sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulun jälkeiset kuulumiset

Aloha fellas ! Joulut on nyt vietetty ja reissusta kotiuduttu. Oli taas aivan ihanaa rentoutua pyhien ajaksi ja tavata sukulaisia, nyt tuntuu että jaksaa tämän ankean mutakelinkin (oi loputon syksy...) huomattavasti entistä paremmin. Luvassa on pitkä sekamelskapostaus (suurimmaksi osaksi täysin blogin aihealueen sivusta) sekä ripaus materialismionnellisuutta, joten varautukaahan tai kääntykää äkkiä kannoillanne...... :D

Aatto vietettiin perinteiseen tapaan mökillä, jonne suunnattiin aamulla tallin kautta. Nuudeli sai talutteluvapaan, ja kierreltiin sen kanssa ympäri kuraista tallin pihaa kuvia räpsien ja herkkuja napostellen. Oli tosi jouluista...... Toivon mukaan päästään ensi vuonna suorittamaan joulumaasto sellaisessa maisemassa kuin se kuuluisikin. Lumisessa siis. Näin ihan vain sääukolle asiaa selventääkseni...

Tämän kuvan piti päätyä julkaisuun jo aiemmin, mutta unohdin kokonaan kaikessa kiireessä... :( Tässä me anyhow tonttuillaan joulutamineissa aatonaatto (kirjotetaanko se muka yhteen?) illan ratsastuksissa. Kuva © Jonna.

Ennen lähtöämme Nuutti sai eteensä runsaan lesepuuron omenoiden sekä porkkanoiden kera. Myöhäisenä joululahjana heppa saa vielä tänään karsinaansa mineraalisuolakiven, joka onkin sen suuri herkku :) Loppupäivä kuluikin tosiaan mökillä syöden, herkutellen, sekä Aliasta pelaillen. Tänä vuonna olin ihan harvinaisen huono räpsimään kuvia kameran kanssa, joten tässä muutamia kännykkälaatuisia otoksia kollaasin muodossa...

1. Joulukuusi, 2. Veli leikkimässä Jonnan joululahjalla (semmonen joku timanttitarra kone...?), 3. On hanget korkeat nietokset..... Lähdetäänkö tekemään lumiukko?, 4. Aliasta kynttilän valossa.

Mökiltä köröteltiin kotiin yöksi ja seuraavana aamuna lähdettiin seiskan maissa ajelemaan serkkuperheen luo Mikkeliin. Joulupäivän kanssamme viettivät myös äidin puolen isovanhemmat, ja vähille jääneet yöunet kuitattiin sitten seuraavana päivänä. Torstai kului siis lähinnä nukkuessa sekä ihan oleillessa vain. Meillä oli Anniinan kanssa tarkoituksena mennä illalla ajoissa nukkumaan, sillä perjantaille oli suunnitelmissa kaikkea kivaa, mutta unimatti ei kuitenkaan luoksemme kiirehtinyt joten löydettiin itsemme keskellä yötä googlettelemasta kaiken maailman pelottavia kuvia (post mortem sun muuta karmivaa). Pari tuntia ehdittiin kuitenkin loppuviimein nukkua, ennen kuin herätyskello kuudelta soi.

Täti, äiti ja lauma puudeleita (sekä yksi mäyrä !). Se kuka arvaa koirien yhteenlasketun lukumäärän on aika hyvä. Vinkkinä sen verran, ettei tosiaan riitä yhden käden sormet... :D Onneksi Anniina asuu omassa kämpässään niin päästiin sinne omaan rauhaamme kun kävi meno liian villiksi !

Tuntia myöhemmin startattiin auto ja suuntana oli pääkaupunkiseutu, tarkemmin sanottuna Vantaan Sokos Hotel Flamingo sekä Jumbo ! Wuuuu, shoppailua sekä muuta kivaa siis !! ;) Päivällä kierrettiin Jumbo läpi (pakko sanoa, että luulin sitä isommaksi !?), käytiin syömässä Chico'sissa ja alkuillasta mentiin hotellihuoneeseen ottamaan muutaman tunnin torkut. Ilta yhdeksän maissa heräiltiin, suunnattiin Amarilloon "iltapalalle" ja sen perään käytiin katsomassa Sylvester Stallonen sekä Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä toimintaelokuva Escape Plan. Oli ihan sikahyvä, suosittelen !!

1. Autossa, 2. Näkymä meidän hotellihuoneen ikkunasta (ylin kerros !), 3. Väenpaljoutta Jumbossa, 4. Amarillon grillimaustetut raskikset valkosipulidipillä. Nam, nam !, 5. Escape Plan salin parhailta paikoilta !

Eilen heräiltiin yhdeksän maissa, käytiin syömässä herkullinen hotelliaamiainen, ja painuttiin sitten vielä muutamaksi tunniksi takaisin nukkumaan. Unirytmi on taas ihan sekaisin..... Ennen yhtä heräiltiin, pakattiin kamat ja luovutettiin huone. Käväistiin vielä kiertelemässä muutamat kaupat ja tekemässä viime hetken ostokset ennen kuin Anniina heitti mut kotiin ja lähti itse ajelemaan takaisin Mikkeliin.

Ei me suinkaan ruuasta tykätä.

Parin päivän aikana tein alennuksista oikein mukavia löytöjä, ja tarttuipa mukaan yksi "isompikin" juttu. Tai no, sillä on mulle suuri tunnearvo ainakin... :) Eksyttiin Anniinan kanssa nimittäin Seven Artin myymälään, jonka seinustalla komeili taulu makuullaan nuokkuvasta heppavauvasta. Se oli kuin ilmetty pikku Nuu !! Mun sydän suli saman tien. Hintaa teoksella oli lähemmäs 100€, joten jätin sen vielä ostamatta, mutta pari tuntia pohdittuani oli ihan pakko käydä noutamassa vauva-Nuudeli kotiin... ♥

Here it is ♥ Olen ihan rakastunut, en malta odottaa, että saan tämän seinälle. Kuva on Katriina Viljamaa-Rissasen käsialaa.
Taulu sekä muut ostokset. Kaksi ihan perus H&M t-paitaa (sinivalkoraidallinen sekä valkoinen) yhteensä 9,95€, kaksi H&M toppia (musta ja valkoinen) 6,95€ /kpl, harmaa t-paita Zaralta 9,95€, hiuspantoja (6 kpl) yhteensä about 15€ ja löysä, valkoinen toppi Spirit Storesta hintaan 9,90€ - sekä tietenkin Kinder maxi -patukoita !!! Katsotaan josko saisin vaatteista kuvia ylläni joku päivä.

Jälleen kerran sain myös aivan ihania joululahjoja, vaikka en oikeastaan mitään toivonutkaan. Alla olevassa kuvassa näkyvät kaikki, paitsi kuvaushetkellä ylläni olleet leggarit (ihanan lämpimät !) sekä rahat. Pari pakettia on lisäksi vielä tuloillaan... :) Tarkemmin päätin esitellä noista nyt ainoastaan hevosaiheiset.

Lahjat jotenkin suunnilleen vasemmalta oikealle: muistivihko (jonka takakannessa teipattuna heppaheijastin), vihon takana tussipaketti, JH Collectionin harjakassi, sen päällä sukkia sekä Equipagen ratsastushanskat, karkkia (Pätkis -konvehteja, After Eightiä, Fazerin vaaleeta maitosuklaata, Pandan konvehtirasia, sekä irtona PALJON Fazerin erilaisia konvehteja), Christina Aguileran hajuvesi, Anniinan itsensä suunnittelema muki sekä avaimenperä Nuudelin kuvilla (♥), aivan ihana Dimaccin rannekoru, Katja Hannulan maalauksista tehdyt "Hevosen viisaus" -kortit joissa jokaisessa on oma mietelauseensa, essien sekä Dermosilin kynsilakat (punaista, helmiäistä ja hopeita hileitä), lasinen kynsiviila, Vivian Grayn käsisaippua (ihanan tuoksuinen !) sekä kaksi ihanaa sisustustyynyä (ainoastaan toinen näkyy kuvassa) teksteillä "Dream" ja "Hope". Kiitos ♥
Äiti taitaa olla joku ajatustenlukija, sillä en missään vaiheessa ole ääneen sanonut juuuuuuri tätä Dimaccin korua eniten himoinneeni !!
Nämä ovat niin ihanat !! ♥ Anniina osasi valita mukaan aivan täydelliset kuvatkin !
Nämä kortit ovat niin upeita, että meinaan kehystää osan !!
JH Collectionin tummansininen harjakassi tummanruskeilla kanteilla, tällä ajattelin korvata meidän harjapakin !
Mustat ratsastushanskat, nää on tosi hyvät ! Ennen mulla on ollut lähes poikkeuksetta Roecklin hanskoja, mutta siskolle ostettiin syksyllä nämä, ja kerran testattuani totesin että tykkään. Napakat ja mukavat kädessä !

Toivon mukaan teillä oli ihana joulu ja saitte rentoutua arjen kiireen keskellä :) Onko teillä jonkinlaisia jouluperinteitä, joita vuodesta toiseen noudatatte? Entä mitä te saitte (tai annoitte) joululahjaksi? Vuosi alkaa vedellä viimeisiään, mutta tulen varmasti vielä ennen uutta vuotta postailemaan mukanani enemmän Nuudelipuudelin kuulumisia. Huomenna sisko varmaan lähtee meitä kuvailemaankin... :) Hyvää sunnuntai-illan jatkoa kaikille !

50 kommenttia:

  1. Itselläni oli myös nuo samat hanskat ja oli kyllä todella hyvät siihen asti, kunnes ne katosi... :D Oon aina ollut ihminen, joka kadottaa tavarat :P

    VastaaPoista
  2. Mäki sain noi hevosen viisaus -kortit. Ne maalaukset niissä on kyllä tosi upeita! (:

    VastaaPoista
  3. hehe mä en voi sietää taas amarillon ranskiksia :D

    kiva joulu oli, syöty aivan liikaa ja lahjaksi sain villasukat ja suklaalevyn :) !
    ps. ihania nuo hevosten viisaus kortit !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outo ihminen !! :D

      Mukava kuulla :) On kyllä tosiaan ihanat, ja noi niissä olevat mietelauseet pistävät ajattelemaan !

      Poista
  4. Ihania lahjoja ja kiva postaus! Muuten kasvatatteko noita toy(?)villakoiria ihan kennelnimellä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Juu kasvatetaan toy- ja kääpiövillakoiria nimellä Tikaretten. Kuvassa myös tosiaan serkkuperheen (Divining Rod's) puudeleita :)

      Poista
  5. mennäänkö kattoo yhdessä joku päivä se uus justin bieber leffa XDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritätkö tartuttaa jonku Bieberkuumeen muhunki vai !!!! :DDDD Tuntuu et se on levinny ku rutto täs mun kaveripiiris... :o MENNÄÄ KATTOO WALKING WITH DINOSAURS 3D !!

      Poista
  6. Sulla on tosikiva blogi ja upea banneri! :) Liityin lukijaksi jo aijemmin tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla ! Tervetuloa lueskelemaan :)

      Poista
  7. Kivoja lahjoja :) Itse sain kamera objektiivin ja keikkea muuta kivaa. Mistä tollaisia kortteja saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Uuu nice, minkälaisen? Näitä kortteja saa monestakin paikasta, esim. täältä: http://www.gneisa.fi/hevosen-viisaus-p-1016.html :)

      Poista
    2. Tamronin 18-270mm :)

      Poista
    3. Oi kiva, mukavan laaja polttoväli :)

      Poista
  8. haha ostin tuon saman spirit storen topin turusta viidellä eurolla :-D

    VastaaPoista
  9. Kuule arvaa saanko mä unta tänä yönä? Esimerkin innoittamana päädyin myös googlailukierrokselle post mortem-kuvien maailmaan, hyrr... Kuin kaikki noin outo voi olla noin kiinnostavaaXD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ounnoou, sori.......... XD Ja joo en tiiä ?! Tosi karmivaa, mut hirveen kiehtovaa... :o

      Poista
  10. wau miten nätti toi taulu! kivoja lahjoja sullakin, toi dimaccin koru ..uih♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo älä vaan, oon niin rakastunu siihen ! :) Ja joo tohon Dimaccin koruun myös ♥

      Poista
  11. Noiden kaikkien villisten turkinhoito mahtaa olla hankalaa, meillä ainakin jo yhden puudelin trimmaus ja jokapäiväinen kampaus tuntuu olevan liikaa xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ! XD Onhan noissa kova työ (varsinkin kun suurin osa näyttelytrimmissä...), mutta ilmeisesti äidin mielestä turkin kanssa puuhaaminen on ainoastaan hauskaa :D Mä en ymmärrä ! Onneks mulla on itelläni vaan kaks koiraa... :D

      Poista
  12. oisko 13 koiraa yhteensä

    VastaaPoista
  13. kiva postaus ja vähänkö ihana tuo ensimmäinen kuva, olette nuutin kanssa niin suloinen pari:)

    olisiko tuossa kolmannessa kuvassa koiria 15 kappaletta? aika hurja määrä jos näin on! meilläkin on kaksi villakoiraa (ruskeita keskikokoisia), ovat kyllä ihania otuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia ! :)

      Vieläkin enemmän ! On niitä tosiaan aikamoinen joukko, mutta menevät aika hyvin yhdessä suurenakin laumana. Voooi, villikset on kyllä tosiaan ihania :)

      Poista
  14. Mä sain laskettua koirista yhteensä (myös mäyräkoira mukaanlaskettuna) 15 mutta en oo kyllä varma :-----D
    Onpas kivoja lahjoja ja toi taulu on kyllä upee !

    ps. aliasta pelattii myös täälläki ja ei ois millään maltettu lopettaa (.........koska tasapeli)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et oo ainoo kuka sano 15 ! ... mutta ei riitä sekään ;) Oikea vastaus löytyykin tuosta yhdestä alemmasta kommentista... :)

      Eikös, en millään voinut olla tuota ostamatta !! ♥

      Haha eikä ! Meilläki päätty tasapeliin !! :D En tiedä miten se oikeesti kuulus pelaa, mut me aina laitettiin oikein menneet kortit sivuun, ja lopuks ku laskettii nii molemmilla joukkueilla 167 korttia.............. :D

      Poista
  15. Mukavan kuuloisen joulun vietit ja ihania lahjojakin sait :) Minäkin pidän noista Equipagen hanskoista. Pitäisikin taas investoida uusiin kun nuissa vanhoissa on pari reikää... Ne on kyllä kestänyt jo useamman vuoden aktiivisessa käytössä niin ei voi valittaa :) Käyttötavaraahan noi on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Totta, ei niitä kulumasta voi estää jos säännöllisesti ratsastaa !

      Poista
  16. tää on niin paras blogi <3

    VastaaPoista
  17. Kauheasti koiria!! onko niitä 17? :D Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohho, onhan niitä 17 !! Aika hyvin :D

      Kiitos :)

      Poista
  18. Vitsi miten upea toi taulu ... o.o !

    VastaaPoista
  19. olisko 20 tai 21 koiraa? : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama vähemmän; 17 ;) Ei varmaan mene kauaakaan kun ollaan yli 20......... :D Varsinkaan jos talon bordercolliet lasketaan mukaan, kun niitäkin on tällä hetkellä serkuilla kaksi kappaletta... :)

      Poista
  20. mä sain laskettuu koirien määräks 16. :D

    VastaaPoista
  21. Ihana tää sun blogi! Oon lueskellut vanhoja postauksiasi ja naureskellut Nuutille :)

    - taisit saada uuden lukijan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, mukavaa jos tykkäät !! Nuudeli on kyllä hauska veikko... ;)

      Poista
  22. Ihana tuo muki etenkin! Vaikka onhan tuo avaimenperä ja korukin tosi hienoja :)

    VastaaPoista
  23. Tiesitkö että toi Viljamaa - Rissanen asuu/asui saman tien varrella kun wiknerkin? Meillä on sillä 4 teetettyä taulua että hän on tullut meille ottamaan kuvat/ollaan annettu hyvät kuvat ja sitten ollaan valittu koko. Tosiaan tota varsaa veikkais Nuutiks :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, en oo tienny !! :D Ei taida kuitenkaan enää asua, kun tuolla sen nettisivuilla osoitteena on Lappeenranta... :( Ois ollu mukavan lähellä tota kuvien ottamista aatellen ! Mutta kiva jos tosiaan tekee ihan omaottamista kuvistakin, vitsit, noi on niin upeita että haluun kyllä ehdottomasti teettää !!

      Poista
  24. Pääsit mun suosikki blogit -listalle ! Käy katsomassa> http://kaaaisa.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !