maanantai 16. tammikuuta 2012

Wanna spend every tomorrow with you


Siskoni tosiaan lupasi tulla tänään kuvailemaan minua ja Nuuttia, mutta eipä hän sitten yllättäen halunnutkaan vaivautua -.- Juuri tuo on niin rasittavaa, että sanoo lähtevänsä mukaan ja sitten yhtäkkiä viimetipassa ilmoittaakin ettei tule ! Ärh... No, lähdin sitten kaksin kamerani kanssa ja mietin, että mitähän sitä tänään oikein tekisi... Ajattelin joka tapauksessa pitää kävelypäivän ja vaihtoehtoina oli a) maneesissa ilman satulaa b) yläkentällä ilman satulaa c) maastossa ilman satulaa d) maastossa taluttaen ja e) maastakäsin työskentelyä yläkentällä. Koska minua masensi ajatus mennä pyörimään ruuhkaiseen maneesiin, päätin suunnata kulkuni yläkentälle valiten siis vaihtoehdon e !


Kenttä oli toiselta pitkältä sivulta aika jäinen; siellä viiden sentin lumikerroksen alla oli sellainen ihan mukava luistinrata. Toinen sivu ja päädyt olivat kuitenkin melko hyvässä kunnossa niin pyrin sitten pyörimään niissä, Nuutillakin kun on kengissään vielä ainoastaan nuo kantahokit. Alkuun taluttelin Nuuttia ja päästin sen sitten irti. Heppa olisi vain halunnut jäädä paikoilleen pällistelemään, joten piti välillä hieman raipalla avittaa. Tein ihan perus pysähdyksiä, peruutuksia sekä liikkeelle lähtöjä ja pyrin saamaan Nuutin kuuntelemaan minua ihan pienillä liikkeillä. Väistättelin hevosta erilaisilla urilla ja vaadin sitä kulkemaan sujuvin ristiaskelin takapää koko ajan aktiivisena. Tällainen puuhastelu on ihan hauskaa vaihtelua ja kasvattaa tietenkin hepan hallittavuutta kun ei ole ratsailla. Nuuttisellakin rupesi puuhastellessa ihan suu vaahtoamaan ;) Harmi ettei kukaan tänään ollut ottamassa videomateriaalia kun yhdessäkin vaiheessa Nuutti oli niin super söpönen ! Kävelin sen edellä ja pyysin sitä pysähtymään ihan normaalisti laittamalla käden sivulle ja sanomalla "seis". Menin itse hieman kauemmas, jotta saisin napattua hienosta poikasesta pari kuvaa. Hevonen poseerasi oikein innokkaana ja kun sitten tarpeeksi monta kuvaa räpsittyäni sanoin "tule" ja taputin jalkaani, niin Nuutti käveli perääni kuin koira :D Voi että se osaa olla niin hellyyttävä ! :)


Sain ukkelista paaaaljon kivoja kuvia, joista tässä näkyvillä muutamia :) Sormet jäätyivät kyllä todella nopeasti kun otti hanskat hetkeksi pois käsistä :s Olihan tuolla joku -7 astettakin, hyrr. Lisää lunta vain kiitos niin päästään pellolle kunnon hankitreeneihin ! Jihuuu, keskiviikkona irtohypytän Nuutin ja Laura tulee mukaani kuvailemaan ! :) Ehkä käyn itsekin selässä hyppäämässä muutaman pompun pitkästä aikaa :P

Siivosin tänään muuten ahkerana miedän tallikaappimme ! Se onkin ollut aikamoinen sekasotku jo pidemmän aikaa hehheh, kotiin lähti aika monta muovipussillista turhaa tavaraa... :D Harjapakin siivoilen sitten kun saan sen uuden lootan. Hahmottelin tässä vähän sitä varustepostaustakin ja siitä voi tulla hieman... pitkä? :D Otin tänään itseasiassa kuviakin sitä varten joistakin riimuista ja loimista yms. Voi mennä hetki, että saan kaiken "tarpeellisen" kuvattua... :D Mutta juupeli... taidan tästä häipyä SYÖMÄÄN ! En ole koko päivänä syönyt mitään, joten hieman kurnii masussa. Nam nam kanapastaa... 

Kaappi ennen...
... ja kaappi jälkeen :) Huomatkaa mm. Nuutin taulu sekä hieno Espanja -riimu !
Tässä vielä tuo taulu lähikuvassa :) Ostettu kai vuonna 2007.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Such a beautiful day

Pitäisi varmaan saada hieman muutettua tuota unirytmiä ja mennä vähän aikaisemmin nukkumaan... Ei mahda mitään, jotenkin iltaisin vain venähtää niin helposti kun tulee leffoja ja kaikkea, plaah... Noh, ehkä sitten kun pitää herätä aikaisin aamulla töihin, niin rupeaa unikin maistumaan. Pääsin siis töihin isäni firmaan, lumitöitä tekemään :P Ihan hauskaa itseasiassa, työtunteja kertyy silloin kun lunta tulee ja aika omaan tahtiin saa tehdä. Kaikenlisäksi noissa lumihommissa palaa kaloreita melkoisen hyvin ! ;) Tulisi nyt tosiaan vain sitä lunta...

Tänään oli aivan todella ihana ilma, auringonpaistetta ja kevyt pakkanen :) ! Maastoonkin olisi voinut lähteä, jos vain olisin saanut itseni aiemmin liikkeelle... Sattui muuten ihan hauska juttu kun olin tallille lähdössä... Range Roverin ovet olivat jäätyneet kiinni, niin etten tietenkään saanut kuskinpuoleista auki lainkaan. Noo, ei se mitään... menin toiselle puolelle ja onnekseni pelkääjänpaikan ovi hetken kiskomisen jälkeen antoi periksi. Päätin siinä sitten könytä sisäkautta toiselle puolelle (pikkuisessa Alfa Romeossani se olisi ollut helppoa, kun penkkien välissä ei ole kuin käsijarru siinä alhaalla, mutta Range Roverissapa ei ihan niin helpolla päässytkään...) ja mietin, että "mahdanpa oikeasti näyttää tyhmältä juuri nyt". Eiköhän sieltä sitten tepastele parkkipaikalle eräs naapureistamme, joka oli tietenkin hieman hämmästynyt puuhistani....... ! Ratin taakse päästyäni sitten vain hymyilin iloisesti ja näytin peukkua että eihän tässä mitään, ihan omaksi ilokseni täällä vain hypin vääristä ovista sisään ! :) Hieman kieltämättä hävetti, mutta eipä se niin paha ole jos voi toisen ihmisen saada hymyilemään !

You make me smile ♥ Kuva © minä :)

Tallilla olin joskus puoli neljän maissa ja ihmettelin vähän, että miten Nubasella vieläkin oli heinää karsinassaan ;o Eihän se siis mitään haittaa, mutta... yleensä aamutarhalaiset vain ehtivät syödä heinänsä jo paljon aiemmin. Mutta hyvä vain jos ovat saaneet tarpeeksi heinää, mieluummin liikaa kuin liian vähän Nuutin kohdalla siis ainakin. Se kun rupeaa muuten koluamaan noita seiniä... :P Nuudeli on ollut nyt viimepäivät melko kevyellä liikunnalla. Se rupesi vähän tahmeaksi niin päätin antaa sille hieman vapaampaa. Tänäänkin vain keventelin ja Nuutti tuntui alusta saakka todella kivalta ! Se liikkui ryhdikkäänä ja oli pehmeä edestä. Heppasella on kyllä todella hieno kaula kun se oikeasti liikkuu pyöreänä oikein päin ja kantaa itsensä ;)

Laukassa Nuudeli yritti hieman jäädä hitaaksi, mutta pyrin vain ratsastamaan sitä vahvasti takaa eteen, ohjaa kohti. Hevosella jäikin sitten vähän vaihde päälle, kun ei olisi enää kiinnostanut siirtyä raviin lainkaan :P Kokonaisuudessaan heppanen oli ihan mukava, mutta vaikken todellakaan rankasti ratsastanut niin se jotenkin hengästyi tavallista nopeammin ja yskäisi lopuksi pari kertaa. Hmm... kuumetta ei tosiaan ole, mutta joku pikku flunssanpoikanen ehkä. Pitänee siis edelleen katsella muutama päivä... On se Nubanen kyllä vähän hassu tyyppi; maneesiin kun tuli yhdessä vaiheessa joukko ihmisiä katselemaan (tallinomistajat siis pitivät heille jotakin esittelykierrosta) niin Nuutti oikein ryhdistäytyi :D Kyllähän se on toki kisoissakin huomattu, että heppa pitää esiintymisestä ;) Toinen hassu juttu on se, että Nuutti saattaa ratsastuksen aikana kytätä jotakin nurkkaa tms. mutta kun antaa pitkät ohjat niin kappas, ei olekaan enää yhtään jännää... :D Toisaalta tuo on ihan hyvä, sillä esimerkiksi maastossa Nuutti usein rentoutuu kun sille antaa pidempää ohjaa. Ei se toki aina toimi (hehheh...) mutta toisinaan kyllä :D

Tältä päivältä ei nyt valitettavasti ole kuvamateriaalia, kun sisko ei jaksanut lähteä mukaan :P Huomenna hän kuitenkin on taas tulossa ! Mikäli yläkenttä on hyvä niin voisin maybe mennä sinne pyörimään. Lisäsin tähän postaukseen yhden julkaisematta jääneen kuvan keskiviikolta, kun kaikki kuvat eivät nähtävästi olleet siirtyneet kamerasta koneelle ensimmäisellä kerralla.

Listasin muuten nyt vähän noita juttuja mitä ajattelin Nuutille ja itselleni hommata kun seuraavaksi (joku päivä ensiviikolla tai seuraavalla) menen Hipposportiin ! Eli... 1) kouluhuopa 2) pintelit samaan sävyyn 3) harjapakki 4) juoksutusliina ja 5) raippa. Nuo ovat nyt ensimmäisinä tällä pitkällä... loputtomalla listalla :D Harjapakkimme on pitkään ollut rikki ja tänään kyllä oli ihan vikatikki kun sain sitä kantaessani haavan sormeeni. Kannen kiinnitysjuttu on siis mennyt rikki eikä pakkia voi kantaa kahvasta ellei halua koko sisällön leviävän pitkin miljöötä... Aika hankkia uusi ! Minulla on kyllä toinenkin pakki jo ennestään, mutta se on aivan liian pieni :D Kaikki tarvittava ei todellakaan sinne mahdu. Ja sitten tuo raippa, snif... :( Minulla on ihana kultainen bling bling koulupiiska, jota olen kaikki nämä vuodet yrittänyt varjella, mutta muutamaan otteeseen se on silti päässyt katkeamaan ja lyhenemään alkuperäisestä mitastaan melkoisesti... Joten olen tullut siihen tulokseen, että rakkaan prinsessaraippani on aika siirtyä eläkkeelle. Toivon mukaan löydän sille yhtä hyvän seuraajan !

Hitto että muuten ärsyttää kun meillä on tuo kanavakortti noita Canal+ kanavia sun muita varten, niin se ei oikeasti ikinä pelaa ! Se toimii juuri silloin kuin sattuu huvittamaan, eli yleensä tietenkin niihin aikoihin kun maksukanavilta ei tule mitään katsomisen arvoista. Monet hyvät leffat ovat menneet sivusuun, itkuparku :( Isä lupasi onneksi maanantaina soittaa jonnekin ja valittaa. Ainakin siihen saakka on siis tyytyminen peruskanavien tarjontaan. Onneksi omistan myös melko paljon leffoja, joita en ole vielä katsellut :) Ah romanttisia elokuvia on niin ihania katsella itsekseen omassa huoneessa ♥ Intouduin muuten tänään ensimmäistä kertaa katsomaan Putousta, vaikka vielä jonkun aikaa sitten olisin voinut vannoa etten koskaan siitä innostu ! Olemme Lauran kanssa koko viikon katselleet Youtubesta kaikenlaisia videoita Putouksesta sekä Vedetään Hatusta -ohjelmasta ja naureskelleet itsemme puolikuoliaiksi :D Suosittelen todellakin katsomaan ! Lisäsin tähän alle vielä pari ihanaa videota, ensimmäinen on klippi tuosta Vedetään Hatusta ja toinen Putouksesta !


Aku on vain niin symppis ! :)


Pakko sanoa, ettei paljon osuvampia imitoitavia olisi voinut valikoitua kullekin näyttelijälle :D Omat suosikkini tässä ovat ehdottomasti Krista ja Riku ! :) Muutkin toki hyviä !
Heheh :) Eilen oli muuten Nuutinpäivä ! Lämpimät kiitokset kaikista nimpparionnitteluista näin Nuutin puolesta, uskon että heppanen oli kovin onnellinen ne saatuaan :) Mutta tällä erää ei sitten muuta kuin... heissulivei ja muistakaahan katsoa tuo kysymyspostaus tuossa alapuolella ! Kiitokset :)