keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Hei, me laukataan!

Nuutti on ollut aivan huippu. Niin pirtsakka ja letkeäliikkeinen, että eihän sen millään uskoisi pian jo 20-vuotiaaksi käännähtävän. Lihakset alkavat pitkän sairasloman jälkeen vähitellen kasvamaan ja olemus pyöristymään muualtakin kuin siitä masun tietämiltä, ravi muuttumaan suuremmaksi sekä ennen kaikkea säädeltävämmäksi ja ratsastettavuus muutoinkin paremmaksi. Välillä pitää ravistella itseään varmistuakseen siitä, ettei tämä kaikki ole vain unta.

Yhdessä hyvä tulee, sen tietää OP:kin.

Viime viikolla koitti päivä, jonka vielä muutama kuukausi sitten, ennen eläinlääkärin "viimeistä tuomiota" pelkäsin jäävän ikuiseksi haaveeksi. Se päivä, jolloin otetaan ensimmäiset laukat - ihan luvan kanssa. Innostus tuntui vatsanpohjassa saakka, tähän hetkeen tiivistyi yli vuoden odotus. Tallissa annoin Nuutin turvalle pienen pusun (voi hyvä luoja, julkaisin tekstin niin, että tässä luki pisun..... ei pitäisi kirjoitella silmät ristissä...), totesin, että eiköhän mennä ja talutin innokkaan hevosen maneesiin. Ehkä sekin tiesi mitä tuleman pitää.

Ja niin me mentiin, ja - voitteko kuvitella - laukattiin! Me laukattiin. Kaksi, kokonaista pitkää sivua, ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen. Me laukattiin, ja olisin halunnut laukata aina maailman ääriin saakka. Miten ihana, suuri ja pehmeä laukka siellä oli tallessa edelleen. Ennen kulmaa piti kuitenkin siirtyä käyntiin. Nuutti otti mielissään vastaan kaikki kiitokset, mutusteli kuolainta suu vaahdossa ja odotti paino takaosallaan merkkiä uuteen nostoon. Se olisi halunnut tehdä enemmän, mennä ja nelistää ympäri kenttää ainakin viisisataa kierrosta. Silti se pysyi kanssani. Ei pienintäkään säntäilyä tai vallatonta riemastumista, vaikka sellaisen tuntu ilmassa aluksi leijuikin. Ei mitään. Vain vaaleanpunaista hattaraa, iloa ja onnea. Voi mahtava, upea heppaseni mun... 


Postauksen kuvat © Kukka.
Minkälaisia pieniä suuria ilon aiheita teidän arkeenne on viime aikoina sisältynyt?

28 kommenttia:

  1. Liikutushevoseni on ollut saikulla jo syyskuusta lähtien (ja hankkii koko ajan lisää lomaa itselleen..) joten ei kauheasti ole mitään iloista tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ikävä kuulla :( Toivottavasti se toipuu ja pääsette mahdollisimman pian taas nauttimaan iloisemmista päivistä!

      Poista
  2. Jee, ihanaa!

    Meille syntyi eilen rakkausvarsa, joka on kaunis ja voi hyvin, se on ilon aiheistani varmaan suurin :)

    VastaaPoista
  3. Hei ihan mahtavaa kuulla tällaisia uutisia :3

    VastaaPoista
  4. Ihanaa lukea hyviä uutisia ! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olette kyllä ihania kun myötäelätte! 😍

      Poista
  5. Nää on niin ihania hyvän mielen postauksia! Toivottavasti teillä menee kaikki nyt hyvin ❤️

    VastaaPoista
  6. Ei oikeen oo ollu mitään ilonaiheita, koska on ollu nyt nii pitkä ja paha masennuskausi. Välillä oon kävelly junaradalla oottaen, että juna ajaa päälle. Psykiatreille en vaa osaa puhua, että sais osastopaikan tai ees lääkityksen. Voisin sanoo että eniten iloa on antanut ihan se että on saanut soittaa ja esiintyä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, oon pahoillani :( Onhan sulla kuitenkin joku kenelle voit puhua? Yksin on niin raskas kantaa painavaa taakkaa. Yritä pitää kiinni niistä positiivisista asioista ja miettiä mitä kaikkea elämä vielä voi antaa. Ihanaa, että olet saanut tehdä sinulle mieluisia juttuja, ja niitä saat varmasti tehdä vielä paljon lisää! Mitä soitat, jos saan kysyä? :)

      Tsemppiä vielä kovasti! Älä anna pimeyden voittaa ❤️

      Poista
    2. Mulla ei oo ketään jolle puhua. Kavereille en uskalla, ku niillä on omatkin ongelmat. Äitille oon yrittänyt puhua, mutta se ei ota mua tosissaan. Luulee, että mun koko paha olo johtuu yhdestä asiasta, vaikka tosi moni asia stressaa, ahdistaa ja masentaa. Koulussa numerot on tippunu, enkä pysty olemaan tunneilla normaalisti, kun ahdistaa niin paljon.

      Soittimena viulu, joka on ollu mulle rakkaus jo pidemmän aikaa.

      Hyvää joulun aikaa sulle ja Nuudelille!

      Poista
    3. Voi, mulla on niin paha mieli sun puolesta! Oisko siellä koulussa ketään aikuista joka vois auttaa?

      Viulu on kyllä kaunis soitin! Sitä olisin halunnut oppia soittamaan paremmin. Tuskin osaan enää sitäkään vähää... :D

      Myöhästyneet kiitokset! Toivottavasti sun vuosi vaihtuu mukavissa merkeissä :)

      Poista
  7. Siis vau, niin mielettömän onnellinen teidän puolesta! <3 Mun viikon kohokohta koittaa huomenna, kun pääsen reilun kuukauden tauon jälkeen näkemään oman ponin (se kun asustelee nykyään toisella paikkakunnalla ylläpidossa)!
    Ihanaa joulun aikaa sulle ja Nuutille! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ❤️ Ja oii, ihanaa! Mitä mahtavinta joulua myös sulle :)

      Poista
  8. Suuret laukkaonnittelut! Varmasti upea hetki! Niitä toivotan teille lisää - ja hempeitä hattaraturpapUsuja ja monenlaista muuta jouluihanuutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Kaikenlaista ällösöpöä joo 😍 Sitä samaa sinne teille, hupsuillehöpsöille!

      Poista
  9. Aivan mahtavaa! Tiedän tuon tunteen. Meillä parannuttiin jännevammasta noin reilu vuosi sitten ja se hetki kun sait laukata ekan kerran. Meillä se ei ollut ehkä noin rauhallinen :D Pieni ilon hetkeni oli tänään aamutalliin mennessä,että ponin takapuoli oli puhdas! Meillä ollut mahan kanssa ongelmaa koko syksyn, kun jouduimme vaihtamaan esikuivattuun heinään hengitystie ongelmien takia. Ihanaa joulua teille toivottaa 25 vuotias poni herra. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa! Tää on kyllä ihan mahtavuutta :) Meilläkin eka kerta koskaan kun on sujunut näinkin rauhallisesti kaikki!

      Mukava kuulla, että näyttää paremmalta! Myöhästyneet kiitokset jouluntoivotuksista, tekisi mieli sanoa "samoin", mutta taidan sen sijaan toivotella hyvät uudetvuodet :D

      Poista
  10. On ihana kuulla näitä hyviä uutisia! <3 Hyvää joulun aikaa sulle ja Nuutille.
    Mulle yksi iloinen asia oli se, että jouluna oli lumet maassa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhäiset kiitokset! Oiii, valkoinen joulu on kyllä tätä nykyä siunaus! Onneksi Mikkelissäkin oli ❤️

      Poista
  11. Ihanaa tekstiä taas kerran ja toivon teille lisää ihania laukkahetkiä hattarapilvillä...<3 Mun ilonaihe on se, että ulkona oli jouluaattona lunta ja lisää tulee tälläkin hetkellä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ❤️ Ihanaa, että sielläkin oli luminen joulu!

      Poista
  12. Mä aina välillä unohdan sun blogisi ja joudun kerralla lukemaan useamman rästiin jääneen postauksen. Halusin vaan kertoa, että tästä postauksesta tuli tosi hyvä fiilis!! Ihanaa!! Paljon laukkahetkiä sinne<3.

    -Kipsu


    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !