tiistai 24. marraskuuta 2015

Hän on minulle muita enemmän

Kummallinen olo. Kävin viime viikolla vanhalla kotitallillamme ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun sieltä muutimme. Tuntui kuin siitä olisi kuukausia. Talli oli pihapiiriä myöten omituisen hiljainen, vaikka tunnit olivat jo alkaneet ja hevoset odottelivat iltaruokiaan. Ei ristin ihmissielua näkösällä missään. Jostakin kuului askeleita, mutta kukaan ei tullu sisälle. Nuutin karsinassa oli toinen hevonen. En tiedä, tottuvatko silmäni siihen koskaan.

Se, ettei tallilla käynti muuton myötä enää kuulu jokapäiväiseen ohjelmaan harmittaa enemmän kuin osasin edes arvata. Matka ei taitu entiseen tapaan reilussa kymmenessä minuutissa, vaan siihen saa varata lähemmäs tunnin, mikä tällä hetkellä rajoittaa visiitit yleensä siihen 2-3 kertaan viikossa. Välillä tunnen siitä tavattoman huonoa omaatuntoa, vaikka tiedän, että Nuutti voi hyvin ja se hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla riippumatta siitä, olinko itse paikalla vai en. Kunhan liikutusta sitten jossakin vaiheessa saa ruveta ensin ravin ja myöhemmin laukan muodossa lisäämään, pitää tietenkin pyöritellä asioita mielessä vähän tarkemmin ja olla tietyllä tapaa systemaattisempi. Mutta sitä mietitään sitten kun sen aika on. Tällä hetkellä tärkeintä on ehdottomasti se, ettei Nuutti jää seisomaan. Muuten jänteeseen muodostuu herkästi inhaa arpikudosta, mikä tekee siitä heikommin joustavan ja näin ollen alttiimman uusille vaurioille. Ja niitähän me ei enää haluta, kiitos vaan! Tarpeeksemme ollaan tämän sortin ongelmista jo saatu.

Mainitsin viime postauksessa muutamista kivoista kuvista, joita Nuudelista edellisenä viikonloppuna räpsin. Tässä niistä omat suosikkini. Muokkaillessa soittolistaltani pyörähti soimaan alle linkittämäni biisuli, joka tuntui jollakin tapaa osuvalta juuri tänään. Niin pelottavaa ja vaikeaa kuin tämä toisinaan onkin, tulee usein tavallaan levollinen olo kun tajuaa, että on jo löytänyt sen yhden ylitse muiden. Ei tarvitse etsiä ja miettiä onko sitä olemassakaan. Kyllä sen vain todella tietää sitten kun kohdalle osuu, vai mitä, kohtalotoverit?

J O H A N N A   K U R K E L A   &   J U H A   T A P I O   -   M U I T A   E N E M M Ä N



Tämän kuun puolella (eipä tässä montaa päivää enää olekaan...) postaustahti on varmasti vielä aika olematon, mutta seuraavalle onkin suunnitteilla enemmän matskua! Yleistä aktivoitumista, jouluspessuja sekä vähän muutakin kivaa. Nyt olisi siis oiva hetki vielä heitellä niitä mahdollisia mielessänne olevia postaustoiveita...! Allekirjoittaneen on jo korkea aika nousta kuolleista.

Läpi vuolaana kuohuvan yhden elämän, hän on minulle muita enemmän.

Mikä kuvista on teidän mielestänne onnistunein?
Klikkailkaahan suuremmaksi mikäli laatu näyttää kaurapuurolta!

44 kommenttia:

  1. Silmä lepää kun Nuuttia katsoo, aika uskomattoman komea heppa! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen ihan samaa mieltä... ;)

      Poista
  2. Kaikki on ihan törkeen kivoja, mutta kolmonen nousee ehkä omaksi suosikiksi. Jotenkin niin ihanan rauhallinen tunnelmaltaan :)

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia Nuudelista :) ♡

    VastaaPoista
  4. Komia hobune, ei ihme että oot siihen joskus silmäs iskeny!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania kuvia ja oih toi maalaismaisema! Saako noilla pelloilla ratsastaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo saa ratsastaa kaikkialla, ihan parasta :)

      Poista
  6. Ihania kuvia, mun suosikki oli viimeinen ! <3

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia, viimeinen on varmaankin mun lemppari! :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis poika Nuutti ♡ Siitä saa upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on ♥ Kelpo malli tekee tosiaan kuvaajan homman helpoksi... ;)

      Poista
  9. Toi laulu tuo mieleen ihan mun elämän tärkeimmän hevosen, tai siis ponin.. <3 Kuulin ton joskus muutama kuukaus ennen ku kunnolla rupesin ettimään uutta edesmenneen seuraajaksi ja mietin sillon voisinko ikinä löytää yhtä hyvää. Piti ostaa kunnon estehevonen kuten se vanhaki oli mutta vahingossa ostinki läskin connemaran :D Joo.. Aluks kaikki oli hankalaa minkä takia varmaan siitä tuliki niin tärkee sitte ku ruvettiin ymmärtämään toisiamme. Oon ihan varma ettei kukaan voi enää olla tärkeempi mulle. Tobias laukkas vihreille niityille viime talvena mutta tunnen että se on silti mun mukana joka päivä.. <3 Joskus muuten Tobiaksen lopetuksen jälkeen aloin lukemaan sun blogia että kiitos siitä, se on melkeimpä ainoo mikä mut vielä pitää mukana heppamaailmassa :) Aattelin pitää vaan vähän taukoo mut nyt tuntuu ettei kiinnosta alkaa enää ratsastamaan tai etsiä uutta heppaa. Niin se aika muuttuu.. mut ehkä viel joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, osanotot edesmenneen ystäväsi puolesta ♥ Voin vain kuvitella miten kova paikka on luopua siitä elämänsä hevosesta... Ihana kuulla, että olet saanut jotakin irti meidän blogista, kiitos! Ehkä tauko tekee joskus ihan hyvää, oli se sitten lyhyt tai vähän pidempikin. Kuka tietää jos tosiaan jossakin vaiheessa taas rupeaa innostamaan! Tärkeintä on kuunnella itseään. Tsemppiä!

      Tuli muuten mieleen, että eihän tämä sinun Tobiaksesi ollut sellainen jännä hiirakko, jonka toisen korvan kärki oli valkoinen?

      Poista
  10. Mielestäni viimeinen ja ensimmäinen kuva olivat erityisen kauniita. Kaikki Nuutin kuvat ovat silti ihania.
    Johanna Kurkela on ehdottomasti yksi lempi laulajistani, hyvin kauniita kappaleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samoin, ihan menee kylmiä väreitä lähes aina kun hänen kappaleitaan kuuntelee! Aivan ihania, jotenkin niin todellisesta elämästä... ♥

      Poista
  11. Kaikki on upeita, mutta lemppari on ehkä eka! Nuutti on niin hieno! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan hän tosiaan aika... ♥

      Poista
  12. Kyllä sen oikean tosiaan tuntee. :) Oman elämäni The Hevonen oli siskoni vanha risteytysponi, jonka otin meille viettämään eläkepäiviään. Siitä tuli uskomattoman tärkeä, sellainen pieni suojelija. Opetti molemmat poikani ratsastuksen alkeisiin ja jätti suuren aukon lähtiessään. Näin se elämä menee, luopuminen on osa kasvamista. Kiitos tästä ihanasta blogista, saat usein paitsi ajattelemaan, myös hymyilemään! Nuutista puhumattakaan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, saatan kuvitella! Luopuminen on tosiaan elämää, mutta onneksi muistoista saa pitää kiinni vielä senkin jälkeen. Ihana kuulla, että tykkäät blogia lueskella, kiitos!! :)

      Poista
  13. Kauniita kuvia, ainoa mikä häiritsee on parissa kuvassa niiden rajaus. Ekasta kuvasta rajaisin alareunasta tummaa kohtaa pois; siellä ei tavallaan ole mitään kiinnostavaa katsottavaa ja muutenkin se tummuudellaan ehkä vie huomion pois kuvan kauniista puolista. Tokassa kuvassa Nuutin jalat rajautuvat huonosta kohtaa; rajaus joko hieman ylempää tai alempaa. Vaikka tuohon kuvaan sopiikin paremmin ehkä intensiivisempi rajaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niiden parissa painiskelinkin, mutta noin asettuivat mielestäni parhaiten :) Ensimmäisessä kuvassa (ja toisessa myös) olisin itse asiassa halunnut laajentaa rajausta alemmas, mutta olin kuvaustilanteessa hieman liian lähellä Nuudelia... Noo, ehkä seuraavalla kerralla paremmin! Kiitos kommentista!

      Poista
  14. Tallimatkaan tottuu yllättävän nopeesti :) Meilläki ennen 6 minuutin matka on nyt 45 minuuttia. Kuutena päivänä viikossa reissaan. Tottakai ihan eri tavalla joutuu aikatauluttamaan ja harvassa on ne päivät ku tallilla ehtii puuhailla niin pitkään ku tahtois, mut 2,5 tunninki reissulla ehtii yllättävän paljon. Syö matkalla ja jättää nukkumisen väliin ni hyvin mahtuu samaan päivään koulu, työt ja Sotilas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehkä tää tästä, ja kunhan talven yli selvitään niin taas tuntuu kaikki helpommalta :) Kesäisin ei haittaa yhtään tulla kotiin klo 22-23 maissa kun valoa riittää, mutta tällä hetkellä on niin sellainen olo, että mitään ei iltaisin ehdi. Töistä kun pääsee niin jo on pilkkopimeää, kello ties mitä ja kamala väsymys, plääh...! Onneks on kiva duuni, ei tätä muuten jaksais :D

      Poista
  15. No sen todellakin tietää, kun oikea osuu kohdalle. Sitä tunnetta ei vain voi selittää, kohtalo?
    -Jenny ja elämäni hevonen Poope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mä uskon kohtaloon! Tuntuu turvalliselta ajatella, että kaikki mitä tapahtuu on jo jossakin kaukana ennalta suunniteltu... ♥

      Poista
  16. Ihania kaikki kuvat♥ joku varustepostaus olis kiva:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Joo varustepostaus pitäis kyllä ehdottomasti viimein johonki väliin änkeä! :)

      Poista
  17. Tee joulukalenteriiiii jookooo se oli niin huippu sillon! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä hauskaa, mutta on vaan niin kova homma... :) Katsotaan mitä keksitään!

      Poista
  18. Kuva 2 on mun lemppari. Siinä Nuutti näyttää niin rennolta ja tyytyväiseltä :)

    VastaaPoista
  19. Mä tykkään tosta toisesta ehkä kaikista eniten! <3 Ja postaus uudesta tallista olis kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos ehdotuksesta, tallipostaus tulossa ilman muuta :)

      Poista
  20. Ooks sä koskaan saanut hevosen potkua rinnan alapuolelle? Ite sain eilen ja en tiedä pitäiskö mennä lääkäriin.. Ei satu melkeen yhtään. Ihan hitusen sattuu ku kävelee. Samalla lapaluu sai osuman ja sekin on kipee..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, kai kävit lääkärissä jo?? Pahoittelen kun kesti vastata, mutta siis ehdottomasti kannattaa mennä ainakin jos vielä muutaman päivän päästä tapahtuneesta sattuu, siellä voi hyvinkin olla pieniä murtumia tai muita vaurioita. Mäki ensin sen mun selän kanssa ajattelin, että eihän tässä mitään, mutta niin vaan löytyi sieltäkin... Tosin se oli kyllä loppupeleissä aika kipeä, yritin vaan särkylääkkeillä sinnitellä. Kylkeen oon kerran saanu potkun, mutta se ei sattunut oikeastaan lainkaan. Tuli vaan mustelma ja painaessa aristi, mutta ei muuta. Toivottavasti sulle ei sattunut mitään isompaa!

      Poista
  21. Voi Nuutti <3 ihania kuvia Susanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aadsu! Hän on kyllä niin ♥

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !