maanantai 29. huhtikuuta 2013

Skills !

Heipparallaa ! Arvatkaa mitä eilen kävi? Mun kameran muistikortti taisi seota tai jotain. Kun tallilta kotiuduttuani rupesin selailemaan kamerasta päivän kuvia, niin kortilta löytyi useamman sadan otoksen sijasta muutama hassu kuvanen Nuudesta vesiboksissa. Ai ärsyttikö? Ehkä lievästi sanottuna...

Large
Tältä mä näytin ku tajusin ettei kuvia oo. Weheartit.com.

Aikani kirottuani päätin kuitenkin lopettaa itsesäälissä kieriskelyn, ja ryhtyä kaivelemaan internetin ihmeellisestä maailmasta tietoa tiedostojen palauttamisesta. Eksyin muutamien alan yritysten nettisivuille ja ehdin jo innostua, kunnes pääsin kustannusarvioihin saakka... monta sataa euroa yksistä ei niin maailmaa mullistavista kuvista? Hell no.

Sinnikkäänä tyttönä en kuitenkaan masentunut, vaikka eräälläkin sivulla sanottiin, että "tietojen palauttaminen on erityisosaamista ja äärimmäistä huolellisuutta vaativaa asiantuntijatyötä"... Pienen etsinnän seurauksena löysinkin oikein kätevän, ilmaisen palautusohjelman, ja arvatkaapa kaksi kertaa kuka sai kadonneet kuvansa takaisin? ;) Joo, minä ! Tuli aika pro fiilis, vaikka ei se nyt kovin vaikeaa ollutkaan...

Eli mikäli teillekin joskus sattuu käymään näin, niin voin suositella palautusohjelmaa nimeltään Recuva ! Tosi yksinkertainen käyttää, ja ainakin mulla löysi kaikki eilen kadonneet kuvat. Muutama oli hieman vioittunut, mutta suurin osa täysin kunnossa. Huikeeta. Eikä vaatinut kamalasti erityisosaamista......... ;)

Toki, ainahan tuo tiedostojen palauttaminen on ammattilaisen toimesta tehtynä turvallisempaa, ja erityisesti fyysisesti vaurioituneiden tallennusvälineiden kanssa tarvitaan sitä erityisosaamista, mutta mikäli ei halua maksaa satoja euroja joidenkin "ei niin tärkeiden" kuvien palautuksesta, niin ehkä kannattaa kokeilla kotikonstein.

Huh, ja sitten jos vaikka päästäisiin itse aiheeseen, eli eilisen päivän Nuutteiluun ! Mun oli tosiaan tarkoitus postailla jo eilisen puolella, mutta tuossa kuvien palauttamisoperaatiossa sekä elokuvan parissa vierähti aikaa sen verran etten enää jaksanut ruveta kirjoittelemaan. Täällä kuitenkin ollaan, kaikki eilen napsitut reilut 1000 kuvaa läpikäytynä... ;)

Jonna siis oli mun mukana tallilla, ja ottikin kuvia oikein ahkerasti. Säädöt vaan eivät oikein onnistuneet, kun välillä paistoi aurinko ja välillä meni pilveen, ja jossain vaiheessa sisko onnistui kääntämään valotusaikaa vielä hieman enemmän pieleen... no, onneksi on photari !

Yläkenttä oli taas eilen mukavasti vapaana, joten sinnehän me heti paineltiin. Ensimmäiseksi tietty loimi pois ja heppa hetkeksi irti, jotta se pääsi nakulaisena suorittamaan pakollisen piehtarointinsa :) Sen perään perusteellinen harjaus ja Nuudeli kameran eteen. Yritin saada siitä jotain kivoja poseerauskuvia, mutta ukkeli vain suurimmaksi osaksi röhnötti sellainen "ei vois vähempää kiinnostaa" -ilme nassullaan.........


Happy as a hippo !
"Mul meni hiekkaa korvaan ! HIEKKAA KORVAAN !! Ambulanssi ! Palokunta ! Kuolenksmä !!!"
"Älä naura siellä oisko susta hauskaa olla hiekka aivo."
"Äitil on räkää pyllyssä ku niistin sen paitaan mut shh ei kerrota sille..."
"Aina sä pilaat mun kuvat ooksä jotenki vajaa mee muualle nojailee !"
Pipo tiukasti silmillä =) se on vähän liian iso...

Pari onnistunutta otosta saatuani (julkaisen myöhemmin !) heitin kameran Jonnalle ja hyppäsin Nuutin selkään, tällä kertaa vähän normaalista poikkeavalla varustuksella. Hepalla oli nimittäin suitsien sijasta päässään ainoastaan riimu, ja hommahan toimi varsin mainiosti ! Alkuun vain seilattiin ympäri kenttää, ja tunnustelin miten heppa toimii painoavuilla. Sitten vähän ravia ja laukkaa ympäriinsä. Kaikki sujui oikeastaan paremmin kuin osasin edes arvata, ja uskalsin luopua riimustakin. Viimeiset pätkät mentiin siis pelkällä kaulanarulla, ja loppukäynneissä heitin senkin kentän laidalle.




"Koita ny nousta sieltä senkin löllö makkara."
"Siis mä oon niin liian kiltti."




 



"Meikä sai porkkanaa ! Parhaat saa porkkanaa mä oon paras."

Ihan lopuksi Jonnakin pääsi vielä käymään Nuuttilaisen selässä, suitsien kanssa tosin ;) Neuvoin tekemään vähän volttikahdeksikkoa, ja pysäyttämään aina siihen keskelle. Nuutti oli taas kerran oikein nätti poika ja vaikutti hyvin tyytyväiseltä pieneltä eläimeltä... :)

Ilmeestä päätellen tais kuskillakin olla ihan kivaa... :)

Yläkentällä pörrätessä menikin parisen tuntia, ja tallissa suoritettiin vielä runsas jalkojen kylmäys. Nuutti oli niin söpö ♥ tai no ainahan se tietty on, mutta kuitenkin ;) Tänäänkin sain Nuudelista muutamia kivoja otoksia, mutta niitä laittelen sitten joskus vapun jälkeen... ! Huomenna kuitenkin kannattaa pitää silmät auki, sillä tänne blogin puolelle saattaa ilmestyä jotain muuta kivaa ! Tarkemmin sanottuna sitä kivaa, mistä olen höpötellytkin... ! ;) Olipas tarkasti sanottu hehe. No, näette sitten ! Nyt se on kuitenki tsau !

40 kommenttia:

  1. Taas paljon ihania kuvia, Nuutti on kyllä komea! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Ja ootko ennen mennyt pelkällä riimulla? Itsekkin haluaisin joskus kokeilla.. :D apua! Tuijotan varmaan koko päivän blogia, kun odotan mikä yllätys tulee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !! :) Joo oon menny riimulla muutamia kertoja ennenki, mutta tää oli eka kerta pelkällä kaulanarulla :) Toi on kyllä tosi hauskaa, toivottavasti pääset joskus testaamaan ! Haha :D

      Poista
  3. Tuih, ootte nii sulosii Nuutin kanssa! <3 :')


    VastaaPoista
  4. Oii, näyttääpä kivalta ! Täytyy varmaan meiänkin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kokeilkaa ihmeessä, toi on niin super hauskaa ! :D

      Poista
  5. hauska postaus taas ja onneks sait kuvat takasin! :) itte en varmaa ois tajunnu lähtee ettii netistä ohjelmaa jolla ois ne takasin saanu.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Ja jep, onneks tosiaan, ois harmittanu aika suuresti muuten... Mäkään en oo aiemmin tajunnu ladata mitään tommosta palautusohjelmaa, ku oon just vaa lukenu noiden joidenki yritysten sivui ja luullu että toi on monimutkasempiki juttu ! Onneks olin tällä kertaa kovapäisempi....... :D

      Poista
  6. Mmmistä noi sun kengät on? :) oon ettiny just tollasia vähän kaikkialta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kuule kirpparilta ! D: Mäki etin tommosia vaikka ja mistä, enkä löytäny yksiäkään kivoja... sit sattuki parilla eurolla vastaan ! Toivottavasti säki vielä jostaki tollaset bongaat ! :)

      Poista
  7. nyt tekis itekki mieli mennä ilman varusteita :D tosi kiva postaus ja vieläki ihailen noita kuvia joka kerta..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mee jos vaan suinki on mahdollista ! ;) Voi kiitos !! :)

      Poista
  8. Nuutti on niin hieno että! :3

    VastaaPoista
  9. eikä miten ihana!! ♥ ja kuvatekstit osuu taas nappiiin hihihi XD

    VastaaPoista
  10. Apua, nauroin kippuras tolle hiekkakuvalle ja sen jälkeiselle, "Älä naura siellä..." :D Hhahahha! Taas niin hauska postaus :D
    Mie oon menny ruunallani maastos naruriimu päässä ja ohjilla,ilman satulaa, se on ihan kiva :) Toisinaa on vähä hakuses kääntyminen, mut hieno heppa se on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no hyvä ! :D

      Vooi ihanaa, munki pitää joskus testaa jahka saadaan kentällä ensin toimimaan toi kääntyminen... :D mulla tosin on ollu naru vaan silleen siinä riimun alimmassa renkaassa, vois koittaa joku kerta väsätä jonkulaiset ohjat... :)

      Poista
  11. Vau, sähän oot ihan pro tietsikka jutuissa !

    Riimulla ratsastus on parhautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä olin iha yllättyny kans ! ;) ... vaik loppujen lopuks se oli oikeestaan vaan aika tylsää ruksimista ja ihmettelyä, mut pääasia et kuvat saatiin palautettuu ! :D

      Älä muuta sano !! :)

      Poista
  12. Voi että miten hyvä tunnelma näissä kuvissa on! Olisi ollut erittäin harmi, jos olisivat totaalisesti hävinneet! Taas niin söpö Nuutti!
    Ja sinäkö löllö makkara? PYH! Sanon minä ^_^

    Whii, huomista odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ! :) Äläpä, kyllä vähän ois surettanu.....

      Haha no vähän tuli löllömakkara olo ku en meinannu päästä ylös millään XD

      Hihu ;)

      Poista
  13. Tosi kiva postaus, ja totaalinen repeäminen taas kuvateksteille :DD

    VastaaPoista
  14. tuosta spongebobin patrikin kuvasta tuli mieleen klippi, joka aina riemastuttaa mua joka kerta yhtä paljon <3 tässä sullekin pienet jätskiöverit :D

    http://www.youtube.com/watch?v=V_n29oMRpvw

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EI JUMA XD ahhaha, toi Patrickin naama on nii hyvä, kiitos tästä ! ♥

      Ja rupes muute tekee ihan sikana mieli jätskii........... :D

      Poista
  15. ihana postaus taas ♥ Nude taas söpönä ;)
    Mä ihailen joka kuvassa sun niiin kaunista hymyä!

    Muute harrastaako sun sisko ratsastusta, kuvasta päätellen kyllä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos !! :)

      Juu harrastaa, ratsastuskoulun tunneilla kerta viikkoon sekä Nuutilla silloin tällöin :)

      Poista
  16. Sä osaat kirjottaa jotenki niin ihanasti. Sillee elävästi, kuvailevasti. Ja noi kuvatekstit<3

    VastaaPoista
  17. Yleensä olen kyllä niin laiska kommentoimaan, mutta nyt on pakko :D Osaat kirjoittaa hyvin, jaksaa helposti lukea tekstit loppuun. Ja kuviakin(hyviä) on joka postauksessa(shh! edustavuus ei ole sama asia kuin hyvä) :) Ja tästä postauksesta suosikkikuva on ehdottomasti ilman mitään poikkeuksia tuo 3 kuva, missä Nuutilla on hiekkaa korvassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kun kommentoit ja ihana kuulla että tykkäät ! :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !