torstai 9. marraskuuta 2017

Jospa meitä vielä ois

Se ei ois mahdotonta.


Eihän? En enää tiedä. En tiedä enää mitään. Aika on taas mennyt ihan kamalan nopeasti ja edellisen postauksen jälkeen on tapahtunut paljon. Ei mitään suurta tai arkeamme isosti mullistavaa, mutta sellaista mistä olisin voinut kertoa. Niin moni asia on kuluneina viikkoina muuttunut, vaikka oikeastaan mikään ei järin näkyvästi ole toisin. Olen edelleen viikot töissä Helsingissä, ajan perjantai-iltana Mikkeliin ja suoraan tallille, kiiruhdan Nuutin luo ja teen parhaani, jotta se vielä voisi toipua, mutta liian usein huomaan toimivani kuin kone. Olen väsynyt, minua turhauttaa, Nuuttia turhauttaa ja välillä kaikki tuntuu vain vaikealta. Yhtenä päivänä meinasin hermostua kun pääsimme maneesissa siivosti eteenpäin aina suunnilleen puoli kierrosta kunnes liukas luikku katosi takavasemmalle (tai vähintään yritti) ja tarjosi ylös milloin etu-, milloin takapäätä. Kirosin, purin hammasta ja yritin ymmärtää. Moni hevonen olisi sanonut sopimuksensa irti jo aikapäivää sitten. Kiitin Nuuttia jokaisesta hyvästä pysähdyksestä, liikkeellelähdöstä ja hetkestä, jolloin se pysyi kanssani vaikka sade yltyi rummuttamaan maneesin peltikattoa, radio rätisi ja Avantti hurruutteli pitkin pihoja. Eihän tuo ronttilainen mitään pelkää, mutta pölkkypäätuulella kaikesta saa hyvän syyn ottaa pikku ritolat ja voin sanoa, että kyllä on vanhalla tarpeen vaatiessa lennokkaat loikat.

Eläinlääkäri kävi viime kuussa suorittamassa Nuudelille kontrolliultran ja hän kertoi meille sekä hyviä, että vähän vähemmän hyviä uutisia. Positiivista on se, että jalassa ei ole palpaatioarkuutta, ravi on puhdasta ja vamma on lähtenyt parantumaan ihan hyvin, mutta sisähaarassa on edelleen merkittävää kirjavuutta ja heikkokaikuisempaa aluetta (n. 2% poikkipinta-alasta), eli vielä on liian aikaista sanoa mahdollisesta kestävyydestä oikeastaan mitään. Saimme kuitenkin luvan alkaa ravailemaan pieniä pätkiä muutaman kerran viikossa, jotta hankoside vähitellen tottuu isompaan venytykseen ja joulukuussa otetaan toinen kontrolli. Sitten toivottavasti ollaan taas viisaampia ja nähdään vähän paremmin voiko jalasta vielä tulla välinettä.

Joitakin kertoja ollaan siis ravailtu ja Nuutti on (tuota edellä mainitsemaani kertaa lukuun ottamatta) ollut todella kiltisti. Liike on vähän voimatonta, mutta ihmekös tuo... Kaikki lihakset ovat tietenkin tippuneet ja vie aikaa saada ne taas takaisin. Ei auta itku markkinoilla. Eikä viime aikoina oikeastaan ole niin itkettänytkään. Ehkä silloin tällöin musiikkia kuunnellessa, mutta muuten mieli on ollut jotenkin jopa vähän luonnottoman tyyni. Yritän nauttia jokaisesta hyvästä hetkestä täysin siemauksin, mutta välillä tulee sellainen olo, etten osaa. Rakastan Nuuttia ihan valtavasti ja jos tiukasti halaamalla voisi poistaa kaiken pahan, olisi se ollut terve jo monta kertaa, mutta jollakin tapaa pelkään, että sisälläni huutava järjen ääni alkaa hiljalleen viemään voiton vastaan rimpuilevasta sydämestä. Että jokainen hymy ilman onnen kyyneleitä on vain hyväksymistä ja varovaista iloa siitä, että me vielä hetken saamme kerätä muistoja. Haluaisin uskoa sokeasti ja olla varma siitä, että kaikki kääntyy parhain päin, mutta aika monta mahdollisuutta olemme jo saaneet. Vieläkö olisi sauma yhdelle?

Hölkkäilyä parin viikon takaa. Mahavyön kohdalta näkee hyvin miten turrikka Nuudeli jo on, mutta lihaksettomuus paistaa silti.


Näissä mietteissä, ei kai sille mitään voi.
Mitä teille näin pitkästä aikaa kuuluu?

22 kommenttia:

  1. Tsemppiä kovasti teiile sinne <3 epätietoisuus tulevasta on aina sitä piinaavinta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna ❤️ Se on kyllä totta vie ahdistavaa... :(

      Poista
  2. toivotaan, että teille siunautuis vielä mahdollisuus ❤️. Eläinten kanssa olo on aina yhtä ylä- ja alamäkeä toistensa perään. Joskus ylämäkiä on enemmän ja joskus taas alamäkiä. Välillä on tasaista ja se taitaa olla se paras vaihtoehto. Tsemppiä sinne ja jaksamisia, tuo on rankkaa näin itsekkin kokeneena voi sanoa. Vaikka tietää jotain, tuntuu silti ettei tiedä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ella ❤️ Toivotaan tosiaan niin. Ja ihan puhut, ei ole helppoa, ei... Onneksi muistot hyvistä hetkistä lämmittävät vaikeina aikoina, eihän tätä muuten jaksaisi.

      Poista
  3. Toivotaan teille hyviä uutisia! :) On kyllä surullista nämä hevosten vammat. Voisitko muuten laittaa mobiili asetukset käyttöön kun kännykällä on hankala lukea postauksia. Hyvää loppuvuotta ja paranemisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ❤️ Hyvä kun sanoit tuosta mobiiliasetuksesta! Otin sen joskus pois kun ulkoasu ei sen kanssa oikein toiminut, mutta enpä ollut tajunnut miten hölmösti se toimii puhelimen kanssa. Laitoin takaisin päälle :)

      Poista
  4. Toivotaan, että kaikki järjestyy Nuutin kanssa <3 Itselläni alkaa vihdoin asiat sujumaan hevosen kanssa (ollut 2kk minulla) ja nyt on kotiutunut ja mahavaivat sun muut selätetty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan ❤️ Ihanaa, että teilläkin on lähtenyt arki rullaamaan! Hirveästi onnea yhteiselle taipaleelle! :)

      Poista
  5. ♥♥♥♥♥ haleja.

    VastaaPoista
  6. Paljon tsemppiä teille, mukavaa kun kirjottelit pitkästä aikaa. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Voi kun saisin kirjoitettua enemmänkin, se on aina niin vapauttavaa. Suurilta osin kiitos teidän, tulee tosi otettu olo kun jaksatte myötäelää meidän elämää!

      Poista
  7. Näyttääpä Nuutti kumminkin hyvältä tossa kunossa. Tsmppejä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ❤️ Se tosiaan on tuntunut tilanteeseen nähden tosi hyvältä, kunnes nyt sitten tuli tuo rivi sotkemaan kuviot... Ehkä me vielä joku kaunis päivä päästään jatkamaan!

      Poista
  8. Voih, kyllähän se on hienoa että Nuutti on taas menossa parempaan päin,mutta toisaalta,suoraan sanottuna sinä ansaitsisit kaikkien näiden vuosien jälkeen jonkun nuoremman ja kestävämmän harrastuskumppanin.... ymmärrän hyvin kiintymyksen yhteen tiettyyn hevoseen, minun ainutkertainen kumppanuuteni elämäni hevosen kanssa päättyi juuri, 21 yhteisen vuoden jälkeen. Suru on suunnaton mutta toisaalta olen helpottunut. Viimeiset vuodet eivät olleet helppoja ja aikanaan tulen jatkamaan harrastusta jonkun toisen hevosen kanssa. En vielä, mutta joskus. Kaikkea hyvää sinulle! Ja ihanalle Nuutille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyydia rehellisistä sanoistasi. Olen itsekin pohtinut paljon meidän tulevaisuutta ja ajatellut tätä tietyllä tapaa jatkoaikana, sellaisena "viimeisenä mahdollisuutena". Ihan kamalaa kun järki sanoo yhtä ja sydän toista, mutta johonkin se raja on ennemmin tai myöhemmin pakko vetää... Ikävä kuulla hevosystäväsi menetyksestä, otan osaa suruusi. Noin pitkä yhteinen taival on mieletön juttu ja kasvattaa väistämättä yhteen, voin vain kuvitella miten vaikea paikka tuo on. Itsekin olen tosiaan siihen irti päästämiseen jo vähitellen varautunut ja kesän itkujen jälkeen olo on ollut melko tyyni.

      Katsotaan mitä tuleman pitää, toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Kiitos vielä sinulle, meidän molempien puolesta ❤️

      Poista
  9. Voi Nuutti❤️ toivottavasti kaikki vielä kääntyisi hyväksi teidän tarinassa, harva olisi noin kärsivällinen kuin sinä Susanna olet ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti sanoistasi, toivotaan tosiaan ❤️

      Poista
  10. Voi, kyllä te selviätte! Onnea ja voimia, sitä täälläkin päin aina välillä tarvitsee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan ❤️ Onnea ja voimia tosiaan itse kullekin niitä tarvitsevalle, helpolla ei pääse täällä kukaan...

      Poista
  11. Ihania ootte! Ite seurailen teitä snapchatin puolella myös :D :) Toivotaan että onni alkais suosimaan teitäkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ❤️ Hauska kuulla! Snäppi on kyllä musta ihan huikee, sinne voi höpötellä aina vähän "vapautuneemmin" kuin muualle someen :D

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !