maanantai 12. elokuuta 2013

Kerava 10.8. + näin muokkaan kuviani

Lauantaina oltiin Sofian kanssa Keravalla ihmettelemässä kenttäkisoja ja ajattelin nyt samalla toteuttaa tämän "perusteellisemman kuvanmuokkauspostauksen", kun sitä jonkun verran toivottiin. Kuvat onnistuivat pääasiassa ihan ok, joten jälkikäsittelyn osalta homma oli aika simppeli.

Käytän kuvien muokkaamiseen ohjelmaa Adobe Photoshop CS5, joka on maksullinen ja ostettavissa mm. Adoben sivuilta. Tarkkaa hintaa en osaa sanoa, sillä vanhemmat versiot luonnollisesti ovat edullisempia kuin uudet. Photarin lisäksi minulla on koneellani ilmainen Picasa 3, jota käytän lähinnä kuvien selaamiseen. Ennen Photoshopin hommaamista käytin Picasan lisäksi ilmaisohjelmia Gimp (2.6) sekä Photofiltre, joista etenkin ensimmäistä voin lämpimästi suositella. Myös Photoscape (ilmainen tämäkin) on varsin mukava ohjelma kuvien "peruskäsittelyyn".

Valitsin tähän yhden lauantain kuvista havainnollistamaan jälkikäsittelyn etenemistä. Kannattaa klikata kuvaa niin se aukeaa lightboxiin, näin kuvat on helppo selata läpi ja nähdä muutos jokaisen vaiheen jälkeen. Mitä vähemmän joutuu jälkikäsittelyvaiheessa tekemään, sitä parempi.

Alkuperäinen otos pienennettynä käyttämääni nettikuvakokoon 600 x 400 px. Aukko 2.8, valotusaika 1500, ISO 250.

No, miten sitten lähden kuvaa muokkaamaan?

1) SUORISTUS. Ensimmäiseksi katson aina, vaatiiko kuva suoristusta. Kuvatessa yritän parhaani mukaan katsoa, että horisontti on suunnilleen suorassa, mutta toisinaan jälkikäsittely vaatii kuvan rullausta vaikka horisontti olisikin kohdillaan. Tärkeintä on se, että kohde on tasapainossa ja kuva näyttää hyvältä. Keravalla oli mielestäni kiva kuvata, sillä vain harvat kuvat vaativat suoristusta, ja niistäkin suurin osa erittäin minimaalista sellaista. Tätä esimerkkikuvaa en suoristanut.

Photoshopissa kuvan suoristaminen tapahtuu niin, että rajaat kuvan (Rectangular Marquee Tool (M), style: normal), klikkaat yläpalkista Edit » Transform » Rotate, ja pyörittelet kuvan suoraksi. Sen jälkeen rajaat kuvan (tällä kertaa style: fixed ratio, width: 3, height: 2, tai mikä suhde alkuperäisessä kuvassa onkaan) niin, että kääntämisen myötä reunoille ilmestyneet (yleensä valkoiset) "suikaleet" jäävät kuvasta pois.

2) RAJAUS. Vaatiiko kuva rajausta lähemmäs kohdetta? Tai onko kohde kenties liikaa esimerkiksi vasemmalla? Tai ehkäpä kohteen yläpuolelle jää enemmän tilaa kuin alapuolelle? Kuvatessa kannattaa mieluummin antaa rajauksella hieman liikaa tilaa, kuin vetää turhan snadiksi, sillä jälkimmäistä ei jälkikäsittelyllä niin yksinkertaisesti korjailla. Yleensä kuva näyttää parhaalta, kun rajatessa jättää hitusen enemmän tilaa a) kohteen eteen kuin taakse, b) kohteen ala- kuin yläpuolelle. Kun alapuolella on enemmän tilaa, kohde ei "roiku". Merkitsevintä on kuitenkin taas kerran se, että kuva näyttää hyvältä silmään.

Rajattu hitusen lähemmäs kohdetta. Alkuperäinenkin rajaus olisi ehkä ollut ihan ok, mutta pidän tästä enemmän.

3) KONTRASTI. Ainakin omassa tapauksessani kuvat näyttävät hieman kirkkaammilta sekä värikkäämmiltä kameran näytössä kuin koneella. Tästä syystä raakakuvat usein ovat koneella hieman latteita ja harmaita. Kontrastin lisääminen antaa kuviin eloa. Se tekee tummista alueista tummempia, ja vaaleista puolestaan kirkkaampia. Toisinaan kontrastin lisääminen saattaa polttaa valkoisia alueita puhki, joten kannattaa olla tarkkana.


3) VÄRITASAPAINO. Miellyttävätkö värit silmää, vai näyttääkö kuva esimerkiksi liian siniseltä tai ehkä kellertävältä? Itse pyrin muokkaamaan väritasapainoa jo kuvausvaiheessa, sillä jälkikäsittelyn suhteen olen toisinaan melko laiska... Tätä kuvaa kuitenkin muokkasin ihan hitusen punaiseen sekä siniseen. Photoshopissa väritasapainon muokkaaminen onnistuu kun klikkaat yläpalkista Image » Adjustments » Color Balance..., jolloin eteesi aukeaa ikkuna, mistä värit on helppo säädellä mieleisiksi.


4) VÄRIKYLLÄISYYS. Itse henkilökohtaisesti pidän kirkkaista sekä värikkäistä kuvista, joten kontrastin sekä värikylläisyyden lisääminen kuuluu jälkikäsittelyni "perustoimenpiteisiin". Olen jo kamerassa muokannut näitä kahta ominaisuutta suuremmiksi, mutta siitäkin huolimatta ne usein kaipaavat pientä herättelyä. Auringonpaisteella kirkkaus sekä väri ovat helpoiten vangittavissa, mutta toisinaan ylivalottuneisuutta joutuu korjailemaan.


5) VIIMEISTELY. Näyttääkö kuva hyvältä, vai pitäisikö jotakin vielä hienosäätää? En ihan vielä ollut tähän tyytyväinen, joten lisäsin kuvaan hieman kontrastia sekä valoisuutta. Toisinaan pitää ehkä säätää enemmänkin, esimerkiksi juuri ylivalottuneita kuvia voi yrittää varjoja korostamalla korjata (Photoshopissa Image » Adjustments » Shadows / Highlights...). Välillä joudun palaamaan useampaankin otteeseen kuvaa korjailemaan, sillä värit näyttävät Photarissa hieman erilaisilta, mitä netissä.

Kuva valmis julkaistavaksi. Mitä pidätte?

En valitettavasti osaa neuvoa, miten edellä mainitsemieni muutosten sekä muiden korjausten tekeminen mm. Gimpillä onnistuu, sillä en ole kyseistä ohjelmaa enää vuosiin käyttänyt. En kuitenkaan uskoisi kovin hankalaa olevan, pienellä räpläyksellä taatusti oppii perustoiminnot nopeasti ohjelman kuin ohjelman kanssa. Ja onhan tietenkin olemassa myös ystävämme Google... ;) Photoshopin sekä Picasan kohdalla kuitenkin luulen osaavani aika pitkälle neuvoa, kysykää siis mikäli jokin juttunen mietityttää !

Loppuun vielä muutama muu otos Keravalta ja lisää lataan huomenissa kuvasivuilleni :) Pakko sen verran sanoa, että oli kyllä tosi kiva kuvauspäivä ! Ehdottomasti pitää matkata kenttiksiä kuvaamaan useamminkin. Alkuun oli tosin vähän hankaluuksia parhaan kuvauspaikan löytämisen kanssa, kun vaihtoehtoja oli niin paljon. Pallottiin varmaan puoli tuntia ympäriinsä ihan ihmeissämme...... :D Tunnelma oli Keravalla ihan huikean rento ja paikalla oli mukavaa porukkaa. Pisteet sinne ! ... ja arvatkaa kellä iski into maastoesteille.............. eh. Nyt Nuutti tulepas kuntoon niin päästään reenaamaan !






29 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus ! :) Mä oon tähän asti turvautunut Picasaan, vaikka Gimp koneelta löytyykin.... nyt kuitenkin aattelin ottaa tavotteeksi opetella käyttämään sitäkin :D ..... jos vaikka sais parempaa jälkeä aikaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Picasa on kyllä ihan kiva, helppokäyttöinen ja kaikki perustoiminnot löytyy, mutta joo opettele ihmeessä Gimpiäkin käyttämään ! ;)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus! Hahah toi mopopoika tuolla ;D tais eksyy vähä vääriin parteihin? :'D

    VastaaPoista
  3. Nää kuvat on kerrassaan upeita! Mä niin tykkään just tällä tavoin muokatuista kuvista! :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hienoja kuvia taas kerran ja hyviä muokkausvinkkejä! :-) Kyllä huomaa selkeästi eron muokkaamattoman ja muokatun välillä! Siellä tuli ainakin päivän mittaan käveltyä, kun etti sopivaa kuvauspaikkaa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Haha no niinpä, kuka sanokaan et kuvaaminen on vaan paikoillaan seisoskelua........... :D

      Poista
  5. Kiva tää :) Sain taas pari vinkkiä kuvien muokkaamiseen, ja nyt olen ottanut itseäni niskasta hieman kkiinni että yritän muokkailla kaikki kuvat mitä julkaisen, jos ei muuta niin ainakin pienennän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla ! :) Joo kannattaa kyllä panostaa jälkikäsittelyynkin, niin kuvista saa sen parhaan irti ;)

      Poista
  6. mikä kamera sulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasiallisessa käytössä Canon eos 60d, ja "kakkoskamerana" 400d :)

      Poista
  7. Onko sulla muista kuvia?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, lataan niitä kuvasivuille huomenissa (piti jo tänään mutta lataus tökki...) eli osoitteeseen ikimuisto.kuvat.fi :)

      Poista
  8. ihana postaus ja ihan sika hyviä kuvia!

    VastaaPoista
  9. olis kiintoisaa nähdä lisää kuvia keravalta, nimittäin sielä kisas yks tuttu! onks sulla mitään kuvasivustoo tai sillee? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on kuvasivut, ikimuisto.kuvat.fi, sinne tulossa lisää kuvia :)

      Poista
  10. Aivan hurjan hienoja kuvia! Miten tuo suoristaminen käytännössä tapahtuu tuolla photoshopilla? Itse kun en juuri kuviani muokkaile, mutta olisihan niille kiva tehdä jotakin, kun pokkarilla ainakin tällä hetkellä vielä kuvailen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin mun pitikin se tonne neuvoa, pitää päivittää näin jälkikäteen ! Eli rajaat kuvan (Rectangular Marquee Tool (M), style: normal), sitten klikkaat yläpalkista Edit » Transform » Rotate, ja pyörittelet kuvan suoraksi :) Ja juu rupea ihmeessä tutustumaan jälkikäsittelyyn, se päästää kuvat oikeuksiinsa ! :)

      Poista
    2. Ai niin ja kuvan suoristamisen jälkeen se pitää vielä rajata niin, että kääntämisen myötä kuvan reunoille ilmestyneet valkoiset (tai minkä tahansa muun väriset, riippuen siitä mitkä värit sulla on valinnassa) jää kuvasta ulos :)

      Poista
  11. Kiva postaus, opin taas jotain uutta näistä kuvien muokkauksesta ;D

    VastaaPoista
  12. Ton viimesen kuvan heppa on hieno!

    VastaaPoista
  13. Kiitos paljon. Täytyykin kokeilla joihinkin kuviin noita vinkkejä :)

    VastaaPoista
  14. Ja jälleen tekis mieli itkeä näiden kuvien hienouden takia :D Millos tuut ottaa vastaavia tunnelmakuvia tosta mun kantturasta??! Voisin raahaa sen joku päivä Laaksolle ja ratsastaa sen siellä 8)

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !