keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Täällä taas !

Ohho, se on keskiviikko jo. Olenpas ollut blogin suhteen saamaton.... !

Viikonloppu oli ja meni, samoin maanantai sekä eilinen tiistai. Lauantaina ja sunnuntaina olin tosiaan Lohjan kisoissa hoitelemassa Nellin ja Roosan heppasia, jälkimmäisenä päivänä kisojen alkaessa asteita lämpömittarissa -17, hyrr... Auringossa oli kuitenkin mukavan lämmin, ja kaikki hoidokkini ovat onneksi mitä parhaiten kisapaikalla käyttäytyviä hevosia, eli no problemos, kivaa oli :) kaksi ruusukettakin lähti matkaan; Roosalle Nopan kanssa sininen lauantain 110cm ja Nellille Konstan kanssa valkoinen sunnuntain 130cm luokasta, jahuu !


Happy team !

Maanantai oli ihan koomainen päivä, ja Nuudella ohjelmassa taluttelua kun ei siis maneesiin päästy. Saatiin kuitenkin onneksi kävelyseuraksi Sofia sekä Lordiponi, niin ihan ei tylsäksi mennyt :)

Meinasin saada söpön kuvan kun pojat tekivät tuttavuutta toisiinsa mutta sitten paha Nuudeli rupesi riehumaan omiaan. Huomatkaa pikkuponin ilme "APUA MITÄ TAPAHTUU ?!"
Nuutin fanclub taas kokoontunut aidan toiselle puolen.

Eilen ratsastelin Nuudelin maneesissa, ja se oli aika kiva. Vähän hölmöläinen, ja välillä tuntui olevan ihan kauhea kiire minne lie... :) Tein aika kevyen läpiratsastuksen, sillä suuremmin ei oikeastaan ollut tarvetta työstää. Loppukäynnit käytiin kävelemässä metsätiellä ja sepäs oli jännittävää.

Tänään oli niin ihana päivä, ettei maneesi houkutellut lainkaan ! Päätinkin suunnata Nuuttilaisen kanssa suureen ylätarhaan ja puuhailla hepan kanssa siellä jotain kivaa maasta käsin. Samalla heppa sai vähän riehua vapaana ja nauttia lämpimästä auringonpaisteesta hetken ilman loimea :) Yritin saada spurteista kuvia, mutta yksinään se on niin hankalaa kun heppa tietenkin ottaa parhaat lähdöt aina juuri kamerasta poispäin.......... pitää koettaa saada apuhenkilö mukaan joku päivä :) Suloisia kuvia tuli kuitenkin myös tänään, tässä niitä !






Siis hurja !
Niin hurja, että silmäkin on taas missä sattuu.
"Oho hyvä etten lentäny nassulleni ! Onneks oon ketterä poika."
"Turha sun siellä valittaa mistään mummoravista ku itte vaa lössötät aloillas !"
Pörröpää ♥

"Ok no voin ravaa pikku pätkän sinne päin, sun mieliks. Tän kerran."
"No, kai tuli hyviä kuvia häh ?!"

Nuutti oli tänään tosi söpöliini, mutta hilluminen kiinnosti taas enemmän riimunnarun päässä kuin vapaana siellä tarhassa :P Käytiin vielä lopuksi maastotiellä käpsimässä ja ukkeli oli taas kovasti näkevinään ties mitä hurjaa joka mutkassa. Hetkeä aiemmin tehdyt väistämisharjoitukset olivat kuitenkin onneksi tuoreessa muistissa ja yhdessä kohtaa "pelästyessään" Nuutti stoppasi ja peruutti salamana, kun nostin kättäni ylemmäs sen edessä. Hieno poika ;)

Kotiin palatessani otin kuvia myös meidän suurensuuresta puudelipojasta kun Maarit oli täällä ja sai sen seisomaan trimmauspöydällä tosi nätisti :) En muista olenko täällä vielä pennun nimeä maininnut, mutta se on siis Manuel, tai ihan Manu vaan... :)

"Onks mun ihan pakko seisoo täs mamma auta tää on kamalaa..."

Huomenna suuntana on taas aamupäivällä Roosan kanssa Lohja, ja varmaan sitten illalla käyn ratsastamassa Nuudelin maneesissa. Mun tekis hirveästi mieli pulputtaa teille yhdestä jutusta, mikä on saanut mut sekä innostuneeksi että vähän jännittyneeksi ja mietteliääksi. Mikään ei ole vielä varmaa, ja tässä on nyt hetki aikaa rauhoittua ennen kuin pitää ruveta tekemään lopullisia päätöksiä. Avaan asioita enemmän sitten jos ja kun ne tulevat ajankohtaisemmiksi... :) Kiitos ja näkemiin taas !

!!! Poistin vahingossa muutamia kommentteja tähän tekstiin, kun piti julkaista ne...... mikäli kommenttiasi ei siis tämän tekstin alla näy ja haluaisit kysymykseesi vastauksen, laita ihmeessä uudelleen, kiitos ja sori !

42 kommenttia:

  1. Millä asetuksilla sä kuvaat kun en ikikuunapäivänä saa noin tarkkoja kuvia kuin sä! Kai se on vaan kuvaajasta kiinni.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai siis niinku... mitä asetuksia meinaat? :D Ootko säätäny sun kamerassa kuvien terävyyttä ja niitä asetuksia mitä kaikkee siellä olikaan? Meinaan mulla ainakin se vaikuttaa aika paljon !

      Poista
  2. Nämä kuvatekstit elävöittävät kuvia entisestään, aivan mahtavia :D Nauroin hulluna tuolle fanclubin kokoontumiselle, huippu! Oot kyllä paras hevosbloggaaja, postauksia voi harvoin katsoa vakavalla naamalla kun alkaa väkisin hymyilyttää Nuutin eleet ja sun hupsu kirjoitustyyli :) Olet ihan mahtava, älä ikinä lopeta bloggaamista, saat arjestani aina astetta paremman!

    -R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti, sait todella leveän hymyn mun huulille ! :) Kiitos hirveesti, mahtavaa jos tykkäät ! :'---)

      Poista
  3. ihania kuvia !:) mikä kamera sulla on ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Canon eos 60d (ja 400d, mutta sitä harvemmin enää käytän) !

      Poista
  4. Muutto Lohjalle vai? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JEE! Jos siis toteutuu... Onko Roosalla tai Nellillä blogia?

      Poista
    2. Heh ! Ei ole blogia kummallakaan :)

      Poista
  5. Ihania kuvia! Kyllä toi aurinko on ollut kiva... Vielä kun lämmittäis enemmän, argh! Ja voi että tota pentua!! <3 Söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sais kyllä ainakin sulattaa noita lumia vähän vauhdikkaammin !! :D

      Hih vauveli on kyllä söpö ♥

      Poista
  6. Ihan tälläin btw, sulla on aivan käsittämätön määrä noita tunnisteita :D Kiva että niitä on, mutta too much is too much!

    Ihania kuvia taas. Olisi kiva pitkästä aikaa lukea treenipostausta, vaikka ilman kuvia jos niitä ei vain ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla vasemmassa sivupalkissa vai niinku yleensä? :D Mäki katoin tota reunassa olevaa pötköä ja olin iha että täh ku oon mun mielestä yleensä tosi laiska kirjottamaan tunnisteita ! Näyttää vähän tyhmältä, pitää yrittää vähän pienentää tota listaa...

      Kiitos :) yritän saada jotain treenipostausta johonkin väliin, vaikka sitte vanhoilla kuvilla !

      Poista
  7. Nuutti on aina niin upean komea! Äääh, haluisko joku sponssata mullekki tollasen hevosen?? Ja aina upeita kuvia ja muutenki mahtava blogi. Rakastan♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi Nuutti kiittää, onhan se hieno niin halutessaan ♥ :D Kiitos kovasti !

      Poista
  8. nii voisikko sää tehä sellase postaukse mis selität miten kuvaat ulkona kaikenlaisia kuvia, asetukset ja ne just et niistä tulee noin tarkkoja ja sit kans sellasen mis näytät miten muokkaat kuvat (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon itseasiassa tehny viime joulukalenteriin postauksen kuvaamisesta ja kuvien muokkaamisesta, eli täällä: http://puoliverinenprinssi.blogspot.fi/p/joulukalenteri.html luukku 17 :) Löytyykö apua? Voisin kyllä tehdä johonkin väliin "uusinnan" aiheesta, sillä tuolla joulukalenterissa tuo postaus tuntuu olevan vähän piilossa... D:

      Poista
  9. Ihania kuvia ja komea Manu! :)

    VastaaPoista
  10. Toi Nuutin pörröpää-kuva on aivan ihastuttava! :)
    Ja kirjotat kans munki mielest tosi kivasti ja hauskoja postauksia. Ja itse kun en oo mikään treenikeskeinen ihminen, niin mun mielest on tosi kiva lukee tällasii postauksii, mis on vähän kaikenlaist hommailua! Tykkään!! :)

    Jos Lohjalle oot muuttamas, ni sehän ois tosi kiva, et pääsisit kavereides kanssa enempi näkemään ja varmaan Nuuttikin sit sinne muuttais? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha onhan se aika sulo :D Ja kiitos, ihanaa jos tykkäät, tulee itelleki hyvä mieli kun saa tämmöstä kommenttia ! :)

      Poista
  11. Heh,nauroin noille kuvateksteille :D Ihania kuvia nuutista, komea se on <3

    VastaaPoista
  12. vitsit ihania keväisiä kuvia! :--) tuli tosi kiva fiilis noista & siellä ei oo ku vaa 17 astetta nii täällä pohjosessa päin oli viime yönä 38 astetta ja aamulla lähin bussipysäkille päin nii 27 astetta pakkasta vieläki! joskus niin mietin että olisiko vaan mahollista asua etelässä päin talvisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi että !! Täälläkin ollut kyllä yöllä ja aamulla vielä kylmempi, mutta nopeesti lähteny lämpiämään auringon noustua. Mutta juu-u, uskon että pienemmät pakkaslukemat kyllä kelpais........ :D

      Poista
  13. jälleen taas niin hyviä kuvia että!!! :))

    VastaaPoista
  14. Vitsin Nuudeli, kuvauksellinen possu! Sähä et huomaa jos pöllin sen yöllä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuuskulapuuskula mallipoika ! ♥ YRITÄ RAUHAS, se varmaa liiskaa sut karsinan seinään !! ... ellei sul oo herkkui mukana...

      Poista
  15. Sulla on kyllä komea hevonen, ihan kateeksi käy! Kyllä tuo koiraki on aika veikeä, :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, onhan se aika upea otus kieltämättä ♥ :) Koirakin on hauska tyyppi kyllä !

      Poista
  16. Noniin eli se olit siis sinä siel kisoissa ku sanoin jolleki et "olikohan toi se Susanna joka kirjottaa sitä Puoliverinen Prinssi blogia" :D

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !