perjantai 19. kesäkuuta 2015

Keskikesän aikaan

... kannattaa täällä rakkaassa koto-Suomessa edelleen suunnata illan rientoihin mieluiten pilkkihaalari niskassa. Höhö, vitsi, vitsi - ehkä toppatakki riittää. Mikä juhannus se muka olisi jos vähemmällä pärjäisi?

Kannattaa myös varautua vedenpaisumukseen ja rakentaa vaikka samanlainen arkki kuin muuan Nooa.

No, tänään on sentään ainakin toistaiseksi muutaman asteen mukavampaa kuin eilen. Sadekaan ei ole rummuttanut maata samalla raivolla ja jopa näillä leveysasteilla harvinainen ilmiö nimeltään aurinko on pari kertaa harmaan pilvimassan rakosista pilkahdellut. Nuutin kanssa päätimme eilen kylmästä ja koleasta ilmasta huolimatta ottaa varaslähdön keskikesän juhlaan ja uskoa taikoihin. Sanotaan, että kun juhannusyönä poimii seitsemän erilaista kukkaa ja laittaa ne tyynyn alle, näkee unessa tulevan puolison. Noo, juhannusta edeltävän päivän ilta varmaan käy myös? Eikä tyynykään ehkä ole ihan pakollinen? Riittääkö kolme kukkaa? Nuutti yritti etsiä enemmänkin, mutta söi vahingossa sen yhden ainokaisen apilankukan, jonka lupiinien, karhunputkien ja niittyleinikkien lisäksi löysimme. Jospa heppanen silti näkisi unessaan tulevan morsiamensa puolikkaan? Tai edes pienen vilauksen?

"No en varmaa nää mitää jos nää kukat on edessä !"
"Mut oon mä kyl näissä varmaan aika tyylikäs."
"Noni oiskohan niitä kuvia jo ihan tarpeeks ?!"
"Viis tytöistä, mä haluun syömään."

Toisen lapsuuteni aikaan vahvasti eläneen taian piti näyttää se samainen tuleva puoliso kun juhannusyönä menee alastomana niitylle kieriskelemään. Joo, no, siitä ei seurannut muuta kuin punkkeja ja iso kasa niiden aiheuttamia painajaisunia. Sen koommin en ole tulevaisuuttani urkkinut, enkä taida tehdä poikkeusta tänäkään vuonna. Kauhukuva kerrostalon kokoisesta jättiläispunkista sormusrasia kourassaan kummittelee mielessä edelleen.....

"Hölmö äiskä ! Ei sinulle mitään puolisoa ole tulossa ainakaan ihan äkkiä, sano mun sanoneen !"

Oikein hyvää juhannusta kaikille ! Nauttikaa, mutta älkää liian railakkaasti... ;)

28 kommenttia:

  1. Voi että kun Nuutti on nätti :3

    VastaaPoista
  2. Loistava postaus ja ihana nuudelisduu. Täällä Espanjassa barcelonassa vietetään juhannusta lämpimissä tunnelmissa, nimittäin 27 astetta tällä hetkellä
    T.edellisen postauksen ano

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, ihanaa, kyllä teidän kelpaa !! Tekis niiin mieli ottaa joku äkkilähtö Espanjan auringon alle... ♥

      Poista
  3. Tosi kiva postaus :) Ihana Nuutti ♡

    VastaaPoista
  4. Hyvää juhannusta myös teille <3

    VastaaPoista
  5. Hyvää jussia teillekin! Nuutti on kyllä taas vaihteeksi niin syötävän söpö, ettei mitään rajaa <3

    VastaaPoista
  6. Huippu postaus :Dd ihanaa juhannusta teille kans!

    VastaaPoista
  7. Nuutti on ihana<3! Ja sulla on paras blogi:)

    VastaaPoista
  8. Komea kukka-Nuutti ♡

    VastaaPoista
  9. Teillekki hyvät jussit! <3

    VastaaPoista
  10. Aivan ihania kuvia! Kukkapuska pukee Nuuttia erittäin hyvin. ;)

    Juhannustaiat olivat myös osa minun lapsuuttani ja on sitä kerran jos toisenkin tullut kukkia keräiltyä. Harmi vain, että olen todella huono näkemään unia.. En siis koskaan ole tulevaa puolisoani sikeän kuorsaukseni lomassa tavannut. :P Ehkä vielä joskus?

    Oikein hyvää juhannusta teille, muista kysyä Nuutilta näkyikö unikuvissa yhtäkään potentiaalista morsianta..! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos, nii mustaki ! ;)

      Voi eii, mä taas nään unia melkein aina ! Sä vissiin nukut niin sikeesti ettei aivot pelaa millään tasolla XD

      Myöhäiset kiitokset ja hei joo, pitääkin udella ;)

      Poista
  11. Ihania kuvia! :-D

    VastaaPoista
  12. Voe Nuudelsson! Niin ihana <3

    VastaaPoista
  13. voi tota ihanaa Nuuttia! ♥♥

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !