perjantai 28. marraskuuta 2014

Muutama juttunen ! ... sekä sekalaista höpinää

Heissulivei taas, mitä kuuluu? Mulla on ollut aika tohina päällä enkä ole juuri blogin pariin taas ehtinyt... Jos en onnistu aktivoitumaan ensi kuussa, niin siinäpä mulle sitten hyvä uudenvuodenlupaus ! Syksyltä ja kesältäkin on vaikka millä mitalla julkaisematonta kuvamateriaalia, mutta en saa ikinä muokatuksi ja ladotuksi esille. Mulla on jo jonkin aikaa ollut pieni hinku aloittaa blogin suhteen tavallaan puhtaalta pöydältä, mutta vanhojen postausten postaminen tuntuu vähän tylsältä - uuden blogin kyhäämisestä puhumattakaan. Ehkä uusi vuosi siis voisi toimia uutena alkuna...? Tammikuulle (jolloin siis toivottavasti on lunta...) olen ainakin jo alustavasti buukkaillut muutamia taitavia kuvaajia, ja ihan suorastaan innosta puhkuen odotan mitä tulevalla talvella on meille annettavanaan !

Joulukalenteria ei blogissani valitettavasti tänäkään vuonna ole, sillä sen tekemiseen ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Olen toisinaan ihan järjetön perfektionisti, enkä halua tehdä jotain vähän vasemmalla kädellä vain koska muutkin tekevät. Ensi vuoden tavoitteeksi voisin siis ottaa kalenterinkin. Jos aloitan suunnittelun jo nyt, niin ehkä mä sitten ehdin... !

Nuutin kanssa ollaan nyt treenattu reilun viikon päästä oleviin seuranmestaruuksiin ja pakko myöntää että jänskättää jo ihan sikana... Toivon sydämeni pohjasta että meidän vire jatkuu edelleen, sillä mestaruusskabat ovat aina, joka ikinen vuosi, syystä tai toisesta jääneet välistä... Ja sekös on harmittanut. Nämä ovat kuitenkin meidän tallillamme "se hieman isompi kisa", joten kerrankin jos onnistaisi...... Sormet ristiin koko konkkaronkka !


"Mamii anna namii !". Nuutti - kerjäläisten kuningas - on sitä mieltä että ansaitsee vähän karkkipalkkaa hyvin menneistä treeneistä.

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Toivotaan myös, että löytäisin yhden kadonneen muistikorttini. Se nimittäin pitää sisällään matskua Nuutista irtona kentällä muutaman viikon takaa, ja haluaisin jakaa parhaimmat otokset teidän kanssanne. Miten musta ihan oikeasti tuntuu siltä, että meidän tavarat kävelee täällä omineen ympäriinsä? Olen ihan varma paikasta johon muistikorttini laitoin, mutta siellä se ei vain ole. Ottanut aivan taatusti jalat alleen, ilkimys. Ovatko teidän tavaranne yhtä kurittomia?

Tässä postauksessa ei taas ole päätä eikä häntää, mutta yritän heti huomenissa päästä postailemaan hieman selkeämmän ajatuksen kanssa ! Välillä on vaan pakko saada höpöteltyä turhuuksia. Olette kyllä ihania kun jaksatte mua kaikesta huolimatta - ja juuri sen vuoksi mulla ihan kamalan huono omatunto tästä laiskasta bloggaamisestani onkin ! Olisipa se kuulkaas helppoa olla joku meren pohjassa asustava limanuljaska, tai vaikkapa meduusa - siinähän sitten miettisi miten elämänsä aikatauluttaa kun ei tarvitse edes kadonneilla sukilla olematonta päätään vaivata.

Yksin pieni info vielä tähän loppuun: Hippolan joulukalenteri on avattu ! Uusi Hippola avataan 25.12., mutta jouluaattoon saakka arvotaan sivustolle rekisteröityneiden kesken päivittäin erilaisia makeita tuotteita sekä palveluita. Pääpalkintona luukussa 24 pilkottaa Karolina Liuksialan ja Nipsu Porthan-Broddellin yksityisvalmennukset !

Tämä toimii myös puhelimella todella hyvin !

Ei siis muuta kuin kipin kapin rekisteröitymään :) Samalla voit halutessasi lisätä mukaan oman hevosaiheisen blogisi, jolloin postauksesi saattavat uuden Hippolan avauduttua päätyä etusivulle kaiken kansan klikkailtavaksi ! Mitäs pidätte?

   * * *

P.S. Mulla olisi myynnissä kolme lippua Enrique Iglesiaksen keikalle 10.12. Helsinkiin, Hartwall Areenalle ! Ostakaa joku, koska me ei kavereiden kanssa päästä :( Paikat alakatsomossa (hyvä kuvauspaikka vink vink) ja hinta 65 € kipale / tarjous. Mulle voi laittaa viestiä sähköpostitse (susanna.niemi@live.fi), tai facebookin puolella, josta mun profiilin löytää tätä linkkiä seuraamalla !  Liput ovat löytäneet uuden omistajan !

16 kommenttia:

  1. UUUUYYYY mä niin pidän peukkuja et pääsette osallistumaan (ja tietty voitatte, piste). Mäkin haluan olla meduusa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii kiitos !! ;) Tosta voitosta en mee takuuseen mutta parhaamme yritetään !

      Ruvetaan yhdessä meduusoiks :(

      Poista
  2. Kiva postaus! Voiko Hippolaan rekisteröityä, vaikka ei olisikaan blogia :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi rekisteröityä ilman blogiakin, tunnus ei ole mitenkään sidonnainen bloggeriin ! :)

      Poista
  3. saisit ne kuvat varmaan julkaistua jos et ylimuokkaisi niitä niin pahaksi vaan jättäisit hieman luonnollisemmiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien jälkikäsittely on aika suuri osa valokuvausta ja haluan tehdä sen huolella :) Harmi jos et lopullisista versioista pidä. Onneksi kukaan ei kuitenkaan pakota silmiäsi niillä kiduttamaan !

      Poista
  4. söpö Nuudeli<3
    millon tulee kysymyspostaus??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ♥

      En tiedä, en ole aatellut... :) Pitää pistää tulille jossakin vaiheessa !

      Poista
  5. elä ny ainakaan vanhoja postauksia poista ko niitä on nii kiva lukea :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en poista ! Mustakin on kiva välillä palata menneeseen ja muistella kaikkia kultaisia hetkiä... :) Ihanaa jos tykkäät niitä vanhempia postauksia lueskella !

      Poista
  6. Voi ihana Nuutti! :-) Ja tsemppiä sinne kisoihin!

    VastaaPoista
  7. Pakko sanoa että sun blogiin on aina kiva tulla, ihan sama vaikka kirjoittaisit tämmöisiä "höpöttelypostauksia" useamminkin! Sun postaukset jaksaa kyllä aina lukea. :) Pidän teille peukkuja että pääsette osallistumaan mestaruuksiin ja viemään ykkössijan! Mitä luokkaa menette? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, ihana kuulla ! Kiitos ♥ Luokkana joko K.N. Special tai muistaakseni Helppo A:1...? Vähän kahden vaiheilla olen vielä... :D

      Poista
  8. onko pakko olla blogi että pystyy rekisteröityä hippolaan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, rekisteröityä voi ihan kuka tahansa ! :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !