sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Rento sunnuntai

Hurr, tänään oli ihan pirun kylmä ! Kohta pitää kaivaa untuvatakit ja pitkät kalsarit kaapista, eihän tästä muuten mitään tule. Pipo sentään on ollut päässä jo muutaman päivän, enkä siitä tätä menoa taida ennen kevättä luopuakaan...

"Kato mamma säkin oot päässy paikalle. Mä oon täällä jo hyvän tovin ottanu lunkisti, oisko välipalan aika?"
"Mitennii oon vasta syöny, siitähän on jo ainaki puol tuntii."

"Kiitti ompusta, oisko niitä lisää?"

Meidän kotitallilla oli tänään estekisat, joihin ei kuitenkaan Nuudelin kanssa vielä osallistuttu vaikka kovasti houkuttelikin. Tärisin siis kentän laidalla kamera kädessä ja kuvailin muiden menoa. Kuvia tuli taas napsittua varmaan melkein 1000, joista karsin tähän muutamia näytille...


Yksi Wiknerin vanhimmista tuntihevosista, hieman on harmaantunut nassu vuosien mittaan... :)





Kentän tolpat olivat edessä, mutta tulipahan astetta taiteellisempi tippumiskuva.

Kisojen loputtua autoin radan purkamisessa (ehdin jopa kantamaan yhden puomin sekä kaksi tolppaa, hehe, yhteistyön voimaa !) ja lähdettiin Clarissan kanssa hoitelemaan Nuudeli. Mietin tosi pitkään mitä tänään heppasen kanssa puuhastelisin ja puntaroin ilman satulaa hömpöttelyn sekä maasta käsin touhuilun välillä. Olo oli niin koomainen (welcome flunssa...) että päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja suunnaksi otettiin yläkenttä. Siellä sitten tunnin verran pelleiltiin Nuuskun kanssa ja se olikin taas oikein veikeällä tuulella. Puhukoon kuvat puolestaan... !

Sanoin että "teidän pitää mennä jonnekki puskaan istumaan ja sit riehuu siellä ni Nuutti on skarppina", ja nämä tekivät työtä käskettyä...... :D
"Miks noi tual möllöttää ?!"
Kelpaahan sitä patsastella kun on komeaksi syntynyt ♥
"Niin minä oon komee eikä kukaan muu !"
"Enkös olekin koko maailman komein, äiti? Olenhan?"
"Välillä menee ihan sekasin näis askellajeis ku on nii monta jalkaa mistä pitää huolehtii ! Helppoohan teil ihmisil on."
Hurjana.
"Katos äiskä hyvä etten juossu ihan sinua päin kun siinä kehtaat minun reitilläni pällistellä, olikos sulla niitä omenoita vielä?"
Nuutin luottohoitaja ! "Äiti miksi se roikkuu minun koivessa."
"Hei tosi törkeetä mässätä omenaa siinä, anna mullekki."
"Oliks sulla vaan tää yks josta ite vedit parhaat palat? Just joo kelaa kun mäki sylkisin raadot sulle..."
Kannattaa olla kiltisti, tontut liikkuu jo !

"Sä juokset ku rampa etana !"
"Aika hidas äippä, oon kyllä ainakii tuhat sata kertaa nopeempi !"
Ööö.
Älkää välttämättä ottako mallia.

Maailman paras ♥
Tälle ilmeelle en kyllä keksi selitystä.
Kaunis poika ♥

Mikä on mielestäsi onnistunein kisakuva? Entä paras otos Nuudelista? :)

Kiva päivä, vaikka nyt hieman kipeä olo onkin ! Clarissalle kiitokset loistavasta seurasta sekä mun ja Nuuskulan yhteiskuvista ;) Höhöhö, naurattaa, oi voi. Ja nukuttaa. Hipsinkin tästä hissukseen peiton alle ennen kuin pää lopullisesti leviää ja kuukahdan tähän... heipsan !

47 kommenttia:

  1. Lol, se taiteellinen tippumis kuva oli kiva! Paras otos nuudelista oli se kolmas kisakuvien jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa kiitos, se on kyllä kieltämättä aika siisti ;)

      Poista
  2. Voooi miten kivoja kuvia Nuutista! Varsinki noi missä säki hengaat mukana. En osaa päättää että kumpi on lemppari: Tuo missä Nuutti mussuttaa omenanraatoa vai toi missä istut kentällä risti-istunnas! ^_^
    Estekuvista ehdottomasti tuo taiteellinen tippumiskuva on mun lemppari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi kiitos ! :) Toi tippumiskuva taitaa olla munki feivöriitti, vähä erilainen mitä normaalisti... ;)

      Poista
  3. On kyllä taas niin hienoja kuvia...! Ja toi wiknerin (keski??)kenttä on vaan niiin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Wiknerillä on kaks kenttää (ellei "poolokenttää" lasketa, joka siis on nurmella ja periaatteessa yks laidun), mut toi (ala)kenttä on kyllä kieltämättä tosi mukava säällä ku säällä :)

      Poista
    2. Joo mä kyllä rakastuin tohon pohjaan kun viikko sitten (22. päivä) oltiin tuolla wiknerillä eliittinäyttelyissä ja sain jopa juostakkin siellä kentällä! :D Tulipahan tässä vaan mieleen, että pitääkö kaviot puhdistaa aina ennen kuin menee tonne alakentälle?

      Unohtui mainita, että lempparikuva kisakuvista oli tuo ensimmäinen ja nuuttikuvista viimeinen taikka sitten tuo missä istut nuutin edessä! :)

      Poista
  4. Ihania noi kisakuvat, kaikki! Niissä on vaan hirmu hyvä fiilis, ja tosi vaikeaa valita suosikkia. Nuudelin kuvista suosikkini on ehkä vika, mutta kaikki muutkin on kyllä huippukivoja!
    Ja rrrrrrrakastan sun pipoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset !! :)

      Haha oikeesti se on veljen pipo... mutta oon pölliny sen koska mäki tykkään siit hirveesti :D

      Poista
  5. Toi on hieno kuva mis myy on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Myystä saa kivoi kuvii esteillä ku se hyppää niin hauskasti :)

      Poista
  6. Oliko sinulla joku kuva sivulto mihin laitat noita kuvia? Olet niin taitava ottamaan kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on mulla kuvasivut, mutta oon vähän laiska niitä päivittämään... :D Voi kiitos !

      Poista
  7. Ihania kuvia taas kerran ja ääää rakastan sun hiuksia! Mäki haluun noin ihanat kiharat jajaja ... ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos ! :) Haha voi kuule vaihdetaanko... ! Nää vaan ohenee koko ajan ja kohta oon ehkä kalju......... :D

      Poista
  8. neljännessä kuvassa on tosi kiva tunnelma ja hyvä kuva Nuudelista mutta noi aidat vaa häirihtee, joten lemppariks nous sittenki toi viimenen :)
    Kisakuvista ehottomasti toi eka, koska tuo poni on aivan hellyyttävän söpö !!

    Sä oot kyllä kaunis ja rakastuin kolmanneks vikaan kuvaan ♥
    Vaikka oliki aika pitkä postaus nii jakso lukee koska tekstiä ei ollu sinänsä paljo ja niin ihanat kuvat ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hitsi vielä kun on noin leveet noi sähkölangat niin vaikeet muokkaa pois ! Mutta kiitos :) Toi pikkuponi on tosiaan sulonen !

      Voi kiitokset, ihana kuulla !! :)

      Poista
  9. Kolmanneks viiminen oli mun lemppari! :)

    VastaaPoista
  10. Hihii siulla on ihan Nuutin karvan väriset hiukset:D no okei vähän punasemmat, mut joissain kuvissa näyttää samalta;) tolppakuva kisakuvista paras ja nuutin kuvista ei vaan voi valita! Kaikki on niin södejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa katoin ihan samaa eilen ! :D Hitsi just oon ollu värjäämässä niitä tummemmiks mut pitääki miettii uudelleen... ;o

      Hihi kiitos ! :)

      Poista
  11. Iik olen uusi lukijasi ja nyt viimein uskaltaudun kommentoimaan... :D Sun kirjoituksista tulee melkein aina hyvälle tuulelle kun niistä käy jotenkin niin aidosti ilmi, miten tärkeä Nuutti on sulle ja miten paljon tykkäät hänestä :) Tässä postauksessa paras otos Nuudelista on minusta tuo joka on ennen koivessa roikkumista ja onnistunein kisakuva ehkäää neljäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista ♥ Ihan mahtava kuulla että tunteet välittyy ruudun toiselle puolelle saakka !

      Poista
  12. voi että miten ihania olette yhdessä <3

    VastaaPoista
  13. sul on ihan saman väriset hiukset ku Nuutin karva. :D ihania kuvia kaikki mut kolmanneks vika ehkä mun lemppari! Ja noista kisakuvista kivoin on ehk toi mis on toi musta pikkuponi tai sit toi taiteellinen tippumiskuva. ;)

    VastaaPoista
  14. ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  15. Voi rakastan näitä sun blogin kuvia, niistä tulee niin hyvälle mielelle. :) Miten voikaan hevonen olla noin tavattoman ilmeikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, kiitos ! :) Jaa-a, hyvät geenit... ;)

      Poista
  16. tää on nii paras blogi, nauran aina sun kuvateksteille :DD

    VastaaPoista
  17. Kivoja kuvia kaikki, niin vaikeaa valita parasta, mutta toisaalta ihan eka kuva on hirmu söpö, mutta toi tippumiskuva on kans magee! Nuutti nyt joka kuvassa on tommonen höpö, että ei siitä voi valita parasta, kaikissa se on yhtä ihana :3 nuo teidän yhteiskuvat on kyllä sulosia!

    sitten aloin kans miettimään, että milloin tulee sitä ulkonäkö postausta, sitä mitä kesällä meinasit toteuttaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi voi kiitokset ! :)

      Ainiin, hehe, suunnittelin sitä pidettäväks putkeen samalla ku teen postauksen mun huoneesta jne. mut tää pitäs ensin saada esittelykuntoon..... :D

      Poista
  18. Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  19. hei olin nois kisois galantilla nii pystytkö lähettää niitä mulle ? :) sähköposti on henna.virkki@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun sähköpostilla on tapana temppuilla nii lataan kuvia tänne: http://ikimuisto.kuvat.fi/kuvat/2013/KyIF+seuraestekilpailut+29.9./ ja sieltä voi käydä omansa kopsaamassa ! :)

      Poista
  20. Haha noi kuvatekstit on ihan parhaita aina!;D kauanks oot omistanu Nuutin ja kuinka vanha se on?(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe kiitos :D Nuutti on ollu mulla joku 6,5 vuotta ja se on 16 :)

      Poista
  21. Nuutti on vaa nii superkomee :o <3 ja sun kuvatki on ihan sikahienoja ! huhhuh olen kade :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii voi kiitos ♥ Nunuu on komea poika kyllä ;)

      Poista
  22. hahaha mua naurattaa toi tippumiskuva ku hämärästi näkyy ku toisen jalat lentää, ei herranjestas :D
    hienoja kuvia, niinkun aina. ja noi nuutin kommentit on jotain parasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo se on kyl aika hupaisa kieltämättä, vaikka ei tietenkää kiva tilanne ollu noin muuten :D Kiitoksia ! :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !