kauempaa otetut olivat tosiaan tätä luokkaa. Ilman zoomia ei paljoa zoomailla!
Tämä heppa oli kyllä kaunis kuin karkki.
Yksi päivän lempparikuvistani, harmi vain, että onnistuin mahduttamaan siihen jonkun kuupan! Saisihan tuon muokkaamalla pois, mutta en nyt jaksanut ruveta väkertämään.
Niiiiin suloinen!
Luokan voiton veivät ansaitusti Katja Kuokka & Hessin Leevi.
Tällä hepalla oli mukavan aktiiviset takajalat.
Tyytyväisinä radalta poistuvia hevosia on ilo ikuistaa.
Kuin myös tietenkin tyytyväisinä rataansa suorittavia.
Kuolaa tulloo!
Ei tämä nyt ihan Nuutittomaksi jäänyt tämäkään postaus, sillä tauolla oli pakko käydä moikkaamassa ukkelia. Se näytti vähän kysyvältä, "miksi minä en mamma päässy kisaamaan??".
Poitsut pääsivät ensimmäistä kertaa viettämään yhdessä koko päivän.
Pöh, kaksi hönöä
Tauon jälkeen jatkettiin suokkiluokalla. Tämä oli ihan syötävän suloinen!
Ja mikä häntä!!! Voisin ottaa Nuutille puolet.....
Päivän sana korvahuppujen kohdalla näytti muuten olevan ruskea.
Välillä aurinko vähän ylivalotti (tai siis ei aurinko vaan ehkä ennemminkin ne asetukset.....), mutta nope can do.
"Vitsi mä olin kova!".
Tähän heppaan ihastuin jo verkassa. Tosi kivan mallinen, liikkui hyvässä tahdissa ja mikä tärkeintä: oikean värinen!
Radan jälkeen sanoin Kukalle, että tämä voittaa.
Ihania tukkajumalia nämä kyllä olivat melkein kaikki.
Ja tosi hyvällä ilmeellä liikkuvia suurin osa. Tämäkin kovin hellyyttävä!
Taas ollaan oikealla värillä liikenteessä!
Ja taas, vaikka korkeammat sukat uupuvatkin.
Näppärän oloinen tapaus!
Näitä katsellessa tuli sellainen fiilis, että höh, mäkin haluan suokin!
Sillä sitä sitten voisi tukka putkella painattaa ympäri ämpäri. Näiltä irtosi suunnilleen kaikilta tosi hyvää ja selkeää keskilaukkaa.
Ja katsokaas: voittihan se!
Muut tekivät jo lähtöä kunniakierrokselle, mutta hän olisi kovasti vain poseerannut
Kunniakierroksella, kaikkien osalta siistiä ja hallittua. Toista se oli aina Nuudelin kanssa.....
Voi että, kylläpä nousi taas kisakuume ihan uusiin lukemiin!
Ratsukoiden poistuttua heitettiin saman tien porukalla kouluaidat paikalleen. Siinä ei kauaa nokka tuhissut!
Äkisti se sitten hulina hälveni. Tämän jälkeen luuhattiin Kukan kanssa tallilla vielä mooonta tuntia. Koska miksipäs ei - se kun vaan on parasta 

Mikä kuvista on teidän mielestänne onnistunein?