Siirtymisiä kaulanarulla

Voihan hyvää päivää tätä postaustahtia... Intoa kyllä olisi, mutta ylimääräistä aikaa sitten taas ei. Voi kun voisinkin kertoa teille kaiken mitä mun päässä sekä elämässä tällä hetkellä tapahtuu, mutta ainakaan toistaiseksi se ei onnistu. Hitto vie... tuntuu että kuuppa posahtaa tuhannen säpäleiksi hetkenä minä hyvänsä ! Vaan minkäs teet, kaikkeen kun ei aina voi itse vaikuttaa.

Onneksi suuri osa onnesta on kuitenkin omien valintojen summa. Lisäksi kun luottaa kohtaloon, niin voi toisinaan melkoisen sekasorronkin keskellä tuntea selustansa turvatuksi.

Ja onhan mulla Nuutti, mun koko maailman rakkain pieni olento. Sen lähellä tunnen olevani pahan maailman saavuttamattomissa. Kukaan tai mikään ei voi satuttaa, ei edes koskettaa. Siinä kuplassa ollaan vain me, kaksi erilaista ja toisinaan ihan yhtä jääräpäistä luontokappaletta toisiltamme oppimassa. Nuutti on opettanut mulle vaikka mitä, kaikkea tosi hienoa, ja mä olen opettanut sen esimerkiksi kerjäämään.

"Ilman mua äiskä ois ihan hukassa."

Eilen paineltiin Nuudelin kanssa maneesiin, sillä ulkosalla pauhasi ukkonen ja rankkasade. Niin se taisi Suomen kesä loppua kuin seinään ja kohta on taas talvi. Onneksi tässä välissä on mun lemppari vuodenaika; ihana syksy. Luonto vaihtaa pukunsa punakeltaiseen, illat pimenevät ja ilmassa tuoksuu vuoroaan odotteleva talvi. Varpaat eivät villasukissakaan enää hikoile ja kuuma kaakao lämmittää tallireissun jälkeen mukavasti. Ja mitä tulee Nuuttiin... se tuntuu nuortuvan ainakin kymmenen vuotta. Kesän voimia vieneet paahteet ajautuvat unholaan ja keisarilla prinssillä on mielessään aivan uudet kuviot. Vielä toistaiseksi peräpää on pysynyt hallinnassa suhteellisen hyvin, mutta mikäli hevostani yhtään tunnen niin eiköhän se viimeistään tuossa kuukauden kuluttua jälleen aktivoidu... heh.

Siihen saakka nautiskelen siitä, mihin olemme Nuudelin kanssa päässeet, eli yhä tasaisempaan suorittamiseen kaulanarun avulla. Se vapauden tunne on ihan mieletön, suorastaan koukuttava. Eilen jatkettiin heppasen kanssa vähän siirtymiä treenaamalla, ja ne sujuvat kerta kerralta paremmin. Haluaisin Nuutin pysyvän siirtymien läpi vieläkin rennompana, mutta sentään siitä "pahimmasta selän notkistelusta" ollaan päästy eroon. Enää heppanen ei siis vedä selkäänsä alas heti kun siltä jotakin pyydän, vaan reagoi jollakin tapaa entistä "pehmeämmin".

Istunta kaipaisi taas pientä remonttia.

Kaulanarun kanssa huomaan hyvin sen, milloin mun oma ratsastus ja apujen voimakkuus ei Nuuttia ihan miellytä. Jos käyn häsläämään, otus lakkaa tottelemasta ja menee minne itse haluaa. Sitten kun taas muistan rauhoittua ja lopettaa säätämisen, kaikki toimii. Nuutti on loppupeleissä todella herkkä hevonen, joka vaatii ratsastajaltaan paljon, mutta antaa takaisin ainakin tuplasti enemmän.

Postauksen kuvista kiitokset serkulleni Kukalle ! Edellisistä kaulanaruiluista (pellolta) mulla on kuvia myös, mutta ne saavat osakseen hieman perusteellisemman photoshop -käsittelyn ja pääsevät julkaisuun ehkä tässä parin viikon sisällä. Sitä ennen työn alle pääsevät muutamat muut postaukset, jotka toivon saavani valmiiksi mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Jokunen lisätunti vuorokauteen kelpaisi mulle vallan mainiosti.............

Oletteko te innostuneet kokeilemaan kaulanaruilua, tai kenties harrastaneet tätä jo pidemmän aikaa? Mikä siinä teidän mielestänne on parasta?

Blogikirpputori avattu

Näin alkuviikon ajan vaivanneen oksennustaudin jälkimainingeissa sain viimeinkin kuvatuksi kaappien perukoilla lojuneita heppatavaroita, ja näin ollen avattua pitkään suunnitteilla olleen blogikirpputorin ! Kaikista tuotteista ei vielä ole kuvia, mutta lisäilen ne kunhan ehdin. Käykäähän kurkkaamassa löytyisikö myytävien joukosta mahdollisesti teille tarpeellista tavaraa !

P.S. Aamun pahoinvoinnista huolimatta päätin tänään marssia tallille ja suunnata maastoilemaan - ihan siltä varalta, että oksennus kesken urheilun yllättäisi. Ei onneksi sentään, vaikka mahan pohjasta vähän yhtenä hetkenä kouraisikin. Laukkasimme Nuudelin kanssa metsätietä pitkin kun kohdalle sattui maassa lojuva koivupuomi. Herra päätti ponnistaa sen yli astetta isommalla loikalla ja täysin siihen varautumattomana lensin tietenkin lärvi edellä hevosen kaulalle. Ja toinen vain jatkoi matkaansa tyytyväisenä pärskien. "Vitsi mä hyppäsin hyvin !"...