keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Unohdutaan tähän

Lauantai oli kaunis ja huoleton. Aurinko paistoi koko päivän ja kotitallimme kentällä suhasi toinen toistaan hienompia, pitkäjalkaisia kouluhevosia. Vaikka harmitti, ettemme Nuutin kanssa taaskaan päässeet osallistumaan kisapuuhiin, oli kiva seurata sivusta muiden iloa ja onnistumisia. Seura sai uudet mestarit ja muistelin niitä aikoja kun mekin Nuudelin kanssa taistelimme omamme mitaleista. Siitä tuntuu olevan ikuisuus. Kaapin perällä pölyttyneiden metallikiekkojen pinta on jo vuosien saatossa himmentynyt, mutta muistot eivät haalistu koskaan. Niiden voimalla jaksaa hymyillä myös silloin, kun ajat meinaavat tuntua painavilta... 

Eikä meillä mitään hätää ole, välillä epätoivo vain meinaa viedä heikosta ihmismielestä voiton. Sitten sitä taas muistaa, mikä elämässä on tärkeintä: tämä hetki. Kun jostakusta välittää aivan suunnattoman paljon, toivoisi voivansa jotenkin torjua tieltä elämän kolhut ja puhaltaa pois kaikki menneisyyden jättämät naarmut, mutta nekin ovat osa matkaa. Ja se mikä nelijalkaisille ystävillemme todella merkitsee, on läsnäolo. Läsnäolo tässä ja nyt, ilman tuskaa tulevasta tai murhetta menneestä. Kun lämpimässä heinäkuun ensimmäisen illassa pakkasimme Nuutin traileriin ja ajoimme sen parinkymmenen minuutin matkan päähän keskelle kauneinta paratiisia, mieleni valtasi rauha. Jos minulla olisi kaukosäädin maailmankaikkeuteen, olisin painanut sen pauselle ja jäänyt hetkeksi istumaan keskelle hiljaisuutta. Kyllä näissä maisemissa sielu lepää...

Pikkukaveri yritti aidan toiselta puolen kovasti jutella, mutta Nuudeli näkee ja kuulee vain ruokaa.
Koska ruoka on hyvää ja laitsaelämä rocks 
Meinasi ihan pakahtua kun katselin noita onnellisia korvia... Nuuttia ei paljon maiseman vaihdos ressaile.
"No minkäs siinä nyt hyvänen aika ressailla tarttis?"

Laidunreissuhan oli sovittu tälle kuulle jo pitkän aikaa sitten, mutta se sattuikin nyt sopivasti samaan saumaan tuon edellisessä postauksessa selventämäni loukkaantumisen sekä epämääräisen oireilun kanssa. Tekee Nuutille varmasti ihan hyvää päästä pitämään pientä breikkiä, mutta liikkumaan kuitenkin vähän, rauhassa ja omaan tahtiinsa - sekä tietenkin syömään niin paljon kuin napa vetää. Ennen eläinlääkärin visiittiä ehdimme vielä seurailemaan mihin heppasen liike ja ennen kaikkea halukkuus liikkua etenevät, mutta pääasiassa otetaan ihan iisisti vain. Lomailkoot vanha herra nyt vähän, on se sen ansainnut.


Ovatko teidän heppanne päässeet nauttimaan laidunelämän riemuista?

10 kommenttia:

  1. ihania kuvia taas 💗 Nuudelille hyvää lomaa <3
    Meillä hepot pääs kesäkuun lopussa pienelle laidunalueelle ja vähän myöhemmin isommalle. Melkoisia pullukoita siellä on, mutta antaa olla. Ei ne usein pääse noin elämään :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuudeli kiittää ❤️

      Oi, ihanaa! Joo, pieni masu on ihan ok ;)

      Poista
  2. Melkein kolme viikkoa ovat olleet yötäpäivää laitumilla, ja saaneet pitää vähän vapaata. Reilun viikon päästä siirtyvät lähemmäs laiduntamaan jolloin aloitetaan liikuttamaan taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, tekee niin hyvää hevosenkin pääkopalle vähän ottaa iisisti! :)

      Poista
  3. Juu meidän tallilla päästiin huhtikuussa ekoja kertoja, söivät laituminen ns. tyhjäksi ettei sinne kasva sitten liikaa :D nyt ovat yli kuukauden olleet koko ajan laitumella :) suomenhevosetkun osaavat varastoida sitä ruokaa, jos sitä liikaa on.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no mä voin uskoa! Nuuttikin osaa kyllä tuon varastoimisen, heh, onneksi se myös laihtuu aika helposti... :D

      Poista
  4. Siis aivan upeita kuvia! <3

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !