keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Tukka takana, elämä edessä

Tiedättekö mitä tapahtuu, kun talven tultua vie Nuutin ensimmäistä kertaa pellolle? Minä tiedän. Silloin mennään eikä meinata. Samalla tavalla toki mennään myös ensimmäisellä kerralla lumien lähdettyä ja aika usein muulloinkin, mutta ne ovat sitten tarinoita ihan erikseen. Kun viime viikolla kahlailimme kentällä eikä heppa kuvaajien suureksi harmiksi saanut hepuleita, sanoin Kukalle, että odotas vaan kun päästään pois pihapiiristä! Tässä tapauksessa siis maneesin taakse. Silloin kannattaa pitää kamera kuvausvalmiudessa. Koska pellolla vauhti-Nuudeli usein tuntee olevansa niin vapaa, että saattaa ihan kokonaan unohtamaan sellaisen sivuseikan kuin ratsastaja. Ja kun kyseessä kuitenkin tosiaan on Nuutti, ei lopputulemaa yleensä ole kovin vaikea ennustaa...

Ensimmäiset pari loikkaa olivat melko "laiskoja" (joskin irrottivat silti aika hyvin), mutta sitten lähti. Yhteen neljän otoksen kollaasiin tiivistetty kuva löytyy Facebookin puolelta.

Hetken se lennettyäni pohti jäisikö odottelemaan, mutta päätti sitten olla ketku ja livistää paikalta.

Mahaplätsin jälkeen Nuudeli kiihdytti kohti tallia, mutta tajusi kesken karkumatkan, että enpäs minä sinne juoksekaan. Sen sijaan se jäi tarhoille ja ajautui lopulta umpikujaan. Siinä se sitten pällisteli, että kuinkas tässä nyt näin kävi ja joutui antautumaan. Oman elämänsä supersankari oli kunnossa, vaikka hän viittaansa hieman kompuroikin. Periksi antoi loimen solmun lisäksi onneksi myös oikea jalustinhihna, sillä Nuutti päätti tapahtumapaikalta pinkoessaan loikata ojan yli ja ryömiä satuloineen pitkin pöpelikköä. Huh, huh, vähän kyllä kylmäsi Brunonkin puolesta, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Itsekin selvisin ainoastaan märällä naamalla.

Pienestä hankisukelluksesta huolimatta meillä oli molemmilla ihan hirmu hauskaa. Nuutti paineli tukka putkella kuin elämänsä vireessä oleva nuorukainen ja itse olin yhtä hymyä koko loppuillan. En millään malttaisi odottaa, että päästään pellolle uudemman kerran! Mutta pitää tietenkin muistaa ottaa iisisti edelleen, ettei vain oteta takapakkia. Toinen niitty on vielä korkkaamatta, mutta eiköhän sinnekin ehditä. Vaan pakko sanoa, että kyllä onnea on kunnon talvi. Sellainen, joka meitä ainakin Mikkelin mailla tällä hetkellä hellii. Ratsastuspohjat ovat ulkona(kin) likimain täydelliset ja Nuutti on pärjännyt kengättä paremmin kuin hyvin. Toivottavasti sääukko muistaa pitää pakkaset päällä edelleen (ja toisi ne lumen kera myös etelään!) eikä talvi lopu piiiiitkään aikaan - me nimittäin halutaan tehdä vielä vaikka ja mitä jännää!


Kuvista jälleen kerran kiitokset Kukalle!
Joko te olette päässeet nauttimaan virkistävistä lumikylvyistä?

18 kommenttia:

  1. Joo mä tipuin kans mun ponilta :D Onneks oli pehmee alastulo! Sit eilen mun sisko tippu sen hepalta mut sillä kävi vähän huonompi tuuri kun muksahti jäiselle tielle :D Ei mitään sattunu kuitenkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outs! Onneksi ei sattunut! Hankeen on kyllä ihan mukava pyllähtää :D

      Poista
  2. Öö, onko nyt järkevää viedä kuntoutuva hevonen pellolle riehumaan? Tossahan ois voinu käudä vaikka mitä, sekä hevoselle ja ratsastajalle. En ymmärrä, miksi pitää tarkoituksella hakea vaihtia ja vaaratilanteita kun esim. maneesissakin voi sattua ja tapahtua. Juuri pari päivää sitten kaveri tippui estetunnilla ja mursi kätensä, vaikka kuonka oli varovainen ka ennakoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit: maneesissakin voi sattua. Ihan missä tahansa voi sattua. Omasta mielestäni on hyvinkin järkevää tuulettaa hevosen päätä liikkumalla muuallakin kuin neljän seinän sisällä. Myös sen kuntoutuvan. Eläinlääkärikin kun jo oli sitä mieltä, että hyvässä hangessa voi vallan mainiosti painella pieniä pätkiä kerrallaan.

      Liika maneesissa pyöriminen jos mikä saa ainakin Nuutin kireäksi, ja sitten on taas nurkat mörköjä pullollaan. Eli vauhtia ja vaaratilanteita, hip hei. Pitäisikö siis jättää ratsastaminen kokonaan? Lukita hevonen karsinaan ja kääriä kuplamuoviin? Hmm, enpä usko. Taidan pitää sen mielenterveyttä vähän liian suuressa arvossa kieltääkseni siltä kaiken hauskan vain koska "siinä voi sattua" - varsinkaan kun moiselle ei tosiaan edes eläinlääkärin mukaan ole erityistä syytä.

      Kiitos kuitenkin huolenpidostasi :) Toivottavasti kaverisi käsi paranee pian! Eiväthän nuo murtuneet luut sun muut mitään kivoja keissejä ole, mutta ei sitä loputtomiin voi tekemisiään varoa jos yhtään mielii elää.

      Poista
    2. En missään nimessä tarkoittanut, että hevonen pitäisi kääriä kuplamuoviin ja lukita karsinaan. Irroittelu ja maastoilu on ehdottoman tärkeää, mutta niitäkin voi tehdä monella tavalla, turvallisestikkin. Esim irtojuoksutus kentällä tai liinan kanssa hangelle laukkailemaan, jolloin ei ole sitä vaaraa että ratsastaja tippuu tai hevonen lähtee litomaan varusteet päällä, jolloin hevonen voi kompastua esim suitsiin tai jäädä varusteista kiinni. Asiat eivät ole mustavalkoisia...

      Poista
    3. Oli tosiaan vähän kärjistetysti sanottu :) Kentällä Nuutti onkin päässyt juoksemaan, mutta se ei silti korvaa maastoilua. Liinassa juoksuttamista en Nuutin kanssa pahemmin harrasta missään. Se se vasta vaarallista on kun sellainen perässä lähtee litomaan. Mitä Nuutti siis hyvinkin välillä tekee, milloin missäkin. Kerran juoksutettiin sitä maneesissa jotta nähdään ontuuko ja se otti ritolat sillä seurauksella, että liina sotkeutui jalkoihin ja kamppasi hepan. Se siitä turvallisuudesta...

      Kuten jo sanoin, ei elämää voi elää peläten ja ainoastaan riskejä nähden. Jos jotain sattuu niin sitten sattuu. Mitään järin järjetöntä ei kuitenkaan tässä olla tehty, eikä tulla tekemäänkään :)

      Poista
  3. Nuuuuttiiiiiii... Tuhma! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noooooo... Ehkä ihan hitusen, kun ei edes jäänyt mammaa odottamaan! :D

      Poista
  4. Joo onhan sitä tullut lennettyä parikin kertaa tänä talvena :D Sen siitä saa kun ratsastaa kurittomia poneja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan kurittomat! Välillä pitää olla ;)

      Poista
  5. Kauheeta sanoa näin, mutta ihanaa että muidenkin hevosilla on kevyt takapää! Oon välillä ollut toivoton hevoseni kanssa, kun se lennättää joskus katapulttina alas... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ilomielin kuule suon sulle tän ilon! Mustakin se on jollain tapaa lohdullista tietää että kyllä ne muutkin :D

      Poista
  6. Höhlä Nuutti! Aina ketkuilemassa. :D

    VastaaPoista
  7. Voi ei, tuhma Nuutti kun jätti mutsin hankeen, eikä ottanut mukaan seikkailulle :D Itse olen säästynyt ilmalennoilta pian kahden vuoden ajan, mutta eiköhän joku ketku sen pian korjaa.. :D Olen jo muutaman kerran sanonut ennen ratsastusta, että empäs ole tippunut pariin vuoteen, yleensä silloin juuri maistelen hiekkaa/lunta :o On ollut läheltä-piti-tilanteita, mutta olenkin sellainen liimaperseninja, että ei mua hevillä saa alas ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Roisto ryökäle :D Haha, joo, ei paljon kannata selässä pysymisistä mainita, muuten universumi hyvin äkkiä näpäyttää takaisin! Mulla on kans yleensä hevosen ku hevosen selässä melkonen apina-fiilis, mutta Nuutilta lähen melkein poikkeuksetta ku talkkari jäiseltä peltikatolta... Se tekee jotenkin niin kieroja hyppyjä :D

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !