lauantai 12. joulukuuta 2015

Joulukuun kahdestoista: elämäni emojeissa


WhatsApp, tuo jumalainen pikaviestisovellus, jota myös Nuutti muutama postaus sitten käytti. Jonka rinnalla perinteinen tekstiviestiominaisuus tuntuu suorastaan kivikautiselta; muistolta ajasta, jolloin emme vielä voineet olla varmoja siitä onko vastaanottaja lukenut viestimme tai kuvittaa kertomuksiamme toinen toistaan mahtavemmilla emojeilla. Emojien kautta on helppo kuvata oman elämän tunnetiloja sekä tapahtumia siinä missä kirjallinen ilmaisu ei tunnu riittävältä. Kaikilla WhatsAppin (tai minkä tahansa muun pikaviestisovelluksen) käyttäjillä on taatusti näihin pikkuruisiin kuvakkeisiin - tai ainakin osaan niistä - jonkinlainen suhde, ja välillä merkitys saattaa olla hyvinkin henkilökohtainen. Olenkin nyt koonnut tähän luukkuun joukon emojeita, joissa näen palan omaa elämääni. Pystyttekö samaistumaan?

Oma peilikuvani tallireissun jälkeen.

Ilmeeni silloin kun olemme Nuutin kanssa suoriutuneet kisaradalta hyvin pistein ja valmistaudumme palkintojenjakoon. Täysin pokerina.

Nuutti niinä päivinä kun se ei kuuntele lainkaan vaan painelee riiviönä täyttä häkää ympäri maita ja mantuja.

Silmäparini kun yritän kesken kouluradan pälyillä kentän reunalta löytyviä kirjaimia.

Tuleva mieheni, mr. Turban, ökyrikas sheikki jostakin Lähi-Idästä. Saa sitten rakennuttaa meisille tallin jos toisenkin.

Uskokaa tai älkää, hän se on: Nukkumattinen! Kuuluisa huligaani, joka heittelee hiekkaa niin viattomien ihmisten kuin eläintenkin silmiin.

Naamani joka ikisenä aamuna kun kello on vähemmän kuin 10. Tai kun huomaan Nuutin pistäneen säpäleiksi jonkun uusista loimistaan.

Kun tajuan keittiön tiskialtaassa lojuvan ison kasan tiskattavia astioita. No. Äkkiä tallille karkuun.

Meikäläinen käsi ojossa heti kun joku kysyy kenellä on nälkä.

Ja ilmeeni kun edellisen jälkeen sanotaan: "no en mä kyllä oikeestaan tänään ehi mäkkiin".

Sitten tulee tämä: harmistus.

Tätä emojia käytin kerran kun olin nähnyt painajaisunta jonka aikana kammottava manaaja oli hetkeä ennen heräämistäni tarrannut kiinni kuupastani.

Tältä näyttävät joka ikinen kerta vuoden ensimmäiset joulupiparini. Kauniin mustia.

Tuttu näky aina kun Nuutti ampuu matkaan täyttä pukkilaukkaa ja ilmavirta tarraa naamani mukaansa.

Ja kun se sitten viimein viskoo pilotin alas selästään ja juoksee yksin tallille, painelen minä perässä tähän malliin. Varmassa etukenossa.

Tätä kuvaa käytin joskus kun kerroin kavereille miten inhottavaa palaneiden jalkapohjien kanssa kävely oli. Ratsastamisestakaan ei jalustimien kanssa tullut yhtään mitään. Ei kannata edes kokeilla.

Meiksi vääntämässä selkälihaksia kesäkunto 2016 silmissäni kiiluen.

Kun Nuutti karkaa karsinasta pelkkä satulahuopa selässään. Sukatkin ovat jääneet talliin.

Nuutti kouluradan käyntiosuutta suorittamassa. Sulavasta passiaskelluksesta papereihin täysi 10.

Silloin kun homman nimi on: "se joka saa isoimman silmäluvun, aloittaa pelin", on oman nopanheittoni tulos tämä. Aina.

Istuva Nuutti.

Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä: vastaus kysymykseen "mitä Nuutti sinulle merkitsee?". No, käytännössä tätä:


Huomisessa luukussa luvassa mm. pieni arvonta! Muistutan edelleen, että kaikki tämän vuoden joulukalenteripostauksiin blogger-käyttäjällään tai sähköpostiosoitteensa kera kommentoineet osallistuvat vuoden lopulla/ensi vuoden alussa ylläripalkinnon arvontaan! Jos siis on sanottavaa, kannattaa suunsa ilman muuta avata nyt ;)

54 kommenttia:

  1. Haha! Nää oli kyllä hauskoja. Emojit kyllä kuvaa vaikka minkalaisia juttuja. :D

    VastaaPoista
  2. Ahhhah, voi elämä... :D viimeistään selkälihaksia tekevän valaan kodalla petti pokka!

    VastaaPoista
  3. oi tää oli hauska postaus :D en oo ikin nähny et joku olis tehny tälläsen mut super hauska !

    VastaaPoista
  4. Kivaa vaihtelua nämä sinun postaukset kun poikkeaa muiden bloggaajien tekemistä täysin :)

    VastaaPoista
  5. Hauska postaus! :) en ole muualla tämmöseeb törmännyt.

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtava postaus! Mun aamun piristys :)
    as0123@edu.turku.fi

    VastaaPoista
  7. Haha voin samaistua aika moneen! :D

    VastaaPoista
  8. Hahaha :D vähän hyviä!

    VastaaPoista
  9. Tosi hauska postaus! Tykkäsin :)

    VastaaPoista
  10. Siis en kestä, ihan sika hauskoja nää sun kalenteriluukut!! Tosi kiva, kun oot keksiny paljon tälläisiäjuttuja, mitä ei ole vielä muualla nähty (tai ainankaa mä en oo nähny :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, huippua jos oot tykänny lueskella! Kiitos! :D

      Poista
  11. Tämä oli hauska! Eniten nauratti kameli-Nuutti :D sä oot kyllä kekseliäs näiden postausten kanssa.

    VastaaPoista
  12. Hahah, tää oli hyvä! :D

    VastaaPoista
  13. No kyllä samastuin ja meinasin tikahtua nauruun! :-D Manaajapainajaista en onneksi ole nähnyt, mutta saan aina noppapelissä ykkösen (on ihme, miten niitä ykkösiä voi saada vaikka kuinka monta peräkkäin, jos tarkoitus olisi edetä kamalaa vauhtia maaliin - mutta kuutonen pompsahtaa heti, jos kuudella askeleella joutuu ruutuun, josta joutuu takaisin aloituspisteeseen!) ja naama näyttää kolmelta viivalta ihan joka aamu. Apina-emojit symboloivat mulle aina Jujua - tosin jos se käyttäytyy nätisti, upgreidaan sen pikkutiikeri-emojiksi. Nuppu on aina joko se valkoharmaa pystykorvapupu tai sympaattinen koala. Miehestä käytän tuota juoksevaa poikaa, koska hän kipittelee maratoneja. Turbaania ei hänellä ole, joten tuo vika kuvakin sopii meikäläisiin hyvin. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, nää sun vastaukset on aina vähintään yhtä naurattavia! Kipittelee maratoneja, haha, huh, aikamoinen kipittelijä! Ja niin totta muuten toi noppajuttu, ihan törkeetä miten aina voiki mennä sillee! Pirun Murphy ja Murphyn tyhmä laki...

      Poista
  14. Ihan mahtava postaus! Taas tuli naurettua oikein kunnolla :'D

    VastaaPoista
  15. Tää oli taas niin hauska postaus:D
    -janina

    VastaaPoista
  16. Repesin tuolle valas-kesäkuntokuvalle! :-P
    viivirty@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. jappinenminttu@gmail.com

    Tää oli hyvä postaus! Osa pätee täysin miun omaan elämään :D

    VastaaPoista
  18. tää oli hyvä :D lisäisin vielä sen huojentuneen ilmeen kun saapuu tallille ja näkee että hevosella on loimi a) päällä b) ehjä c) puhdas !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten, se ois pitäny olla mukana!! :D

      Poista
  19. Miten sä aina onnistutki tekeen päivän piristäviä postauksia! Taas kerran todella mahtava postaus :) Näitä on hauska lukea!

    VastaaPoista
  20. Hihih, sulla on kyllä ihan parhaita nää joulukalenterin luukut, joka päivä pitää käydä kyttäämässä josko olis jo tullut uusi luukku! :D
    Eniten kyllä samaistuin tuohon koulukirjainten vilkuiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii, ihanaa jos oot tykänny, kiitos! :) Haha, toi on kyl välil nii hankalaa ku pitää sniikisti yrittää vilkuilla ettei näytä iha pälliltä! Mul tulee tosta aina iha sama olo ku lunttais jossai koulun kokees vaik eihän toi oo yhtää sama asia....... :D

      Poista
  21. Haha, en kestä, ihan sairaan hyvä :'''D

    VastaaPoista
  22. Haha ihan mahtava postaus ! :D

    VastaaPoista
  23. Nää sun joulukalenterin postaukset ovat kyllä tosi piristäviä:)
    lauramariapykalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Löysin vasta tänään blogiisi, mutta pakko alkaa heti seurailla, sen verran hauskoja postauksia löytyi ainakin joulukalenterin luukuista. Hienoja kuvia myös! Ja itsekin joskus vihko(ja virtuaali)talleja harrastaneena tuli tosi nostalginen fiilis niitä käsittelevästä postauksesta. :) Hyvää joulunodotusta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva jos ovat kolahtaneet! Tervetuloa mukaan seurailemaan ja hyvää joulunodotusta sinulle myös! :)

      Poista
  25. Taas päivän myöhässä kommentoin kun ei aiemmin tähän postaukseen mulla suostunu lähettään kommenttia.. :p Oli vaan pakko tulla sanomaan, että tää postaus oli ihan mahtava! :''DD

    VastaaPoista
  26. Viimeinen kuva on niin totta! ;)
    Catri.trochel43@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Sä oot vaan loistava!! (tähän pari itkunauruhymiötä)

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !