torstai 5. marraskuuta 2015

Muutto (kirjoitettu su 1.11.)

Pilvet roikkuivat raskaana massana harmaan maiseman yllä. Ne olivat niin lähellä, että tuntui kuin olisin voinut vain hieman kurottamalla napata käteeni palasen. Ruskapuvustaan luopunut metsä vapisi alastomana kun tuuli riipi mukaansa sen viimeisiä värejä. Otsalle putosi sadepisara. Viimeiset muuttolinnut lensivät sateen alta epämääräisessä muodostelmassa kohti etelän lämpöä ja kaakattivat äänekkäästä jättäessään hyvästit pimenevälle Pohjolalle. Tänään oli hyvä päivä lähteä.

Pienen hetken kaikki oli ennallaan. Perimmäisessä karsinassa seisoi tuttu kaveri. Sen suuret korvat kääntyivät tiukasti höröön, kun astelin sisään ja kaivoin taskustani pari banaanikarkkia. Tämä olisi voinut olla kuten mikä tahansa sunnuntai. Mikä tahansa marraskuun ensimmäinen, jolloin maa oli vielä sula ja metsätiet kurassa. Olisimme voineet lähteä kävelemään niitä vielä viimeisen kerran, mutta se reissu olisi hyvällä todennäköisyydellä saattanut päättyä yhteen irrallaan juoksevaan hevoseen sekä sen perässä vähän hitaammin juoksevaan allekirjoittaneeseen. Muutama viikko sitten Nuutti osoitti muistavansa vallan loistavasti ne maastotien pätkät, joilla meidän oli tapana laukata ja pelkkä riimu päävärkkinä olin vanhukseni kanssa vähän helisemässä. Onneksi sentään oli se kymmenmetrinen liina, niin pääsin vähän laajemmassa kaaressa lentelemään tien laidalta toiselle.

Tallissa oli hiljaista. Kävimme läpi tavaroita, vuoroin hymyilin, vuoroin nieleskelin kyyneleitä. Miten kaikki voikaan olla samaan aikaan niin väsyttävää, ja silti niin kutkuttavan voimaannuttavaa? Kaapin perältä löytyi iso kasa muistoja. Rypistyneitä ruusukkeita, jouhituppoja, vanhoja päiväkirjasivuja. Niihin kaikkiin kiteytyy valtavasti tunteita. Toisinaan ihan pelottaa kun tajuan, miten tajuttoman paljon tuota hevosta rakastan. Se on mun todeksi tullut unelma. Se on mun paras ystävä, mun rehellisin peili, terävin miekka ja vahvin kilpi. Se on se, jonka eteen olen valmis antamaan kaiken, minkä ikinä vain voin. En kuuta taivaalta, en edes tähtiä, mutta yhden pienen sydämen olen luovuttanut jo aikoja sitten.

Sunnuntai-iltapäivän jo hämärtyessä otimme viimeiset kuvat yli kahdeksan vuoden ajan kotinamme toimineen tallin pihassa. Nuutti seisoi rauhassa, katseli ympärilleen ja veti keuhkot täyteen kosteaa syysilmaa. Ehkä se tiesi. Se vilkaisi tallin vieressä avonaisena odottavaa traileria ja tönäisi turvallaan kuin sanoen: "mennään jo". Ja niin me menimme. Ohi lipui peltoja, pientareita ja tienhaaroja. En muistanut reittiä, mutta rouva navigaattori ohjasi meitä monotonisella äänellään. Ennen pimeän laskeutumista pilvien lomaan ilmestyi vaaleanpunaisia läikkiä kuin muistuttamaan, että aurinko on aina olemassa. Sitä ei ehkä joka hetki näe, mutta siellä se on, jossakin. Ja ennen kuin edes huomasin, olimme perillä. Nuutti asteli trailerista kiivain askelin kuin suuri, henkiin herännyt pronssinen patsas. Se pääsi heti tarhaan, löysi heinät, kävi piehtaroimassa ja palasi sitten ruokailemaan. Tavaroita purkaessamme kyyneleet hiipivät silmäkulmaan - eivät ainoastaan orastavasta ikävästä, vaan siitä, että näin Nuutin niin tyytyväisenä. Se oli kuin kotonaan. Yhtäkkiä aloilleen jääminen tuntui helpommalta. Itketti, muttei ahdistanut. Juuri näin tämän piti mennä.

Sinne se jäi, lihakseton ruipelo... Tämä tulee jälleen kerran olemaan piiiitkä tie.

Suuuuuret kiitokset muuttoavusta (sekä kaikesta muustakin) Veronikalle, trailerin lainasta Usvan ja Neppiksen perheelle sekä vetoauton lainasta pomolle - olette korvaamattomia!
Kuulumisia runsaamman kuvamateriaalin kera tulossa toivon mukaan ihan lähipäivinä. Ja muistakaahan, että postaustoiveita saa aina jättää!

41 kommenttia:

  1. En ihan ymmärrä minkä takia tämä on niin hirveää? Nuutti varmasti nauttii uudesta paikasta vaikka pitkä aikainen koti jäikin taakse. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, sitä on vaikea pukea sanoiksi. Ei tämä varsinaisesti hirveää olekaan, vaan lähinnä haikeaa. Outoa. Asiat muuttuvat niin paljon. Nuutti varmasti tosiaan nauttii, vielä kun oppisi itsekin päästämään vähän naruja käsistään... :) Kiitos!

      Poista
  2. siis myitkö Nuutin? en oo oikeen ymmärtäny että vaihtoiko se tallia? omistajaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En myynyt, muutti vain kauemmas viettämään eläkepäiviä.

      Poista
  3. Kiva tarinatuokio, mutta muuttolinnut eivät lähde paluulennolle matalapaineella, vaan suunnistavat auringon ja tähtien mukaan korkeapaineen aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siellä niitä kuitenkin meni, tiedä sitten minne :)

      Poista
    2. Kyllä osa muuttaa ihan matalapaineellakin. :) Eivät ne rupea laskeutumaan pienten paine-erojen vuoksi, jos lentäminen muuten onnistuu hyvin. Katsos kun erilaisia muuttajia on olemassa niin paljon: osa suunnistaa maamerkkien avulla, osa reagoi maan magneettikenttiin eikä tarvitse maata tai taivasta reitin löytämiseen. Tällöin sää voi olla mikä hyvänsä, vaikkakaan kovalla sateella/tuulella eivät tietenkään lennä kuin korkeintaan lyhyitä matkoja. Osa sitten toki hyödyntää aurinkoa, kuuta ja tähtiä ihan sellaisenaankin. Meilläkin lenteli vaikka minkänlaista rykelmää juuri viime viikonloppuna, vaikka sataa ripotteli vähän väliä. :)

      Poista
    3. Vähäse kulahtanu myytti ku nii monesti kumottu :Dd

      Poista
    4. Joo, mä en näistä tiedä mitään, mutta jotain kaakattajia siellä tosiaan epämääräsessä aurassa paineli :P

      Poista
  4. Oi nää on ihania nämä tekstisi! Menee aina kylmät väreet kun näitä luen. Nää on vähän kuin tarinoita, eikä sellaisia tavallisia postauksia. Tykkään kovasti. Osaat niin hyvin kirjoittaa :)

    VastaaPoista
  5. Tää sun blogi on niin ihana!!! Täynnä tunnetta. Muista, että tuulella on aina tapana kääntyä. <3

    VastaaPoista
  6. "Se on mun todeksi tullut unelma. Se on mun paras ystävä, mun rehellisin peili, terävin miekka ja vahvin kilpi. Se on se, jonka eteen olen valmis antamaan kaiken, minkä ikinä vain voin. En kuuta taivaalta, en edes tähtiä, mutta yhden pienen sydämen olen luovuttanut jo aikoja sitten."

    Tää sai kyyneleen valumaan mun silmäkulmast ♡

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus Susanna <3 Nuutti voi varmasti hyvin uudessa kodissaan, se on niin reipas poika! Tietenkin sopeutuminen vie aina aikaa, mutta ethän kanna huolta siitä. Keräilette nyt voimianne ihan kaikessa rauhassa. Hali <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Niin se on. Yritän oppia olemaan, vaikka vähän vaikealta tämä vielä tuntuu. On niin toimeton olo! Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu... :)

      Poista
  8. Oivoi, ihanasti kirjoitettu postaus! Tämmösistä tykkään.

    VastaaPoista
  9. Kuin novellista, kaunista. Oletko ajatellut ammattia, jossa pääsisit kirjoittamaan enemmänkin? Kirjailija...? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haha, enpä tiedä :D Olen mä joskus media-alaa miettinyt, ja se kyllä kiinnostaa edelleen, mutta mutta... katsotaan :)

      Poista
  10. Olen yrittänyt hillitä itseni, mutta nyt on pakko avata suuni. Voi että sinun kirjoitustaitojasi! Kirjoitat niin kuvailevasti ja elävästi, että tuntuu kuin olisi itse ollut mukana. Ei ole väliä onko teksti lyhyt vai pitkä, saat silti napattua lukian mukaan niin vahvasti, että tuntuu kuin lukisi omia muistojaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanaa kun avasit suusi! Tosi kiva kuulla! :)

      Poista
  11. Hyvä että muutto sujui hyvin ja Nuudeli on tyytyväinen ♡

    VastaaPoista
  12. Ois kiva lukee vaik miten opetit Nuutin kaulanaruun ja sit kans ku oman kanssa alotettiin naksutin leikit niin jotain niistä :) Tää oli ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideoista, voisin yrittää rustailla jotakin! :)

      Poista
  13. Sun kirjotustyyli on niin ihana! Osaat kirjoittaa tunteet tekstiksi, mikä tekee tuosta niin koskettavan lukea ♥

    VastaaPoista
  14. Tässä tulisi nyt jotain postausideoita ;)
    Toivekuvapostaus
    Varustepostaus
    Ja sitten vielä videopostauksia on aina mukavaa katsoa 😊

    VastaaPoista
  15. Itkin melkein alusta loppuun, sä kirjotat niin tajuttoman hyvin että melkein tuntuu, kuin olisin ollut mukana :') muutos on aina pelottava, mutta kyllä se siitä, niin kuin itsekin kirjoitit niin aurinko on aina olemassa :) tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiii ♥ On tää kyllä tosiaan aika outoa, mutta toisaalta taas tuntuu siltä, että juuri tämä on meille tällä hetkellä oikea ratkaisu. Kiitos tsempeistä! ♥

      Poista
  16. Uskomattoman kaunis teksti <3 kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista
  17. Mulle jäi tästä fiilis niinku et enää kävis kattomassa Nuuttia tuolla kauempana olevalla tallilla? Olen(ko)han väärässä?!

    Mutta, tuo ensimmäinen kappale. Niin ihana ja todentuntuinen. Tää on ehdottomasti mun lempiblogi! Ihanat te.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn katsomassa! En päivittäin, mutta muutaman kerran viikossa :)

      Kiitos ♥

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !