keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Ja kuinkas sitten kävikään?

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena, näin ainakin kuulin. Itsehän en ollut sitä todistamassa, sillä kömmin vuoteesta vasta kun kello jo kiiruhti kohti viittätoista. Edellinen ilta poikaystävän vanhempien luona hänen siskonsa sntymäpäiviä juhlistamassa hieman venähti ja suunnitelmat aamupäivän talleiluista kariutuivat kerta toisensa jälkeen kylmän viileästi sammutettuun torkkuun. Lopulta näin unta kuinka korvastani valui litrakaupalla verta - koska herätyskellon ääni - ja heräsin holtittomasti sätkien. Se aivoihin sattuva nakutus, piipitys ja helinä, hrr, kai sitä on joku hulluksi tullut vähemmästäkin.

Auringon jo laskiessa pääsimme Kukan kanssa viimein maisemiin. Nuuttilainen oli vielä tarhassa ja naposteli heinää nenä heiluen. Se oli edellispäivänä kuulemma suuttunut kun kasa oli tarjoiltu poikkeuksellisesti astiasta ja pistänyt sitten koko pöntön säpäleiksi. Siis tosi noloa raavaalle villimiehelle tarjoilla ruuat kuin kesyhevoselle konsanaan! Ei käy, ilmoitti Nuudeli, minä syön ihan kuulkaa maasta! Paitsi jos on kuraa. Silloin astia kyllä käy myös. Mitä isompi, sen parempi, mutta oikeastaan kakki käy. Kunhan on ruokaa.


Tallissa oli hiljaista. Nuuttia harmitti, että kaverit jäivät ulos ja muutaman kerran se huuteli niiden perään. Vuoden pienemmässä maalaistallissa ja vakituisesti laumassa elettyään siitä on tullut vähän hörhö, mutta eiköhän yksin jäämisen pelko vähitellen häviä kunhan heppanen kunnolla kotiutuu. Ja huomaa taas, ettei kuolekaan vaikka joutuisi hetken olemaan ihan ilman turpatovereita. Niin kävi edelliselläkin kerralla. Onneksi rakas poika kuitenkin aina huolii mammalta hellyyttä ja rauhoittuu kyllä, kun hetken vakuuttelee kaiken olevan hyvin. Tai kun käytävän toiselle puolen tuodaan valkoinen Jaska-poni. Tai joku muu hyväksi tyypiksi todettu.

Maneesissa yksinäisyys ei haittaa. Siellä pääsee liikkumaan ja tekemään hommia. Selkäännousujakkaraa Nuutin viereen mallatessani tuli omituinen olo. Vatsan pohjassa pisteli. Yli puoli vuotta sitten hevosella todettiin otj hankositeen alakiinnityskohdan laaja vaurio, enkä tiennyt koittaako tämä päivä koskaan. Tämä, jona satuloin hevoseni, nousen ratsaille ja annan sen tanssia. Vielä muutama kuukausi sitten se tuntui kaukaiselta haaveelta. Sellaiselta, joka piti elossa toivoa tulevaisuudesta, vaikka painava epätietoisuus lepäsi harteilla. Ja olihan meillä tilanteesta huolimatta paljon hyviä hetkiä. Kuten on aina ollut.

Nuutti oli selästä käsin isompi mitä muistin. Tai ehkä se vain oli sen verran pörhäkkänä, että korkeutta tuntui viime kerrasta tulleen ainakin metrin verran lisää. Katselin maata ja mietin saisinkohan pian pudistella hiekkaa vaatteistani. Onneksi oli siskon housut jalassa. Siinä samassa, menneiden vuosien ilmalentoja muistellessani silmäkulmaan kohosi muutama kyynel. Eikä siksi, ettäkö olisin ollut huolissani ja pelännyt tippumista - päinvastoin. Oli niin hyvä ja rauhallinen olo.

Ja voi miten Nuutti liikkui. Ja voi miten kiltti se oli! Niin kuuliainen, mutta silti kovin tomera. Ei pienintäkään haluttomuutta , jäykkyyttä tai epäpuhtautta. Kuten ei myöskään pukittelua, eikä ryntäilyä. Ainoastaan letkeän tahdikasta, iloista ravia. Pitkä sivu meni kuin siivillä. Samoin toinen, kolmas ja neljäs. Oikeastaan ne olivat kyllä lähempänä puolikkaita pitkiä sivuja, koska halusin ja haluan edelleen pelata varman päälle. Baby steps, baby steps. Kiirehtiminen hyvin harvoin johtaa pitkällä tähtäimellä toivottuun lopputulemaan ja mihin sitä tämän ikäisen hevosen kanssa enää hoppu onkaan? Ei niin mihinkään. Meillä on toisemme, tässä ja nyt, ja se riittää.

Kuvista kiitokset Kukalle.











Tästä hyvillä mielin kohti tulevaa!
Ovatko teidän hevosenne joutuneet sairaslomailemaan? Miten paluu arkeen on tämän jälkeen sujunut?

32 kommenttia:

  1. Tajusin nyt vasta, että Fanillahan repesi kesällä 2015 ihan saman jalan (otj) hankositeen alakiinnityskohta. Tosin sillä oli hyvä paranemisennuste koska se ei ilmeisestikään ollut revennyt kokonaan (en nyt tarkalleen enää muista miten ell siitä sanoi). Jalka meni heinäkuun alussa ja takaisin treenissä se oli joulukuussa :) Meillä tosin paluu treeniin ei sujunut todellakaan noin hyvin mitä teillä, Fani oli sairasloman aikana uusinut vatsahaavan joten vei aikansa että sen sai taas kunnolla treeniin... Huh, onneks tää on mennyttä aikaa, en kyllä yhtään ikävöi näitä aikoja! Toivottavasti sielläkin Nuutti kuntoutuu hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan, vatsahaava on kyllä kurja ongelma... :( Onneksi saitte senkin kuriin! Kiitos, toivotaan tosiaan näin :)

      Poista
  2. Ihanasti kirjoitettu! Olen teidän menoa aina välillä seuraillut täällä blogissa, joten tällaiset uutiset on kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa, että jaksatte myötäelää :)

      Poista
  3. ihanaa, ihanaa!! niin onnellinen teidän puolesta! <3

    VastaaPoista
  4. Mun hevonen oli kesän saikulla selän takia ja nyt pari kuukautta liikuttu. Alkaa menemään jo parempaan kun aluksi oli tosi jäykkä. On pari kertaa hyppinyt pystyyn (keväällä ei muuta tehnytkään..) mutta ehkä sekin vielä jää pois kun saadaan kaikki kunnolla kuntoon. On tää tätä näiden eläinten kanssa. Ihanaa että Nuutti liikkui hyvin, tsemppiä teille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit! Onneksi teilläkin jo näkyy valoa tunnelin päässä :) Kiitos tsempeistä ja sitä samaa sinne myös!

      Poista
  5. Voi miten ihanaa, olette kyllä tämän onnen ansainneet!

    Oliko niin, että Nuutillakin oli selässä jotakin? Aivan kuin olisin joskus lukenut niin, mutta voin muistaa väärinkin. Omalla hevosella vain todettiin lievä kissing spines (pitäisi olla kykeneväinen harrastekäyttöön), niin mietiskelin oliko Nuutillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanasti sanottu!

      Joo sillä on yksi okahaarake, joka seilaa omiaan. On tutkittu klinikalla, mutta ei kuulemma täytä ks:n kriteerejä. Ajoittain oireilee jäykkyytenä (muutenkin Nuutilla on jäykkä lanneselän alue), mutta pysyy hyvänä säännöllisellä hoidolla. Meidän tapauksessamme siis lähinnä kraniolla :)

      Poista
  6. Tässä tasan viikko sitten kävi niin, että pihaton tallissa hoitovevoseni piehtaroi ja jäi takajalastaan kiinni metalliseen porttiin, johon ei jalka normaalisti mahdu. Oli siinä sitten maannut ilmeisesti parikin tuntia ennen kuin löydettiin poloinen. Eipä auttanut muu kuin metalliputket äkkiä poikki ja pelastaa hepo pinteestä. Tässä nyt viikko ollaan saikkuiltu, ei murtumia, ei jänteitä poikki. Ainoastaan isohko ruhje otj:n reidessä ja lantiossa. Onni onnettomuudessa, että minulla sattui olla juuri silloin lomapäivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala, tuo on kyllä yksi niistä pelkokuvista, jota ei koskaan toivoisi näkevänsä! Huh, onneksi ei käynyt pahemmin ja että tosiaan satuit paikalle!

      Poista
  7. Itsellä kans rautias höppänä. Tamma tosin, ja estekäytössä. kaksi viikkoa sitten todettiin vej. hankositeen yläkiinnittymän repeytymä, 7cm mittainen... 3kk kävelytystä maastakäsin ja sit saa alkaa kävelemään selästä. Ikävä homma koska kolme kokonaista vuotta raatanut tuon pienen pipipään kanssa ja tavoitteena tälle kaudelle olisi ollut 130cm luokat, mutta tuosta tuskin tulee enään kunnon estehevosta. On myös toinenkin oma estehevonen, jonka vej. kavio koko mitalta halki pysty suunnassa. Tämä tullut ratsutuksessa, jossa hevonen kengitettiin huonosti... Hyvällä säkällä pääsen huhtikuussa hyppäämään molemmilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, miten huonoa onnea teilläkin... :( Minkälainen ennuste teillä on? Jännevammat ovat kyllä veemäisiä kun ovat niiiiin hitaita toipumaan. Toivottavasti kuitenkin vielä pääsette esteradoille - kummankin kanssa!

      Poista
    2. No tällä hetkellä näyttää siltä että voisi vielä käyttöön saada. Kontrolli on 2kk päästä ja sillon nähään, että miten on lähtenyt toipumaan. Mutta on se kurja, kun joutuu sit aina miettiin sitä jalkaa ja että millon se sit lahoo uudestaan.. :/

      Poista
    3. Toivotaan parasta! Toi on kyllä totta ja sama pelko ollut mullakin kun näitä vammoja on suotu oikein kaksin käsin... Mutta Nuutilla ei - kop, kop, kop... - oo koskaan sama vamma uusinut, ei edes mikään jalka mennyt vanhan vammakohdan vierestä. Viereinen ja varsinkin ristikkäinen koipi mua aina pelottaa, sen takia mietin että ultraisin meidän seuraavassa kontrollissa myös ainakin vas. etusen - ihan vaan varmuuden varalta.

      Poista
  8. Voi että tuntuu varmasti hyvälle ja helpottavalle päästä satulaan, vaikkakin ihan vain pienesti ravailemaan.

    Meillä Blondilla lohkesi kavio, eikä sillä ratsastettu yli kuukauteen. Ja sitten tulikin itselleni esteitä päästä tallille. Kolme kuukautta siis taukoa, onneksi poni käy tunneilla 3 krt/vko. Ja tänään viimein pääsen takaisin satulaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosiaan ihana tunne :)

      Voi harmi... :( Mutta onneksi sinäkin pääset ratsaille taas! Miten meni?

      Poista
  9. Minun suomenhevostammaltani repesi syksyllä -14 etujalasta syvänkoukistajajänteen tukiside. Sitä kuntoutettiin koko syksy ja talvi, mutta kaikeksi onneksi tamma oli samaan aikaan myös tiine eli raviluvankin jälkeen liikkuminen oli varsin maltillista ja tosi toimiin palattiin oikeastaan vasta vuoden päästä vammautumisesta. Tällä hetkellä tamma on myös tiine ja nyt se on sairaslomalla vtj pirstaleisen puikkoluun murtuman vuoksi... Ilmeisesti meidän tiineysaikoihin kuuluu olennaisesti nämä sairaslomat. Täällä toivotaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että kummastakin selviydytään yhtä hienosti kuin viimeksi eli saikusta ja varsomisesta aikanaan :)
    Kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi mä aina mietin, että jatkossa otan vaan tammoja (tai sitten en, ei voi tietää) niin voisi sairaslomatkin käyttää hyödyksi! Mutta voihan rähmä tuota teidänkin onnea... Toivotaan tosiaan, että kaikki menee hyvin!

      Kiitos, ja sitä samaa myös teille :)

      Poista
  10. Me myös palaillaan treeniin 16 vee pv-ruunan kanssa :) Oli 3 kk kävelyllä vasemman etujalan syväkoukistajavamman takia ja nyt ollaan otettu ensimmäisiä laukkoja! On se kyllä hyvä tunne :)

    Toivottavasti Nuutin kanssa menee kaikki nyt hyvin, ootte niin ihana pari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, mäkin niin odotan laukkaa!

      Kiitos kovasti ❤️

      Poista
  11. Tää postaus toi kyllä hymyn huulille! Ihana kuulla, että teillä alkaa vastoinkäymiset olla voitettuna :) Onnellista loppuvuotta sulle ja Nuutille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, mukava kuulla! Toivotaan tosiaan näin :) Mitä parhainta loppuvuotta sinulle myös!

      Poista
  12. Ihan tuli tippa linssiin, kun tuli niin omat olotilat keväältä ja kesältä mieleen :) Omalla todettiin vuosi sitten joulukuussa etujalassa hankkarin yläkiinnityskohdan vamma. Kyseessä nuori ja hiukka viriili suokki, niin otettiin parantelun ja kuntoutuksen kanssa oikein pitkän kaavan mukaan. Kyllä välillä oli usko koetuksella, mutta aina yhtä hölmön iloinen sitä oli, kun jotain tehtiin uudelleen "ekaa kertaa". Keväällä kelien mukaan mentiin ratsain ja muu aika maastakäsin. Kesäkuussa otettiin ensimmäiset laukat, elokuussa ensimmäiset puomitreenit, nyt viikolla ylitettiin ensimmäinen "este" (laukassa 30 cm kavaletin yli). Isoin asia tässä kaikessa kuitenkin on se, miten paljon ollaan opittu toisistamme ja miten paljon enemmän ollaan ME nykyään kuin ennen tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihanaa, että teilläkin on kaikki kääntynyt hyväksi! ❤️ Mäkin aina mietin, että vaikka saikut on välillä ollu tosi rankkoja vaiheita, niin ne on myös omalta osaltaan opettanut ja vienyt meitä eteenpäin ihan hirmuisen paljon. Hetkeäkään en vaihtais pois tai mihinkään toiseen :)

      Poista
  13. Oi miten ihanaa!! Isot tsempit kuntoutumiseen <3

    VastaaPoista
  14. Ihana postaus! Tuli itellekin kyynelet silmiin kun luin, oot ihan super taitava kirjottaja... Toivon niin sydämeni pohjasta, että kaikki alkaa nyt sujua ja Nuutti kuntoutuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanasti sanottu! Toivotaan tosiaan näin :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !