torstai 4. huhtikuuta 2013

Don't ever question if my heart beats only for you, it beats only for you

Moikkamoi taas ! Varmaan monet ovatkin jo lukeneet tästä viruksesta (ilmeisimmin herpesvirus), jota on nyt havaittu useammillakin talleilla, ja jonka takia mm. Ypäjän viitostalli on eristettynä. Oletteko mittailleet hevosiltanne kuumetta? Onko tästä virusasiasta tallillanne infottu?

Kuten te lukijat varmaan olettekin huomanneet, olen viime aikoina käynyt Wiknerin lisäksi myös paljon Roosan ja Nellin mukana Lohjalla, heidän heppojensa kotitallilla. Sieltä sainkin tästä mahdollisesta viruksesta kuulla ensimmäisenä, kun muutamilla hevosilla oli viime Ypäjän kisojen jälkeen ollut lämpöä. Terveelle aikuiselle hevosellehan normaali herpesvirus on yleensä suht harmiton (kunhan ei tosiaan kipeetä hevosta rupea rääkkäämään !), mutta esim. kantavan tamman kohdalla saattaa olla ikävämpi juttu. EDIT: juu olen kyllä lukenut tuosta hermostoperäisestä viruksesta, joka voi olla kohtalokkaampi ihan hevosen kuin hevosen kohdalla. Täytyy vain toivoa ettei rupea leviämään suuremmissa määrin.

Just tämmösten tapausten takia ois niin tärkeetä, että käyttää eri vaatteita eri talleilla (tai pesee välissä), ja ehkäisee näin tautien leviämistä paikasta toiseen. Muistan joskus kun ht.netissä oli Wiknerin topicissa keskustelua näistä eri vaatteiden käyttämisistä sun muista, kun jollakin tallilla oli havaittu pääntautia. Osa oli sitä mieltä, että ihan huuhaata koko touhu, "en jaksa". Se on niin helppoo olla välinpitämätön, kun ei oo siellä tallissa sitä omaa hevosta tartunnoille altistumassa....... Sit jos ei kykene käyttämään eri vaatteita eri talleilla, ei varmaan voi käydä kuin yhdellä. Voihan se tartunta tulla silti jostain, mutta ei sitä nyt ehdoin tahdoin kannata kaikkialle tyrkyttää...

Huh kiitos, sainpas vähän purkaa ajatuksiani... :) Nuutilta nyt ainakin meinaan päivittäin mittailla lämpöä ja toivon parasta. Nää keväät on kyllä aina niin otollista aikaa kaikille pöpöille, sekä eläinten että ihmistenkin kohdalla... :P mullakin on nyt muutaman päivän ollut vähän nuutunut olo, ja ihan järkyttävä hedari. Sen takia en itseasiassa oo jaksanut tänne postailemaankaan raahautua, vaikka periaatteessa olisi ihan julkaisukelpoista kuvamatskuakin ollut. Noh, ei voi mitään !

"Hei mitä sä hillut tässähä tulee kohta kuuma ku sun perässä ravaa !" Yks päivä oltiin ylätarhassa pelleilemässä ja Nuudeli seuras mua ku hai laivaa. Välillä yritin sniikisti hiippailla kauemmas ja sit pinkoo jonnekki napsimaan kuvia, mutta tää otos oli ehkä paras minkä onnistuin saamaan, hip hei... :D mutta on se söpö ♥

Tänään olikin taas tosi hyvä päivä, ja Nuutti liikkui alkuverkoista lähtien paremmin kuin pitkiin aikoihin ! :) Lähdettiin Sofian kanssa Wiknerille jo aamulla, vähän ennen kymmentä, ja ratsastettiin Ermy sekä Nuudelimies samaan aikaan. Kuvattiin siis taas vähän vuorotellen ratsasteluidemme lomassa, toimii ! :D

Tein taas alkuun aika paljon käyntityöskentelyä, eli takaosakäännöksiä ja ihan pohkeenväistöjä uralta uran sisälle ja toisinpäin. Lisäksi tein vielä yhdellä tunnilla hyväksi havaitsemaani suoristusharjoitusta, eli pientä neliötä, joiden kulmat tehdään etuosakäännösmäisesti. Nuutti tuli tosi mukavasti ulko-ohjalle ja siitä olikin hyvä jatkaa laukkoihin. Mä oon kyllä niin yksi niistä ketkä liputtavat perusteellisen käyntityöskentelyn puolesta maailman tappiin saakka... sillä oikeasti on merkitystä ! ... etenkin Nuutin kanssa, kun käynti on se vaikein askellaji.



"ÄLÄ HAKKAA MUA HULLU IHMINEN !!!!"
Mä en taas todellakaan tiedä mitä tuolla selässä oikein puuhaan. Ainaki näytän joulukinkulta.


Ravissa ja laukassa tein ihan vain siirtymisiä, ja muuten vain yritin keikkua mukana mahdollisimman vähän hevosta häiriten... :D menin unohtamaan saappaatkin kotiin, niin piti ratsastaa noilla öh... ei niin maailman mukavimmilla ratsastuskengillä. Tosi hyvin tukee ja silleen... ! Noo ei se haittaa, Nuutti oli kuitenkin hieno ja se on tärkeintä :) Kuvista suuuuri kiitos siis jälleen Sofialle !

Wikneriltä päästiin lähtemään joskus vähän ennen puoltapäivää, eli tallissa ruvettiin juuri jakamaan päiväheiniä ja iltapäiväksi Nuudeli pääsikin ulos nauttimaan kauniista kevätsäästä :) täydellistä ! Kotona ehdin pyörähtämään sen verran että sain käytettyä koirat ulkona ja vaihdettua vaatteet, sitten pitikin taas jo juosta toisaalle... :) eli Roosan kanssa Lohjalle !

Roosa ratsasti ensin Kallen maneesissa, ja Nopsukka pyöri käviksessä. Sen perään lähdettiin Sintillä ja Konstalla maastoon, mulla siis alla taas tykki Simii ♥ Tarkoitus oli tehdä ihan rauhallinen lenkki, mutta ponit oli vähän eri mieltä....... :D en niin ymmärrä ! Kaikki ravailut ja laukkailut sujuivat ihan ongelmitta, samoin kävelymatka autotietä pitkin LUKUUN OTTAMATTA ehkä viimeistä muutamaa sataa metriä sekä tallin pihaa :D Simillä rupesi jostain syystä kiehumaan ja mentiin hienoa tasajalka sekasikiöloikkaa pitkin autotietä. Saatiin joltain papalta pakunsa ratista vihainen mulkaisukin... Sorii, tuu ite sanoo tälle että rauhottuu ! ... onneks Sintti ei vaan tajuu pukittamista :D


Ja hengissä kuitenkin selvittiin, hyvä me ! Lohjalta kotiuduttuani ehdin taas ruhtinaalliset pari tuntia hengailla, kunnes lähdettiin Sofian ja Jessican kanssa Omenaan katsomaan MAMA ! Kauhuleffa, hyi. Se oli aika friikki, ja tavallaan aika sad. Kyllä siinä muutamasti pelästyi ihan kunnolla (Sofia ainaki huus ku syötävä), hyvä ettei mennyt karkit väärään kurkkuun. En mä nyt tiedä mitä tosta sanoisin (paitsi sen että mä tykkäsin !), käykää kattomassa !


Apua mikä kilometripostaus taas, mulla on aina ihan liikaa asiaa. Voisinkin tästä painella hissukseen unten maiden puolelle, jos vaikka sitten oisin taas huomenna reippaana menossa ! Toivossa on hyvä elää........ ;)

P.S. Kuinka moni on NRJ:ltä kuullu sen Siluetin mainoksen? "Mulla on entistä täyteläisempi rintavarustus", MUUMIMAMMAN ÄÄNELLÄ XD Sitä ei voi oottaa vakavasti koska kuvitelkaa nyt......... Muumimamma :D hohohooh, ok meen nukkumaan moi !

40 kommenttia:

  1. Ypäjän herpesviruksen epäillään olevan hermosto-oireita aiheuttavaa kantaa, joka on hevoselle kuin hevoselle vaarallinen. Se kantaville tammoille vaarallisempi ns. Aborttivirus on eri viruskantaa ja sitä vastaan esim.oma hevoseni on rokotettu. Meillä kiersi ihan peruslentsu tallilla tovi sitten ja kuume mittarit oli aktiivisessa käytössä, muutama sairastui, suurin osa selvisi ilman mitään.

    Mä olen aika neuroottinen tallilta toiselle kulkiessani; eri ridakamat ja kypärä autossa, kengät joutuu aina muutaman päivän karenssiin ja jos käyn vain heppoja kattelemassa niin pyrin välttämään koskettelua kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu luinkin tosta, että siellä on joku hevonen ainakin saanut vakavampiakin oireita... toivottavasti ei lähde leviämään suuremmalla mittakaavalla.

      Joo sama juttu ! Parempi se on olla liian varovainen kuin välinpitämätön.

      Poista
  2. tääl on niinku porukkaa jotka ei viittii vaihtaa vaatteit ees kolmos ja vitostallin välis et hyvin menee kyl (Y)

    VastaaPoista
  3. Ihanan ryhdikäs ja lihaksikas nuudeli! Hieno on herra! :))

    VastaaPoista
  4. Se virus on kyllä kaikille vaarallinen, Suomessakin on nyt sitä hermostoperästä joka oikeasti voi tappaa ja ensimmäinen kuoli Virossa siihen jo, eikä siihen ole vielä rokotetta. Saatat miettiä normaalia herpesvirusta joka on juurikin kantaville erityisen kohtalokas. Juuri soitin klinikalle ja kysyin tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep normaalia herpesvirusta tossa tekstissä tarkoitin, mutta oonki just lukenu tosta hermostoperäsestä mikä saattaa olla kohtalokkaampi. Ei auta ku olla tarkkana ja toivoa parasta...

      Poista
  5. Muumimamma *thirsk* Enpäs olekkaan kuunnellut näköjään tarkasti, sillä mainos on tuttu :D

    Ihania kuvia ja asiallista tekstiä tuosta virus asiasta. Toivottavasti ei tuu Nuutti kipeeksi ja sulle paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XD kannattaa kuunnella ja oikee kuvitella Muumimamma jutskaamassa kaverinsa kanssa !

      Kiitos, toivotaan parasta ! :)

      Poista
  6. Joo oon kuullu monta kertaa ton mainoksen ja autolla meinaan ajaa kolareita ku nauran sitä aina,haha :D

    VastaaPoista
  7. oletko menossa heppamessuille?

    VastaaPoista
  8. Me laitettiin ratsastuskoulun tunneilla käyminen kaverin kanssa paussille, koska käydään yhdellä toisella tallilla liikuttelemassa hevosia. Tällä tallilla jossa käytiin tunneilla, voi mahdollisesti olla kans tota virusta, niin ei viittitä yksityisten hevosii sairastuttaa käymällä kahessa paikassa. Tietty me ollaan pesty vaatteet ton jälkeen jne, mut silti :) Tärkeämmät hevoset oppimisen edellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi fiksusti tehty ! Hienoa että löytyy myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät omista omaa hevosta mutta osaavat silti ajatella asioita hevosten hyvinvoinnin kannalta :) Liian monesti joutuu törmäämään juuri näihin tekstissäkin mainitsemiini välinpitämättömiin hevostelijoihin... ;(

      Poista
  9. nää sun postaukset saa aina mut nauramaan !!! :DDD muumimamma, en ole kyseistä mainosta ainakaan muistaakseni kuullut mutta kun kuvittelen muumimamman sanoon tollasta nii :DDDDD voi ei.

    ite ainakin tykkään tai mitä... kauhistun kaikista guillermo del toron leffoista katoin orpokodin tossa yks päivä sitten ja alkua kattoin yksin niin olin ihan että HYI IIIIK! silleen käy kun jättää aivot narikkaan, alkaa pelottaa. mutjos niitä aivoja ei jättäis narikkaan vaan pitäis ne siistisi siellä omalla paikallaan niin ei pelottas. ööö... joo menipä taas joksikin oudoksi selittelyksi. mut siis kiitos susanna kun saat mut aina nauramaan ja toivotaan et nuudelille ei tule mitään sen verran hieno heppa se on! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D haha ihana kuulla ! Joo siis se on niin koominen jotenki... XD

      Hahah joo jotkut leffat meinaa saada pään pehmenemään ! :D Välillä kauhuleffojenki jälkeen on ihan vainoharhanen olo, vaikka on kuvitellu olevansa ihan fiksu ihminen... XD

      Voi kiitos ihanasta kommentista, toivotaan näin ! :)

      Poista
  10. Vau mitä kuvia! Saaneen kysyä, mikä kamera käytössä? :)

    VastaaPoista
  11. Mitä oireita Tossa viruksessa siis on havaittu? Onko jotain muuta kuin kuumetta? Meillä on tallissa jonkin näköistä sientä tai vastaavaa hevosilla... Onneksi itse en nyt käy muilla talleilla, mutta hieman hötkäytti tuo sienijuttu hevosilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tarkkaan tiedä, mutta ainakin ensi oireet on juurikin kuume ja sellainen nuutuneisuus. Riippuu tietenkin myös ihan tapauksesta. Vakavammissa sairastumisissa voi esiintyä jopa mm. halvaantumista...

      Tosta sienestä en tietenkään varmaks voi mennä sanomaan ku en mikään asiantuntija oo, mutta en usko että toi virus ainakaan yleensä niin oireilee. Meilläkin oli tallilla joskus sientä monilla hevosilla, mutta ei kuitenkaan ollut mitään vakavaa ja lääkityksellä saatiin hoidettua pois :) Missä sitä sientä on hevosilla siellä ollut?

      Poista
    2. Meidän ponilla on ollut 1½ vuotta sitten sientä kavioissa tai siellä säteessä ja se johtui ruokinnasta. Poni sai silloin puoli ÄMPÄRIÄ porkkanoita aamuin illoin. Oltiin siitä sanottu tallin omistajallekkin, mutta hänestä ponin piti saada jotakin ja kun ei muita mössöjä annettu kuin ridan jälkeen niin päättipä tunkea porkkanoita vajaan ämpärillisen (sanottiin että PARI porkkanaa voi antaa). Poni on tottunut elämään köyhällä ruualla, joten jos annan sille mysliäkään enemmän kuin 2dl alkaa kavioissa haisemaan mätä kananmuna ja jos pitkälle jatkuu tulee sientä. liian vahva ruokinta vaikuttaa selvästi. en sitten tiedä mistä muilla hevosilla johtuu. onhan se meidän poni vähän herkkä kaurallekkin. sitäkin jos antaa puoli litraa ponin masu tulee kipeäksi ja alkaa vastustelemaan kaikkea, pukittelee ja ei liiku ridatessa.

      juu anteeks tulin tähän selittelemään omista kokemuksista XD

      Poista
    3. Outs ei kiva D: Nuutillakin oli joskus sellaista sienen tyyppistä kaulassa, epäiltiin että johtuu liiasta valkuaisesta ja ruuan vaihdon myötä lähtikin pois :) Mä en sit tiedä onko toi ns. "oikeeta sientä", koska ei oo tarttuvaa. Muutenhan noi sienijutut yleensä just saadaan hoidettua jollain tököteillä tai ihan sienikohtien pesulla :)

      Poista
  12. Huomenna olis tarkotus lähtee Hevosmessuille, mutta kotona kyllä pesen ja tuuletan kaikki päällä olleet vaatteet superhuolellisesti! Mun hoitohevonen on kantavana, joten on todellakin syytä olla tarkkana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, toivottavasti muut tajuaa tehdä samoin ! Jep no sitten varsinkin kaipaa erityistä tarkkaavaisuutta, toivon mukaan tamma ei saa mistään pöpöä itselleen ! :)

      Poista
  13. Tuo on kyllä ikävä tuo herpesvirus, varsinkin se vakavampi muoto taudista, joka sattui oman rakkaan hevoseni kohdalle. Hevoseni sai tartunnan eräältä tallilta, kun kävimme valmennuksissa. Myös kaikki muut valmennuksissa olleet hevoset sairastuivat, mutta minun Aatuuni se iski rajuimmin.

    Aatu oli vasta juuri muutamia päiviä sitten täyttänyt 10-vuotta. Se oli elämänsä parhaassa lihaskunnossa ja elämä hymyili. Sitten tauti iski kaikkiin hevosiin samaan aikaan, ensin vain kuumeiluna Aatun kohdalla. Meillähän on siis oma kotitalli, jossa ei asu muita hevosia. Vain hyvin lyhyen aikaa, ehkä vain viikon ajan Aatu ehti sairastella, oireina pelkkä kuume, ei minkäänlaista hengitystie-infektioita.

    Sitten yhtenä aamuna takajalat menivät tönkkään. Se liikkui jäykästi ja takajalat laahasi maata. Iltapäivällä oireet paheni. Hevonen ei pystynyt liikkumaan, mutta pakkoliikkeitä ilmeni mm. etujalan eteen ylös liikuttamisessa sekä pääkin alkoi lopulta menemään. Aatu oli maailman sitkein hevonen, se tärisi ja pysyi pystyssä loppuun asti, se ei luovuttanut.

    Silti tiesimme, ettei tuosta voinut selvitä. Aatuun iski pahin mahdollinen. Virus levisi hermostoon ja siitä käynnistyi hevosen halvaantuminen. Eläinlääkärin tullessakin Aatu hörisi eläinlääkärille iloisesti ja oli oma ihana itsensä loppuun asti. Oli liian rankkaa antaa hyvästit rakkaalle kultapojullemme. <3 En uskonut, että vieläkin tätä tarinaa kirjoittaiessa parahdan itkuun, mutta näin kävi tälläkin kertaa. :(

    Mutta olkaa ihmiset varovaisia! Minäkin olen nyt ehdottomasti kotona turvassa ja eristäytyneena polleseni kanssa, enkä aio täältä liikuskella yksin tai hevosen kanssa minnekään hevosilmoille. Enään en halua ottaa samaa riskiä, kun tämä tauti näyttää taas niin jylläävän! Muistakaa huolellinen hygienia ja desinfiointi ja välttäminen eri talleilla ramppaaminen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamalaa, kyllä noi osaa olla kohtalokkaitakin kun oikein huonosti sattuu :( osanotot Aatun puolesta, uskon että on ollu ihan hirvee tilanne... ;( en voi kuvitellakaan...

      Joo erityistä huolellisuutta kyllä vaaditaan nyt. Mäkin yritän minimoida muilla talleilla häärimisen ja noiden kahden "vakitallin" kohdalla pidän eri vaatteet ja pesen käsiä jos käyn ensin toisella ja sitten toisella. Pitää vaan toivoo että vaikkei mihinkään hysteriaan nyt ookkaan syytä, niin ihmiset ois kuitenki tarkkoina ja tajuis oikeesti että se virus voi levitä, se voi sattua omalle kohdalle ja pahimmassa tapauksessa viedä hevosen mukanaan... tosi ikävä tuuri teillä kyllä, ihan tuntuu sydämessä itselläkin kun kävin sun blogissa tästä lukemassa... :'(

      Poista
  14. eikös tuo virus tullu virosta? miten voi joku olla niin ajattelematon, että lähtee levittämään tautia kansainväliseksi...

    nuutti taas kerran komeena ja mäki nauran aina sun humoristisille teksteille XD ihan parhiata!

    En edes uskalla kattoa tota traileria ku oon nii nössö, että tuun iha vainoharhaseks :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin mä ainakin oon kuullu, että siellä Ypäjän viime kisoissa ois ollu joku virolainen hevonen, millä ollut toi virus... Tosi inhottavaa kyllä ;(

      Mutta kiitos, haha ihana jos tykkäät :D

      Voi ei XD toi oli kyllä aika creepy, vaikka mä en ees yleensä mikään kauheen herkkis oo ! :D

      Poista
  15. Tosi siistiä ja kivannäköistä menoa teillä! :) Ja Nuutti on kyl toosi söpö <3

    VastaaPoista
  16. Oon puhelimella niin en voi laittaa tohon viestiketjuun, mutta hevosilla on sieniä korvassa. Osalla aika paljon, osalla vain muutaman millin "näppylä" ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meilläkin oli sillon hepoilla korvissa sientä, ei kovin pahasti mutta kuitenkin. Saivat eläinlääkäriltä jotain ainetta millä pesivät sienialueita jonkin aikaa ja sieni saatiinkin kuriin tosi nopeasti. Kannattaa hoitaa pois ennen kuin rupeaa enemmän leviämään !

      Poista
  17. Hieno juttu, että nostat esiin tarttuvien tautien leviämisen ennaltaehkäisyn! Aina plussaa jos tekstisi saa aikaan sen että edes joku (joka ei ole ennen asiaa ajatellut) havahtuisi ja muistaisi, että me kaikki hevosihmiset voimme olla ennaltaehkäisemässä omilla toimillamme tarttuvien tautien leviämistä. Tietenkään kaikkeen ei aina voi varautua (kun osa taudeista kuitenkin leviää ihan muuten kuin ihmisten välityksellä), mutta ei sitä tahallaan kannata mikrobeja levitellä ja kulkea samoissa tallikamoissa tallilta toiselle. Ärsyttävää sellainen välinpitämättömyys mihin joskus talleilla törmää (monenkin asian suhteen, mutta nyt esim. tämän tautiasian suhteen)... Niin ja kun joku aiemmin kommentoinut ihmetteli että miksi joku tulisi tänne ulkomailta sairaan hevosen kanssa levittämään tautia, niin luultavasti se on ollut sellainen tapaus, että hevosella itsellään ei ole ollut vielä sairauden oireita, mutta se on silti jo voinut levittää tautia... Harmillista, mutta niin voi käydä :( Haluaisin uskoa, ettei kukaan tahallaan tule Virosta tänne levittämään mitään tauteja...

    Mäkin olen kuullut sen muumimammamainoksen :) En voi käsittää miten kukaan voisi sanoa pokkana (en minä ainakaan) että "no sulle mä voi kertoa: mulla on entistä täyteläisempi rintavarustus" vai mitä ihmettä siinä mainoksessa sanotaankaan :D Nauran sitä joka kerta.....

    Ja Nuutti on kuvissa taas niin komiana että :) Hienoja kuvia niin kuin aina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin mietin että näistä asioista pitäis oikeesti puhua ihmisille, koska ei välttämättä kaikki oo ilkeitä ja välinpitämättömiä, vaan varmasti on myös semmosia jotka ei kaiketi vaan oo ajatellu asiaa tai edes kuullut siitä sellaisenaan mitä se on ! Mutta täyttä asiaa toi sun kommentti, ja joo uskon myös ettei ole tahallista tuo sairaan hevosen Virosta tänne tuonti. Voihan se tosiaan olla ollut kantaja, tai sitten oireet ovat alkaneet vasta täällä Suomessa... mutta tiedä sitten, harmillista joka tapauksessa ;(

      Haha joo siis en mäkään, hajoon kans aina sen kuullessani :D Sit ku sillee kuvittelee sen tilanteen silleen et ne puhujat on vaikka jossain kahvilla, julkisessa paikassa XD ja sit Muumimamma rupee kertomaan täyteläisemmästä rintavarustuksestaan oi voi...... :D

      Kiitokset, kyllä se Nuutti osaa komeilla kunhan vain haluaa... ! ;)

      Poista
  18. Mietin tota Mama elokuvaa,kun oon ite hirveen mielikuvituksellinen ja pelkään oikeestaa kaikkea :D Nii, jos oot nähny paranormal activity 1:sen,muita en ite oo nähny, nii osaatko verrata siihe, et onko yhtää saman tyylinen? Sellasia viel pystyn kattomaa.

    Taas hieno Nuutti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli toi pahempi ku Paranormal Activity 1 ! Tossa oikeesti muutamasti pelästy ihan kunnolla, ja muutenki koko tarina oli aika kriipi ! :D Mutta siis musta toi oli kiva, kun oli kunnon idea eikä mitään turhanpäivästä verta ja suolenpätkiä :D Suosittelen kattomaan jos vaan kykenee ! ;D

      Hih kiitos, onhan se :)

      Poista
  19. Hieno postaus ja ihania kuvia <3 Tuli tällänen kysymys mieleen (jonka olisin voinut laittaa kysymyspostaukseen..)et ootko/oletko ollut tallini.fissä? Muistaakseni sen kautta löysin tän blogin (oiskohan jankussa ollut?..). Hihii :D

    Tää blogi on aivan ihana <3 Hienoja kuvia ja aivan parhaat tekstit. Myös kuvatekstit saa nauraa kaksinkerroin :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon ollu siellä joskus :D

      Kiitos, kiva jos tykkäät ! :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !