tiistai 22. tammikuuta 2013

Thank you for always making me smile

Voi että tää mun postaustahti on ollut suorastaan surkeeta ! Sori. Mutta kaipa tästä on turha stressata, ja ehkä se on parempi kirjoitella silloin kun on asiaa eikä vääntää vitsiä jokaisesta tavallisesta päivästä. Muutenkin täällä on ollut fiilikset vähän maassa pari päivää. Yritän aina ajatella että kaikella on tarkoituksensa, mutta ei se asioita helpommiksi tee...

Nuutti voi kuitenkin hyvin ja tänään oli kiva päivä, joten ehkä mennään vähän iloisempiin tunnelmiin ! Lähdettiin taas Sofian kanssa pienelle heppakauppakierrokselle, eli ensin suunnattiin Hööksiin ja sieltä Hipposportiin. Loimen ostaminen ei olekaan ihan yksinkertaista, sillä edelleenkään en löytänyt etsimääni. Ainoasta hyvästä oli Hööksissä jäljellä kaksi kappaletta, kokoa 125... ei ihan taida venyä Nuutille.

Loimen sijasta löysin Nuudelille vaaleansinisen huovan, joka mätsää hyvin samanväriseen Puman untuvaliiviini ! Tai no eivät ne ihan samaa väriä ole, mutta sävy aika hyvin kohdillaan. Oli ihan PAKKO ostaa, ja no... käytin siihen osaa joululahjarahoistani niin sehän on sitten vähän niinkuin lahja... ;) thanks sukulaiset !

Hipposportista mukaan tarttui ainoastaan purnukka Black Horsen Ca Kalkkia, jottei fosfori pääse ruokinnassa voitolle. Nuutti saa valmistetta suosituksen mukaan päivässä n. 30g.



Heppakaupoissa kaartelun jälkeen käytiin Sofian kanssa pyörimässä vielä Omenan Prismassa. Siellä on meneillään joku uudistusjuttu ja koko paikka oli ihan sekaisin. Sipsien ja irtokarkkien lisäksi shoppailin itselleni pari leffapokkari DVD:tä, Sorority Row ja Liftari. Kumpikin ovat trillereitä, saa nähdä minkälaisia... :D hintaa oli onneksi vain 2,49€ /kpl, niin ihan ei hirmusti itketä vaikka ihan kuraa olisivatkin.


Kuuden jälkeen Sofia heitti minut kotiin ja vajaan tunnin ehdin siinä lagailla, kunnes painuin tallille. Ihana sisko lähti mukaan kuvailemaan, joten saatiin Nubulelestä heti kuvia uudessa huovassaan ! :) Ukkeli oli niin tyylikäs hihi. Petra oli hauska kun kysyi tiedänkö erästä vanhaa sananlaskua, jonka mukaan rautias yhdellä sukalla on hyvä, kahdella sukalla tosi hyvä ja kolmella sukalla ihan wau, ylivertainen :D En itseasiassa tiennyt (vaikka selväähän tuo on että Nuude on ihan kingi ! ... omasta mielestään ainakin), muuta kuin sen sanonnan että neljällä sukalla rautias läsinassu on hullu ! Todettiin siinä, että Nuutilla on pakko olla joku piilosukka yhdessä jalassa............ :D tui ♥

Nuutti oli tänään kyllä (taas) ihan super, varsinkin sitten kun jäätiin sen kanssa yksin maneesiin ! Johan rupesi askel lentämään kun "mörköpäädystä" ravailtiin peilipäädyn suuntaan... :D Muutenkin oli liikkeessä mukavasti elastisuutta ja vaikka annoin hevosen liikkua suht matalassa muodossa, se kantoi itsensä hirmu hienosti. Ei voi muuta kuin hymyillä, on se vain niin hieno rakas ukko ♥ Tässä muutamia kuvasia tältä päivältä, kaikki tosiaan © Jonna :)

Voi könö könö.
Vähän tärähtänyt kuva, mutta oli pakko lisätä koska heppa ♥

Brummm !

Kanna ne kädet pälli !

Tallilta kotiuduttiin vasta puoli yhdentoista maissa ja nyt olenkin aika valmis nukkumaan. Koiravauvan kuulumisista muuten kyseli joku, niin se voi hyvin ja paksusti. Ikää sillä siis on nyt ööm 16 vrk, ellen ihan väärin laskenut, ja painoa melkein 600g :) Silmätkin ovat alkaneet aueta !

Juh, mutta nyt painelen tosiaan unten maille. Lupaamiani huonekuvia tulee kuvia kunhan saadaan yksi hylly paikoilleen ! :) Tämä jokseenkin kadoksissa ollut postausrytmi saa nyt luvan kokea parannusta mahdollisimman roimasti... :D kiitos kärsivällisyydestä, palaillaan ! :)

32 kommenttia:

  1. Wau tosi kiva huopa! Nuutti näyttää hyvältä näissä kuvissa. :) Jokos se on sellaisessa kunnossa, että pääsen teitä moikkaamaan? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii kiitos ! :) Juu toki toki ! En mä sillä vielä ihmeitä tee mutta sentään jotain vähän jännempää ku taluttelua haha ;D pitää sopii joku päivä !!! :)

      Poista
  2. näytätte tosi hyvälle ;)

    VastaaPoista
  3. Nuutti on kyl niin hieno! Ps. tuo liftari on aika jännittävä mun mielestä, tykkäsin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on ♥ Oi no kiva, taidanki sit kattoo sen tänää huu ! :)

      Poista
    2. OLI !!! Jännitys pysy hyvin yllä eikä osannu aavistaa mitä seuraavassa käänteessä tulee tapahtumaan, hui ! :D

      Poista
  4. Täytyy kyllä sanoa, että ootte hieno ratsukko Nuutin kanssa :)

    VastaaPoista
  5. Katsoin juuri lomalla tuon Liftarin ja oli kyllä tosi hyvin toteutettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi jeee kiva kuulla, ei sit varmaan ollu huono ostos ! :)

      Poista
  6. Ihana tuo uusi huopa ja sinun toppaliivisi yhdessä! Nuuttikin on jotenkin niin kivan näköinen näissä kuvissa. Iskee hevoskateus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mustaki pukee Nuuttia aika hyvin ;) ! Duudeli on hieno ♥

      Poista
  7. Nuutti on tosi komea noissa kuvissa!Nuutilla on tosiaan 3 sukkaa, eli se on ihan ylivertainen! <33Tosi kiva postaus :) Huonekuvia odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha niin se on ! :D ♥ Kiitos ! :) Laittelen heti kun täällä on kaikki kondiksessa ;)

      Poista
  8. Koska Nuuttihan tarvitsee aina lisää huopia, niin http://cavalierenils.blogspot.fi/2013/01/voita-suunnittelemasi-paddock-sport.html :D

    Ja millo tuut mun kaa syömää omnom?! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OUUUUUU !!!!!!!!! Huovat on nam meen heti riehuu tonne !!! ♥

      No nii pitäs tulla mut ku en uskalla tulla autol enkä osaa bussil ja yäää haluun tulla sunkaa samaa matkaa jotenki :D

      Poista
  9. hauskaa, kun itsellä projektihevonen nyt ollut perisen vuotta alla ja sillä tavoitteita on ollut että menisi rentona ja pyöreänä ja hieman nostaisi niskaa ja sitten joku sanoo, että nuissa kuvissa sai heppa mennä hieman matalana:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis kyllä se liikkui osan ajasta matalampanakin mitä näissä kuvissa näkyi :D mutta semmosta rennompaa muotoa hainkin, kun heppa välillä tuppaa laittamaan itseään liian pakettiin... :) Ja tietty tää on vähän suhteellista kun riippuu mitä ratsastaja normaalisti vaatii tai mihin hevonen kykenee :D

      Poista
  10. Hiano Nude!(:

    VastaaPoista
  11. Nuutti on ihku ♥♥♥♥♥ mun ottamat kuvat on iha bestei. oot maailman paras ratsastaa!!!!!!!!

    VastaaPoista
  12. Oottepas hienoja Nuutin kanssa ja oikeen sävysävyyn!:)

    VastaaPoista
  13. Ihana huopa ! Värit mätsää hienosti ;) Kannattaa postailla sillon, kun on asiaa ja kuvia. Näitä postauksia odotteleekin mielellään vaikka vähän pidempään, kun tietää että on kivaa luettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäki ihastuin siihe heti ! :) Oi kiva kuulla, mäki aattelin et parempi postaa sillo ku inspaa niin tästä ei tuu väkinäistä :)

      Poista
  14. Siulle on haaste miun blogissa! (:
    http://kevaanpolku.blogspot.fi/2013/01/haasteellista.html

    VastaaPoista
  15. Heips, koska vaihtuu banneri? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollisimman pian, toivon !! :'---D yritin saada vaihdettua tammikuun alkuun, mutta ei ollu semmosii kuvii mitä oisin halunnu ! Toivon mukaan tällä viikolla saadaa sellasia, tai jos ei niin pitää fiksaa vanhoista kuvista... :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !