maanantai 13. tammikuuta 2014

Nuutinpäivä

13. tammikuuta, eli Nuutin nimipäivä ! Tai siis lempinimipäivä. Tiesittekös, että Nuutti on suomalainen muunnos pohjoismaisesta nimestä Knut, jonka merkitys on ylpeä, reipas. Näin sanoo Wikipedia. Kyllä nyt on merkitykset kohdillaan... ;)

Nimppareiden kunniaksi heppa pääsi kävelyretkelle talliympäristön arktisiin olosuhteisiin. Hrr miten kylmältä voikaan -10 astetta tuulen voimistamana tuntua, etenkin kun muutama päivä sitten elohopea vielä visusti pysytteli plussan puolella. Tulihan se talvi sieltä viimein. Nuuttia ei tuntunut pureva pakkanen haittaavan, vaan se paineli tyytyväisenä eteenpäin kuin pieni juna. Tai no pieni ja pieni, miten sen nyt ottaa... Leveyden lisäksi löytyy tilanteen niin vaatiessa melkoisesti myös korkeutta. Välillä voisi luulla, että Nuudeli on saanut oppia Espanjalaisesta ratsastuskoulusta. Vaikka ei se meidän capriole kyllä ihan tyylipuhdas tainnut olla..........

No, väliäkös tuolla. Pääasia oli, etteivät jäätyneessä kuralammikossa majaa pitävät möröt saaneet hepan jaloista napattua. Olisihan se ollut aivan kamala käänne meidän iloiselle nimpparikävelylle. Niin. Takaisin tallille päästyämme olivat kuitenkin kaikki möröt jo jääneet unholan puolelle, ja heppa jatkoi siitä mihin ennen lähtöä jäätiin: porkkanoihin.

"Äiti mitä taas kyykit siellä?"
"Miten ois pari porkkanaa ihan vaan nimppareiden kunniaks ?!"

P.S. Edellisten postausten virheelliset termit (kiropraktiikka, kiropraktikko) on nyt korjattu, eli Nuutin tosiaan viime tiistaina käsitteli kraniosakraaliterapeutti !! Kiitos kaikille asiasta huomauttaneille :)

46 kommenttia:

  1. voi ei tuo viimenen kuva :D ihana :3

    VastaaPoista
  2. Oiij toi vika kuva on ihan ykkönen! ♥

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus jälleen kerran ja ihania nuo kuvat! <3 on tuo Nuutti niin söpö!
    Nimpparionnittelut pojalle! :)

    VastaaPoista
  4. Eipä oo kaikilla hevosilla nimppareita, Nuutti on varsin onnekas! :D

    VastaaPoista
  5. Nuutti on niin söpö kun se kerjää <3 hyvä, ettei möröt vaivanneet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on ihan vastustamaton ! ♥ Kaikke huolet unohtuu kun on herkkuja tarjolla... ;)

      Poista
  6. Aaaw ku nuutti on sulonen (: !

    VastaaPoista
  7. Onnee supersöpölle Nuudelille nimpparipäivänä! <3

    VastaaPoista
  8. ihana blogi, liityin just mukaan lukemaan :) suloiselle nuutille nimpparionnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla !! :) Nuudeli kiittää !

      Poista
  9. Ihanat kuvat!!<3

    VastaaPoista
  10. Katselinkin kalenterista että täytyy muistaa tulla onnitteleen, no hyvin muistinkin. :D Saa siis kelvata myöhästyneet onnittelut. Mahtavaa nimipäivää ihanalle nuutille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaa, mäki olin ihan vähällä unohtaa ! :D Parempi myöhään ku ei millonkaan ;) Nuudeli kiittää ♥

      Poista
  11. Kiva postaus ja ihnia kuvia! Heti hymynoisi huulille kun nuutti on niin komea! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa voi ihana kuulla, Nuutti on kyllä aika hassu ♥

      Poista
  12. Tiiätsä mä katoinkin eilen kalenterista että kenellä on tänään nimipäivä niin siinä luki Nuutti ja mietin et voisko olla niin tais olla :D aivan todella ihana toi viks kuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu-u, Nuutin oma päivä ! :D Haha, mustaki se on aika söpö ;)

      Poista
  13. Vika kuva sopis ulko oveen 'täällä vartioin minä!' :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaa loistava idea ! Murtovarkaat joutuis kiiruusti poistumaan paikalta kun rupeis naurattaa liikaa......... :D

      Poista
  14. Ääää, suloistakin suloisempi ylpeä reipas Nuutti! ^_^
    Onnea hänelle! Kai sitä porkkanaa herui? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii Nuudeli kiittää ! ♥ Tottakai herui porkkanaa, enhän mä onnistu tota naamaa vastustamaan................ ;)

      Poista
  15. Kiva postaus taas!

    VastaaPoista
  16. Oii, ihana Nuudeli!:) Osaat kirjottaa kyllä niin hyvin!

    VastaaPoista
  17. onnee Nuutillle

    VastaaPoista
  18. Mukavaa, että korjastit termit, vaikka minunkin käsittääkseni tämä kraniosakraaliterapia tosiaan on aika lähellä näitä laajemmin tunnettuja kiropraktiikkaa yms. :-)

    Suloinen Nuutti, myöhästyneet nimipäiväonnittelut hänelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo piti korjata että mahdolliset uudet lukijat sit kohtaa oikeet termit noita postauksia lukiessaan ! :) Meillä vaan kaikki puhui kiropraktiikasta niin tietenki aattelin että kyseessä on ihan "normaali kiropraktikko". Mä en oo ennen ees mistään tämmösestä kraniosakraaliterapiasta kuullu !! Oonpahan nyt astetta viisaampi... ;)

      Hih, Nuudeli kiittää ! :)

      Poista
  19. Ylpeyttä ja reippautta ainaki nuutista löytyy jos ei muuta :D

    nuutti söpöläinen, rakastuin tohon vikaan kuvaan ♥

    mietin tässä et miten voi olla noin vaikeita sanoja, ei noita ees osaa lausua XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä !! ;) Hihi kiitos ♥ On se kieltämättä aina suloinen pikku mies !!

      Ja joo en mä kans tiedä, kukakohan noiki on keksiny ?! :D

      Poista
  20. Aivan mahtavia kuvia! On se vaan niin söpö :3 Onnea Nuudelille <3

    VastaaPoista
  21. Ihania kuvia :3 myöhäiset nimpparionnittelut Nuutille! :)

    VastaaPoista
  22. Voih, Nuudelipuudeli on kyllä aivan syötävän suloinen...! :-) ♥ Myöhästyneet nimipäiväonnittelut herralle! ♥ (ja tämän nimipäiväsankarin omistajallekkin, mahtavan blogin oot pystyyn saanu :P) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii voi kiitos kaunis, myös itse heppasen puolesta ♥

      Poista
  23. Nuutti on ihan älyttömän sulonen tossa vikassa kuvassa! (:

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !