Aamun harmaudesta (pääni sisäisestä siis...) huolimatta eilisestä tuli kuin tulikin hyvä päivä. Kiitokset siitä kuuluvat ensisijaisesti maailman parhaalle hepalle, sekä äidille, joka innostui pitämään meille yläkentällä pienen tunnin.
 |
| Kuvat hieman kohisevat kun piti ISO -luku tuolla vanhalla kameralla tunkea niin suureksi. |
En muista kuinka paljon olen tänne blogin puolelle taustoistani kertonut, mutta selvennettäköön sen verran, että äitini tosiaan on ihan hevosperheessä kasvanut pitkän linjan hevosihminen. Hän on ratsastanut ja omistanut hevosia pienestä pitäen, sekä toiminut aikoinaan isänsä tapaan myös estetuomarin tehtävissä. Tietotaito sekä minuun istutetut tiukat periaatteet ovat siis kulkeneet kohdalleni pitkän tien, enkä voi muuta kuin kiittää onneani näin etuoikeutetusta asemasta.
Täysi-ikäistyttyäni äiti on käynyt mukanani tallilla harvemmin. Ennen en juuri koskaan ratsastanut ilman valvontaa, ja sain aina reaaliaikaista kritiikkiä, joka auttoi minua kehittymään paremmaksi ratsastajaksi. Vahvalla perustalla on helpompi pitää yllä tasoaan myös silloin, kun sitä palautetta saa harvemmin. Viime aikoina olen kuitenkin potenut yhä kasvavaa kaipuuta takaisin säännölliseen valmentautumisrytmiin (etenkin istuntani kaipaisi "pientä" kuntoonlaittoa......), mutta haluan ensin saada Nuutin siihen kuntoon, että sen kanssa voi taas treenata "täysillä". Äidin opissa on kuitenkin hyvä ratsastaa milloin vain - vaikka se varsinainen työnteko vain sen 15 minuuttia kestäisikin.
 |
| Me tultiin eteen kun äiti yritti kuvata metsää. Sori. |
 |
| Nunuu paineli aika reippahasti. |
 |
| Tällä kertaa meitä mielenkiintoisempana kuvauskohteena aidan tolppa. Heh. |
Eilenkin tehtiin melko lyhyt ja ytimekäs, mutta sitäkin tehokkaampi treeni yläkentällä. Tarkoituksenani oli lähinnä vain kokeilla sovitettavana olevaa satulaa (kerron lisää myöhemmin), mutta päästiinkin ihan kunnolla hommiin. Nuudeli tuntui alkuun hieman jähmeältä, mutta alkulaukkojen jälkeen sain takaosakäännösten sekä väistöjen kautta takajalkoja paremmin hereille. Jouduin kentän kunnon vuoksi (vaatisi lanausta, sillä puolet pohjasta oli melko raskaaksi mennyttä, epätasaista "perunamaata") työskentelemään pääosin pienehköllä pääty-ympyrällä tai -neliöllä, joten pitkien ravi- tai laukkapätkien hinkuttamisen sijaan päädyttiin tekemään nopeita siirtymisiä.
Alkuverkat tein ympyrällä, minkä jälkeen jatkettiin muuttamalla ratsastettava tie toiselta puoliskoltaan neliömäiseksi. Ensin tehtiin kulmassa takaosakäännös, sitten lyhyellä sivulla suoristus hyvin ulko-ohjalle, kulmassa taas takaosakäännös, siitä jatkettiin avoimelle sivulle ympyräuran mukaisesti avotaivutuksella, jonka kautta tehtiin vahva siirtyminen raviin. Sitten ravia niin, että ehdittiin tekemään hyvä siirtymä käyntiin ja suoristamaan ennen takaosakäännöstä. Tehtävän aikana Nuutti herkistyi aika mukavasti, tuli aktiiviseksi takaa ja todella hyvään muotoon kevyeksi kädelle. Lopuksi ravin laatukin parani huomattavasti.
 |
| Siirtyminen ja kuskin jalka esimerkillisesti rentona alhaalla. |
 |
| Tarkennus kirjaimellisesti metsässä, mutta heppa on aika hianona ! |
Oli tosi kiva ratsastaa pitkästä aikaa äidin valvovan silmän alla. Joskus nuorempana ne tiukemmat kommentit oli välillä tosi vaikea sulattaa, mutta nyt osasin ottaa palautteen vastaan huomattavasti paremmin. Henkinen kasvu on hieno juttu. Suunniteltiin äidin kanssa vähän sellaista, että hän tulisi jatkossa useamminkin meitä koulimaan. Joudun siis minäkin tässä varmaan hieman taas ryhdistäytymään, o-ou... !
Kaikista postauksen kuvista kiitokset äidille, joka tosiaan lähinnä alkutunnista opetuksensa lomassa kuvaili :) Laatu ei huonojen asetusten (my bad) yllä ihan totuttuun laatuun, mutta aina ei voi voittaa. Paitsi Nuutin mielestä.
 |
| "Niin, kyllä aina voi voittaa ! Aina en vaan voita kun joku nimeltä mainitsematon perunasäkki heiluu satulassa tai parhaassa tapauksessa lentää sieltä pihalle ihan kokonaan !!" |
