maanantai 29. syyskuuta 2014

Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan

 
 
Nuutilla oli lauantaina viikoittainen talutusvapaa ja kävimme sen kanssa metsässä pienellä kävelyllä. Kirpeänä viilenevä ilta sai mut ikävöimään kotiin jääneitä villalapasia, mutta juuri muuta en kaivannut. Oikeastaan ne lapasetkin muistuivat mieleen vasta tallissa kohmeisia käsiä lämmitellessä. Toisinaan nämä pienet (ja samalla niin suuret), sanattomat hetket sen oman maailman rakkaimman kanssa ovat kaikkea sitä, mitä pieni ihminen tarvitsee.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Onnistumisia onnistumisten perään

Torstaina meillä oli koulutunti. Hevonen oli vasta samana aamuna saanut karsinaansa ensimmäisen kunnon lastin olkipellettimuhennosta (ensimmäisellä kerralla sitä oli lisätty turpeen sekaan), joten elättelin toiveita siitä, että se ei ole ehtinyt vetämään itseään ihan ilmapalloksi. Tallille mennessäni heppa oli tietenkin täydessä työn touhussa turpa kuivikkeen seassa, eikä saapumiseni näyttänyt kiinnostavan sitä lainkaan, mutta merkittävää turvonneisuutta ei onneksi ollut havaittavissa.

Tuntuu tosi inhottavalta miettiä milloin se ongelma taas palaa. Jotta tästä postauksesta ei kuitenkaan tulisi samanlaista kuin edellisestä, pyrin jättämään nämä taustalla menossa olevat kuviot unholan puolelle ja keskittymään ainoastaan itse torstaisiin ratsastuksiin. 

Tunti meni hyvin. Siis oikein tosi hyvin itseasiassa, paremmin jopa kuin edellinen. Aloitin verryttelyn tavalliseen tapaan käynnin jälkeen laukassa ja Eeva neuvoi mua ihan alusta saakka ottamaan mukaan myös vastalaukkaa. Vasta-asetuksen (eli asetus sisälle, koska laukka oli ns. "väärä") avulla Nuutti jäi tosi mukavalle ja vakaalle tuntumalle itsensä rennossa muodossa kantaen. Mun tehtävänä oli istua laukkaan rauhallista tahtia, jonka avulla myös kulmat suoritettiin tasapainossa ja isona pyörivällä liikkeellä.


Ravissa jatkoimme edellistunnin tapaan siirtymillä, mutta tällä kertaa teimme niitä ravin sisällä. Käynnin sijasta hevonen piti normaalista harjoitusravista ottaa takaisin hyvin pieneen "melkein käyntiin" -raviin. Takajalkojen tuli polkea, ja lapojen nousta ylös. Nuutti ei ihan ollut mielissään tällaisesta hipsuttelusta, ja se yrittikin melko sinnikkäästi tarjota pikkuravin tilalle kaikkea muuta sen mielestä huomattavasti hauskempaa. Aluksi korjasin näitä tilanteita liikaa kädellä, mikä sai hevosen kypsymään entistä enemmän, mutta parempaa istuntaa löytäessäni rupesi onnistuneet hetket lisääntymään.

Ensin hieman voimattomalta tuntunut ravi sai näiden siirtymien kautta huomattavasti enemmän poweria, ja mun sydän meinasi pakahtua onnesta kun Eeva kommentoi: "kyllä sä olet jotenkin ratsastuksen sekä varmasti myös noiden hoitojen (kranio) suhteen onnistunut, sillä Nuutti liikkuu nyt kenties paremmin kuin koskaan". Teki mieli hukuttaa heppanen taputuksiin ja haleihin ihan vain koska se oli olemassa. Ilman sitä en koskaan olisi tajunnut kuinka laajan tunneskaalan läpi ihminen voikaan seilata.


Laukassa jatkoimme muutamien laukka-käynti siirtymien jälkeen vastalaukoilla. Tehtävänä oli ihan yksinkertaisesti nostaa oikeassa kierroksessa vasen ja vasemmassa kierroksessa oikea laukka, laukata pari kierrosta ympyrällä ja siirtää hevonen sitten käynnin kautta myötälaukkaan. Tätä toistettiin muutamia kertoja, ja Nuutti parani kierros kierrokselta. Sen kanssa vastalaukat ovat aina olleet suhteellisen helppoja, mutta en muista niiden koskaan olleen näin tasapainoisia.

Muutenkin molemmat laukat ovat olleet nyt ihan mielettömän hyvän tuntuisia. Ennen oikea on ollut huomattavasti parempaa, mutta tasoero pienenee jatkuvasti vaikka eteen mennään kummankin kohdalla. Sivulle liikkuminen on aina ollut Nuutille vaikeaa, mutta "koska sillä on niin vahva laukka", niin Eeva käskikin mut vielä tunnin lopuksi ottamaan pari pientä laukkaväistöä. Suluiksi niitä ei voi vielä nimittää, sillä hevonen on liian suora, mutta eiköhän se treenillä pikkuhiljaa ! Aika loppui tällä kertaa vähän kesken, joten mihinkään loistosuorituksiin emme tuntihevosten jo maneesiin valuessa ehtineet, mutta kysyin Eevalta voisiko hän käydä Nuutin selässä seuraavalla kerralla näitä vääntämässä. Vastaus oli myöntävä, joten uskon että ensi torstaina mun pieni Nuudelimies tekee täydellistä sulkua kuin mikä tahansa GP -tason hevonen konsanaan........ ;)


Eilen jumppailin hevosen kevyesti yläkentällä käynnin lisäksi oikeastaan ainoastaan laukan avulla. Ravia taisin ottaa suunnilleen puoli kierrosta kun halusin vain tsekata miten se näin rankemman päivän jälkeen etenee. Nuutti oli tosi letkeänä ja vastalaukat toimivat jälleen hyvänä "vetristäjänä". Lopuksi päätin vielä edellispäivästä innostuneena ottaa yhden väistön laukassa ja piru vie kun olikin hyvä ! Eihän me uralta ihan pituushalkaisijalle tultu, mutta sujuvasti ainakin puoleen väliin kuitenkin. Tunnilla Eeva käski ottamaan takajalat paremmin mukaan väistöön, ja tämän ohjeen kun muistin (sekä pistin vielä jollakin tasolla käytäntöönkin) niin jopas rupesi homma luistamaan ! ... tai sitten tuo oli vain onnekas vahinko. En uskaltanut testata enää toista kertaa. Täällä pilvilinnassa on oikein mukavaa.

Harmittavasti Nuutti kuitenkin eilen oli aavistuksen turvonnut. Ei kovin pahasti, mutta kyllä eron normaaliin havaitsi. Vatsan seutu siitä nälkäkuopan etupuolelta on tuon kuivikkeen popsimisen vuoksi välillä todella pinkeänä ja alueelle koskeminen saa Nuutin tällöin melko ärtyisäksi. Samalla on helppo tunnustella miten tämä vaikuttaa negatiivisesti myös mm. selän lihasten kimmoisuuteen. Jätän tämän aiheen puimisen kuitenkin toistaiseksi tähän, sillä haluan pyrkiä pitämään blogini mahdollisimman positiivisena paikkana. Välillä se vain on hieman hankalaa...

Seuraavalla kerralla palailen luultavasti tänään napsittujen, ihanien kuvien kera :) Nuutilla oli vapaa ja kävimme sen kanssa pienellä talutuslenkillä. Sisko oli mukana ja otti meistä ilta-auringossa pitkästä aikaa ihan "tavallisia yhteiskuvia". Yritän ehtiä muokkailemaan ne huomenissa !

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Voi huokaus sentään...

Tällä hetkellä mä olen vihaisempi kuin varmaan kertaakaan aiemmin koko pienen elämäni aikana. Niin vihainen, että päätä särkee ja yöunista on taatusti turha haaveillakaan. Mä kuvittelin tämän kuivikeväännön jo olevan visusti taakse jäänyttä elämää, mutta nähtävästi näin ei todellakaan ole. Eilen löysin Nuutin jälleen karsinasta olkipellettipetiään imuroimasta ja asiasta kyseltyäni sain kuulla tämän olevan käsky ylemmältä taholta. Turvekuivitus oli kuulemma ollut ainoastaan väliaikainen ratkaisu pellettien loputtua. Arvatkaahan vain kuinka monta rumaa sanaa siinä vaiheessa risteili pitkin pääkoppaa.......

Nuutti on mulle koko maailman tärkein olento. Sen eteen tehdään jatkuvasti töitä, eikä sitä ole yhdenkään montun reunalta tähän pisteeseen pelkällä pyhällä hengellä tuotu. On mennyt rahaa, aikaa, voimia, ja suurin osa järjestäkin, joten suututtaa ihan pirusti, että hevosen yksilöllisiä tarpeita ei oteta huomioon lainkaan vähätellään. Meidän tallillamme kun tosiaan kuitenkin turvekuivitusta muutamilla hevosilla käytetään, niin en todellakaan ymmärrä miksi meidänkin ihan todelliset terveysongelmamme eivät siihen oikeuta.

Toistaiseksi Nuutti voi onneksi ihan hyvin, mutta en todellakaan aio istuskella sitä mahdollista (tai enemmänkin todennäköistä...) alamäkeä odottelemassa. Mun hevosen terveyden kanssa ei yksinkertaisesti pelleillä. Olen jo jutellut tästä muutamien eri ammattilaisten kanssa, mutta pitänee konsultoida vielä eläinlääkäriäkin. Joku tulee varmasti taas ehdottamaan tallin vaihtoa, joten sanon jo tässä vaiheessa että alueen tallit on jo aika pitkälti läpi mietitty, muutamaan olemme olleet jonossa jo hyvän tovin ja jokaisessa on tietenkin omat miinuksensa. Esimerkiksi heinän laadusta tai ratsastuspohjien kunnosta en ole valmis tinkimään, joten ihan yksinkertaista se hyvän tallipaikan metsästäminen ei ole. Voi kun olisikin se oma...........

Ilman tätä jupakkaa mulla ei olisi meidän tallista yhtäkään pahaa sanaa. Onhan siellä toki ratsastuskoulun tunnit jotka talvikaudella hankaloittavat yksityisratsukoiden treenaamista, mutta niiden kanssa vain on sumplittava. Puitteethan ovat ensiluokkaiset, tallikaverit ihan huippuja ja työntekijät (jotka myös ovat omalta osaltaan yrittäneet puhua Nuutille turvetta, super iso kiitos siitä !) tosi mahtavia. Näistä en millään haluaisi luopua.

Postausta saavat nyt kuvittaa pari poimintaa tämän päivän ratsastuksista, kaikista kiitokset jälleen Jonnalle. Kranioin Nuutin maanantaina, joten eilen se sai kävellä ja tänään otettiin askellajit kevyesti läpi huomista tuntia varten.

Hämärtyvä ilta verotti kuvien laatua, mutta kyllä näistä selvää saa.
Alkuverkoissa käytän jonkin verran pieniä väistöjä, ja etenkin sulkua Nuutti on ympyräuralla ruvennut menemään aika kivassa tahdissa.
Katsoin lopuksi kuinka paljon saan otettua laukkaa alle ja tässä mentiin jo lähes paikoillamme ;) Muotokin on tosi koottu ja silleen.

Heppa liikkui tänään aika mukavasti, mutta yskäisi muutaman kerran silloin tällöin. Tarkemmin kun rupesin miettimään, niin muistan kuinka Nuutti tuossa keväämmällä köhi melko usein ja mittailin siltä hysteerisenä lämpöä mahdollisen flunssan varalta. Sitten ongelma katosi, enkä muista hepan yskineen ennen tätä viikkoa kertaakaan. En tiedä onko tuo sattumaa, vai onko tähänkin syynä tuo olkipellettikuivikkeen jatkuva mutustelu. Pitää mainita eläinlääkärille. Onko kenelläkään kokemuksia?

maanantai 22. syyskuuta 2014

Sumun keskellä

Kuluva syksy on kietonut monet aamut varsin sankkaan sumuun, jonka aikana harvemmin olen tallille ehtinyt. Toissaviikon torstaina kävi kuitenkin tuuri. Aikataulut sattuivat kerrankin suotuisiksi ja sumuverho oli niin paksu, että olisi voinut luulla taivaan pudonneen alas maahan saakka. Tallimatkakin taittui peltilehmän kanssa normaalia pienemmällä nopeudella, sillä näkymä kantoi ainoastaan muutamia kymmeniä metrejä.

Sumu on mun mielestä ihan tavattoman kiehtova elementti, joka tuo kuvaan kuin kuvaan tietynlaista arvoituksellisuutta. Toivottavasti saamme nauttia näistä aamuista tulevina viikkoina enemmänkin, jotta saataisiin Nuuttikin pellolle kuvattavaksi. Tässä kuitenkin muutamia tämän kuvauskerran otoksia vähän sieltä sun täältä...

"Miks tääl ei nää mitää ?!"

Oletteko te kuvanneet sumun keskellä tänä syksynä?
Mikäli olette laittaneet kuvia näytille, niin linkittäkäähän ihmeessä kommenttikentän puolelle - katselisin enemmän kuin mielelläni !

perjantai 19. syyskuuta 2014

Tunnilla pitkästä aikaa !

Kuluneet viikot ovat olleet ihan mahtavia. Nuutin kanssa tuntuu menevän päivä päivältä paremmin ja itse olen tästä johtuen vuodattanut onnen kyyneleitä enemmän kuin kehtaan edes myöntää. Välillä tämä tuntuu ihan unelta. Nuutin liike on viimeinkin ihan todella alkanut kehittää alleen sitä kauan kaivattua ilmaa ja hevonen on työskennellyt paremmin kuin kenties moniin vuosiin. Vaan on sitä tehty töitäkin - ja tullaan tekemään edelleen. Haluan uskoa tämän kaiken olevan vasta esimakua siitä, mitä onkaan vielä luvassa.


Eilen olimme Nuutin kanssa ensimmäisellä koulutunnilla varmaan kahteen vuoteen. Se on pitkä aika. Aikoinaan maajoukkuetasolla kilpaillut serkkuni on jonkin verran aina silloin tällöin käynyt meitä opastamassa, mutta säännöllinen kotivalmennus on uupunut ihan täysin. Viime viikolla suunnistin kuitenkin kyselemään luottovalmentajaltamme hänen aikatauluistaan ja saimme sovituksi tunnin torstai-iltapäivää piristämään.

Eeva on valmentanut meitä Nuutin kanssa ihan alkuajoistamme lähtien (ja mua oikeastaan jo ennen sitä), enkä voisi kuvitella kohdallemme ketään sopivampaa. Hän on ihan äärimmäisen taitava ja lisäksi aidosti kiinnostunut opetettaviensa kehittymisestä. Tunneille on aina kiva mennä, ja niiltä saa kerta toisensa jälkeen lähteä monta ahaa -elämystä rikkaampana.

Eilen aloitimme runsaalla määrällä perusteellista käyntityöskentelyä, ja verryttelyn jälkeen siirryimme siirtymisten pariin. Nuutti liikkui alusta saakka aika hyvin ja etenkin laukka sai Eevalta heti positiivista kommenttia. Vaikka tavoitteellinen treenaaminen on viimeisten vuosien aikana jäänyt vähemmälle, niin eteenpäin on kuulemma silti menty. Eevan mielestä liike oli takaa entistä ponnekkaampaa ja Nuutin suu rauhallisempi. Töitä riittää toki edelleen, ja ruosteessahan me "vaativampien temppujen" osalta olemme, mutta no... kukapa ei?


Suurimmaksi ongelmaksemme muodostui eilen käynnin sekä erityisesti ravin rauhallisen tahdin löytäminen, sillä Nuutti tuppaa välillä ajautumaan hieman liian kiireiseksi. Tällöin liikkeen lennokkuus kärsii ja selkä saattaa tipahtaa alas. Sainkin koko tunnin ajan keskittyä vakaaseen ja vahvaan istuntaan, joka auttaa hevosta malttamaan sekä tavallaan nostaa liikettä enemmän ylös. Tämän lisäksi pääsin ympyräurilla korjaamaan Nuutin vinoutta, joka etenkin oikeassa kierroksessa näkyy lörpöttävänä sisäohjana. Tavoitteena oli ratsastaa hevonen takaosakäännöstä ajattelemalla "ulkoavuilla kohti kahta tasaista ohjaa". Painoa takajaloille, molemmat lavat maltillisen asetuksen sekä taivutuksen avulla paremmin mukaan liikkeeseen, ja muoto tasaiseksi kevyelle kädelle.

Voihan olla, että vielä joku päivä osaan istua eikä näitä mustia laatikoita enää tarvita ! Toivossa on hyvä elää.
Pikkuravia, mutta voimakkailla takajaloilla.
Mä en kestä tota nassua, tui !
Kootumman laukan lisäksi annoin hevosen myös hetkittäin mennä vähän alemmas.
"Tääl mä vaa kiltisti painan vaik äiskä ratsastaa yhel kädel."
Ihan kamala lösötys päällä, enkä voi edes kevennystä syyttää..... !

Tunnin päätteeksi fiilis oli aivan loistava, hyvä kun nahoissani pysyin ! Tammikuussa aloitettu säännöllinen kraniohoito alkaa viimeinkin myös niiden suurempien ongelma-alueiden kohdalla tuottaa näkyvää tulosta - ja tämän siis myös ihan sormineni hevosta kopeloidessani tunnen. Eeva kehui kovasti lopputunnin laukkaa (mikä olikin taas kerran ihan mieletöntä, ai että... !) ja sanoi Nuutin liikkuneen "varsin freesisti". Hän myös hieman huvittuneena muisteli niitä aikoja, jolloin hallinnassa oli ajoittain hieman puutteita ja kun heppanen eräälläkin tunnilla loppuraveissa viskasi meikän kanveesiin... :D Oi voi sentään... on sitä ehkä tosiaan hitunen tässä matkan varrella kehitytty, vaikka osaahan Nuudeli omiaan uunoilla edelleen. Ja hyvä näin, sillä olisihan elämä muuten ihan kamalan tylsää... !

Mahti poniini niin pätevänä.

Eilen mun piti rustailla tänne sellainen sekalainen postaus kraniosta sekä kaikesta muustakin tähän suureen muutokseen vaikuttaneesta, mutta aikaa ei sitten ollutkaan ihan riittävästi ja tästä tunnista oli pakko päästä kirjoittelemaan heti kun siihen innostukseltani pystyin. Lyhyesti voisin kuitenkin kertoa "avaimina onneen" olleen uskottavasti kranion lisäksi myös mm. kuivikkeen vaihtuminen olkipelletistä turpeeseen, sekä uudella tavalla liikkuminen. Tai no siis uudella ja uudella... kuvioihin vain on otettu mukaan enemmän isoa laukkaa. Sellaista, jossa hevonen saa rullata eteenpäin vapaassa muodossa, hallitusti mutta suuuuuuresti. Haluatteko tästä kaikesta perusteellisempaa postausta, vai toteutanko sen ainoastaan kranion kohdalla...?

Työn raskaan raataja mättämässä naamariin sitä herkuista suurinta.

Loppuviikon Nuutti saa liikkua aika kevyesti. Tänään käydään varmaan pellolla vähän rentsisti laukkailemassa ja viikonloppuna naksuillaan sekä jumppaillaan puomien avulla. Tämän postauksen kuvista jälleen kiitokset rakkaalle siskolleni, josta on viime aikoina kuoriutunut oikein tallitonttu ! Hän on ollut mukanani tallilla miltei joka päivä, ja kökkinyt täysin omaehtoisesti ilman yhtäkään suostuttelun sanaa kentän laidalla ratsastuksiani kuvaamassa ;) Onnekas minä. Kaikella tapaa niin onnekas.