sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Huippu viikonloppu !

Lunta, lunta, lunta !! Finally. Tätä onkin odotettu kuin kuuta nousevaa. Vielä muutama(kymmenen) senttiä lisää niin meitsi on happy... ;) Pääsisi sitten viimeinkin riemuitsemaan niistä talven parhaista jutuista.

Tänään oli tarkoitus (taas kerran...) heräillä hieman aikaisemmin, mutta kuinka ollakaan venyi taas sinne puolille päivään...... Kiitos tästä kuuluu kyllä vain ja ainoastaan hauskalle lauantai-illalle ! Alkuillasta oli ohjelmassa illallismeeting Hippolan huippuporukan kesken ja ysin maissa jatkettin Aadsun sekä Oonan kanssa karkkiostosten kautta leffaan katsomaan Walter Mittyn Ihmeellinen Elämä. Suosittelen ! Yöllä vielä vähän luistelua liukkailla teillä ja kotona olin vähän ennen yhtä. Kiitos vielä kaikille, ootte niin mahtiksii !

1. Oona, Senni, minä, Erika ja Aadsu vampyyreinä ! 2. Lefuuuuu !

Nuutilla oli eilen vapaapäivä (= kävelyä) sillä itse en ehtinyt tallille ollenkaan, joten tänään mulla oli alla täsmälleen veikkauksien mukaisesti aika reipas ponu. Olin iskenyt selkään estesatulan ja kantanut maneesin keskelle parit sokeripalat puomeineen aikeinani tehdä jonkinlainen fiksu kavalettitreeni, mutta vähän meni puihin taas... Heppa oli nimittäin niin malttamaton, etten saanut sitä kuulolle lainkaan.

Kavalettiristikon ylitys jäi siis ihan muutamaan hassuun kertaan ja jokaisella Nuudeli vei mua kuin märkää rukkasta. Se on lähtiessään niin vahva, ettei mulla yksinkertaisesti istunta riitä. Suurimman osan ajasta keskityin siis erilaisilla siirtymisillä saamaan hevosta keskittymään. Se liikkui jälleen ihan hyvin, mutta oli tosiaan niin menossa, että tahti sekä liikkeen lennokkuus toisinaan kärsivät hieman.

"Jos mä tälleen niinku meen kaula kaarella niin et varmaan huomaa että kipitän sun alta pois minkä ehdin?". Kiva muuten toi mun ulko-ohjan tuki.

Thank god kuvat kavaleteilta olivat hieman sumeita, en olisi kehdannut julkaista niitä muutenkaan. Tämä pieni kuvasarjan poikanen kuitenkin on pakollinen koska no... tämä kertoo kaiken tarpeellisen.
Vähän orpo olo kun hevosen kaula katoaa edestä ihan tyystin.

Musta tuntuu, että Nuudeli on kehitellyt tuota tiistaina avattua jumia jo pidemmän aikaa (mahdollisesti syksyltä saakka, who knows......) ennen varsinaista, sinne satulan päälle tuntuvaa oireilua, ja nyt se kaikki patoutunut energia pyrkii purkautumaan keinolla millä hyvänsä. Siksipä yritänkin lähipäivinä ehtiä maneesille sellaiseen aikaan, jolloin siellä ei ole muita, ja päästää Nuutin irtona juoksentelemaan turhia höyryjä pois. Ehkä hepalla sitten riittäisi mielenkiintoa taas keskittyä hillumisen lisäksi hommiinkin.

"Ainahan mä keskityn kato nyt kuinka mun korvatkin lörpöttää."

Itse henkilökohtaisesti liputan irtojuoksutuksen puolesta. Ymmärrän tietenkin myös ihmisiä, jotka omaavat asiasta eriävän mielipiteen (ja eihän irtojuoksutus kaikilla talleilla edes ole sallittua), mutta mun mielestä se kuitenkin tekee hyvää niin hevosen fyysiselle kuin psyykkisellekin kunnolle. Ainakin meidän kohdallamme vaikutukset ovat olleet ainoastaan positiivisia. Ja ennen kuin joku tulee valistamaan mitä irtojuoksutuksella "oikeasti tarkoitetaan", niin vastaan jo valmiiksi: tiedän kyllä. Mikäli itse seison kentän keskellä, Nuutti harvemmin juuri riekkuu. Se menee suurella ympyrällä ja kuulostelee mitä mä siellä keskellä yritän sille sanoa. Mutta jos itse olen kentän laidalla, Nuutti tietää saavansa rallitella. Paikat aukeavat ja pääkoppakin saa vähän tuulettua. On mulla tässä kyllä vähän omakin lehmä ojassa...... Irtona juostessaan Nuudeli nimittäin yleensä pukittelee aika runsaasti. Ratsastettaessa moinen oheistoiminta ei ihan toivelistan kärkeen yllä, sillä mulla on tapana aina viimeistään kolmannen loikan jälkeen lentää vauhdilla tonttiin. Nuutin pukit vaan ovat niin järkyttäviä. Pilotti on siis varsin mielissään kun heppa hoitaa suurimmat rodeot vapaana... heh.

Pikku riehupelle viime keväänä. Kuvitelkaa hepan pää vielä tuonne etujalkojen väliin; ei niin iisi homma pysyä kyydissä.......

Kesäisin irtojuoksutus kuuluu säännöllisesti meidän viikko-ohjelmaan, mutta maneesikaudella puuha onnistuu juoksutuskelpoisten alueiden pienemmän määrän vuoksi harvemmin. Etenkin nyt kun ei ole kunnolla luntakaan. Silloin tällöin, tilaisuuden tullen kuitenkin lasken Nuuskun vapaaksi maneesiin ja se saa riehua mikäli siltä tuntuu. Nyt tuolle tilaisuudelle tosiaan olisi tarvetta, sillä mä en tiedä kauanko vielä onnistun pitämään tikittävän aikapommin kasassa ja säästämään itseni mustelmilta............... :D

Sen siitä saa kun ruttutaikina tajuaa jälleen olevansa elämänsä kunnossa. Mä epäilen että Nuutti nuoreni kraniosakraaliterapeutin käsittelyssä ainakin 10 vuotta. Ehkä jopa 15. Jospa ukkeli sitten toiset 17 vuotta eleltyään malttaisi hieman hidastaa...? Lupaan pysytellä optimistisena asian suhteen. Sitä odotellessa ei kaiketi auta muuta kuin opetella ahkerasti yhä paremmaksi neliraajatarrautujaksi.

"Mä en koskaan hidasta paitsi jos nään ruokaa !"

Postauksen ratsastuskuvista kiitokset ahkeralle pikkusiskolleni, joka jaksoi lähteä meitä kuvailemaan :) Ensimmäinen toivekuvapostaus ilmestynee alkuviikosta, kunhan ehdin saada muokattua tekstit ensimmäisen osan kuviin ! Nyt kuitenkin suuntaan kulkuni unten maille, joten se on tältä erää adios.

34 kommenttia:

  1. ruttutaikina, mikä lempinimi !!!! :DDDDDD ihan loistava ! :D sä osaat kyllä kirjoittaa niin ihanan humoristisesti hevosestasi ja ratsasteluista, ihanaa luettavaa, näistä tulloo niin hvälle mielelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mun mielestä kuvaa Nuudelia ! :D Haha voi miten ihana kuulla, kiitokset ♥

      Poista
  2. Itse olen kyllä kanssa ton irtojuoksutuksen puolella. Mun hevonen helposti kanssa kerää virtaa ja on sen jälkeen kuin ruutitynnyri, jonka räjähtämistä odottaa. Ollaan nyt päästetty kerran viikossa irti maneesiin, kun oli tossa ennen lähes mahdoton ratsastaa liian energian takia, eikä sitä oikeen töitä tekemällä saanut pois, sillä hevosta ei saanut keskittymään. Nyt kun on päässyt päästelemään höyryjä välillä, niin heppa on ollut ihan super. Itse yleensä seison aluksi ihan maneesin reunalla, sillä hevonen pukittaa aluksi muutaman kerran kanssa ihan pysty asentoon ja se jälkeen pahimpina päiviä laukkaa kiitolaukkaa jopa 20 minuuttia, jonka jälkeen vasta hiljentää, jolloin menen maneesin keskelle ja jatketaan ravia "ympyrällä", niin kuin mä haluan. Nyt kun heppa on useammin päässyt vapaaksi se ei ihan niin kauaa enää riehu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että muutkin pitää irtojuoksutusta hyödyllisenä ! Tosi hyvä juttu :) Tosiaan ratsastettaessa jos hevonen ei yhtään keskity eikä käytä itseään oikein niin sitä liikaa virtaa on tosi vaikea saada pois. Ja minnekään maastoon en mäkään Nuutin kanssa voi lähteä täysillä baanaamaan kun lennän ensimmäiseks ite selästä :D Sen vuoksi irtojuoksutus toimii meilläki tosi hyvin. Hevonen on maltillisempi ja jopa liikkeen laadussa huomaa positiivista parannusta :)

      Poista
  3. Kuvista päätellen Nuutti näyttää liikkeiltään ja liikkumiseltaan ihan eri hevoselta. Vau mikä ero! Meillä kanssa Tiitu oli hevonen joka muuttu täysin kranio-sagral hoidosta ja olisin tahtonut käyttää kiropraktikollakin, mutta siirty sitten tunneille kiusattavaks. Nyt taas mietin, et Antillekkin voisi joku hoito tehdä hyvää kun tuntuu vähän kinnaavan jostain vastaan. En vaan viä oo keksinyt minkä pyydän ja milloin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosiaan ihan ku ois heppa vaihtunu kokonaan toiseks, aivan hullua ! :D Mä en nyt tiedä mikä toi meidän tyyppi ammattinimikkeeltään kun osa sanoo toista ja osa toista, pitää ottaa selvää XD ... mutta siis tosiaan tosi toimiva oli, joten en voi muuta kuin suositella ! :)

      Poista
  4. On sulla siellä melkoinen roikkuminen, kun herra päättää lähteä alta karkuun! :D
    Hih, parempi neliraaja tarrautuja! Repesin tuolle! Oot jo nyt näköjään aika hyvä tarrautuja ^_^

    PS: Vitsit, en meinannu tunnistaa Senniä tuosta kuvasta! Kauniita naisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no kieltämättä !! Voi kiitos, ehkä musta tässä vielä ihan hyvä apina kehkeytyy jahka sama meno jatkuu....... ;)

      Vampyyrit rivissä ! Hihi :)

      Poista
  5. Sun blogi on niin täydellinen!:) Ja sä ja Nuutti ootte kuin luodut toisillenne, vaikka ei aina niin hyviä päiviä olisikaan! Tsemppiä jatkoon!(:

    VastaaPoista
  6. ihana nuutti <3 aika ilosen olonen heppa kyllä :DD

    VastaaPoista
  7. ootte kaikki niin nättei nois ekois kuvis:) vähänkö ois joskus siistii nähdä teidät livenä..

    VastaaPoista
  8. Tosi kivapostaus ja ihana Nuunuu! Sun hebbahan on varsinainen rodeoeläin, ei vaan olis sukua gaselleille ku tuollalailla hyppii;))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa hyvin mahdollista ! XD Mahaa vaan on vähän enemmän mut hei mitä pienistä..... !!

      Poista
  9. en tiedä onko tähän jokin syy mainittuna jossain blogitekstissä, mutta miks nuutti näyttää noin todella lihavalta? :D en lue sun blogia niin en tiedä jos oot sen jossain kirjottanut mut pisti pahasti silmään toi iso maha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mun mielestä nyt mikään "todella lihava" ole, mutta lihava kyllä... :D Johtuu ihan siitä että oli tuossa loppuvuodesta jonkun aikaa saikulla / kevyellä liikunnalla eikä ehditty saamaan laitumella kasvatettua kesämasua pois. Sitten tuli nämä jumit sun muut (mitä veikkaan hepan tosiaan kehitelleen jo syksyltä, vaikka varsinaiset oireet ilmenivät joulun aikoihin. Ei siis varmaan ole itseään ihan oikein käyttänyt, minkä vuoksi mahakaan ei ole sulanut), mutta ehkä me nyt päästään aktiivisemman liikutuksen makuun ja kohti hoikempaa ulkomuotoa :)

      Poista
  10. No onhqn noi kavaletit nuutille aika vaikeita :Dd

    Aww viimenen kuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo piti kyl hetki miettii et pääseeköhän se yli :ooo

      Hihi, söpöliini... ♥

      Poista
  11. Mie ainaki liputan irtojuoksutuksen puolesta. Mulla myös juoksutus liinassa on toisinaan sitä että annan hevosen hillua liinan päässä, ei siitä mitään haittaa ole koska otan aina aluksi ja lopuksi hevosen kuulolle ja välissä annan sille luvan hillua suurimpia höyryjä pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla !! :) Joo käyhän se siinäkin jos heppa vaan tosiaan pysyy hanskassa eikä lähde kiskomaan juoksuttajaa pitkin maita ja mantuja... :D

      Poista
  12. Tosi kiva postaus! :) Sori ku kommentoin tällei, ku et ees tiiä kuka oon, mutta törmäsin sun blogiin vähän aikaa sitten ja tää on tosi kiva! ;) Lukijaksikin liityin! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Voi kuule kiva vaan kun kommentoit ! Ihana kuulla että tykkäät, tervetuloa mukaan :)

      Poista
  13. hahaa ihana nuutti! :DD pysyit kuitenki ilmeisesti selässä, pisteet siitä! ootan innolla toivekuvapostausta :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pysyin sentään, vaikka hetken jo luulin satulasta kellahtavani... :D Kiva kuulla, yritän saada sen julkaistua mahdollisimman pian !

      Poista
  14. Moi! Mun on ihan pakko kertoo et näin sut mun unessa viime yönä ja sä ammuit mut XD Onneks oli vaan uni... Voitko videoida lähiaikoina mydayn?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa voi ei ! Mistäköhän mä olin suuttunu...... XD

      Voisin mä yrittää :) Tarkoituksena ois videokamera tässä jossakin vaiheessa hommata, niin varmaan innostun sit enemmän videoitakin väsäilemään !

      Poista
  15. Tää siun blogi on kyl ihan älyihana, Nuutti on ihan älysöpö ja sie oot ihan älyhyvä ratsastaja!! :Dd Propsit tälle!

    VastaaPoista
  16. Haha, unen näit että hevoset rauhoittuu iän myötä :D

    terkuin, 23 vuotiaan innokkaan Inton omistaja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan hitsi.............. :D Oon kyllä tosiaan välillä vähän kauhulla lukenu Inton intoiluista, o-ou... Nää otukset ilmeisesti vaan keskittyy ihmisilleen niitä harmaita hiuksia aiheuttamaan !

      Poista
  17. Voi että toi Nuutti on ihana! Olen nykyään täysin rautiaiden läsipäiden sukkajalkojen fani, kun löysin sinun ja Aadan blogit. Ja nuo Nuutin lempinimet, Nuudeli, Nuu, Nuunuu, ruttutaikina.. :D Aivan mahtavia. Sinulla on myös todella hyvä tyyli kirjoittaa, pidä siitä kiinni.

    - Sanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi kiitos, ihanaa jos tykkäät ! Ja ooi hyvä sinä ! ;) Rautiaat läsipäät on kyllä niin huippuja ♥

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !