Jotain uutta

Viimeinkin pientä uudistusta ulkoasuun. Aika simppeliä, toivottavasti hyvin väliaikaista kamaa. Liikaa valkoista, liian vähän tunnelmaa - vaikka tuohon kuvassa näkyvään onnelliseen hetkeen (muiden muassa) suuri ikävä onkin. Ei yhtään sellaista, mitä yleensä tykkään omassa blogissa pitää, mutta menkööt nyt tämän kerran kun se vanha alkoi melkein jo oksettamaan. Lähiviikkoina olisi tarkoitus uudistaa bannerin lisäksi aika lailla koko muukin blogi, mutta ennen sitä taidan vaihteen vuoksi vähän postaillakin! Tänään en juuri tämän parempaan kykene, sillä Nukkumatti kolkuttelee jo, mutta palailen pian. Tässä teille kuitenkin pällisteltäväksi yksi vähän erilainen piirrostekele, josta ensin ("normaalimpana") banneriakin hahmottelin. Tein siitä muutaman erilaisen version, inspiraation lähteenä vanhat, kuvioidut kirjepaperit. Toteutus jäi vähän ontumaan, mutta mitä pienistä kun ei ne pienetkään meistä...

Omaan silmääni tämä on ehkä paras. Entäpä teidän mielestä?

P.S. Mulla ei ole aavistustakaan siitä, miksi tuo Indiedaysin palkki killuu bannerin yläpuolella aina vaan, saatika sitten miten sen saisi pois. Olen lähettänyt aiheeseen liittyen sähköpostia useampaan otteeseen, mutta vastausta ei kuulu..... ärr, kohta palaa käpy!

Uuteen vuoteen!

Moikka ja oikein hyvää alkanutta vuotta 2016 kaikille! Neljännessä illassa mennään jo, aika hurjaa. Vähän jopa tärisyttää. Se tosin saattaa johtua ihan siitä, että Suomen huikea pikkuleijonatiimi taisteli tiensä nuorten maailmanmestaruusskabojen loppuotteluun ja astuu huomenna kaukaloon itänaapurin poikien kanssa. Ihan nastaa, eikö totta! Kuinka moni meinaa pistää kisakatsomon pystyyn? Jos ei jääkiekko kiinnosta, niin ainakin ruudulla pyörii kokonainen kentällinen söpöjä jellonia. Tulevaisuuden tähtiä, kannattaa pistää nimiä muistiin! Koska aikainen lintu madon nappaa, vai miten se meni... ;)

Joulukalenterin jälkeen uhosin vielä välipäivinä palailevani jotakin postailemaan, mutta pah... eihän sitä ylimääräistä aikaa ollut nimeksikään! Vaikka joulu loppuviimein onkin ihanaa rauhoittumisen aikaa, niin omalla tavallaan rakastan myös sitä juhlapyhiä edeltävää hässäkkää. Sitä kun on kiire, mutta tuntuu, ettei mikään voi pilata sitä hyvää fiilistä, minkä ympärillä soiva musiikki, kaupungin värikkäät valot ja runsaat koristukset sekä iloiset ihmiset aikaansaavat. Meilläkin oli varastolla meininki kuin joulupukin pajalla konsanaan, kaikilla oli hauskaa ja jouluherkut maistuivat hyvältä. Ei haitannut yhtään, että päivät vähän venähtivät!

Varsinainen joulu kului tavalliseen tapaan sukuloiden. Aatonaattona lähdimme siskon ja veljen kanssa mökille isovanhempien luo, aattona kävin iltasella moikkaamassa Nuuttia ja seuraavana päivänä suunnistimme Mikkeliin, missä jatkoimme joulun viettoa serkkujen sekä äidin puolen isovanhempien kanssa. Liikaa hyvää ruokaa, korttipelejä, jouluelokuvia... tiivistettynä siis laatuaikaa läheisten ihmisten kanssa. Siinähän se joulun idea on!

1. Aatonaaton joulubrunssi maailman parhaan työporukan kanssa. Oli ihan sikahyvää ja granaattiompusta tuli mun uus lemppari! 2. Joululahjat, eli kaulahuivi, Bodyshopin vartalosuihke (kookos, ah, parasta!), ihana heppaneule, Guessin kaulakoru (kannattaa omistaa heppa jonka nimi alkaa samalla kirjaimella tunnetun brändin kanssa, hehee...), kynttilä astioineen (lasissa lukee "happiness is not a destination, it's a way of life"), meikkejä (Lancômen ripsiväri ja luomivärisetti), flanellihousut (juuuuuri tällaisia olen etsinyt vaikka kuinka ja kauan, ja mummi oli sitten jostakin sattumalta löytänyt, jee!), IcePeakin lämmin huppari, muumiyökkäri, lahjakortti Viking Linelle (töiden kautta, pääsee taas risteilemään vuhuu!), Stieg Larssonin romaani Miehet jotka vihaavat naisia (vähän jälkijunassa tulen, mutta tämän trilogian haluan lukea kun kaikki sitä niin hehkuttavat), liikaa karkkia (joulupukkivaahtokarkkeja lukuun ottamatta kaikki Fazerin suklaata, ai että kelpaako? Toi vadelmamömmösuklaa on niiiiin parasta!), Mäkkärin lahjakortti (kyllä se pappa tietää mikä heppatytön tiellä pitää!) ja rahaa (joista suurin osa valitettavasti ehti palamaan alennusmyynteihin ennen tämän kuvan nappaamista.....). Olihan meikäläinen siis ehkä välillä ihan kilttikin, kun näin lahjottiin, vaikka toiveena oli vaatimattomasti ainoastaan toinen hevonen. Sitä en saanut. Onneksi Nuutti on vähintään kahden karvaturvan veroinen - ainakin kulujen puolesta..... 3. Noonan kanssa miniristeilyllä Tallinnassa joulun jälkeen, punaisilla laivoilla tottakai. 4. Jälleennäkeminen ♥ Rakkaudella maailmalle lähettämäni iloiset sukat XPRS:n Tax Free -myymälässä. Käykäähän shoppailemassa!

Nuutti sai joulun kunniaksi puputtaa pussillisen porkkanaa sekä puolikkaan pikkulevyn banaanin makuista Likitiä. Hyvin näytti maistuvan. Mitään muuta en huonona omistajana heppaselle kärrännyt. Sen eläinlääkäreihin sun muihin on tänä(kin) vuonna kulunut maallista mammonaa enemmän kuin laki sallii. Edullisemman tallivuokran riemut eivät vielä ole päässeet ylimmilleen, sillä suuria menoeriä on riittänyt edelleen. Kuten muutama postaus sitten ohimennen mainitsin, oli Nuutti juuri sulfakuurilla jalkaan saamansa haavan vuoksi, eikä oikean etusen turvotus edelleenkään ole täysin laskenut. Paksuina ovat tässä vuoroin olleet myös kolme muuta jalkaa, sillä heppanen on taas, monien vuosien tauon jälkeen kehitellyt itselleen melko ilkeän rivin. Ensin takasiin, sitten vasempaan etuseen. Ehkä se säästelee tuota oikeaa kun siinä on kuitenkin jo jännevamma ja tosiaan se isompi haavakin. Koska jos liikaa kuormittaa niin äiskällähän saattaa vaikka usko loppua. Eipä siitä juuri rippeitä enempää käsissä olekaan.....

Onneksi (tai niin, no... onneksi ja onneksi, miten sen nyt ottaa) impparit ovat Nuutin kanssa tuttu juttu menneiltä vuosilta, eivätkä ne enää pelästytä samalla tavalla kuin joskus muinoin. Silloin, kun suunnilleen joka toinen päivä olin itsensä teloneen heppasen kohdatessani varma siitä, että no nyt se on katkaissut jalkansa ja kuolee tähän paikkaan. Sitten tuli kiltti eläinlääkäri ja totesi: "imusuonen tulehdus, taas. Jää henkiin, edelleen". Ja sitten kylmättiin ja tehtiin betadinehaudetta ja odoteltiin, että jalka lakkasi näyttämästä uppotukilta. Ja tämä rumba toistettiin noin miljoona kertaa vuodessa. Nuutti kehittää herkästi imppareita aivan säälittävänkin pienistä haavoista, mutta inhottavinta on se, että ne yleensä ovat aika sitkeitä. En tiedä miksi. Joskus tätä eläinlääkäriltäkin kysyin, mutta ei osannut hänkään oikein vastata. Mitään puutostiloja tai muutakaan normaalista poikkeavaa ei havaittu, joten ohjeeksi saatiin vain lääkitä tarvittaessa ja odottaa kunnes turvotus, lämpöily sekä niiden myötä mahdollinen ontuma tai epäpuhtaus katoavat. Ei kai siinä muukaan auta, taikureita kun emme kukaan (ainakaan tässä suhteessa) valitettavasti ole.

Toivottavasti tilanne helpottuu nyt kun pakkaset saapuivat, eivätkä pöpöt pääse jylläämään samalla tavalla. Ennen joulua Jiri Vainikan Aitasta kävi vuolemassa Nuutin kaviot ja sille tilattiin nyt tossukat etusiin. Kavio oli kuulemma vähän matala, mutta muutan näytti oikein hyvältä. Tossut tulevat meille lähinnä tilapäiseksi "hätäratkaisuksi", sillä Nuutti on maan jäädyttyä hieman arkonut etukavioitaan. Kunnon lumivaippa odotuttaa itseään edelleen, mutta koska liikunta toistaiseksi rajoittuu ainoastaan kävelyyn, emme vielä ruvenneet iskemään rautakenkiä takaisin. Haluaisin pystyä pitämään Nuutin kengättä, mutta aika näyttää, onko se meille oikea vaihtoehto. Vaikka minun on myönnettävä, että suhtaudun näihin hevosten lenkkareihin tietyllä tapaa vähän "skeptisesti", niin yritän nyt avoimin mielin katsoa, miltä liikkuminen niiden kanssa näyttää ja muodostaa mielipiteeni vasta sen jälkeen. Käytättekö te hevosellanne tossuja? Miksi? Minkälaisia?

1. "Ai mitä, saanko mä jotkut irtosandaalit?" 2. Kaunis poika ♥ Älkää huoliko, se ei syö tuota/tuollaista heinää. 3. Siellä se mennä liihotteli, korvat töttöröllä. 4. "Äiskä! Älä mee! Olin just näyttämässä kuinka teen semmosen ihan kipeen käännöksen!"

Muutoksia on kenkäjuttujen lisäksi tapahtunut myös mm. ruokinnan suhteen, mutta siitä kirjoitan ehkä ihan oman postauksensa. Kuten ehkä muistakin kuulumisista. Pakko vain sanoa sen verran, että ikävä hevosen selkään on ihan suunnaton. Erityisesti ikävä oman hevosen selkään. Olen näiden muutamien kuukausien aikana ratsastanut vähemmän kuin varmaan koskaan elämäni aikana, mutta se on ollut ihan tietoinen valinta. Ei ole ollut aikaa, eikä rehellisesti sanottuna motivaatiotakaan. Sen toteaminen on edelleen vähän vaikeaa. Miten ei voi olla motivaatiota siihen, mikä on koko elämän ajan toiminut täysin korvaamattomana henkireikänä ja voimanlähteenä? Taas kerran voin todeta vain, että onneksi on Nuutti. Se on sellainen pelastaja. Vähän niin kuin konkreettinen muistutus siitä, miksi tätä tekee ja mitä tämä parhaimmillaan on.

Uusi vuosi tuntui tällä kertaa vaihtuvan jollakin tapaa todella vauhdilla. Yhtäkkiä vain hupsistakeikkaa olikin 2016. Painelin juhlistamaan vuoden vaihtumista Anniinan luo Mikkeliin ja meillä oli aivan ihana ilta. Niin tavallinen, mutta niin ihana. Olen valtavan onnekas ♥ Syötiin hyvin, juotiin vähän, pelattiin niin lautapelejä kuin pleikkariakin, koluttiin Netflixiä ja lopulta puolilta öin tsiikailtiin aitiopaikalta Naisvuoren hienot ilotulitukset. Eivät ehkä ihan Sydneyn veroiset, mutta melko makeat kuitenkin!

Anniinan tekemää sushia, ihan maailman parasta!

Toivottavasti teidän joulunne sekä uuden vuoden juhlistuksenne sujuivat mukavissa merkeissä. Tästä tämä kuulkaa taas lähtee, uusi vuosi 2016! Uusi luku elämämme kirjassa, uusi kierros elämän vuoristoradassa. Oli mikä oli, tuokoon se mukanaan paljon iloa, onnea ja ikimuistoisia hetkiä! Tämän vuoden varaan on meidän osaltamme laskettu valtavasti uskoa, joten toivon todella, että kohtalolla on pallo hallussa...!