keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Nuutti kraniosakraaliterapeutin kynsissä !

Virheelliset termit korjattu, puhutaan siis kraniosakraaliterapiasta eikä kiropraktiikasta... ;)

Wau. Se on edelleen ensimmäinen sana mikä mun päässä eiliseltä pyörii. Muuta siellä ei sitten juuri pyörikään... Aloitin tämän postauksen raapustelun jo illalla, mutta lopulta päädyin suosiolla luovuttamaan kun ajattelin hyvien yöunien vähän selkeyttävän ajatuksia. Vaan mitäpä vielä... olo on ku kumisaappaalla. Yritän koota itseni.

Okei eli eilinen... öö. Eilinen alkoi pienellä stressillä kun mun olisi pitänyt olla useammassa paikassa samaan aikaan ja mikään ei muutenkaan mennyt niin kuin siellä kuuluisassa Strömsössä. Viimein kun sitten sain hommat jotenkin järkkään ja pääsin suuntaamaan auton nokan kohti tallia, niin pari rekkaa meinasivat motarilla tehdä mulle hodarit. Tiedättehän, silleen että mä olen nakkina siinä välissä. Yleensä meikä on se kuka isomman oikeudella kiilaa joka väliin, mutta nyt oli jopa tuon maasturin puikoissa vähän pieni olo...

Tallilla pääsin ensitöikseni hakemaan sisälle sateessa naapuritarhalaistaan kiusaavan Nuudelin. Siellä se harrasti lempileikkiään, eli repi ihan vimmalla kaveria riimusta pitkin aidanviertä. Kamala huligaani, pidin sille puhuttelun heti tarhan portille päästyäni. "Ei noin saa tehdä senkin tuhmeliini, ota tästä pari porkkanaa kun oot niin söpö poika"......

Nunuu näyttää ison läsin sekä muutenkin olemuksensa ansiosta kaukaa vähän lehmältä.

Linda oli taas lupautunut kameravastaavaksi, joten hänen saavuttuaan suunnattiin maneesiin öö... pelleilemään. Käveltiin me myös muutama kierros. Mutta suurimmaksi osaksi pelleiltiin, koska se oli hirveen paljon hauskempaa.

Söpönassukka.

"Siis äiti mitä sä niinku oikeesti teet?"

Nuutin temppuopisto !! Kyllä se pian on ihan mahtava sirkusheppa ;)

Hienot loppukumarrukset tehtyään Nuudeli pääsi takaisin ulos sateeseen, ja me suunnattiin Lindan kanssa Omenaan hakemaan sushia. Ollaan molemmat ihan addiktoituneita, hirvee tärinä päällä aina ku ei oo raakaa kalaa naaman edessä. So weird. Pienen hengailun sekä ihanan mutakakku -jälkkärin jälkeen lähdettiin takaisin Nuuskun luo, sillä tälle illalle olin tosiaan saanut varattua ajan kraniosakraaliterapeutti Pekka Kannukselle. Hänet siis käsitin ensin muiden puheiden johdosta kiropraktikoksi, mutta sanahirviö vaihtuikin vielä isompaan sanahirviöön..... :D

Kuitenkin. Edelleenkään en oikein osaisi sanoa muuta kuin wau, mutta yritän parhaani. Pekka aloitti työnsä luonnollisesti pienellä pinnallisemmalla kopeloinnilla hevosen ongelmakohdat kartoittaakseen. Ne löytyivätkin ennen kuin ehdin edes kertoa mikä Nuutin liikkumisessa on ollut vikana; "ristiin jumissa, oikea taka- ja vasen etuosa". Ja olikin kuulemma todella jumissa. Todella. Mä en tiedä miten hevonen on onnistunut itsensä niin sumppuun vetämään, mutta oli ihanaa ongelmakohtien myötä saada tukea omille tunnoilleen siitä, ettei kaikki ollut kunnossa. Mä tiesin sen. Muistakaa aina kuunnella hevosianne, ne kyllä puhuvat kun niitä kuuntelee. Yhteinen kieli vain on erilainen, ja sen tulkitseminen on ihmisen vastuulla.

Jos ensimmäinen askel ongelmien korjaamiseen on niiden huomaaminen, niin toinen on tietenkin niiden paikantaminen. Tässä Nuudeli ihmettelee, että mikä ihmeen juttu tää oikein on.
"Äitii mitä toi äijä tekee miks se lääppii mua joka puolelta ?!"

Pekka aloitti selän yli kulkevan jumin avaamisessa, mutta eteni sitten niin omia reittejään, ettei meikäläinen enää pysynyt kartalla. Kuvia katsellessani totesin, että jumissa olevia kohtia avattiin pienissä osissa sieltä täältä, eikä niinkään vain yhdeltä suurelta alueelta kerrallaan. Oli ihan mahtavaa nähdä, miten Nuuti ilme ja olemus kulki käsittelyn aikana laidasta laitaan; lukon löytyessä se reagoi mm. luimimalla, pyörimällä sekä päätään viskomalla (mikä on Nuutilta jo aika radikaalia käytöstä ihmistä kohtaan), ja lukon sitten auetessa se oli kuin rauhoitettuna ! Silmät menivät kiinni ja huuli roikkui, maailman rentouttavin näky.






Jos en ollut vakuuttunut jo Nuudelia katsellessani (mitä siis todellakin olin), niin lopullinen herääminen kävi siinä vaiheessa kun Pekka antoi meille Lindan kanssa pienen kuvan siitä, millä tyylillä hän ongelmakohtia käsittelee. Multa hän rentoutti vasemman olkapään (joka siis oli hieman oikeaa ylempänä), enkä mä vaan ymmärrä mitä siinä oikein tapahtui ?! Tyyppi käski mut seisomaan suorassa ihan rentona, piti sormea mun olkapäällä ja yhtäkkiä koko käsi tuntui vähintään kymmenen kiloa painavana valuvan kohti lattiaa ! Siis oikeesti... what the.......? Eikä muuten ole olkapää yhtään toista ylempänä enää. This must be magic.


Nuudelia Pekka käsitteli todella suurella ammattitaidolla ja kelloon vilkuilematta. Varsinaiset jumit avattuaan hän kävi vielä kertaalleen läpi koko hevosen, ihan jalkoineen kaikkineen. Samalla todettiin siis, ettei niveltulehduksiakaan näy. Hienoa ! Loppupeleissä koko hoitoon taisi kulua aikaa lähemmäs kaksi tuntia, mutta kyllä hepasta näkikin, että jotain oli tehty. Se oli lihaksistaan täysin rento ja tavattoman tyytyväisen, vaikkakin väsyneen oloinen. Lisäksi mm. lapojen kohdalla tapahtunut muutos oli niin suuri, etten ollut uskoa silmiäni.

Havainnollistavaa kuvaa lapojen lopputilanteesta. Nyt ne on irti niin että somet saa muitta mutkittä ängettyä väliin !

Olen tosi iloinen, että tallikavereiden kautta sain Nuutin hoidettavaksi näin pian, ja juuri kyseiselle ammattilaiselle. Luultavasti heppanen tulee jatkossa saamaan käsittelyä säännöllisemminkin, kun alkaa tosiaan noita ikävuosiakin jo jonkun verran tässä kertymään. Saamiemme ohjeiden mukaan pidetään vielä tänään ihan rento kävelypäivä, ja huomenna sitten saadaan hoidon toimivuudesta vähän kokonaisvaltaisempaa kuvaa, kun päästään normaalisti liikuttamaan :) Ei siis muuta kuin thumbs up !

Näillä näkymin saan Lindan huomennakin mukaani, eli kuvamateriaalia luvassa... ;) Samalle neidille suuuuuren suuri kiitos tämänkin päivän kuvailuista sekä mahtavasta seurasta muutenkin, oli ihan huippu päivä !

72 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista :) Pystytkö kertomaan kuka kiropraktikko oli kyseessä? Voisi painaa nimen mieleen, jos joskus tarvitsee hepalle käsittelyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan !! :) Pekka Kannus oli tämä, voin kyllä lämpimästi suositella !

      Poista
    2. Minuakin kiinnostaa tuollainen hoito. En vaan löydä mistää Pekka Kannuksen yhteystietoja :(

      Poista
  2. Kyllä kannatti tulla tätä postausta lukemaan psykan kirjan sijasta.... :D Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Täytyypä pitää mielessä, jos joskus vastaavalle hoidolle on tarvetta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaa, kyllä kaikki muu aina koulujutut voittaa... ! ;) Mut joo siis oli kyl tosi mielenkiintosta seurata ja siis ällistyin tosiaan iha kunnolla ! Rupesin miettii et pitäs varmaa ittensäki oikee kunnolla hoidattaa :D

      Poista
  3. Ai teilläkin käy Pekka :D Kattelinkin vähän että miten on niin tutun näköinen henkilö. Meidän tallilla sitä kutsutaan poppamieheksi, eli vähän semmoinen ihmemies, joka parantaa kaikki viat sun muut ongelmat. Se on kyllä hauska näky kun lukkoja alkaa avautumaan. Varsinkin Rosa rupee työntämään kieltä ulos, haukottelemaan ja viskottelemaan päätä. Mielenkiintoinen ja kiva postaus once again ;) anteeks jos en oo huomannu mutta millä kameralla kuvaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no poppamies on kyllä osuva ! :D Ihan taikuri, huhhu... ! Oli kyllä tosiaan jännä seurailla hevosen reaktioita, ne kun on niiden kanssa niin rehellisiä :) Kiitos ! Kamerana toimii Canon eos 60d.

      Poista
  4. Se on kyllä niin mahtavaa, että löytyy noita näin taitavia ihmisiä! Ihana Nuutti ihan nukuksis välillä tos käsittelyn aikana otetuis kuvis! Selvästi helpottaa, ku lukot aukee ^_^

    Muuten, hoksasin oikein vasta tän postauksen myötä, miten hienosti pidät aina kypärää, vaikka vaan hömpöttelisit Nuutin kanssa! Blogillasi on varmasti paljon nuoria ratsastajanalkuja lukijoina ja näytät hienoa(ja ennen kaikkea iloista) esimerkkiä kypärän käytössäsi. Hyvä sä! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo älä muuta sano !! Vitsi mäki haluun tommoseks ihmeidentekijäks... :) Haha, se oli kyllä hassu kun meni ihan rennoks XD

      Oi kiitos ! Kypärän tosiaan pyrin pitämään päässä aina - poikkeuksena ihan yksittäiset kuvaustilanteet jolloin sillonki yleensä tosiaan hevonen seisoo aloillaan ja selässä ollaan vain pieni hetki. Ikinä voi tietää mitä tapahtuu vaikka kuinka ois alla tuttu hevonen ja luottamus kunnossa, ni aina paras minimoida riskit :) Ite kans arvostan sitä, että kypärä pysyy päässä ihan kotonakin - teki mitä teki !

      Poista
    2. Sulla on niin mahtava asenne, arvostan! ^_^

      Juu kuvaustilanteet on aina poikkeuksia, mikä on täysin ymmärrettävää: Mitä nyt ei taiteen eteen tekisi ;)

      Poista
    3. Voi kiitos, tuli tosi hyvä mieli ♥

      Haha, nimenomaan !! XD

      Poista
  5. siis sun blogi on niin paras! hihittelin täällä itsekseni tolle kumisaappaalle ja hodarille, ei hitto:DD ihan mahtava postaus kaiken kaikkiaan, ootte tosi veikee pari nuudelin kanssa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi kiitos, kiva jos pidit ! :D

      Poista
  6. Hyvä että kiropraktikko löysi huollettavaa, toivottavasti kaikki menee hyvin ja pääsette taas treenin makuun! :)

    VastaaPoista
  7. Ihania noi teidän hömpöttelykuvat, mä en voisi kuvitellakaan tekeväni tammani kanssa mitään tuollaista :-----D Mutta ehkä vielä joku kaunis päivä, eikös se Nuuttikin ole ennen ollut aika villi?

    Toivottavasti tästä kiropraktisesta hoidosta oli teille hyötyä, odotan innolla postausta huomiselta! Miten siis huomasit tämän hoidon tarpeen Nuutin kohdalla?? Kun oma tammakin on ollut vähän jäykän oloinen välillä mutta liikkunut myös jonain päivinä ihan hyvinkin... o.õ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos :) Joo no on se välillä vähän villi vieläkin, mutta huomattavasti kyllä luottamus kasvanut tässä vuosien mittaan. En mäkään ensimmäisten vuosien aikana voinut selässä pelleillä ilman luimimista jne., mutta nyt ei heppa sano moisesta pelleilystä enää mitään :)

      Joo, toivotaan todellakin näin ! Mäki ootan innolla, hii :) No siis huomasin sen kun heppa vaan tuntui jotenkin jämähtäneeltä. Jos en Nuudelia niin hyvin tuntisi, niin olisin voinut vain miettiä että no jotain kankeutta mikä varmaan vertyy pois, mutta tässä 7 vuoden aikana on tullut aika hyvä tuntuma tuohon hevoseen. Ja siis Nuuttikin oli huonompien päivien välissä parempi, eli jos yhtään tuntuu siltä ettei sun heppa ole "normaali", niin suosittelen kyllä kutsumaan kiropraktikon tai osteopaatin tsekkaamaan tilanteen ! Ei siitä haittaakaan ole :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Joo kiitos, pakko myöntää että olin kyllä itekki ylpeä suorituksestani ;)

      Poista
  9. Ooh! Mieki kaipaisin todellisen käsittelyn mun olkapäille ym,kun oon aika vino. Kuulostaa kyllä todella osaavalle! Hienoa että kiropraktikon käyttö auttoi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no siis mäki mietin et pitäs varmaa itekki käydä kiropraktikolla ku noin hyvin toimii ! Näinpä, toivon mukaan satulan alla on huomenna rennompi Nuudeli :)

      Poista
  10. Ootsää töissä jossain vai opiskeletko jotain? (:

    VastaaPoista
  11. huuuui toi vika kuva!! toivottavasti nuudeli on huomenna hyvä ridaa,vaik eik nois välil käy silleen et hepat on eka huonompii ja sit vasta paranee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, mäki vaa huusin "apua" ku kiropraktikko tunki käsiään tonne sisää :D Eikä Nuutti sanonu mitää ! Ei varmana tiukannu siis :)

      Joo, varmaan tosi hevoskohtasta miten kukin reagoi. Eihän sitä tosiaan varmaan ihan "täydessä terässä" heti olla, mutta hienoa jos liikkumisessa huomaa muutosta :)

      Poista
  12. Ihanan ilmeikäs hevonen :-) Voi raasua tuossa kolmanneksi alimmassa kuvassa, ihan unisena! Tätä blogia jäänkin seurailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sitä se kyllä kieltämättä on :) Voi kiva kuulla, kiitos, ja tervetuloa mukaan !

      Poista
  13. Voi Nuuttilaista, taisi saada oikein kunnon tehokäsittelyn. :) On se kyllä valtavan suloinen tapaus, ei voi muuta sanoa. Postauksen viides kuva on ihan mainio, luottamus taitaa olla aika kohdillaan puolin sun toisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo todellakin ! :D Haha voi kiitos, onhan se söpö otus ♥ Ja ainakin mä luotan siihen ihan hurjasti, en usko että tuun ikinä luottamaan mihinkään muuhun hevoseen noin :)

      Poista
  14. vähänkö hyvä toi kumarrus!! mun hevonen ei millään tajua tota juttua, vaikka oon yrittäny varmaan vuoden opettaa.. :DDDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiätkö ei Nuuttikaan aluks tuntunu hokaavan yhtään, nää on varmaan parhaat kumarruksenpoikaset mitä ollaan tehty ! Ja nääki pitkän tauon jälkeen... :D Tavoitteena on saada heppa omatoimisesti laskemaan toinen etunen maahan ja kumartamaan kun namin laittaa masun alle ;) Kyllä tekin sen vielä saatte onnistumaan !! ... ehkä :D

      Poista
  15. Varmasti mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus ja ennenkaikkea hevoselle hyvä!:) haha, vois tullla painamaan minunkin olkapäät alemmaks, tuppaavat välillä olemaan liian ylhäällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin !! :) Haha joo mäki vaatisin jonku oikee perusteellisen käsittelyn ku aina oon ihan ihme vinkurassa... :D

      Poista
  16. hurjan hieno blogi sulla ja kaunis hevonen!:)

    VastaaPoista
  17. Onko tollanen kiropratikon tilaaminen kallista puuhaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis kaikkihan on suhteellista ;) Me selvittiin alle satasella, mikä ei mun mielestä oo paha jos hoito tosiaan toimii.

      Poista
  18. Oi ihanaa kuulla! Nuutti varmasti kiittää tosta rentouttavasta olosta! :) Toivottavasti nyt pysyy paikat auki pitkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no toivottavasti !! :) On se varmaan vapauttavaa kun ei tiukkaa liikkua ! ... toivottavast se ei tänään oo tarhassa sit vetäny mitään hirveetä rallia ja itteään jumiin uudelleen... XD

      Poista
    2. hah toivottavasti ei! :D

      Poista
  19. ootte niin ihanan hölmö hieno pari <3 millon tulee uus ulkka? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no voi kiitos ♥ En osaa sanoo, paraikaa sitä täällä itseasiassa luonnostelen... ;) Eli toivon mukaan pian !

      Poista
  20. Tiesitkö et oot oikeesti varmaa maailman paras bloggaaja :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, ihanaa jos tykkäät, kiitos ♥

      Poista
  21. Jee hyvä hyvä! Nyt se liikkuu kun unelma, toivotaan! Kaverin poni oli kiropraktikon käsittelyn jälkeen tosi huono ja joutuivat piikittää takaset, kun käsittely avasi lukot hevosesta ja sen takia vammat paljastuivat. Mutta ei nuudella semmosia oo, se pötkii kohta menemään kun höyryjuna ;)

    Miten se sunnuntai, olisko jb leffa mitään XD

    T. Aada ku ei jaksanu kirjautuu sisään (oon niin laiska. Isolla Lllällä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Senki Läntti isolla L:llällä ! Justiina piiperin elämänkerta vai :DDDDDDDDD

      Mut jooo nii :oo Toivottavast Nupero ei nyt semmosii jutskui enää kaipaa ääää ! Saat sit muute tulla joskus hyppää sil ;) Se on iha paras estehirmuuuuuu !

      Poista
    2. joojoo oikeesti mennään mennään XD paikalla me ja kaikki 13v fanit!!

      joo apua ja sä saat kouluratsastaa junttii tai peltoilee hankeen whii se on hurjan villi xD saat sä hypätäkki jos uskallat :P

      Poista
    3. Jos hommaat mulle sopivan pussin minkä voin pistää päähän ni saatan harkita ! ;)

      Hahaa lennän ku se lähtee laukkaa :D Mä oon niin nössö et en salee uskalla !! Paitsi junttilainen oli kyl kiva :) Ehkä jos pääsis Nupal hyppää täs joku päivä ni löytäsin mun sisäisen esteratsastajan vielä jostain........... ;)

      Poista
  22. Minulla ei ole omaa hevosta, joten en osaa sanoa omia kokemuksia hevosten kanssa kiropraktista (järkky sanahirviö :D), mutta ihmisilläkin se toimii aivan mahtavasti. Itse käyn kiropraktikolla melkein, joka kuukausi, koska onnistun aina telomaan itseni. Kiropraktikolla käynti on helpottanut elämääni esim. se on auttanut minua lihasjumien kanssa ja siinä, kun hermoni ovat menneet pois paikoiltaan. Tuossa hermojen paikaltaan menemiseltä oli oireena esim. se, että jalkani puutuivat aina, kun olin makuulteen -> nukkuminen oli aika p:stä suoraan sanottuna.

    Tämän romaanin pointtina oli se, että kannattaa tuhlata itseensäkkin ja käydä kiropraktikolla! :) Ja 60€ on minulla maksanut per. kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo siis kauhee sana, sen ku sanoo ääneen ni on aina hetken sillee "sanoinkoha sen oikein?"... XD Mutta ihan mahtavaa kuulla että oikeesti auttaa !! Hui kuulostaa kyllä aika pelottavalta toi hermojen paikaltaan meneminen ;oo Pitää tosiaan munki ihan vakavasti harkita itteniki tsekkauttamista !!

      Poista
    2. :DD Hahhah. Juu kannattaa ja suosittelen! Täältä löydät heidän yhteystietonsa http://www.fysiofox.fi/index.php?tid=4&pid=14 :) Todella mukava paikka! Kannattaa käydä. Ja juu ei tuo hermojen paikaltaan meneminen silleen vakavaa oo, mutta tietysti erittäin epämielyttävää.. Siis juurikin tuo nukkuminen yms.

      Poista
    3. Hah hah :DDD Mutta täältä löydät tuon paikan jossa käyn yhteystiedot yms. Laitathan sitten postausta, jotta tiedän, että kävitkö siellä? ;) http://www.fysiofox.fi/index.php?tid=4&pid=14 tuossa tuo nettiosoite! ;)

      Poista
    4. Kiitos hei !! Ja joo varmaan mainitsen jos käyn ;) Tai siis toivon mukaan tosiaan käyn, ennemmin tai myöhemmin :D

      Poista
    5. Miksi toi tuli kaksi kertaa xD!

      Poista
    6. Jännää, että toi eka teksti jaksoi kuitenkin tulla :D

      Poista
    7. Blogger ilmeisesti säätää omiaan tai siis ei ilmota että kommentti on lähteny tmv.? Monilta muiltaki tullu samoja kommentteja useempaan otteeseen :D

      Poista
  23. Tosi mielenkiintoinen postaus! Voi harmi kun toi kiropraktikko on ilmeisesti sieltä etelän huudeilta ja me asutaan tääl keski-suomes :( ponivanhus vois kyllä haluta jotain niksauttelua osakseen. Kaveri kävi joskus jotain shiatsuhierontakurssia ja kokeili niitä jutskia poniin, juku että se tykkäs! Tarvii kohta itekkin ruveta opetteleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva jos tykkäsit ! :) Mä en tiedä käykö tää kuinka kaukana hoitamassa, mutta selitti et joskus ainaki ajellu mm. Mikkeliin asiakkaiden luo ! Tai no... kaikkiha ne varmaa tulee jos tarpeeks maksaa :D Mut jos tyyliin sais vaik jonku pienen porukan hoidettavia kasaan niin varmasti ois helpompi saada pidemmänki matkan takaa ammattilaisia paikalle :)

      Haha vähän siistiä !! Mä kans tätä kiropraktikon puuhailua katellessani olin ihan et ei hitsii mä haluun kans oppia tommoseks taikuriks :D

      Poista
  24. se teki mullekki ton olkapää jutun ja oon edellee tosi hämmentyny :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäki !! Iha hulluu......... :D

      Poista
  25. milläs tallilla tää nuutti asuu? :)

    VastaaPoista
  26. Kiva kun puhut kiropraktikosta hierojan sijaan :) Moni kutsuu kaikkia hevosten taputtelijoita ja hevosen fysiikan asiantuntijoitakin ympäripyöreästi hierojiksi.

    Mutta hei hienoa, että hepsu sain nyt kunnon käsittelyä ja arvostan todella paljon hevosen lukutaitoasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon huomannu ton saman, vaikka tosiaan toimintaperiaatteet on ihan erilaisia... :D

      Niinpä, tuli ehdottomasti tarpeeseen ! Ja voi kiitos, onneks Nuutin kanssa on kuljettu yhtä matkaa jo niin pitkään, että sen tuntee melkein läpikotaisin :)

      Poista
  27. Nauroin itteni kipeeks kun kuvittelin sun käden ihan oikeesti valuvan lattialle ! XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa no mäki nauroin ku oli niin outoo ! :D

      Poista
  28. Meillä kävi joskus aikoinaan italialainen Geert Meersseman hoitamassa hevosia ja ei voinut kun huuli pyöreenä ihmetellä sitä touhua. Geert vielä työskenteli sellasen vasaran ja palikan kanssa, naputteli menemään ongelmakohtia ja näytti melko hurjalta, mutta toimi! Ei voi kun ihailla niitä kenellä tuollainen taito on hyppysissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohho, aika hauskaa :D Mutta joo totta tosiaan, ihailtavaa ! Tulee niin hinku itelleki oppia... :)

      Poista
  29. Pekka on ihan uskomaton! Meillä oli ponilla tärkeät arvokisat (2 päiväiset). Ekana pvänä se niksautti selän lopputervehdyksessä niin että kotiin tullessa oli puujalka, mutta Pekka sai hoidettua selästä lukon niin hyvin auki, että seuraavana päivänä poni liikkui täysin normaalisti ja voitti koko kilpailun!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi, aika huikeeta !! Oon kyllä niin tyytyväinen että tosiaan just Pekalle saatiin aika !! :)

      Poista
  30. Moi, Pekka on kraniosakraaliterapeutti eikä kiropraktikko?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, me vaan jostain syystä puhuttiin kiropraktikosta / kiropraktiikasta... :D Pitää varmistaa asia Pekalta itseltään ja puhua jatkossa oikeilla nimikkeillä !

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !