torstai 20. kesäkuuta 2013

Photoboom ! Helsinki Masters 13.-16.6.

Huh, väsymys. Viime torstaista sunnuntaihin kestänyt kuvausputki vaati veronsa ja maanantaina nousi kuume. Tässä ollaan siis enemmän tai vähemmän oltu tämä viikko kipeänä. Sitten on pitänyt vielä yöaikaan katsella jalkapalloa ! Tällä hetkellähän on siis käynnissä ns. "MM-kisojen esiturnaus", eli Confederations Cup (Maanosaliittojen Cup), jossa Espanja Euroopan parhaana on mukana. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pelattiin Espanja - Uruguay (joka päättyi 2-1 whu !) ja maanantain sekä tiistain välisenä yönä oli pakko katsoa myös Tahiti - Nigeria peli, jossa sympatiat olivat kyllä pikkuisen Tahitin puolella... :D kelatkaa, ettei joukkueessa ole kuin yksi ammattipelaaja ! Muut tekevät työkseen jotakin ihan muuta, aika hassua.

Mutta hei, se jalkapallosta, koska mun piti tulla tänne kertomaan Helsinki Masters -kisoista, joita olin kuvailemassa kaikkina päivinä ! Laaksolla tosiaan järkättiin Pohjoismaiden mestaruuskisat (Nordic & Baltic Championships), joten ohjelmassa oli sekä koulu- että esteratsastusta niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Varokaa, hirrrveesti kuvia luvassa......... !

TORSTAINA kisat starttasivat klo 14.00 kahdella kouluratsastusluokalla, joista ensimmäinen oli kansallinen Prix St. Georges, ja toinen kansainvälinen Intermediate II. Odotin niin innolla, että näen Emma Kanervan ratsastusta livenä ja no... upeetahan se oli ! Voi vitsi kun olisi joskus edes puoliksi noin taitava..........

Tämmöstä istuntaa on kiva katsoa ja miettiä mikä kaikki siinä omassa mättää....... :D



















Tää on niin magee heppa, ihana sporttimalli !

Tyhmä sää (= pielessä olevat asetukset) pilas kaikki kuvat ! Nää värit vammaa. Mutta tääki heppa ah... ! Oon aina tykänny tanskalaisista.

Voittajaheppa näytti palkintojen jaossa että kyllä sitä osataan korkeammankin koulun liikkeitä !
Tanskalla ihan kelpo menestys, tässäkin luokassa olivat sijoilla 1,2 ja 4... :D

PERJANTAIN kuvasato jäi mun osalta ihan olemattomaksi ja luokattoman huonoksi, sillä sateen vuoksi kamera meinasi sanoa sopimuksensa irti...... Aamupäivän kouluratsastusluokat jäi valitettavasti näkemättä, ja esteistäkin ehdittiin kuvata vain yksi luokka (Small Tour 125cm) kunnes sade ajoi meidät pois... Tuostakin luokasta jäi multa tosiaan loppupään ratsukot kuvaamatta, kun kamera ei suostunut pelittämään.





Kotona kuivasin kameran ja yritin suostutella sitä toimimaan, mutta ei... se vaan kuoli hetki hetkeltä enemmän. Hirvittävän kiva juttu... ! Onneksi löysin mun "varakameran" (400d) akkulaturin, ja sain sen pakattua mukaan seuraavalle päivälle.

LAUANTAINA aamupäivä kului Linnanmäellä Sofian, sekä veljeni ja hänen kaverinsa kanssa. Vähän ennen kahta saavuttiin Laaksolle, enkä meinannut pöksyissäni pysyä kun tajusin että tepasteltiin kentän laidalle JUURI parahiksi näkemään Emma Kanervan ja Sini Spiritin suoritus !!! Mä niin ehdin jo harmitella, että "hitsi sen parin olisin kyllä halunnut nähdä...", kun oletin että kouluratsastukset on jo ratsastettu kun me paikan päälle päästään. Mutta ei, kaksi ratsukkoa oli vielä jäljellä. Kerrankin mulla oli tuuria matkassa !!

Harmittavasti Emman ja ah niin ihanan rautiaan kolmisukkaisen läsipään (♥) rataan mahtui muutamia rikkeitä, joiden vuoksi pisteet eivät ihan kärkikahinoihin riittäneet :( snif. Mutta siis voi että, niin hieno pari ! Vaikka küreja on aina kiva katsoa, niin harvemmin mulla sentään menee iho kananlihalle, ja oikein tuntuu hassulta mahassa. Tämän suorituksen aikana niin kuitenkin kävi ! Ihan mahtava ratsukko, ja ihanat musiikit ! Mä en kestä......... !








Tanskan juhlaa taas !


Kouluratsastuksen jälkeen seurasi yli tunnin tauko, kunnes jatkettiin esteillä klo 16.00. Vuorossa oli esteratsastuksen henkilökohtainen mestaruusluokka, Grand Prix 140cm. Jännitys rupesi siinä odotellessa jo tiivistymään... ;) Oli ihan mieletöntä, kun sai uusinnassa jännätä Suomen puolesta ja niinhän siinä tosiaan kävi, että Hanna Tardiveau sekä Prinz Clintus ottivat PM-kultaa ! Ihan superia, go Suomi ! :)

Komea valkoinen Prinssi !












Tää lokki suorastaan vaati tulla kuvatuksi.




Illalla alkoi vielä kuuden jälkeen päivän viimeinen luokka, nuorten hevosten 120cm, joka jäätiin myös kuvailemaan vaikka vähän jo jäässä oltiinkin. Pitkän päivän päätteeksi oli ihana käpertyä peittojen sisään juomaan lämmintä kaakaota... ♥










SUNNUNTAINA kilpailut alkoivat klo 8.00 ja arvatkaapa ketkä siellä olivat virkkuina paikalla reippaasti ennen sitä ! No me Soossilaisen kanssa tietty. Ensimmäisenä luokkana oli vuorossa Small Tour Final 130cm ja kerrankin esteet oli niin että olisi saanut kuvia vaikka mistä ! Vastavaloonhan sitä taas joutui kuvailemaan, mutta no can do.






















"Hei tsiigatkaa meikä voitti kaikki !"
Tämä heppanen näytti miesratsastajan alla ihan ponilta :D

Klo 10.00 starttasi Medium Tour Final 140cm, ja sen perään kilpailtiin samalla estekorkeudella joukkuemestaruuksista ! Taas pääsi jännittämään ;) Ensimmäisellä kierroksella Sanna Backlund ja Wiseguy tekivät nollaradan, mutta sen jälkeen viimeisen esteen kirous toi kahdelle ratsukolle (Rosa Ruutsalo - Whisper As, sekä Mikael Forstén - Evli Nandele) 4 vp. Hanna Tardiveaun ja Winolan virhepisteitä en muista, mutta koska kolmen parhaan tulokset lasketaan, niin Suomen virhepistemäärä oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 8, kun taas Tanska hillui kahden puhtaan radan turvin kärjessä ainoastaan neljällä virhepisteellä.

Toiselle kierrokselle Suomi siis lähti toiselta sijalta, ja hopeinen oli sitten se mitalikin. Tanska tietty nappasi kultaa ja pronssille jäi Viro. Ei mitenkään huono sijoitus, vaikkakin kaikki saumat olisi siihen kultamitaliinkin ollut... ;) mutta Tanska nyt on Tanska, hiukkasen suurempi hevosmaa sentään kuin piskuinen Suomi............. :D








"Olinko taitava !"
Oli pakko lisätä koska ilmeet :D
Medium Tour voittokin Suomeen hooo !

Kisojen Leading Rider, Suomen Hanna Tardiveau :)
Vitsi virolaisilla oli aika kivoi heppoi !















Mestaruusluokan loputtua vieraaksemme saapui taas ystävämme sade. Terve, ei kyllä ollut ikävä. Palkintojen jako jaksettiin sinnitellä, mutta päivän ja samalla tietenkin koko kisojen viimeinen luokka; nuorten hevosten 125cm jäi valitettavasti kuvailematta... :( No, eipä siinä kaatosateessa olisi onnistuneita otoksia varmaan saanutkaan.

Sateesta huolimatta voittajien on helppo hymyillä ;)


Suomen kesää parhaimmillaan... ♥
Korvaton mikkihiiri lähettää terkkui. Hyvä fiilis ! © Soossi !

Kokonaisuudessaan, sateista ja palelemisista huolimatta oli kuitenkin oikein onnistunut rupeama, hyvässä seurassa tottahan toki ;) Sofian kanssa oli juttujen taso taas ihan katossa. Paras kommentti on ehdottomasti sunnuntailta, kun Sofia huusi "oi ihana !" erään ratsastajan lennettyä veteen. Hetken kelailin, että siis niin mikä on ihana...? kunnes Soossi rupesi räkättämään että piti sanoa "oi hitto !", eikä mitään ihanaa............. :D Tolle me sitten naurettiin koko loppuaika xd Hehe, se on se väsymys kumma kaveri.

Mutta siis... kivat kisat, upeita hevosia ja hienoa ratsastusta, olipas mukava katsella !! Suomen edustuskin tosiaan varsin mainio, kyllä saa olla ylpeä ;) Kuvista saa oikein mielellään antaa kommenttia, vaikka ärsyttääkin että laatu on näissä pienennetyissä paljon huonompi kuin alkuperäisissä... arh. Minkä päivän otokset mielestänne onnistuivat parhaiten, tai löytyykö jotain lempparikuvaa? Kouluratsastuksen SM -kisojen kuvat ovat tulossa esille varmaan vielä tällä viikolla, mutta päätinkin nyt julkaista nämä ensin, sillä nuo edellä mainitut ovat myöhässä joka tapauksessa... Olisi tuntunut tyhmältä julkaista ne tässä välissä ja palata sitten uudelleen tähän Helsinki Mastersiin........ :D

Tällä viikolla oli tarkotus postailla enemmänkin, mutta tämä sairastelu sekä tuleva juhannus vähän sotkivat suunnitelmia. Mä olin ihan unohtanut koko jussin ! Hah. Tänään siis lähdetään mökille ja sieltä palailen varmaankin lauantaina. Ensi viikoksi on ainakin toivon mukaan luvassa kaikkea kivaa, pitäkää peukut pystyssä... ! Nyt kuitenkin lähden pakkailemaan ja SYÖMÄÄN, sillä about tunnin päästä otetaan suunta kohti Vihtiä ja juhannuksen viettoa :) Moikka, viettäkää kaikki oikein hauska jussi !

Kdkdieke | via Tumblr

P.S. Tilasin Nuudelille viikonloppuna yhden hienon jutun enkä malta odottaa että saan sen käsiini ♥ Laitan kuvaa sitten tietty tännekin... ;)

59 kommenttia:

  1. Sikahienoja kuvia! Voisitko sä ens kerralla numeroida nää kuvat niin ois helpompi kertoo mikä miellyttää eniten silmää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Niin joo se ois tietty helpompi sit sanoo, mut en tiiä näyttäiskö se tymältä? :D Pitää ehkä testaa !

      Poista
    2. jos sitä kuvaa klikkaa, ni siinähän on numero :)

      Poista
    3. Niin joo totta, siinä näkyis ! :)

      Poista
  2. Tosi kivoja kuvia! Kaikkion niin hienoja, etten osaa sanoo, mikä olis lemppari! :D

    VastaaPoista
  3. Meillä on myös canon eos 400d. Mitä asetuksia sä pidät siinä? Me ei millään saada hyviä kuvia liikkuvasta hepasta, jaloista tulee vaan sohjoa! Vai tekeekö se putki ihmeitä? ;o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No putki tekee paljon, muttei sentään ihmeitä :D kyllä huonommillakin putkilla saa (ainakin ulkona, päivänvalossa) hyviä kuvia ! Asetukset pitää vaan laittaa tilanteen mukaan :) Kuvaatteko automaatilla? Jos ei manuaalia halua / osaa käyttää, niin suosittelen opettelemaan ensin ns. "puoliautomaatilla", eli niin että säätää edes osan asetuksista itse. Näin saa kuvat onnistumaan paljon paremmin :) Mä en muista mikä toi puoliautomaatti asetus on 400d:ssä nimeltään, mutta ainakin 60d:ssä se on siinä kiekossa Av, eli silloin säädetään ite aukko (käytän aina mahd. suurta, eli mahd. pieni luku) ja ISO, mikä sit just säädetään kuvausolosuhteiden mukaan, mutta valotusajan yms. kamera sit säätää ite. Ainakin mulla on näin tullu ihan hyviä kuvia huonommillakin putkilla ! :)

      Poista
  4. UUU upeita kuvia, oot niin taitava kuvaamaan :) !
    Ite olisin halunnu mennä paikanpäälle kattomaan mutta kävin vaan iskän kanssa tuomassa lavan sinne missä oli hevosten yöpymispaikat ja silelä näin muutaman hepan ja oli kyllä upeita, huhhuh että karva kiilsi ja niin hyvässä kunnossa :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitän ! :)

      Aa okeii ! Joo älä muuta virka, on kyllä upeessa tikissä ne otukset, kiva oli sen jälkeen mennä tallille ja nähdä laitumella möllöttävä kuranen läski-Nuutti... XD

      Poista
  5. Aivan upeita kuvia! :o Vitsi olisi itsekin kiva päästä joskus kuvailemaan noin hienoja ja taitavia ratsukoita... Ehkä vielä joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Se on kyllä kivaa, ja radan varrelta oppii paljon :)

      Poista
  6. Lempparikuva oli tuo "olinko taitava" kuva, näyttää ihan pupulta noiden korvien kanssa <3 ja on ne tanskan hevoset tosiaan ihan kivan näkösiä, kyl kelpais yks semmonen tännekkin päin :D Kiva postaus taas kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ! XD Oli kyllä söpö ton huppunsa kanssa ;) Joo siis äläpä, kuolasin niitä ihan huolella !! Ehkä seuraavaks pitää suunnata Tanskaan kun on hevosta hankkimassa... ;)

      Kiitos, kiva jos tykkäsit !! :)

      Poista
  7. Waau, iha sikamageita kuvia jälleen! :')

    VastaaPoista
  8. Tuutko kuvamaan Tuomarinkylään Este-Jussia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itseasiassa tänään just mietin että niitä ois kiva tulla kuvailemaan ! Jos vaan ei muuta menoa ilmaannu, niin varmaan tulen :)

      Poista
  9. Vautsi vau hienoja kuvia ja hevosia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mallit oli kyllä tosiaan ensiluokkasia !! :D

      Poista
  10. Vitsit nää kuvat on kyllä hienoja :)

    VastaaPoista
  11. Tykkään tosta Marinan kuvan fiiliksestä! Toi taputuskuva siis on ehdottomasti lemppari :) Muutkin tosi kivoja, ah rakastan sun ottamia kuvia kuten tavallista

    Toivottavasti hieno juttu tulee pian, haluisin Nasselle kans jonku kivan, mut en osaa valita :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii mustaki se on kyl ihan kiva ! Tai siis, musta on aina kiva ikuistaa hetkiä ku ratsastaja kiittää hevosta tui :)

      JOOOOOO ootan niin innolla etten kestä !! Hihuhi jotai bling blingii? ;) Mä oon jo suunnitellu millasta vois seuraavaks tilaa eheh.........

      Poista
  12. Voi että nuo hevoset on nii upeita! Yks tommonne tänne kiitos (tai ei ehkä sittenkään mun pilattavaks..) ++Hyviä kuvia tuli(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, ihan mahtavia ! :) Hahah mä sanoin ihan samaa et voisin kyllä jonku noista ottaa mutta ehkei kuitenkaan XD

      Kiitos ! :)

      Poista
  13. ei oo totta miten hyvä kuvaaja oot! :o vitsi jos ois joskus ees puoliks yhtä hyvä kuvaamaa ku sinä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äw voi kiitos, varmasti susta tulee kuules ihan super jos vaan ahkerasti kuvailet ! ;)

      Poista
  14. hienoi kuvii,ihailetko emma kanervaa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Voi ihailen, suuresti ! Kukapa ei? ;)

      Poista
    2. nii:) tiesitkö et sil on myös blogi

      Poista
    3. Juu tiesin, oon sitä jo pidemmän aikaa seuraillutkin :)

      Poista
  15. Hanna on niin ihanan iloinen aina! Ja hyvä ratsastaja :) sopivat valkoisen unelmaheppansa kanssa hyvin yhteen!

    Ja aivan mahtavan upeita kuvia taas kerran, ootko oikeesti miettiny kouluttautumista valokuvaajaksi? Sulla kun näyttäisi olevan taidon lisäksi silmää, eikä se ole ihan itsestäänselvyys edes ammattilaisten keskuudessa.

    Oikein hyvää juhannusta sulle, toivottavasti ehdit taas ensi viikolla postailemaan enemmän, koska sun blogi on aivan mahtavaa luettavaa (ja katsottavaa)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ! :) Ja tosi taitava kyllä myös, ratsastaa kauniisti. Jep, mun mielestä ovat niiin toistensa näköisiä :D

      Kiitos kovasti !! Oonhan mä miettiny ja opiskelemaan pyrkinytkin, mutta ei oo vielä napannu... :) yritys kuitenki jatkuu edelleen, niin ehkä vielä joku päivä ! Valokuvaajan ammatti on haaveissa kyllä ;)

      Kiitos ja samoin kuule sulle !! :) Haha, ihana kuulla, enköhän ehdi... ;)

      Poista
  16. hienoja kuvia kaikki, mutta erityisesti torstain koulukuvat ja lauantain estekuvat! :)

    VastaaPoista
  17. Ihan mahtavia kuvia!

    "Tää on niin magee heppa, ihana sporttimalli !" Haha :D onhan se, ihana myös käsitellä kun sattuu olemaan samalla tallilla missä käyn töissä. Ja on niiden treenejäkin ihan kiva katella, jos sattuu maneesiin samaan aikaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Oi, kuulostaa täydelliseltä. Mistähän tommosen hepan itelleki löytäis........ :D

      Poista
  18. On muuten tosi hienoja kuvia! :)

    VastaaPoista
  19. Siis ihan mielettömän hienoja kuvia! Kyllä kelpaa tuollasia heppoja kuvaillakki!:)

    VastaaPoista
  20. Neljännen ja viidennen kuvan hevonen on ihana! Haluun tommosen.. :D ja kaheksannen kuvan heppa on kanssa mieletön ja sitten tykkään kans "sporttimallista". :)

    Kaikki kuvat on hienoja mutta eniten tykkään torstain koulukuvista! Kiitos kivasta blogista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mageita heppoja kyllä ;)

      Voi kiitos itsellesi, mukavaa jos tykkäät !! :)

      Poista
  21. Niiiiiin superhienoja kuvia, että kateeksi ihan käy. En nyt huomannut etsiä sivuilta ja sori jos tämä lukee jossain, mutta mitä kameraa mahdat käyttää?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ! Kamera on Canon eos 60d :)

      Poista
  22. En oo iha varma mutta nii toi heppa jonka kuva tekstiin oot kirjottanu että :"Tää on niin magee heppa, ihana sporttimalli !" Nii on kai fwb ruuna Mauser :) upee tapaus mut aika omalaatunen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Mauserhan se, must se on ihan pirun upee ilmestys ! :D Tahtoooo !

      Poista
  23. mäkin tykkään tosta Mauserista kun on sporttisempi kouluhevonen ja on muuten todella hyviä kuvia!
    Itse olen kuvaillut tässä jo reilu kolme vuotta ratsastusta. Osaatko suositella jotain hyvää objektiivia? Millä itse kuvaat? Mulla on 550d kamera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sporttinen muttei kuitenkaa kuikelo, me like ! :) Kiitos ! Mä kuvaan ite pääosin Sigman 70-200mm f/2.8 obballa, ja tykkään kyllä ! On suhteellisen halpakin noin valovoimaiseksi putkeksi, voin lämpimästi suositella :)

      Poista
  24. Miten/millä sie muokkaat nuita kuvia? Ne on jotenkin niin upeita ettei löydy sanoja :D

    Tekisitkö jonkun postauksen kuvan muokkauksesta? Nuo kouluratsastuskuvat on tuommosia jännän "satumaisia" tai aukeeko yhtään mitä yritän selittää?

    Tykkään siun blogista ♥

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !