lauantai 1. helmikuuta 2014

Nuutin iloinen viikko

Kevättä tuntuu jo olevan rinnassa, sillä Nuutti on kuluneen viikon aikana ollut oikein poikkeuksellisen iloinen. Todellinen kauhukakara, riiviöiden riiviö. Välillä katson telkkarista Liviltä tulevaa brittiläistä realitysarjaa nimeltään Supernanny, ja mietin että ai kamala minkälaisia ipanoita. Sitten suljen tv:n, suuntaan tallille ja mietin miksi kykenen toisinaan niin hyvin samaistumaan sarjan epätoivon kielissä kamppaileviin vanhempiin. Siellä se vastaus möllöttää karsinassa suuret korvat iloisesti hörössä.

Sinä ! Iki-ipana.

Maanantai oli varmaan pahin riehulipäivä. Normaalin maanantaivapaan tavoin ohjelmassa oli taluttelua tallin pihalla, ja mulla oli narun päässä astetta virkeämpi hevonen. Mitä enemmän käveltiin, sitä enemmän virtaa siihen tuli. Muutaman kerran meinasi otuksella mennä kuppi nurin ihan huolella. Milloin oli syynä tuulessa huojuva pensas tai pressu, milloin maassa liikkumattomana makaava varjo. Etenkin ylätallin sekä maneesin takaa kierrettäessä saattoi mulla olla hieman pieni olo, kun hevonen heilui kahdella jalalla jossain kaukana yläilmoissa.......

Talliin päästyämme Nuutti karkasi multa kolme kertaa; kahdesti käytävältä (karsinansa edestä siis. "Peruutus ja pakoon !") ja kerran karsinasta. Melkein voisin sanoa, että normaalisti heppa ei tee niin ikinä. Oikeesti. Yleensä sen voi täysin huoletta jättää karsinaan ovi auki tai käytävälle vapaana vaikka menisi itse esim. satulahuoneessa tai rehuvarastossa käymään. Nuutti tietää, että karsinan kynnyksen yli ei tulla, ja aloillaan seistään silloin kun niin vaaditaan. Musta on hyvä opettaa hevonen pysymään paikoillaan tilanteessa kuin tilanteessa, se helpottaa normaalin arjen lisäksi toimimista myös mm. kisapaikalla. Elämä on aika iisii kun on hevonen joka osaa seistä. Ainakin silloin kun se osaa........

"Ainahan mä osaan mut ihan joka kerta en vaan viitti !"
"Ei mitää halailuu äiskä tuol on mun kaverit tarhas kyyläämäs !!"
"Kato äiti kuin pitkä kieli mul on !"
"Ei sit."

Viikko ei ole vielä edes ohitse ja Nuudeli on livistänyt multa useammin kuin monen vuoden aikana yhteensä. Ja aina se sama, ilkikurinen pilke silmissään. Kuten silloinkin kun se karsinassa ovi auki seistessään laittaa toisen etujalkansa kynnyksen yli ja katsoo miten reagoin. Kun sanon "hei...", tai esimerkiksi napsautan sormiani, heppa saattaa nostaa jalan ja kuopia ilmaa kuin kiusatakseen. Sitten kun vähän sanon tiukemmin, niin se siirtää jalan takaisin karsinan puolelle ja on kovin itseensä tyytyväisenä. Tulipas taas härnättyä mammaa.

"Äiskää on niin hauska kiusaa kun... sitä nyt vaan on hauska kiusaa !"

Välillä mä en meinaa uskoa, että Nuutti on hevonen lainkaan. Se on kuin pieni ihmislapsi hevosen puvussa. Se tajuaa varmaan enemmän kuin edes tajuan sen tajuavan, mutta yritän kyllä kovasti olla inhimillistämättä liikaa. Toisinaan se on tosi hankalaa ! Mm. silloin kun Nuudeli  tulee kutsusta luokse. Se nimittäin tunnistaa oman nimensä vallan mainiosti.

Tyhmiä juttuja vaadittaessa nimi kaikuu kuuroille korville. Tätä tilannetta edelsi lause: "Nuutti sä et voi syödä nyt !", ja ilme kertoo mitä heppa tästä tuumasi.

Tällä viikolla yksi karkureissu alkoi siitä, kun jätin hepan karsinaansa (ovi auki) ja menin satulahuoneeseen hakemaan jotakin. Kuulin kuinka Nuudeli lähti karkuun ja huusin "Nuutti !". Askeleet stoppasivat. Melkein kykenin kuulemaan Nuudelin ajatukset; "o-ou näkeekö mamma seinien läpi ?!". Talliin tuli juuri ihminen, joka huusi että hei täällä on hevonen vapaana ! Vastasin vain että juu se on Nuutti, anna olla siinä vaan niin tuun kohta hakemaan :D Sitten kävelin satulahuoneesta hepan käytävälle ja kutsuin selin muhun seisoskelevan olion takaisin. Hetken se kuikuili ja mietti totellako vaiko ei, mutta kilttinä poikana kääntyi kuin kääntyikin kannoillaan ja käveli mamman syliin vastaanottamaan runsaat kiitokset ♥

Mä en oo koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka karkuun pääseen hevosen antaessa kiinni rupeavat sitä kiskomaan tai läimimään. Vaikka hevonen kuinka sikamaisesti olisi ottanut jalat alleen ja vaikka kuinka kismittäisi, pitäisi kiinni antamisesta tehdä hevoselle aina mukava tilanne. Eihän hevosta voi rankaista siinä vaiheessa kun se tekee oikein, muutoin se rupeaa pian välttelemään ihmisen luo tulemista viimeiseen saakka. Nuudelin mielestä ihmisten kanssa on yleensä ihan kivaa kun niiltä voi hyvällä tuurilla vaikka saada porkkanoita.

Kesä on kohta täällä, Nuudeli vähän jo ruohomaistiaisia mupeltaen fiilistelee.

Tänään heppa saikin porkkanoita oikein monta kappaletta, sillä se ei karannut kertaakaan ! Ei edes yrittänyt. Muuten oli virkeä kyllä :) Noita kaikkia hassuja tilanteita pitäisi saada videolle, sillä niille olisi hauska hihitellä myöhemminkin. Eiköhän näitä kuitenkin vielä eteen satu, niin täytyy yrittää olla kameran kanssa valmiimpana. Tätä postausta kuvittavat viikon aikana suoritettujen pienten kuvaushetkien tuotokset, aurinkoisena päivänä kuvatut otokset ovat Nellin käsialaa, ja lumiset Sofian ! Tältä sekä eiliseltä päivältä on ratsastuskuviakin, mutta niitä julkaisen myöhemmin kun palailen "ratsastuskuulumisten" kera ;) Lyhyesti kuitenkin sanottakoon sen verran, että matka käy valoa kohti. Ainakin toivon mukaan. Mutta palaillaan pian, ciao !

Mussukka !

50 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!!! Ja nuutilla on kyllä pitkä kieli... :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos ! :D Joo välillä ihan mietin et miten toi kieli ollenkaan mahtuu sen suuhun.... !

      Poista
  2. Ihana kun jaksat olla niin positiivinen huumorintajuinen Nuutin kanssa, vaikka välillä olisikin elämä yhtä pelleilyä. :) Mulla on kans heppa (tamma) jonka kanssa ei kahta samanlaista päivää ole. Välillä se on ratsastaessa kuin herran enkeli, maailman taitavin ja kiltein, ja joinain päivinä taas odottelen hetkeä jolloin se sinkoa neljä jalkaa eri suuntiin sojottaen ja kolme metriä ylöspäin. Lopputuloksena minä maneesin pohjalla puistelemassa hiekkaa vaatteista. Hevosen kanssa kun pitäisi aina muistaa pitää maltti ja opetella luovimaan niistä vaikeistakin tilanteista rauhallisesti. Mitä pidempään yhteistä taivalta on saman hevosen kanssa takana niin sen paremmin tietysti oppii tunnistamaan ne hyvät ja huonot päivät. Ja kyllähän hepallakin saa olla villejä päiviä. Niinhän se on itselläkin, välillä riittää virtaa vaikka mihin, ja toisinaan taas jaksaa keskittyä hyvin siihen mitä tekee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tästä arjesta muuten sen kanssa selviäis ! :D

      Haha, voi, pystyn niin kuvittelemaan ! Mutta joo totta, kyllä huumori kuuluu tähän lajiin mun mielestä ihan erityisesti :) Hevosten kanssa kun aina sattuu ja tapahtuu niin uskon että jossain vaiheessa on pakko oppia nauramaan itselleen ja hassuille tilanteille ylipäänsä !

      Poista
  3. Meilläki hepat saa aina kiitokset ja kasan herkkuja kun ne saadaan karkkureisulta kiinni:) Hyvin, varsinkin Lilli joka karkailee useammin osaanin juosta heti ihmisen luokse hakemaan herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikein ! ;) Hahaa voi ♥ Mustaki välil tuntuu et Nuutti karkailee vaan jotta vois tulla takasin ja saada ylimääräsiä herkkupaloja... :D

      Poista
  4. Upeita kuvia taas, mutta miten ihmeessä onnistut säilyttämään laadun noin hyvänä? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Tallennan aina kaikki kuvat sun muut .png -muodossa, se säilyttää laadun parhaiten !

      Poista
  5. haha, voi sitä nuuttia :--D

    voi ei, mä nauran tolle neljännelle ja seittemännelle kuvalle XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellinen pälli :D

      Hahaa, ne on kieltämättä aika loistokkaita... ;)

      Poista
  6. Oi, mä niin ootin näitä teijän yli nättejä kuvia!!<3

    VastaaPoista
  7. Nuutin ilme tossa "Ei sit." -kuvassa!! :D Aaahaha ihana :)

    VastaaPoista
  8. Voi susanna sul on niiin ihanan persoonallinen tyyli kirjoittaa! Ah me likey ;) ja ihan superihania kuvia taas, wau! ♡

    VastaaPoista
  9. Noniin, josko nyt onnistuisi ...

    Ihana postaus, oikea hyvänmielen kirjoitus :))

    Meillä hevoset ei pysy karsinassa ovi auki, jos itse lähden muualle. Into tulisi mukaan vaikka satulahuoneeseen ja Torsten suuntaa lähimmän tamman tai ruokapankin luokse.

    Mä olen sitä mieltä, että hevoset tajuavat aivan käsittämättömän paljon enemmän mitä me ihmiset luulemme niiden ymmärtävän. Ei välttämättä sanoja - vaikka niistäkin varmasti enemmän kuin oman nimen, kyllä ja ei - mutta elekieltämme, jolla viitomme koko ajan tunnetilojamme. Toisaalta, mä inhimillistän hevosiani melkoisen paljon, joten ... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !! :)

      Haha voi ei ! XD Toisinaan mullaki on semmonen olo et Nuudeli on oikee kunnon iilimato ja kulkee perässä ku koira, mut jotenki tietyissä tilanteissa se on oppinu kiltisti odottelemaanki !

      Joo siis aivan varmasti, mäki välillä oikee mietin et ei piru ne on viisaita eläimiä ! Tulee semmosia hetkiä kun huomaa et niillä on oikeesti ajatusta mukana :D Ja joo, toi inhimillistäminen on kyllä kovin helppoa... :D Vaikka hevonen onkin aina hevonen niin oma hevonen on spesiaalihevonen ♥

      Poista
  10. mä NIIN tiedän ton ihmislapsi tunteen! useimmiten en Gazebon kans tiiä pitäskö itkee vai nauraa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha joo no älä, mä mietin kans ain samaa ! :D Huhhu ja kuka sano et ruunat on tylsii... !

      Poista
  11. Upeita kuvia !:)

    VastaaPoista
  12. Vitsit noi lumikuvat on makeita, vaikka ne ei ookaan niitä kuvia missä Nude poseerais kaikista parhaiten. Jotenki niissä on silti vaan niin kiva tunnelma ton lumisateen ja sun valkoisten vaatteiden takia :) tosin toi ihan viimenen muokattu kuva on ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mustaki ne on jollaki tapaa tosi kivoja, tykkään tosta vaaleensiniharmaasta taustasta ! Lumihiutaleet vaan häiritsee tarkennusta niin kuvaajalle aina haastavampi tilanne, ja sit ku kuva on tarkentunu ni tietty itellä silmät kii tai jotain... :D Siks aina vähemmän onnistuneita näissä. Oli siellä pari ihan hyvääkin poseerauskuvaa, mutta aattelin jättää ne myöhemmäksi ;) Kiitos ! ♥

      Poista
  13. Tuun näistä teidän kuvista aina tosi hyvälle tuulelle, Nuutti on vaan ihan ylisöpö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii miten ihana kuulla ! :) Kiitos, niin se kyllä kieltämättä on ♥

      Poista
  14. olipas ihana postaus! maailman parhaita kuvia taas - haha! on nuutti vaan hassu polle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kiitän !! :) Onhan se vähän höpsöli ♥

      Poista
  15. Ihana, komea Nuutti. :) Sillä on kyllä todella laaja valikoima noita ilmeitä! Näitä sun postauksia on niin kiva lukea kun tulee niin sellainen olo, että sä tosiaan Nuutin kanssa _elät_ kaikki teidän yhteiset hetket, ja että se on sulle enemmän kuin vain hevonen. Viimeinen kuva on ihanan herkkä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo no ei käy kieltäminen, tommonen hassu kuminaamahan se ! :) Voi vitsi miten ihana kuulla, et arvaakaan miten hyvä mieli mulle tuli tosta ! Koska tosiaan näinhän mä pyrin tekemään, elämään täysillä ja nauttimaan kaikista yhteisistä hetkistä ♥ Ne ei oo itsestäänselvyys, vaan arvokas lahja jota pitäis aina muistaa vaalia ! Kiitos ♥

      Poista
  16. Kiitos illan piristyksestä Susanna ja Nuutti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule oleppa hyvä, mahtavaa jos pystyttiin piristämään ♥

      Poista
  17. :DDDDDDDDDDDDDDDDDD nää kuvat!!! on sul hauska hepo!

    VastaaPoista
  18. voi nuutskuuu mikä kakru!! <3 tää sun blogi on ihan paras, kun lukija pääsee niin hyvin tutustumaan nuuttiin ja "saa otteen" sen suuuuuuresta persoonasta! monissa blogeissa hevonen saattaa jäädä vähän "persoonattomaks" (ja siis eihä kaikki varmaa ees pidä tätä nii tärkeenä!), mutta tässä ei kyllä semmosta pelkoo oo!! ;) ootte aivan ihana parivaljakko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii ihana kuulla !! Ihan mahtavaa jos onnistun välittämään Nuutin suurta persoonaa sinne ruudun toisellekin puolelle :) Kiitos ♥

      Poista
  19. Tuli tästä mieleen Maxie :D Vaikk oon tuhat kertaa hoitanu sitä käytävällä/karsinssa irti, niin se ei oo koskaan lähteny mihinkään, ei edes yritä. Paitsi sen yhen kerran kun Riilahessa viime kesänä hain puolentoista metrin päästä jotain harjaa ja poni juoksi pää kolmantena jalkana ulos....... Oli eka ja saa luvan olla vika kerta kun se lähtee yhtään mihinkää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah voi vanha mummeli ! :D Nuutil aina tulee välil tämmösii kausii et se on ihan riehupetteri, mut yleensä se ei oo ku korkeintaan vähä tepastellu paikoillaa ja yrittäny kääntyillä, mut nyt se sit kekkas et ai ku karkailu olikin kivaa...... :D

      Poista
  20. ihana blogi sulla, kirjotat tosi hyvin:)

    VastaaPoista
  21. no miten siinä 'teet kiinniantamisesta mukavan tilanteen' jos hevonen saadaan kiinni vaan siten et se ajetaan nurkkaan ja siinäkin riehuu tai yrittää esim purra ? ei hevoset kuitenkaa kaikkee ees muista niin kyl niitä musta saa komentaa jos ne vaan sikailee ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos hevonen karkaa eikä halua antaa kiinni, vaan pakoilee niin kauan kuin kykenee ja käyttäytyy ihmistä kohtaan aggressiivisesti, niin miettisin mistä se johtuu. Jos hevosta ruvetaan entistä kovemmin rankaisemaan, se haluaa vielä entistäkin vähemmän antaa kiinni. Kyllä hevoset oppivat muistamaan mikä toiminta niille itselleen on "kannattavampaa", ja mikäli ihmisen lähelle on aina kurja tulla, ei hevonen siihen todellakaan halua. Tietenkin on tilanteita, joissa voi / täytyy hieman komentaa, mutta sekin tulisi osata tehdä asiallisesti eikä väkivalloin.

      Poista
  22. Äää, voin niin kuvitella Nuutin pöhköilemässä sun kustannuksella!
    ÄÄä, niin ihana tuo viimeinen kuva ja noiden hassuttelukuvien kuvatekstit. Näitä teidän juttuja lukiessa tulee aina niin hyvälle tuulelle ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha joo nimenomaan pöhköilemässä ! :D Urpoli......

      Hii voi ihana kuulla, kiitos ♥

      Poista
  23. oon ihan samaa mieltä sun kanssa tosta, ettei hevosta sais sen kiinni antaessa missään nimessä rankaista! monesti näkee kisoissakin sellaista, että jos hevonen kieltää ja ratsastaja tippuu, niin ratsastajan saadessa hevosen kiinni tämä rupeaa rempomaan sitä ohjista.. -.- etenkin poniratsukoiden keskuudessa yleistä.. mun mielestä siihen pitäisi puuttua paljon tiukemmin! kutsu tuomaritorniin välittömästi, mikäli ei hevostaan asiallisesti kohtele.

    mut ihana tää postaus ja kaikki kuvat taas kerran:) nuutti on niin söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllähän tuollaiseen valitettavasti välillä törmää, ja oon kyllä ihan samaa mieltä, että tommoseen pitäis puuttua tarkemmin. Ihan stewardienkin tasolta vaikka. Muutamasti oon kyllä ollut todistamassa varsin hyvää stewarditoimintaa, kun on uskallettu sanoa esimerkiksi verkka-alueella ponilleen suuttuvalle ratsastajalle että nyt jäitä hattuun.

      Kiitos, niinhän se on ! :)

      Poista
  24. Aivan ihania kuvia ja tekstiä jälleen kerran! Sun kirjotukset kyllä aina piristää päivää ;D

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !