sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kangilla

Muutama postaus sitten mainitsin kuinka rupeamme Nuutin kanssa jälleen treenaamaan kangilla kohti helpon A:n ratoja. Seuraavana päivänä sähköpostissani oli viesti, joka sisälsi kysymyksen: "miksi menet kangilla kun Nuutti näyttää toimivan varusteittakin?".


Ensinnäkin toivon, että kukaan ei käytä kankikuolainta vain koska hevonen ei muulla toimi. Ne eivät missään nimessä ole oikotie onneen (vaikka kavereiden kanssa saatamme näin vitsaillakin), sillä näennäinen yhteisymmärrys tuskin koskaan on se mitä todellisuudessa tavoitellaan.

Itse kysymykseen voisin vastata yksinkertaisesti: "koska on pakko". Eihän kukaan mua siihen tietenkään ase ohimolla pakota, mutta koska haluan uskoa vielä tulevaisuudessa kilpailevani tasolla helppo A+, on kyseisen kuolaimen kanssa opeteltava ratsastamaan - vaativissa ne kun ovat pakolliset. Ja kukapa olisikaan tähän hommaan tässä vaiheessa parempi opetusmestari kuin itse herkkispoika Nuudelinuu? Se ei nimittäin liiku askeltakaan mikäli ohjan päässä on kova tai kuollut käsi ja ilmoittaa varsin selkeästi pienemmistäkin virheistä.

Tässä valmistaudumme suorittamaan siirtymisen käyntiin ja nenä valahtaa hieman liian alas. Painoa pitäisi saada enemmän takaosalle ja etuosaa ylös myös alaspän tehtävissä siirtymisissä.

En muista kuinka pitkä tauko meillä ehti kangista tässä välillä olla (varmaan lähemmäs pari vuotta...?), mutta ensimmäisen, hieman takkuillen sujuneen tunnin jälkeen olemme päässeet samalle aaltopituudelle ihan mukavasti. Ainakin suurimmaksi osaksi. Sopivan työskentelymuodon kanssa on vähän hakemista, mutta muuten näyttää kuulemma huomattavasti paremmalta kuin ennen. Koko paketti on jollakin tapaa rennompi, mutta samalla kuitenkin aktiivinen. Kokoamiseen tarvitaan vielä lisää voimaa, joskin laukasta ollaan kyllä kehuakin saatu. Se rullaa taas astetta paremmin ja puolierot pienenevät jatkuvasti.

Mitään ei kuitenkaan ilmaiseksi tipu (ylläri...) ja Nuutti vaatii multa kankien kanssa ihan tauotonta, sadantuhannen prosentin keskittymistä. Ilman sitä mulla on hyvin äkkiä allani sellainen drama queen, että oksat pois. Välillä tekisi kesken kaiken mieli viskoa ohjat käsistään ja kaivautua maneesin hiekan läpi Kiinaan kun olo on niin tavattoman riittämätön. Ja sitten - ihan yhtäkkiä - tulee kaksi ohikiitävää sekuntia kestävä hetki kun paikalla ovat samaan aikaan kaverukset nimeltään keveysenergia ja elastisuus. Silloin eivät pysy poissa myöskään riemu ja sen merkiksi kuskin naamatauluun leviävä hymy. Tiedättekö te muka mitään parempaa?


Kaikista kuvista kiitokset siskolleni Jonnalle !
Eikös olekin aika hieno pieni (pullea) seniorihevonen?

49 kommenttia:

  1. OiJOIJOIj noi pikkuponit tuolla taustalla on yli söpöjä!! Ku meneevät vielä ihan peräkkäin! :D Ja ettei nuudeli suuttuis:Niin onhan se Nuuttikin "ihan" hieno ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa joo kunnon possujono :D

      Poista
    2. He he, minäkin kiinnitin huomiota söpöön ponijonoon! Niin hellusia ^_^

      Poista
  2. Helppo A luokkia voi kisata vaikka meksikolaisella turparemmillä ja ollivinivelellä :)
    Vaativissa luokissa sitten kanget.

    VastaaPoista
  3. Kyllä teidän meno ainakin kuvissa näyttää tosi hyvältä! Nuutti on tosi ryhdikkään näköinen! :)

    VastaaPoista
  4. En kestä noita ihania pikkuponeja tuolla taustalla <3

    VastaaPoista
  5. Hienosti menee ainakin kuvien perusteella :)! Teidän blogia on kyllä kiva seurata, kirjoitat selkeästi ja kuvat ovat aina hyviä.

    Todella ärsyttävää että jos ratsastaa vaikka kerran kuussa varusteetta, ja lopun ajan kuolaimilla, niin heti tulee kommenttia siitä että käytän kuolaimia, olevinaan pidän turpista liian kireällä, ajattelen vain itseäni kun haluan kilpailla joskus. Menen kyllä hevosen ehdoilla vaikka kuolaimia ja satulaa käytänkin.. :D Mutta tsemppiä teille jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanaa jos tykkäät lueskella ! :)

      Joo näitä apinoita löytyy aina... Onneksi toi mun saama sähköposti oli oikein positiiviseen, lähinnä uteliaaseen sävyyn kirjoitettu - välillä kun tosiaan vastaanottaa sitä hieman provosoivampaakin. Se vain kannattaa jättää omaan arvoonsa :) Jokainen toisen välineistöä arvosteleva voisi kuitenkin muistuttaa itselleen, että se käytössä oleva varustus ei koskaan ole yhtä suuressa roolissa kuin ratsastaja, ja myös varusteitta voi saada hevosen olon epämukavaksi.

      Poista
    2. Jep, just tohon 'myös varusteitta voi saada hevosen olon epämukavaksi', vuokriksellani ei voi mennä ilman satulaa koska sen selkä 'notkahtaa' koska se tuntee istuinluuni :/ Yritetään tässä lähipäivinä mennä jollain paksummalla huovalla (ilman satulaa) jos se auttaisi. Nuutti on kyllä hieno! :)

      Poista
    3. Joo ilman satulaa puuhastelu ei tosiaan kaikille sovi, kun paino jakautuukin normaalia pienemmälle alueelle. Toivottavasti kuitenkin löydätte hyvän, toimivan huopaviritelmän :) Oma suosikkini on monin kerroin taiteltu enkkuviltti - ihan sika mukava ! Jonkun karvasatulan hankkimistakin olen miettinyt.

      Kiitos !! :)

      Poista
  6. Kivan näköisesti meette kokemattoman silmiin : )

    Onko teillä ns. tupla kokoinen maneesi vai oliko teillä käytössä vain puolet maneesista kun kuvissa vilahteli noita valkoisia aitoja : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :)

      Joo yksityisillä on välillä tuntien vuoksi käytössään ainoastaan puolikas kenttä :) Maneesi on kuitenkin mitoiltaan onneksi 25,5 x 75m, eli puolikas on pituudeltaankin lähes lyhyen kouluradan kokoinen !

      Poista
  7. Woow, hieno ratsukko! Ja kiva postaus muutenkin, sä kirjotat aina jotenkin niin fiksusti. :) Sulta ois kiva lukea perusteellisempaa mielipidepostausta mm. kuolaimettomista tai erilaisista vahvemmista kuolaimista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kuulla !! Pitääpä pistää aiheet ylös ja katsoa josko noista jotakin rustaisin... :)

      Poista
  8. Nuutti on hieno :) Kuin vanha se siis olikaan ?

    VastaaPoista
  9. Hyvältä näyttää! (vaikka oletkin jossain kuvissa takanojassa, mutta pikkuvirheitä ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo paha tapa kun yritän ratsastaa esille isompaa liikettä........ :D Mutta kiitos !

      Poista
  10. sul on kaunis istunta :)

    VastaaPoista
  11. mitä mieltä olet lämppäreillä ratsastamisesta sekä niiden pitämisestä harrasteratsuna ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en oikeastaan mitään mieltä :D Lämppärit ovat hevosia siinä missä muutkin ja jos ne ratsun tehtävässä toimivat niin mikäs sen mukavampaa !

      Poista
  12. vau, hienoina olette! :) hei minkä merkkinen karva teillä on satulassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ! Toi on Horse Comfortin Premium -mallinen romaani :)

      Poista
  13. Tosi hienolta näyttää, hyvä te!

    VastaaPoista
  14. Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta ja hyvästä postauksesta, t. Se sähköpostia lähettänyt ano

    VastaaPoista
  15. mä haluun lukee sulta mielipidepostauksii koska osaat kirjottaa niiiin hyvin ja just samallai oon itekki monii asioi miettiny! tosi kiva tääkii postaus ja ootte nuutin kans kyl ihan suuber upee pari!

    VastaaPoista
  16. No todellakin on hieno (eikä lainkaan pullea!) seniorihevonen, ihan kateeksi käy kun ei itsellä tuollaista ole! Ehkä joskus... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No piskuisen pullea on kyllä ;) Mutta ei se oo niin justiinsa ! Nuudeli kiittää kehuista ♥

      Poista
  17. anna mulle sun istunta o.o'

    VastaaPoista
  18. Nuudeli on niiiiiiiiin hieno! Itse pidän vähän tukevammista (raskastekoisemmista?) hevosista, siis ihan rakenteensa puolesta, ei läskeistä tietenkään, ja omaan silmiini Nuutti on melkeinpä täydellinen. Olisi vielä musta/suklaanruskea korkeilla sukilla joka jalassa, ja läsillä, niin olisin aivan myyty ja voisin tulla vaikka varastamaan pienen Nuudeloisen :P No, en nyt oikeasti, mutta kuitenkin. Luonnettakin löytyy, niin aina parempi!

    Sitten tuo muu.. Hauska tässä näin puskailijana lukea, kuinka ns. "parempien" hevosten omistajat "ruikuttavat" blogeissaan, että "yhyy kun en osaa ratsastaa ja hevonenkin näyttää laamalta ja mulla on jalat korvissa ja polvet suussa jajajaja" ja itselle suurin onnistuminen on se, kun saa hetkittäin hevosen kulkemaan oikeinpäin, selkä ylhäällä ja itsensä kantaen.. :D Noh, maasta se pienikin ponnistaa, ja toki saa valittaa, ja kertoa rehellisesti omat tuntemuksensa. Niinhän se on, että tässä lajissa ei kukaan ole koskaan täydellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, niin se kyllä on ! :) Mäkin yleensä pidän ns. "vanhan mallisista" hevosista, vaikka toki sporttisissakin on upeita. Omana haaveena on jo kauan ennen Nuuttia ollut rautias läsipää (mieluiten kolmella sukalla, koska vanhan sanonnan mukaanhan moinen neljällä sukalla on hullu... ;)) enkä olisi voinut olla onnellisempi kun tähän herraan törmäsin ♥ Joku tumma suklaanruskea (mahdollisimman isoilla valkoisilla merkeillä) on toinen mun "unelmaväreistä", ah !! :)

      Hahaa joo täydellinen ei tässä lajissa tosiaan voi olla koskaan ! ... ja mitä enemmän oppii, sitä vähemmän tajuaa tietävänsä - ja sitä suurempi epätoivo aina aika ajoin iskee :D Ei ole helppoa tämä elämä !

      Poista
  19. Noi pikkuponit! :-) Hienosti näyttää muutenkii menevän.

    VastaaPoista
  20. Hei haluutko valaista asiasta tietämätöntä; miten kankikuolain eroaa "tavallisesta" kuolaimesta? Lueskelin, että kankikuolaimen käytön saisi alottaa vasta, kun oma tasapaino on tarpeeksi hyvä ja käsi pysyy riittävän pehmeänä. Oikeestaan mietin miksi kankikuolainta käytetään? Miten paljon se vaikuttaa ratsastamiseen?
    Kiitos jos viittit vastailla. Tykkään tosi paljon sun blogista, sun kirjotustyyli on hauska mutta samalla asiallinen ja kielioppi on hyvin hallussa! Ja kuvista iso plussa! Nuutti näyttää yhtä hyvältä kuin aina, samoin sinä :) Hyvät joulunodotukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanki on vipuvarrellinen kuolain, joten se on huomattavasti tavallista niveltä tms. voimakkaampi. Siihen kuuluu myös leukaketju, joten vaikutus tulee niin suuhun kuin niskaan ja leukaankin. Kangen käyttö on tosiaan syytä aloittaa vasta kun käsi on vakaa ja pehmeä, mieluiten tietenkin valvovan silmän alla :)

      Englantilaiseen kankisuitsitukseenhan kuuluu myös ohut nivel, eli bridong, jota aina ensisijaisesti käytetään. Kanki on apuna eritoten kokoavissa liikkeissä, kun hevosen pitää olla etuosansa kanssa "normaalia ylempänä". Moni (etenkin kankiin tottunut hevonen) kunnioittaa ko. kuolainta ilman, että sitä juuri tarvitaan. Itsekin ratsastan aina kankeen menevä ohja todella löysällä (ei roikkuen, mutta ilman painetta) ja parhaassa tapauksessahan se siis vain lepää suussa :)

      Ellei silmissäni siintäisi vaativat koululuokat, en tiedä käyttäisinkö kankia ollenkaan. Nyt on "pakko". Pyrin kuitenkin aina siihen, että hevonen toimii kaikissa tehtävissä ja "tempuissa" myös nivelellä.

      Toivottavasti sait jotakin irti tästä vastauksesta ! Ihanaa jos tykkäät meidän blogia lueskella :) Kiitos kovasti, ja hyvää joulunodotusta myös sinulle !!

      Poista
  21. Voi kun Duudellssoni on hiieno <3 Ja säkin oot hieno ;)
    PS: Jos tuut Ruotsiin ni haen sut ja tuut kuvaa meitä t. katoin just niitä KAHDEN VUODEN TAKAISIA (!!!! hitto et aika menee nopeasti) kuvia G:stä ja ai hitto ne on vieläkin mun lemppareimmat heppakuvat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköööööös ♥

      JOOOOO !!! Voi vitsi apuaaa onks siit oikeesti 2 vuotta ?!??! :D Huhhu ! Ei mut ihanaa jos tykkäät niistä (oli hyvät mallit katos) ja... pitääki rupee suunnittelee reissua sinne...... ;)

      Poista
  22. mikset sitten mennyt kannuksilla, nekin on vaativassa (ja kaikissa koulukisoissa aluetaso ja ylöspäin) pakolliset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule kyllä mä silloin tällöin kannuksillakin treenaan, älä huoli !

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !