perjantai 4. heinäkuuta 2014

Juokse villi lapsi

Ensimmäisessä hetkessä täyttä kiitoa laitumen päästä päähän, seuraavassa tyynen rauhallisena läsnä jokaisella solullaan. Päivä toisensa jälkeen Nuutti onnistuu yllättämään mut aina uudelleen ja uudelleen. Se on ihan huikea hevonen. Niin huikea, että mä olen tällä hetkellä aika sanaton.

Voi maailman rakkainta palloeläintä 
Mutaisuudestaan päätellen toinen on nauttinut laitsaelämästä täysin siemauksin.
Vähän rallia naapurilaitsan valkoisen kanssa.


"Tää on sika rentsii. Parasta viel se et jos haluun ni voin viskaa mamman tonttiin ennen ku se ehtii ees tajuu."

P.S. Tämän kuvan alkuviikosta meidän facebook -sivullamme jo julkaisinkin, mutta pakko jakaa vielä täälläkin ! Ei huolia, ei murheita, ei kiire mihinkään...

Nuudeli istuskelemassa keskellä laidunta. Meinattiin Lindan kanssa kuolla nauruun.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Suunnitelmista

Moi, mun oli tuon viimeisimmän postauksen jälkeen tarkoituksenani vielä ennen viikonloppua ehtiä postailemaan, mutta haaveeksihan se sitten jäi. Samoin kuin meidän kisasuunnitelmat sunnuntaille... pläh. Kuljetuskaluston kanssa tuli pieniä ongelmia, joten siirrettiin katse suosiolla seuraaviin koitoksiin. Mitkä ne sitten ovatkaan, niin sitä juurikin pohdimme... ;)

Suunnitelmissa olisi siis suunnata kouluradoille ihanan Usviksen kanssa. Alustavasti heinäkuulle on mietitty kahdet kilpailut, mutta katsotaanhan minne lopultä päädytään. Estekisoja en vielä ole juurikaan katsellut, sillä yhteisiä hyppykertoja meillä on Usvan kanssa takanamme tosiaan ainoastaan tuo reilun viikon takainen. Hieman enemmän treeniä, niin ehkä me vielä jossakin vaiheessa estekarkeloihinkin uskalletaan !

Olen tästä mahdollisuudesta todella innoissani ja kiitollinen. Usva on tosi symppis heppa, jonka kanssa on ilo tehdä hommia. Haluan ilman muuta lähteä kisoihin tekemään mahdollisimman hyviä suorituksia, mutta ennen kaikkea tarkoituksenamme on kerätä nuorelle hevoselle onnistuneita kisakokemuksia mahdollisimman rennolla fiiliksellä. Turhia paineita me ei huolita mukaan ollenkaan ;)

Pikkuneiti panostaa. Ravissa alkaa hetkittäin löytyä astetta isompaakin liikettä !

Nuudelin mahdollisista tulevista kisoista en osaa sanoa yhtään mitään. Rehellisesti puhuen sen kanssa kilpailemisesta on jollakin tasolla tullut mulle pieni peikko. Ei yhdenkään jännittyneen poukkoilun tai rajummankaan tippumisen vuoksi, vaan siksi, että olen jo kerran joutunut hevosen kanssa radalta liikkeen epäpuhtauden takia kääntymään. Olo oli silloin niin pettynyt ja tyhjä. Itketti, mutta sisältäni ei tuntunut löytyvän edes kyyneleitä. Mun olisi vain pitänyt kuunnella itseäni enemmän kuin muita.

Vaikka tuo jo visusti taakse jäänyttä elämää onkin, ja meillä menee Nuutin kanssa tällä hetkellä ihan hyvin, pelkään rikkovani kaiken "suurempia suunnittelemalla". Saattaa kuullostaa todella typerältä, mutta ihmismieli on kummallinen: kun jokin pelko sinne takaraivoon iskee, kummittelee se pääkopassa toisinaan tuskallisenkin kiivaasti. Niin paljon kuin kisaamisesta pidänkin ja radoille jatkuvasti kaipaan, haluan tällä kertaa pelata vielä enemmän kuin varman päälle. Tämän vuoksi olen jo keväällä asettanut toiveen tasoiseksi tavoitteeksi syksyn kilpailut omalla tallilla. Ne tuntuisivat turvalliselta paikalta tehdä paluu radoille näin pitkän tauon jälkeen... :)

Joskus oltiin iskussa. Miss these times...

Postauksen ylemmässä kuvassa Usvis viime perjantaina, © Sofia Forsblom. Paineltiin vähän erilaisia radanosia, (mm. pituushalkaisijaa pysähdyksineen, mikä otetaankin seuraavaksi treeniin niin suoruuden kuin hieman nopeampien pysähdystenkin suhteen !) ja löysin ponista taas vähän "uusia nappuloita"... ;) Nuuskulikin pääsee tällä viikolla palailemaan takaisin töiden pariin, joten yritän saada siitäkin taas enemmän kuvamatskua. Aktivoitumista tiedossa siis... !