lauantai 26. tammikuuta 2013

You're such an ape

Ääh, välillä turhauttaa ! Kiva katsoa kun muilla on fiksut maastohepat ja kuunnella juttuja rauhallisista, nautinnollisista maastolenkeistä ;( okei no joo, kyllä Nuuttikin on ihan fiksu, mutta sillä vain tuntuu olevan "turhaa" virtaa ihan loputtomasti...

Tänään olisin halunnut hoitaa päivän ratsastelut pellolla, tai tarkemmin sanottuna pellonreunalla, laitumien takana, mutta kuinka ollakkaan heppa rupesi taas keräämään kierroksia ja se meni välillä ihan tyhjäksi edestä. En löytänyt meidän deltaohjia tähän hätään mistään, niin pelhamin jaruttava vaikutuskaan ei ollut kovin tehostettu. No tuskimpa se mitään olisi auttanutkaan. Käytiin siis pellolla vain pikku käyntilenkki pyörähtämässä. Ei huvita hirmusti taas joutua sellaiseen tilanteeseen, jossa heppa hankkiutuu pilotista eroon ja juoksee hippulat vinkuen tallille. Meillä oli ihan tarpeeksi onnea matkassa viime kerralla, eikä tee mieli kaivaa verta nenästään toistamiseen... :D Voi kumpa noilla laitsoilla saisi ratsastella...... !

Ei älyllistä elämää havaittavissa.

Juu no mutta palattiin siis tallille ja suunnattiin Nuuden kanssa ensin yläkentälle ja sitten takatarhaan, koska sen pohja oli huomattavasti parempi. Ravailu ja laukkailu onnistui kuitenkin vain oikeastaan toisella pitkällä sivulla. Nuutti oli selkään kyllä itseasiassa aika mukava ! Vähän räjähdysaltis, mutta hirmu kivasti pohkeella ja ohjalla. Sofia oli meitä hetken kuvailemassa, joten muutamia kuviakin tänään saatiin. Sofian lähdettyä mietin menisinkö vielä maneesiin tuuppaamaan, mutta jotenkin ei vain yhtään huvittanut kun suussa oli juurikin pelhamit. En tykkää ratsastaa niillä normaalisti sileällä, vaikka Nuutti niiden kanssa siis tosi hyvin puksuttaakin. Mulla vaan tulee sellainen fiilis, että kuolaimet ovat ns. "liian helpot", eli ne ohjaavat hevosen sinne oikeaan muotoon ja niillä on helppo "ohittaa ongelmia". Ei, sileällä haluan mennä nivelellä tai kangilla. Päätin siis kävellä pitkät loppukäynnit yläkentällä ja metsätiellä, ja siirtää "kunnon liikutuksen" huomiselle.




"Herrane aika siin on tuommone hevostensyöjä lumikökkäre näetkös ai et vai no ethän sä tietenkään pienillä ihmisensilmillä mitään voi nähdäkään !!!!!"
"Älä ny jarruttele hyvä ihmine kuule oon kuullu noista kökkäreistä paljon se yksi Herperttiki nii muistakko sen ai et muista no siltä kuitenki melkeen syötiin jalka mutta pelastu viime tipassa ja........"
"Oho ainii Sofia se siellä kykkii kuvaamassa HAHA menittekö lankaan siis enhä mä oikeesti mitää pelästyny kai mää ny kompuroida saan..."
"... tai siis ei sillä et oisin kompuroinu ku juksutin vaan tai no siis whatever."
"Oon Nutilas !!! Ai mikä Totilas? Nevö hööd..."


Ja jalka nousee ! ;)

Tänään keksin tosiaan yhden miinuksen meidän kotitallilla; siellä ei ole yhtään kenttää, jota pidettäisiin talvella ratsastuskunnossa. Alakenttä on kokonaan suljettu, ja yläkenttä on sitten sellainen millaisiksi säät ja siellä tarhattavat hevoset sen tekevät. Eli tällä hetkellä pohja on aika huono. Musta olisi hirmu kiva talvisinkin ratsastaa enemmän ulkona, mutta nyt se ei oikeastaan onnistu kuin metsätiellä. Pellolla saa toki mennä, mutta heppa lähtee siellä lapasesta, eli aidattu tila olisi aika kiva. Tai olisi huippua, jos käytössä olisi viimevuotiseen tapaan pelto siitä ihan tallin vierestä. Maneesissa ei todellakaan houkuttaisi koko aika pyöriä... :(

Voi kun mua niin harmittaa ettei päästy läpi syksyn jatkamaan sitä hyvää maastoiluvirettä, mikä meillä kesällä oli. Kaikki vähäiset maastoreissut tehtiin oikeastaan käynnissä ja sitten tuli erinäisistä syistä taukoa. Nyt on sitten tuloksena vieteriheppa... Onpahan ainakin tavoitetta ensi talvelle. Kaiken lisäksi aiotaan sitten Sofian kanssa aloittaa Nuutti hiihtoratsastushepaksi -projekti ! Hahha, saa nähdä mitä siitäkin tulee. Ehkä Nuutti tässä vuodessa ehtii vanheta ja viisaantua? Toisaalta vuodet näyttävät jatkuvasti tuovan ainoastaan lisää energiaa................ pitäisiköhän ihan vakavissaan harkita sitä obersekkiä? :D

Kaikista kuvista siis suuret kiitokset Sofialle, katsotaan jos onnistuisi huomennakin saada joku kuvaamaan ! Voisin koettaa lentäisikö pojalla liike paremmin jos kävisin taas tekemässä kävelylenkin pellolla ennen maneesiin menoa ;) siellä kun polle aina virittyy niin hyvin !!

29 kommenttia:

  1. Mikä loimi Nuutilla on päällä tässä? Onko hyvä tai käytännöllinen ratsastaessa? Ja mistä oot ostanu? Millä hinnalla? :)

    Ihan super hyviä kuvia, jälleen kerran! Sun blogissas ei yksinkertaisesti ole huonoja kuvia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on joku Horsewaren Rambo mallinen fleeceloimi, josta tykkään kyllä tosi paljon ! Istuu hyvin päälle niin ilman satulaa kun satulan kanssa ja Nuutti liikkuu ton kanssa mielellään. Veikkaisin että Hipposportista aikoinaan ostettu, tai sitten tilattu Irlannista, en muista yhtään ! Hintaakaan en osaa sanoa, yritin googlettaa ja ettiä Horsewaren sivuilta mutten oikeen mitään vastaavaa löytänyt D: voisin kattoo tänään tallilla että onko siinä tän paketissa mitään hyödyllistä infoa :D

      Ja voi kiitos, tosi kiva jos tykkäät ! :)

      Poista
  2. Kiva postaus taas! Sulla on aina niin laadukkaat kuvat ja kirjotat tosi kivasti, et sitä jää mielellään lukemaan, paitsi joskus ehkä vähääään liikaakin tekstiä, mutta siis jos oikeesti kiinnostaa niin kyl sen lukee ihan helposti! :)

    Ja mul on iha sama ongelma Mantalla maastossa, ku ei me ikinä päästä menee sillee hallitusti kovaa ku toine tykkäis vaa vähä lähtee.. :D

    Nii ja vähä hauskat noi kuvatekstit tai noi Nuudelin "sanat" :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos :D ! Joo välillä tekstii tuppaa tulee aika lailla, vaik yritän rajottaa... XD

      Voi Mantaponi ! Mäki haluisin vaa tykitellä mutku sit Nuutti rupee riehuu ja lennän :D !

      :D Nuutilla on asiaa :o

      Poista
  3. Hihih, ihania kuva tekstejä ! ;D

    VastaaPoista
  4. Tyhmä kysymys mutta mikä on obeserkki? :D Ja kyllä te siitä Nudesta saatte kunnon ylvään hiihtoratsuhepan ;)

    jutanhevoselama.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on semmonen apuohja joka pitää hevosen pään ylhäällä :D ravureilla yleensä käytetään, mutta oon kuullu että just pukittelevilla ratsuillakin on havaittu hyväks apuvälineeks ensalkuun :D Hahha, hope so !

      Poista
  5. Hahah nää sun kuvatekstit! Viihdyttävää. :) Kyllä Nuuttikin siihen maastoiluun tokenee kun pääsette taas vauhtiin! Itse en tosin ole mikään paras puhuja, koska olen maastoillut nyt talven aikana vain taluttaen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no hyvä ! :D Joo toivotaan, viimeistään sit kesällä ku ilmat lämpenee.... XD

      Poista
  6. Ihania kuvia ja just ihanat kuvatekstit =D

    VastaaPoista
  7. hienoa, että on vielä ihmisiä, jotka eivät ratsasta vain sillä suussa olevan raudan määrällä;) niitä kun on nykyisin turhan paljon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin on ! Ite oon kyllä ehdottomasti sitä mieltä että sileellä pitäis hevosen toimia ihan normaalilla kuolaimella ja aina mitä vähempi rautaa niin sen parempi :)

      Poista
  8. Hahah, ihanat kuvatekstit:D Ja et todellakaan ole ainoa kenen hevonen "hieman" virittyy rentouttavilla maastolenkeillä. Tai edes matkalla maneesiin. Ja maneesissakin... Kesä, kärpäset ja kiltti heppa tulkaa pian.:D

    VastaaPoista
  9. Tekstejäsi on aina kiva lukea. Kirjoitat hyvin värikkäästi! Todella hyviä kuvia ja tekstiä ei todellakaan ole liikaa :] Ylistys tekstiä tuli kyllä nyt :)

    VastaaPoista
  10. Nuutti vaikuttaa niin ihanalle persoonalle :) Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih se on vähän semmone hömeli :) ♥ kiitos !

      Poista
  11. Nutilas! :D

    Ja tälle repesin täysin; "Herrane aika siin on tuommone hevostensyöjä lumikökkäre näetkös ai et vai no ethän sä tietenkään pienillä ihmisensilmillä mitään voi nähdäkään !!!!!", ja toisaalta ymmärrän nyt paremmin omaa pappahvostani, joka kyllä testaili tänään ratsastajaansa (matkustajaansa) huolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha niin ehkä sekin havaitsi tappajalumikökkäreen jossakin ! :D

      Poista
  12. Hahhaa :D Nutilas! :)


    Mulla kun ei o mahdollisuutta mennä oikein muualla, ku maastos, ni hevosten on pakko toimia siellä. Noh, kyl toisinaan on päivii, ku tuntuu, ettei mikään riitä piteleen niitä, ku innostuvat :)
    Sitä lottovoittoo ootelles (pitäs kyl eka lotota) sit vois rakennuttaa kentän ja maneesin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo mäki aina ootan lottovoittoo vaik harvemmin ees lottoon... XD mut siis niin se on hyvä jos heppaa liikutetaan siellä koko aika niin se on sille aina niiku normaali paikka, vaikka uskon kyllä että virtaa saattaa silti riittää ! :D munki ois pitäny vaan jatkaa maastoilua samalla tavalla ku kesällä mut heti ku tulee taukoo ni Nuutti on taas ns. alotettava alusta koko homma... D:

      Poista
  13. Bloggerissa näkyy uus teksti, mut mie en pääs lukeen sitä kokonaisuudessaa? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tappelin eilen bloggerin kanssa ja sit julkasin vahingossa väärän tekstin :'---D ärsyttävää et ne jää killuu sinne bloggeriin vaikka julkasun poistais !

      Poista
  14. Jee!! Taas tällänen ihan sairaan hauska ja hyvä postaus! I like!! Kuvatekstit on ihan sairaan hyvin keksityt ja ne oikeesti kuin kuuluu niihin kuviin! Nuutti on ulkonäöltään ja varmasti pienten "jekkujen" takana aivan ihana! Tollasen voisin minäki haluta! Suloista ja tälläisiä lisää! ;) Te ootte ihan parhaita! :D Nuutti näyttää komeelta noissa kuvissa, ja no noi kentät tuppaa olemaan tuollasii talvella, mutta kai se kesä tulee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi kiitos, ihana jos tykkäsit !! :D Nuutti on kyllä ihan mahtava tapaus, vaikka välillä hermoja koetteleekin ! Mut niin ne kaikki :)

      Jep, kesää odotellessa... ! :D

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !