Sunnuntaina en tallille ehtinyt ( / jaksanut illemmalla enää lähteä...) sillä jouduin töihin, yh eikä ollutkaan kuin reippaat -20 astetta pakkasta... Noo, ei siinä lunta lapioidessa onneksi päässyt jäätymään kuin naama ja varpaat. Inari siis keventeli Nuudelin sunnuntaina lauantain tunnin jäljiltä ja maanantaina oli tavalliseen tapaan vapaa = taluttelua. Kävelin heppasen kanssa siinä tallin pihalla ja se oli aikamoisen pirteänä :) Hitto että olikin aavemaisen näköistä, kun taivaalla möllötti täysikuu ja pellon päällä lillui niin sankka sumu, ettei siellä käveleviä ihmisiä hevosineen nähnyt siitä tallin pihalta, muutaman kymmenen metrin päästä lainkaan ! Nuutti oli ihan hämillään ja katseli pellolle silmät lautasina, "ääniä kuuluu, mutta ketään ei näy !" ... there must be some ghosts ;o Heh, tiistaina oli taas Inarin hoitopäivä ja minä sain juosta koko ajan jossakin; kaupassa, kuskaamassa veljeäni jne.... Eilen minun piti itse päästä tallille, mutta erinäisistä syistä ei onnistunutkaan huoh -.- Olisi niin helppoa, jos talli olisi kävelymatkan päässä (olkaa onnellisia te, kenellä asia niin onnellisesti on !). Ihan sama onko noita autoja käytössä viisi vai kolme, aina se on sama sumpliminen ja vaikka toki voisin ihan oikeutetusti olla itsekäs ja sanoa, että "minun autoni, minä tarvitsen sitä" niin yleensä se kuitenkin olen minä kuka joustaa. Huoh, no can do, onneksi tänään pääsin taas itse tallille ja ohjelmassa olikin viimein peltoilua ! :)
Hain siskon koulusta klo 14.15 ja lähdimme siitä suoraan tallille, hän suostui taas mukaan kuvailemaan meitä ♥ :) Oli aivan upea ilma, ei edes kovin kylmä ! Tai, miten sen nyt ottaa; auton mittari näytti -13, mutta aurinko lämmitti hieman, eikä tuullut juurikaan tai mitään (: Lähtökohdat onnistuneelle hankiurheilulle siis olivat lähes täydelliset ;) Todella mukavaa, kun tänä vuonna yhdelle laitumelle on ajettu sellainen iso rata, missä saa ratsastaa ! Itse tosin menin tänään vain lähinnä siinä keskellä kunnon hangessa.
Aikataulu oli hieman kiireinen, joten ratsastelin vain reippaat puoli tuntia. Se oli kyllä ihan riittävästi, sillä aika rankkaahan siellä hangessa on tarpoa. Nuutti oli kyllä niin mahtava ! :) Liike tuntui selkään aivan upealta, kun luonnollisesti hevosen piti nostella jalkojaan hieman tavallista enemmän ;) Laukassa se meinasi ajoittain käydä hieman vahvaksi, mutta hyvin antoi aina kiinni kun lopulta vaadin. Suuri kiitos siitä varmasti kuuluu kyllä tuolle kumipelhamille, jonka päätin tänään laittaa suuhun hallittavuutta parantamaan. Nuutti käyttäytyi kuitenkin hirmu kiltisti, lukuunottamatta lopuksi tekemiään jättipukkeja........ :D Sen loikat ovat oikeasti aivan järkyttäviä ! Olin tänäänkin melkein varma, että pääsen tekemään hieman lähempää tuttavuutta lumihangen kanssa, mutta kappas; pysyinkin kyydissä ! Hieman tuli tarzanmainen olo, kun tajusin että olin saanut hevosen taas lapaseen ja päässyt vielä itsekin kunnolla takaisin satulaan ;) Kävihän siinä sitten vähän naurattamaan, kun toinen vain oli niiiiin innoissaan ♥ Lopuksi sisko napsi meistä vielä muutamia ihania yhteiskuvia, kun Nuuttilainen oli niin skarppina korvat töttöröllä :) Mussukkainen ♥
![]() |
| "Mitä me kuhnastellaan mennään jo, mennään jo !" |
![]() |
| ♥ Love you so. |
Tässä näkyvillä tosiaan siskoni Jonnan ottamia kuvia pellolta today ! About 1800:sta kuvasta onnistuin monien karsintakierrosten jälkeen valitsemaan tänne 11 parasta, aika hyvin vaikka itse sanonkin ! Ja eikös olekin hyviä kuvia, kun miettii että kameran takana tosiaan on se 10-vuotias, ei juurikaan kuvausta harrastanut henkilö? (: Tokihan puuha on vielä vähän sellaista räpsimistä ja suuressa osassa kuvia esim. tarkennus tai rajaus hieman failaavat, mutta ei kukaan ole seppä syntyessään ja itse olen ainakin kokonaisuutena tyytyväinen :) Kröhöm, minähän olen hänet siis niin hyvin opettanut...... ;)
Asiasta taas näkkileipään ! Löysin maanantaina kaapista vanhoja ratsastushousuja, jotka olen joskus sinne työntänyt kun ovat olleet liian pieniä... no nyt koitin niitä ylleni ja heh, mahduin molempiin :D Toiset ovat jopa hieman löysät... Onhan sitä toki tullut aika paljon parin viime vuoden aikana laihduttua, muttta että noin reippaasti ! En valita, kahdet kivat Pikeurit siis käyttöön taas (; Toiset ovat nuo kuvissa näkyvät beiget ja toiset sellaiset perus tummansiniset. Tänään minulla oli jalassani myös nuo joululahjaksi saamani saappaat, kivat eikö? :) Eiväthän ne mitkään ratsastussaappaat ole, mutta niin lämpöiset että ovat kyllä täydelliset kylmillä ilmoilla - touhussa kuin touhussa !
Asiasta taas näkkileipään ! Löysin maanantaina kaapista vanhoja ratsastushousuja, jotka olen joskus sinne työntänyt kun ovat olleet liian pieniä... no nyt koitin niitä ylleni ja heh, mahduin molempiin :D Toiset ovat jopa hieman löysät... Onhan sitä toki tullut aika paljon parin viime vuoden aikana laihduttua, muttta että noin reippaasti ! En valita, kahdet kivat Pikeurit siis käyttöön taas (; Toiset ovat nuo kuvissa näkyvät beiget ja toiset sellaiset perus tummansiniset. Tänään minulla oli jalassani myös nuo joululahjaksi saamani saappaat, kivat eikö? :) Eiväthän ne mitkään ratsastussaappaat ole, mutta niin lämpöiset että ovat kyllä täydelliset kylmillä ilmoilla - touhussa kuin touhussa !
Jepskukkuu, sellaista tänään ! Päätin vielä tähän loppuun lisätä yhden ihanan biisin, joka saa minut aina hymyilemään ! :) Varmasti monelle tuttu Madagascar 2 -leffasta, mutta liitimpä sen nyt tähän mikäli joku ei vaikka ole kuullut / pistänyt merkille !
Will.i.am - Best Friends
![]() |
| Ain't nothing in the universe that could come in between us... ♥ |

















