lauantai 18. heinäkuuta 2015

Elossa ollaan!

Apua, päivät kuluvat ihan kamalaa vauhtia. Astetta rankemman työviikon sekä siitä aiheutuneen yleisen uupumuksen johdosta Nuutti on saanut viettää melkoisen leppoisaa elämää. Päivät laitumella, illalla maastoon ja yöksi talliin nukkumaan. Olemme me pari kertaa kentälläkin pyörähtäneet - lähinnä tosin ihmettelemässä, että mitähän kummaa siellä teemme. Ei edes esteitä mailla halmeilla, pah...

Nuutti on ollut viime viikon hyppypuuhista ilmeisesti aivan yhtä fiiliksissä kuin meikäkin, sillä maastoreissuilla se on yrittänyt punkea itsensä väkisin joka ikiselle vastaan tuleelle maastoesteelle - tai mille tahansa niitä muistuttavalle. Hiekkatien loppua laukatessamme heppa on ottanut asiakseen hypätä erään poikittain tien pinnasta pilkistävän kiven yli ja karauttaa sen jälkeen eteen kahta kovemmin. Meillä on ollut niin hauskaa. Lisäksi yhtenä päivänä irtojuostessaan otus laukkasi varmaan 10 kierrosta pääty-ympyrällä, jotta pääsi loikkaamaan uralle, keskelle kentän lyhyttä sivua tippuneen oksanpätkän. Se säntäsi perimmäisestä kulmasta tukka tanassa, singahti risun yli ja kaarsi korvat töttöröllä uusintakierrokselle. En muista milloin pika-Nuudeli viimeksi olisi noin pikaisena juossut, mutta no, kai sitä voisi vähemmästäkin riemastua.

Video, jonka Susanna Niemi (@idasusannna) julkaisi



Ja niinhän se aina menee, että kamera on ihan muualla silloin kun tapahtuu. Lisäilin tähän nyt kuitenkin jokusen kuvan eräistä toisista vähän lamemmista irtoiluista muutaman viikon takaa, kun näitä eilen Photoshopin viimeinkin kuolleista noustua muokkailin.

Yleensähän se on lähinnä tätä.
Kunnes sitten vähän liidellään.
Peittäkääpä vaikka sormellanne ensin toinen puoli Nuutin naamasta, sitten toinen. Siinä ovat sopivasti ne siinä asuvat kaksi eri hevosta: suloinen malli-Nuudeli ja muulimainen mulkosilmä-Nuudeli.

Ensi viikolla olen taas maailman onnellisin kun saan Nuudelin lisäksi pitää huolen Usvasta ja Neppiksestä. Onneksi sain tällä viikolla tienattua itselleni töissä pari plussatuntia, jotka voin tarpeen vaatiessa käyttää, ettei joka päivä ihan sinne puolille öin menisi... ;) Mutta hei, kyllä, aktivoitumista on tiedossa. Tämä hetkisen horros nimittäin ei johtunut niinkään ajanpuutteesta (vaikka eipä sitä vapaata ihan kamalasti missään nimessä ole...), vaan tosiaan tuon Photarin temppuilusta. Kiitos ja kuitti, palaillaan mahdollisimman pian! Loppuun vielä matskua häshtägeillä #diippii ja #erittäinartsyy.


Kumpi muokkauksista toimii mielestäsi paremmin?

34 kommenttia:

  1. Voi kun on taas niin kivoja kuvia!:)

    VastaaPoista
  2. Ihanasti kirjotettu postaus<3 ja mun mielestä toi alempi kuva on kivempi vaikka molemmat kyllä o ihania!

    VastaaPoista
  3. ihana postaus ja hienoja kuvia! Nuutti on tosi kuvauksellinen hevonen. :)

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä toi alempi on parempi vaikka molemmat on kyllä hyviä! Voisitko tehdä jonkun postauksen kuvien muokkaamisesta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, olen muutaman tuollaisen joskus tehnytkin, mutta voisin kyllä taas ottaa uusiksi :)

      Poista
  5. Komia Nuutti <3

    VastaaPoista
  6. Ylempi kuva!:)

    VastaaPoista
  7. Alempi ehdottomasti!:) pitkään blogiasi jo seuranneena voin vain kehua upeita kuvia mitä blogistasi löytyy:) kivaa loppukesää sulle ja Nuudelille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanaa jos pidät! Mitä parasta kesän loppua sinulle myös :)

      Poista
  8. Hahha, ihana Nuutti! Milloin hyppäätte seuraavan kerran? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii, kiitos, niin se on! Seuraavaksi hyppäämme, noh... mahdollisimman pian ;)

      Poista
  9. Ai niin ja piti noista kahdesta viimeisestä kuvasta sanoa, että itse pidän enemmän alemman muokkauksesta. Todella hieno! <3

    VastaaPoista
  10. Mikä photari sulla on? Mun cs4 ei myöskään suostu aukeamaan... Valittaa, että levy on täynnä, vaikka kyllä tilaa pitäisi olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tohon ehkä tiedän ratkaisun! Kun käynnistät Photaria, niin paina ctrl+alt pohjaan. Pääset valitsemaan levyn, mille sovellus avautuu ja jos herjaa C-levyä, niin ehkäpä D toimii? Mun CS5 heittää vaan jotain ihan selittämätöntä erroria. Muutaman kerran on nyt onneksi auennut, toivottavasti ongelma poistui koneen puhdistuksen myötä lopullisesti...!

      Poista
  11. Sinun blogissa on aina tosi hienot kuvat :))

    VastaaPoista
  12. Mun mielestä tää alempi muokkaus on ehkä hiukan kivemman näköinen! :) Todella kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkäpä se tosiaan on tunnelmaltaan vähän enemmän sitä mitä hain :)

      Poista
  13. Musta tuo eka on kivempi kuva mut molemmat on kivoja :D

    VastaaPoista
  14. Voi Nuudeli kun se rakastaa niin hyppäämistä ♡ ;)

    VastaaPoista
  15. Ihana blogi<3! Löysin tämän eilen ja olen lukenut melkein kaikki vanhatkin postaukset.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, aikamoinen! Ihanaa kuitenkin jos tykkäät :) Tervetuloa seurailemaan!

      Poista
  16. Hassu Nuutti 😊 Eiks Neppis lähde Adan kanssa ponimeetinkiin?

    VastaaPoista
  17. Toka muokkaus parempi :))
    Millon tuut kuvaamaan meitä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! No kuule, vaikka heti jos vaan maksat laivan/lennot! ;)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !