maanantai 8. huhtikuuta 2013

No fun

Hei nyt ihan oikeesti sääukko mua ei enää naurata ! Mä meen talviunille ku ei se kevät nähtävästi vielä tullutkaan...


Joo, lumen tulo ei ollut ainoa asia mikä eilen ärsytti, mutta ehkä sen takia kaikki ärsyttikin niin paljon........ Tänäänkin tuprutellut enemmän tai vähemmän lähemmäs koko päivän... woho. Talvi on oikeesti ihan kivaa aikaa, mutta rajansa kaikella kuitenki ! Masentavaa :(

Onneksi on olemassa Nuudeli, joka osaa aina piristää ♥ Eilenkin tosiaan kun menin maneesiin niin ihan ei ollut fiilis katossa, kun huomasin että yksäreille oli TAAS jätetty sinne maneesin toiseen päähän sellainen onnettoman kokoinen pläntti. Sunnuntai on ainoa päivä viikosta, jolloin polocrosse harjoituksia tai muita "erikoisuuksia" lukuunottamatta yksityisillä kuuluisi olla koko päivän VÄHINTÄÄN puolikas maneesi käytössään, mutta ei ! Arvatkaa tekikö mieli ihan omatoimisesti mennä siirtämään niitä väliaitoja tasan tarkalleen siihen puoleen väliin maneesia... Kun ei tosiaan ole ihan eka kerta kun näin on. Mikäli tätä vielä jatkossakin rupeaa ilmenemään, niin meinaan kyllä asiasta sanoa.

Se on ihan sama vaikka niitä yksityisiä olisi vain se yksi, voi olla että sekin haluaa tehdä muutakin kuin pyöriä pääty-ympyrällä. Vaikka eilenkin meitä yksäreitä oli ainoastaan kaksi, ja juu ihan ok pystyttiin siinä pikkutilassa pyörimään kun vähän pidettiin silmiä auki, niin toi periaate vaan ärsyttää. Alkaa tuntua aika pirun typerältä maksaa 820 euroa kuussa siitä että silloin harvoin kun sinne maneesiin ehtii niin pitää pyöriä jollain voltilla.

Sori valitus, mutta aina ei naurata. Onneksi Nuutti tosiaan oli eilen ihan superi, kaikin puolin. Se kantoi itsensä hienosti ja oli muutenkin miellyttävä ratsastaa, vielä kun ois kuski hoitanut hommansa paremmin niin ois voinu pelata ihan hyvin........... :) Tässä vielä muutamia kuvia eiliseltä, kiitokset Sofialle !

"Kuoliks se?"
"Mitä sä nyt oikein röhnötät siellä mee kotiis nukkumaan."





Eilen tallin ilmoitustaululle oli muuten ilmestynyt lappunen, jossa kerrotaan etteivät Wiknerin hevoset toistaiseksi kulje mihinkään ulkopuolisiin kisoihin tai valmennuksiin, eikä myöskään Wiknerille oteta vastaan vieraita hevosia. Fiksua, toivon mukaan muut tallit toimivat samalla periaatteella, jotta nyt saataisiin tämä virus pysäytettyä heti alkuunsa, ennen kuin leviää laajemmalle. SILTI IHMISET ! Lopettakaa se ylihysteerisyys (mm. salaliittoteoriat, "meiltä pimitetään tietoa !") ja huhupuheiden levittely (parhaimmillaan kauhutarinat liikkuvat jo ihan älyttömissä lukemissa, "kymmeniä hevosia lopetettu herpesviruksen takia !!1"............). Siis oikeesti, järki päässä joka suhteessa. Kyllä tää asia kannattaa ja pitääkin ottaa vakavasti, mutta paniikin lietsonnalla ei saavuteta mitään. Eiköhän ne viralliset tahot sitten ilmota kun asioista on enemmän tietoa :)

Tallin seinälle oli tänään tuotu toinenkin lappu, nimittäin kilpailukutsu koulukisoihin parin viikon päästä. En vielä tiedä osallistutaanko Nuutin kanssa, riippuu vähän tulenko eräällä toisella heppakaverilla. Pitää katsoa tietenkin tuon virustilanteenkin mukaan... :P Kilpailukutsussa oli muuten yksi hassu pikku kämmi................ :D

Pikkusen kalliimmat seurakisastartit meillä......... :D

Eipä mulla kai muuta tänään. Aurinko voisi nyt sulattaa pois noi kaikki lumet ja aika äkkiä, niin helpottuisi elämä suuresti kun pääsisi ulkokentällekin ratsastelemaan. Tällä hetkellä sinne on pääsy kielletty, ja yläkenttä on yksi suuri kuraloskalammikko... Mutta näillä kituutellaan vielä toistaiseksi. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille !

58 kommenttia:

  1. Se tunne ku postaus ollu tääl 6sek:D

    VastaaPoista
  2. nii siis noi vähän mietti tuol että meijän wiknerin kisat ovat jo aika lähellä HIHS tasoa että pitäisi enemmän maksaa

    höhöhöh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no varsinki jos me oltas toimihenkilöimässä siellä nii ois iha HIHS meininki kyllä !! Laatukarkelot

      Poista
  3. Täällä sato vaan eilisen illan lunta ja aamulla oli maa sen näkönen, kun ois ensi lumi satanu... ! Kaikkialla ihan valkosta ja talven näköstä ;( Onneks tänään kotiin tullessa oli kaikki tiet taas sulia :) Toivottavasti sielläkin loppuisvat noi sateet ! Mutta kivoja kuvia taas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täälläki ihan just joku marras-joulukuinen fiilis, yh ! ;( Joo ei auta ku toivoo parasta, onneks toi aurinko sulattaa nopeesti !

      Poista
  4. Sun juttuja lueskellessa tuun aina niin hyvälle mielelle, onneksi me lähettiin Wikneriltä! Maneesi on aina täysin tyhjänä ku meen sinne ja ei mitään uria tms ja aaah kaikki on nii perfect, jos heppaki ois vaa kunnossa :D En kyl älyy tota 820€ noilla ratsastusmahdollisuuksil..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha reiluu ! :D kelpais... Mut joo on kyllä aika hullu hinta, väkisinkin mietiskelee muita vaihtoehtoja jatkuvasti... Toipumisia Arbaleesialle !

      Poista
  5. Lumen tulo on kyllä masentanut täälläkin! Ehkä kesäkuvien katselu auttaa, ja siihen liittyen mulla on sulle haaste blogissani!

    http://jillanblogi.blogspot.fi/2013/04/tuulahdus-kesasta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä ihan kivaa, kiitos, käyn kurkkimassa ! :)

      Poista
  6. Hahha, eka repeeminen ton "kesäkuvan" kohdalla ja sit ekan kuvan kuvateksti, "kuoliks se" :D

    Oon parii otteesee miettiny, ku oot kerton, et maneesia ei saa kunnol käyttää, et on kyllä hurjan paljo tallivuokra, kun maneesin käyttöä rajotetaa sovitusta. Ärsyttäis muakin!

    Ja itekin ootan kevättä tosi paljo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mäki hajosin pahasti tolle kesäkuvalle XD kuvasti niin hyvin mun ajatuksia sunnuntailta !

      Joo on kyllä aika suolanen hinta noilla ratsastusmahdollisuuksilla... Muuten ku niin kiva paikka onkin, niin kyllä toi on tosi iso miinus... ;(

      Jep se kevät vois oikeesti sieltä jo tulla, eikä mitään takatalvia enää kiitos !

      Poista
  7. hahha ihana toi hyvää kesää :DD

    Ja joo toi on kyl parasta ku jokasen pienen tautiepidemian takana on vähintäänkin neuvostoliiton uudelleenrakentuminen tai jenkkien suunnitelma maailman valtaamiseks :D Ei oo kyllä joillain mitään muuta tekemistä ku turha spekulointi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tolta mä näytin varmasti sunnuntaina ku tulin lenkiltä koirien kaa :D

      Hahaha joo älä !! Ei tietenkään oo leikin asia tämmöset virukset ja varsinkaan siinä vaiheessa jos sattuu omalle kohdalle niin ei taatusti naurata, mutta ku just tolla turhalla spekuloinnilla ei saada aikaan mitään hyödyllistä ! Villit huhupuheet ei kuitenkaan taida sitä virusta pysäyttää........... :D

      Poista
  8. Vähän ärsyttävä tuo maneesi hommeli:< Ja sun kuvatekstit on aina parhaita:D

    VastaaPoista
  9. XD ootte niin hyvä pari! Nauran aina noille kuvateksteille :D

    VastaaPoista
  10. Nuutti on kyllä tosi kivannäkönen! Aivan iiiiihana :) Ja haha, suhthalpa seurastartti... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on kyllä halutessaan tosi mahtava pulleroinen ! ♥ :) Haha kyllää, köyhät kyykkyyn ! :D

      Poista
  11. En sitten yhtään nauranut tuolle ensimmäiselle kuvalle :D!! Mutta ootte kyllä sulosia yhessä :3

    VastaaPoista
  12. TOI SÄÄ!!! HYI!!!!!!!!! :((((((((((((((
    Nuutti menee hienosti kuvissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NAM IHANAA LISÄÄ LUNTA ♥ ok vitsi oli...

      Joo, todellisuus saattaaki sit olla kuvia ihmeellisempää ! XD hehehe

      Poista
  13. Ahi hi, noi kaks ekaa kuvaa! Varsinkin eka sopi ihan loistavasti tuohon alun teksiin, sillee: ihan kuin olisit kaikkes antanut ärsytykselle ja sitten Nuudelin selässä viimein helpottaa :D

    Olis muuten halpaa kisailua, jos toi summa pitäis paikkansa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo pieni time out Nuudelin kanssa niin jaksaa taas jatkaa lumen keskellä... ;)

      Joo, suorastaan kannustaa kaikkia kisaamaan tommonen pikkusumma =) !

      Poista
  14. jep alkaa muaki ärsyttää toi "maneesii pääset voltille kello yheltätoista yöllä..." siel ainaki ite oon arkisin ain joskus yöllä ja sit jos pääsee aikasemmin ni sit on tommone voltti alue....... pikkuhiljaa ärsyttää ja maksaaki tallivuokra nii paljo .. -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo älä muuta sano, alkaa kyllä turhauttaa aikalailla... Ulkokenttäkelejä odotellessa... !

      Poista
  15. Huhhuh on teilla kallis tallivuokra varsinkin kun maneesiin pääsee noin huonosti :P itse siis aivan korvessa asustelen niin kalliin kuuloinen vaikka siellä päin varmaan aika normaali hintainen. Nuutilla on niin huiput ilmeet aina! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on toi aika iso hinta kun tunnit vie niin paljon yksityisten ratsastusmahdollisuuksista... ;( Voi välillä mäki niin toivoisin asuvani korvessa ! :D Onhan täällä noi hinnat aika korkeita kaikkialla, mutta sit ku vertaa Wikneriäki joihinki yksityistalleihin, jossa ratsastamaan pääsee melkein millon vaan minne vaan, niin hintaerot on tosi pieniä... !

      Poista
  16. Hahah, pikkurahoja seurakisaluokasta :D Hauska kämmi :D

    VastaaPoista
  17. hahaa ihana toi eka kuva! XD kuvaa hyvin suomee ;) Nuutin ravi on niin hienon näköstä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep todellaki !! :D Voi kiitos, sillä on kyllä laadukas ravi kunhan vaan saisin ratsastettua siihen vähän lisää ilmaa alle ! :D

      Poista
  18. Niin asiaa puhut tosta herpesjutusta! Enkä ollenkaan ymmärrä miksi ihmiset vauhkoavat ja hössöttävät sitä, siitähän ei olla vielä edes 100% varmoja onko se herpes virusta kun tutkimukset eivät ole vielä valmiina. Se on kyllä hyvä, jos pidettäisiin omat hepat tallissa ja vierailukielto muille ratsukoille, mutta turhanpäiväinen stressaaminen ei auta asiaa yhtään. Kauhea kohu! Kesä tosiaan voisi tulla jo ja sama ongelma täälä pohjanmaallakin - ei pääse kentälle kun tällä hetkellä mutavellin ja kuralätäköiden peittämänä on,maneesia ei ole lainkaa ja pelto on liian upottavaa ja raskasta. Ei kai auta muu kuin odotella, kieltämättä ärsyttää hieman.. :D hieno Nubliss:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinpä ! Ihmiset vois tosiaanki rauhottua ja ootella niitä tuloksia, vaikka ne oireet viittaiskin herpestartuntaan niin syy voi silti olla ihan toinen ! Huhhu ihan ku ois joku maailmanloppu tulossa :D

      Voi ei, uskon että vähän pännii ! Kevät on kyllä varmaan just etenkin maneesittomilla talleilla vähän tuskasta aikaa kun tuntuu ettei missään pysty oikein kunnolla ratsastamaan... mutta tosiaan, ei auta ku oottaa, ehkä se kesä sieltä kohta tulee :D

      Hih kiitos, Nublis on ♥ ;)

      Poista
  19. No huhhuh, on kyllä tosiaan iso raha maksaa tollasesta voltillaa pyörimisestä yli 800€! :O Mutta jospa asiaan tuisi muutos(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin se kyllä on ;s Homma ois kyllä ihan toisenlaisilla kantimilla jos yksäreillä ois paremmat ratsastusmahdollisuudet ! Onneksi kesällä helpottaa kun on monta paikkaa missä ratsastaa... :)

      Poista
  20. Meidän tallilla myös tätä, että luvataan vaikka mitä, vaan mitään ei sitten yksärit saa! Etuja karsitaan, omistajien hommia lisätään ja hintoja nostetaan, just joo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tosi kurjaa ! ;( Tuntuu että meilläkin vaan tunnit lisääntyy ja vuokra nousee sitä mukaa... kohta ei yksinkertasesti ehi ratsastamaan ku joka päivä joskus myöhään illalla, eikä se kyllä hirveesti nappais D:

      Poista
  21. Haha voi kiitos, heppa on kyllä tosiaan symppis kaveri ♥ :) Joo no äläpä, tosiaan tuntuu siltä että eihän tästä tuu kohta yhtään mitään ku kaikkialla on vaan ihan loputtomasti vettä ja lumimoskaa... :D

    VastaaPoista
  22. Aattele kun täällä meillä päiten Salossa maneesitallilla vuokra on 517€. Lämmitetty maneesi johon pääsee suoraan tallista, kävelytyskone, paljon eri valmentajia, uusi hieno talli yms. Mulla tosin ei ole hevosta enää, mutta toi yli 800€ on jo ryöstöä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hitto, on kyllä aika tuntuva ero hinnassa... Välillä niin kiroon sitä että pitääki asuu pääkaupunkiseudulla D:

      Poista
  23. Mee Nuutin kaa kisoihin! :)) Piiitkästä aikaa saatte vähän väännellä koulukiemuroita ja vielä palautteenkin saatte niistä. Menemenemene, ole kiltti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kieltämättä olisi kiva mennä, mutta Nuutin kanssa nää kevään kisat ei oo ihan helpoimmat jos ne ajoittuu maalis-huhtikuuhun :D tuntuu että sillon meillä ei vaan mee putkeen kun Nuutti on niin pinkeenä, mutta katsotaan nyt... ;)

      Poista
  24. Hei, joku on kopioinut luvatta kuviani blogistani ja väittää niitä omakseen ja haluaisin tietää että miten sinä saat laitettua kuvat niin että niitä ei voi kopioida? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli joskus se estokoodi käytössä mutta poistin sen kun linkkien kopsaaminen ei onnistunut :D aattelin että laitan taas käyttöön mikäli kuvia kopioidaan luvatta...

      Yritin laittaa koodia tähän, mutta kun olisin julkaissut kommentin niin tohon kentän päälle ilmesty teksti jotain että "HTML-koodiasi ei hyväksytä..." ? Eli koodia ei nähtävästi tässä voi välittää... laita mulle sähköpostia (susanna.niemi@live.fi) niin voin siellä lähettää !

      Poista
  25. huh huh ompa teil hintava talli :o meil maksaa 300 €/kk (norm. 350 € mut teen iltatallin 5 krt kuussa) okei meillä ei oo maneesia mut iso kenttä. Ja viikonloppusin kenttä on aina vapaana ku ei oo tunteja tai jos on nii lauantaina yks tunti jonka jälkee vapaa käyttö. Kesäl sitte joutuu vähä kattelemaa mihin aikaa menee et onko leiritunnit käynnissä. Lisäksi on vanha pikkukenttä mikä on kyl super pieni mut pystyy siel jotaki tekemää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuntuu kyllä tosi korkeelta hinnalta kun vertailee muihin, pääkaupunkiseudun ulkopuolella D: Lucky you !

      Poista
  26. Voi että kun Nuutti on niin komea! Olen kateudesta vihreä.

    Minulla ei olisi ikinä varaa pitää Ventaani noin tyyriissä paikassa, tai vähintäänkin nukkuisin sen karsinan nurkassa. Meillä maksaa kallein tallipaikka vähän reippaat 400€, mikä on paikalliseen hintatasoon täysin yliampuva.

    Meillä on tallivuokra vaivaiset 265€, joka kyllä tuntuu mäkkiduunarin palkassa... Joten ehkä jonakin päivänä asutaan Ventan kanssa saman katon alla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos, se osaa kyllä olla hieno niin halutessaan ♥

      Joo ei mullakaan jos pitäisi maksaa sen ylläpito täysin itse D: Hui, kyllä nää erot on niin suuria ettei voi ku hämmästellä ja miettiä miten paljon helpompaa olis asua jossakin vähän pääkaupunkiseudun ulkopuolella...

      Haha joo mäki mietin että ei mulla perkule oo varaa omaan kämppään ja hevoseen, niin ehkä toi ois ihan hyvä ratkasu sit, muuttaa hepan karsinaan ;) !

      Poista
  27. Ihana blogi! Mukava nähdä kerrankin ammattimaista ja asiallista toimintaa hevosten kanssa + hyvinhoidettuja hevosia. Nuutti on kaunis, kirjoitat hyvin ja oot hyvä ratsastaan!! :) Mulla on uus lemppariblogi!

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !