maanantai 20. tammikuuta 2014

Väliaikainen talvilook !

Moi, blogi sai tänään ylleen tilapäisen talvilookin. Päätin laiskuuttani hyödyntää yhtä vanhoista bannereistani, joka siis tosiaan saa lillua esillä kunnes saan puuhattua itselleni uuden. Tämä bannu on lähes kokonaan itse piirtämäni, ja siitä syystä ehdottomasti eniten työtunteja koskaan vaatinut tekeleeni. Taivaalla näkyvästä kuvasta kiitokset Lauralle.


Muokkasin bannerin tänään uuteen uskoon, ja sainkin siitä mielestäni hieman entistä paremman. Onko mielestänne ok käyttää vanhempia tekeleitä (mun kohdalla siis lähinnä tosiaan mahdollisimman väliaikaisesti), vai katselisitteko mieluummin pidempään samoja ulkoasuja? Mä kyllästyin tuohon syksyiseen, niin siksi näin. Tumma tausta edelleen, mutta sentään banneri on värikäs. Muokkauksia tulen ulkoasuun tässä varmasti vielä jonkun verran tekemään...

Mun oli tänään tarkoitus postailla jotain muutakin, mutta valitettavasti fiilikset on tällä hetkellä niin maassa, ettei oikein juttu luista... En voi sanoa muuta kuin että muistakaa aina arvostaa jokaista hetkeä, mikä teille rakkaidenne kanssa annetaan. Koskaan ei voi tietää mikä niistä on viimeinen... :( Ja ei, tämä ei liity Nuuttiin. Sillä on toivottavasti kaikki hyvin. Mutta tulipa ihan kamala ikävä sitäkin. Mun koko maailman rakkain olio... ♥

"Joo, joo, lässynlää... Anna lisää sitä leipää."

Toivottavasti teillä muilla on ollut hieman iloisempi maanantai. Mahdollisimman hyvää viikon jatkoa kaikille !

61 kommenttia:

  1. Tuo sun banneri on kyllä ihan mielettömän upea!
    Tsemppiä sulle - minkä asian kanssa sitten ikinä painitkaan! :)

    VastaaPoista
  2. :( elämä on välillä ihan pyllystä! kaikkee ei vaan voi varoa, pitää muistaa nauttia joka hetkestä täysillä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta :( Mutta true dat... viisaita sanoja ♥

      Poista
  3. Voimia kauheasti!! Mullekki kävi niin että yksi shettis oli meidän naapurissa laitumella, ja se päivä kun se lähti ooikin viimeinen kerta ku näin sen, ja sain pian kuulla että poni on kuollut syöpään...

    VastaaPoista
  4. hienoin banneri i've ever seen. sun blogi on muutenkin ihan 10+!

    VastaaPoista
  5. Voi ei :( mitä on tapahtunut ?? Ja ylisöpö nuutti :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erään tärkeän ihmisen kautta rakkaan koiran poismeno... Kiitos, Nuudeli on ♥

      Poista
  6. Voi, miksi oot niin apealla päällä? Ymmärrän jos et halua kertoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi tärkeä eläinystävä poistui yllättäen keskuudestamme, sitä täällä surraan... Onneksi se on paremmassa paikassa nyt ♥

      Poista
  7. Onpa ihana tuo uusi banneri! Sun tekemät on kyllä aina hirmu hienoja, kateeksi käy, ei voi muuta sanoa! :) ja voi harmi jos sulla on alkanut viikko ikävästi tai olet menettänyt jonkun rakkaan :( jaksamisia sulle! Onneksi elämässä on aina niitä valopilkkujakin jotka auttaa jaksamaan ja piristää, niinkun sulla on Nuutti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset !! :)

      Joo, rakkaiden menettäminen on aina rankkaa... Onneksi tosiaan löytyy ympäriltä aina niin paljon hyvääkin, se auttaa jaksamaan ♥

      Poista
  8. Vähän hieno toi banneri! Millä ohjelmalla se on tehty?:)

    VastaaPoista
  9. Tää banneri on upee.. :o <3

    VastaaPoista
  10. ihana banneri <3 nää sun tekemät on aina ihan kunnon taideteoksia:)

    VastaaPoista
  11. Wau mikä ulkoasu! Olet kyllä todella näppärä käsistäsi :-) Mun mielestä on ihan okei käyttää vanhoja bannereita, monissa blogeissahan niitä kierrätetään useampaan otteeseen. Itse ainakin pidän jollakin tavalla tärkeämpänä sitä, että ulkoasu on suunnilleen vuoden aikaa sopiva. Tai sitten jos banneri on sellainen mikä käy moniin vuodenaikoihin, niin taustallahan voi tehdä paljon :-)

    Ja voimia sinne, mikä ikinä tuo postauksen lopulla mainitsemasi surun aiheuttaja sitten onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitän !! :) Niin, totta. Mäki tykkään siitä, että ulkoasu sopii vuodenaikaan, vaikka mulla kyllä aina vähän venähtääkin nää päivitykset......... :D

      Kiitos, pitää toimittaa jaksamiset ystävälleni, kuka suurimman surun kanssa kamppailee... ♥

      Poista
  12. Toi banneri on kyllä yhtä upee joka kerta ku sen näkee! Mitä kaikkee oot piirtäny tossa itte, ois mielenkiintosta nähä ihan vaan se piirrettykin versio :) Mun mielestä on aina kivaa kun blogiin tulee uus ulkoasu, oon semmonen joka kyllästyy nopeesti samaan :P

    -Jenny

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks ! :) Oon tallentanu tosta varmaan 100 versioo ku tuppaan tallentelee joka välissä, mutta siis oon oikeastaan piirtäny kaiken muun paitsi ton taustalla olevan kuvan sekä tekstit. Meidän pienessä siluettikuvassa oon käyttäny apuna yhtä musta ja Nuutista otettua valokuvaa, mutta muuten oon ihan vapaalla kädellä piirtiksen kanssa suhaillut :)

      Mäki kyllästyn nopeesti, mut oon vaan niin hidas tekee bannereita, et en osaa vaihtaa kovin usein... XD Saatan hioa yhtäkin tekelettä monta kuukautta, eh......

      Poista
    2. Oot kyllä tosi hyvä piirtämään! Toi banneri on aivan ihana <3

      Mulla ei oo mitään hyvää kuvankäsittelyohjelmaa nii joudun pitämään noi omat bannerit aina tosi simppeleinä... Toisaalta, eipä mee kauaa niitten vaihtamiseen -jos saa vaan aikaseks ;)

      -Jenny

      Poista
    3. Voi kiitos ! :)

      Joo totta, mä oon kans välillä yrittäny tehä jotain tosi simppelii mut mä en vaa osaa ! Aina rupeen ideoimaan jotain mun taidoille liian vaikeeta ja sit menee ikuisuus et saan mietittyy sopivan toteutuksen... XD

      Poista
  13. To banneri on ihana<3 mutta ainakin mun koneella toi tausta on melko punanen ja jotenki ei sovi mihinkää muualle täs blogis. Mut tää kakkosnäyttö, jota joudun käyttää ny, voi vähän väärstää:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ton taustan pitäs olla tommone "ruskeeseen taittava viininpunanen", ei mitenkään kauheen kirkas tai värikylläinen :D Samaa sävyä ku tossa bannerissa on noi tekstit ! Tosin en tiiä jos neki näyttää jotenki kirkkaammilta ku mulla..... XD

      Poista
  14. nää sun bannerit on niin hienoja, että niitä kyllä katselee vaikka kuinka pitkään :--)

    VastaaPoista
  15. Voi, toivottavasti pääset surustasi yli! :( Ja mä pidin siitä sun vanhasta bannerista vieläkin, vaikka se alkoi jo pikkusen kyllästyttää, niin on tämä mukavaa vaihtelua ja tämä banneri on aivan ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vaikeinta tässä on mun ystävällä kun on hänen lemmikkinsä poismenosta kyse... :(

      Kiitos ! :)

      Poista
  16. M-A-H-T-A-V-A banneri !!!!!!!!! <3 kuten sulla aina :3

    VastaaPoista
  17. oot kyl maailman paras bannereiden tekijä ei voi muuta sannoo!!!

    ihana nuudeli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöh, no voi kiitos, kiva jos mun tekeleistä tykkäät ! :)

      Nuudeli on ♥

      Poista
  18. Tein sulle bannerin :) Löytyy osoitteesta omahevoselamani.blogspot.fi/b/banneripaja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mutta teen blogini bannerit aina itse :)

      Muistathan myös, että kuvien luvaton kopiointi on lain vastaista. Aina kannattaa siis varmuuden vuoksi kysyä lupa, käytti kuvia mihin hyvänsä :)

      Mukavaa että olet kuitenkin bannereiden teosta innostunut. Tsemppiä jatkoon !

      Poista
  19. Todella upea tuo uusi banneri, ihana tunnelma :)

    VastaaPoista
  20. kiva tuo ulkoasu(: on jo pitkään pitänyt laitella tänne kun tulee tuosta mun kisaratsusta sacesta ihan nuudeli aina mieleen : http://little-big-horses.blogspot.fi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Haha oi, ihana rautias läsinaamari sielläkin !

      Poista
  21. tää bannu on niin ihana,ei haittaa ollenkaan vaikka on vanha<3

    VastaaPoista
  22. Ihana banneri! Vaikka edellinenkin oli tosi upee :)

    VastaaPoista
  23. Minusta tuo banneri on hieno, mutta ehkä liian pieni(vain minun mielipide)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Siitä tosiaan tuli aika matala, mutta suurempana olisi näyttänyt jotenkin niin tyhjältä että päätin rajata noin :)

      Poista
  24. tosi mahtava banneri, mutta otsikko olisi voinut olla jollakin "kano" fontilla ? :) hieno kyllä noinkin, ei siinä mitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kaunofontilla olisin itseasiassa itsekin tuon halunnut, mutta en vain löytänyt sopivaa niin tyydyin sitten tuohon... :D

      Poista
  25. Mä muistan kun jostain kautta ensimmäisen kerran tämän blogin aukaisin, niin tämä samainen banneri oli tätä blogia koristamassa! Hieno on! Ja voimia sinulle ja ystävällesi, minunkin rakas heppaystävä kuoli äskettäin :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, se on siis ollut joskus vuosi sitten ;) Kiitos !

      Voi, osanotot... :( Ja kiitos, voimia etenkin ystäväni tässä tarvitseekin ♥

      Poista
  26. Voimia sulle ja ystävälles hirveesti! Itseltäni poistui rakas koira viereltäni, enkä voinut kuin katsoa,... Ja toisen koiran menetys oli todella lähellä. Mutta voimia hirveesti teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, otan osaa... :( Kiitos, välitän tsemppaavat terveiset ystävälleni. Voimia sulle myös ! ♥

      Poista
  27. onpa ihanan oloinen blogi ja ihan mahtavan hieno hevonen sulla :) liityin lukijaksi ja jään innolla seuraamaan teidän eloanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Nuutti on kyllä kieltämättä ihan mahti otus ♥ :) Kiva kuulla, tervetuloa mukaan !

      Poista
  28. ihana toi banneri, tulee sellainen ihana aurinkoisen talvipäivän tunnelma :)
    tiedän hyvin mitä tarkoitat tuolla että pitäis arvostaa enemmän sitä mitä itsellään on, niin ystäviä/lähimmäisiä kuin muutakin. Meidän koira jouduttiin lopettamaan aivokasvaimen takia muutama päivä sitten, kyllä siinä vähän itkua on tullut tihrustettua :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, unohdin julkaistuani vastata tähän kommenttiin !

      Kiitokset ja voi, suuret osanotot koirasi puolesta... :( Muistan kuinka mäki itkin sillon kun meidän vanha koira jouduttiin myös kasvaimen vuoksi laittamaan ikiuneen... Onneks muistot on ikuisia ♥

      Poista
  29. Hei, ajattelin sinulta kysäistä teetkö bannereita tilauksesta?
    Teen tässä tallille kotisivuja bloggeriin, ja haluaisin niihin siistin bannerin, mutta itse en sellaista pysty tekemään. Ja nämä sinun tekeleesi ovat todella upeita. Voit käydä tallin vanhoja, ei yhtään päivitettyjä, kotisivuja katsomassa, anttilanravitalli.nettisivu.org. Minut saa myös kiinni osoitteesta elinajurkko@jippii.fi

    Haluan vielä tähän perään lisätä että sinulla on upea blogi sekä hevonen ! Luen itse blogiasi evvu nimimerkillä :)

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !