maanantai 9. tammikuuta 2017

Kuolaimetta

Viime viikolla pakkaset paukkuivat ennätyslukemissa ympäri Suomen ja muutamaan otteeseen mietin miksi kukaan haluaa asua täällä missä ilma sattuu naamaan. Kun elohopea killuu kolmatta kymmentä astetta miinuksen puolella ja noin kahdeksasta vaatekerroksesta huolimatta tuntee olevansa hypotermian partaalla, tulee ratsastuksestakin nautintoa aiheuttavan urheilusuorituksen sijasta tiukkaakin tiukempi selviytymiskamppailu - ainakin mikäli niitä maneesissa kaikuneita "mä oikeesti kuolen!" -huutoja on uskominen.

Silti, rakastan talvea. Parhaimmillaan se antaa meille pari kuukautta aikaa nauttia riemuista, joista ei suurin osa maapalleron ihmisistä tiedä tuon taivaallista. Viime vuoden lopulle ennen talven katoamistemppua sattui kohdalle muutama aivan ihana, hieman leudompi pakkaspäivä, jolloin tätä vuodenaikaa kaikkine rikkauksineen oli helppo pitää lahjana. Yhtenä niistä päätin pukea Nuutin kuolaimettomiin ja ohjata sen maneesin sijasta kentälle, joka laskevan auringon valossa näytti kutsuvammalta kuin koskaan. Hanki kimalteli kuin sen päälle olisi ripoteltu miljoonittain pieniä timantteja ja hetken ilmassa tuntui leijuvan puhdasta taikaa.

Niin hieno poika, että pitää aina välillä vähän rapsutella.

Emmehän me mitään ihmeitä tehneet, muutama suora sinne tänne ja lopuksi vielä pari suuuuurta puoliympyrää ravissa kumpaankin suuntaan, mutta huisin hauskaa meillä oli silti. Nuutti oli niin mahtava, että sitä on vaikea kuvailla. Siinä missä niskaan kohdistuva paine saa monet hevoset kuolaimettomilla vetämään kaulansa lankuksi ja valahtamaan etuosansa päälle, on Nuutti päinvastoin herkästi hyvinkin ryhdikäs. Ehkä tämä juontaa juurensa siihen, että kuolaimettomilla aloittaessamme annoin sen liikkua käytännössä vapain ohjin, itselleen mukavaa muotoa etsien ja vähitellen tiiviimpää tuntumaa tapaillessani etenimme hyvin pienin askelin, sillä entuudestaan tuttua puuhaa ei ilman suukapulaa liikkuminen vaikuttanut olevan. Nuutti on melko kärkäs reagoimaan tilanteissa, joissa se ei ole aivan kartalla, joten pidin tärkeänä sitä, ettei se vahingossakaan pääse ahdistumaan ja opi lukitsemaan itseään, vaan saa tutustua uuteen juttuun kaikessa rauhassa, hyvillä mielin. Ehkä menin vähän pitkän kaavan mukaan, ehkä en - ainakin minulla nyt on hevonen, jonka kanssa voin kuolaimetta painella aivan samalla tavalla kuin niiden kanssa. Ja se jos mikä on aika huippua!








Mamman rakas


Kaikista postauksen kuvista jälleen kiitokset Kukalle!
Onko teillä tapana ratsastaa kuolaimettomilla?

19 kommenttia:

  1. Ihanii kuvii <3 En oo koskaa menny kuolaimettomil mut toivon et viel joskus pääsen kokeilee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siinä onkin hyvä tavoite :)

      Poista
  2. Täällä yksi kuolaimettomia käyttävä! Hoitsuni on joskus 8 vuotta sitten tullut nykyiselle tallilleen eläinsuojelutapauksen aja minä olen nyt hoidellut häntä neljä vuotta. Ekan vuoden jälkeen totesin, että tyyppi on kuolaimettomilla paljon rennompi ja paremmin hallittavissa. Kaikki säikkyily ja kyttäyli jää maastossa pois, kun pistää kuolaimettoman. Nyt siis noin kolme vuotta ollaan toimittu LG Bridlellä ja naruriimulla :) On se vain mukava nähdä, kun heppakin tykkää! Lisäksi hoitsullani on muutenkin huono menneisyys, yritetty kouluratsua muttei taivu ja ravuria mutta vauhti ei riitä niin pitänyt edetä pikkuisin askelin ja edetään edelleen, jotta kaikki olisi hänelle mahdollisimman mukavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olette löytäneet teille sopivan varustuksen! Ja tietenkin myös, että olette jaksaneet edetä hevosen ehdoilla. Mikään ei ole hienompaa kuin saada se ylittämään itsensä - ei pakotettuna, vaan puhtaasti omasta, luottamukseen pohjaavasta miellyttämisenhalustaan :)

      Poista
  3. Hyvältä näyttää! Kuolaimettomia en omista, mutta riimulla maastoilen välillä ja kaulanarulla, joskus kentälläkin kaulanarulla työskentelyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mukava kuulla, kaulanaruilu on kyllä ihan parasta!

      Poista
  4. Wow! Enpä tiennytkään että menet kuolaimettomilla joskus! Ja vitsit miten heppa kulkeekaan, tuolleen ei ihan joka putte kuolaimetta kulje. Itse menen noin puolet ja puolet kuolaimilla ja kuolaimettomilla. Kuinka usein käytät kuolaimettomia? Ja onko Nuutti saanut jo sen tarhakaverin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, et arvaakaan miten hyvä mieli tuli tästä! Mukava kuulla, että teilläkin painellaan vaihtelevalla varustuksella! Se kertoo paljon, kun hallinta ja kuuliaisuus eivät perusta vain yhdenlaiseen välineistöön :)

      Me mennään kuolaimetta muutamia kertoja kuussa, enemmänkin toki, jos pääsisin ratsastamaan muulloinkin kuin pe-su. Nyt menen siis varmaan joka toinen viikonloppu päivän tai pari kuolaimettomilla :)

      Tarhakaverihanke on toistaiseksi vähän kesken kun piti miettiä tarhajärjestystä uusiksi naapuritarhassa ulkoilleen riekkulisuokin vuoksi. Nuutti ja sen kamu asettuivat olemaan ihan nätisti, mutta päätyivätkin sitten kerjäämään verta nenästään tältä putelta, joten päätettiin vielä hetken tarhata erillään. Sitten tulivatkin ne karmeat jäätikkökelit, jolloin ei ihan turvallisuuden vuoksi edes harkittu yhteen laittoa. Pitää ottaa tallinomistajan kanssa puheeksi uudemman kerran kunhan pohjat taas ovat siinä kunnossa, että uskaltaa kaksi vilperiä iskeä samaan tilaan :)

      Poista
  5. Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  6. Hieno Nuutti! Me aina välillä ponin kanssa mennään riimulla, hepan kanssa en ihan vielä uskalla... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haha, no mutta ehkä vielä joskus! :D

      Poista
  7. Onko sulla Spooky takki? Mikä koko?

    VastaaPoista
  8. Siis Spooks! Tyhmä auto-correct... :d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Joo on Spooks, toi taitaa olla kokoa L :) Mahtuu paljon talvivaatetta alle!

      Poista
  9. Olet kyllä saanut Nuutin menemään tosi kivan näköisesti! meillä joskus olleilla ex-ravureilla menin usein kuolaimettomilla. Paremmin pysy käsissä ja heppakin oli rentoutuneempi! Suosittelen kyllä kaikille kokeilemaan joskus menoa ilman niitä suukapuloita��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Vautsi, kiva kuulla, varsinkin kun ne usein mielletään niin kovasuisiksi! Tarkoitan siis, että ehkä ne noin ovatkin helpompia hallita, kun ratsastajan pidätteet eivät tunnu ohjastajan perustuntumalta, jota kohti voi ja pitääkin painaa. Hienoa!

      Samoin suosittelen minäkin, avaa kummasti silmiä :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !