torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukuun kolmas: mielenkiintoinen nimianalyysi


En tiedä onko kukaan teistä koskaan miettinyt mitä oman hevosen (tai koiran tai minkä tahansa muun) nimi tarkoittaa tai mistä se juontaa juurensa, mutta itse olen yli kahdeksan vuoden ajan yrittänyt kaivaa tietoa siitä onko Nuutin oikealle nimelle, Gastellolle, mahdollisesti jossakin kaukana jokin hieno merkitys. Jospa sen nimeä olisi aikanaan kantanut vaikkapa yksi antiikin Kreikan jumalista tai muista myyttisistä olennoista, tai jos se jollakin muinaisella kielellä tarkoittaisi rakkautta, onnea tai aarretta...

Vaan eipä löydy mitään tietoa moisesta. Googlen hakuun kun kirjoittaa "gastello", kysyy se ensimmäiseksi: "tarkoititko: castello". No en tarkoittanut, sehän on Nuutin entisen tallikaverin nimi! Ja juuston. Ja tarkoittaa italiaksi linnaa. Ihan helppo nakki. Hakutulosten läpi kahlattuani tiedän Gastellon puolestaan olevan mm. Venäjällä sijaitseva, syrjäinen kaupunki, jossa on tällä hetkellä kamalan kylmä, sekä ilmeisen harvinainen sukunimi. Kuvahaulla ruutuun lävähtää kasa venäläisen lentäjän, Nikolai Gastellon (uu, miltei sankarin sukua siis!), naamoja sekä puolialastomia naisia. Ja sitten siellä on Nuutti joukossa pällistelemässä. Gastelloista hienoin, tietenkin.

Näitä selaillessani löysin linkin eräälle nimianalyysejä tarjoavalle sivustolle. Eli anna nimesi niin kerromme kuka olet plaa, plaa. Nämähän ovat ihan hevonhumppaa ja höpö höpö juttuja, mutten millään voinut vastustaa kiusausta hakea analyysiä Nuutin nimellä. Ja siis... nyt kyllä osuivat niin hyvin yhteen tuon koneen turinat sekä hevosen luonne, että meikäläisen on ihan pakko näyttää teillekin!

"YOUR FIRST NAME OF GASTELLO MAKES YOU SPONTANEOUS AND VERSATILE, ENJOYING CONGENIAL ASSOCIATION, APPRECIATING THE FINER THINGS OF LIFE, AND LOVING TO TALK AND DEBATE."
Spontaani, monipuolinen, samanhenkisestä seurasta nauttiva juttelija... kyllä.

"YOU ARE STRONG WILLED AND SELF-SUFFICIENT, NOT DEPENDING ON OTHERS FOR ENCOURAGEMENT."
Voimakas tahto ja muiden mielipiteistä riippumaton itseriittoisuus, nämä ominaisuudet Nuutista todellakin löytyvät...! Herra Iso Ego...

"YOUR DESIRE FOR INDEPENDENCE AND FREEDOM MEANS THAT YOU SELDOM TOLERATE LIMITATIONS."
"Tahtosi olla itsenäinen ja vapaa tarkoittaa sitä, että harvoin siedät rajoitteita". Totta, totta, totta. Silloin kun Nuutti oikeasti päättää jotakin, sitä ei pysäytä kukaan tai mikään. Välillä hevonen on ihan kuriton ikilapsi, mutta silti pohjimmiltaan äärimmäisen kiltti ja sympaattinen pieni mammanpoika.

"ALTHOUGH YOU ARE NATURALLY HAPPY AND GENEROUS, YOU FAIL TO HOLD FRIENDSHIPS BECAUSE YOU ARE INCLINED TO BE TOO DOGMATIC, ARGUMENTATIVE, OR SARCASTIC."
"Vaikka olet luonnoltasi iloinen ja antelias, epäonnistut ystävyyssuhteiden ylläpitämisessä koska olet taipuvainen liikaan joustamattomuuteen, väittelynhaluisuuteen, tai sarkastisuuteen". Siis kuka on käynyt salaa kurkkimassa meidän puuhiamme Nuutin kanssa?! Syy miksi Nuutti ei aina tule toimeen kaikkien ratsastajien kanssa (tai siis... he eivät tule toimeen Nuutin kanssa, niin se pitää sanoa), on se, että Nuutti on tavattoman mukavuudenhaluinen ja osaa tästä syystä  toisinaan olla suorastaan hermoja raastavan hankala. Se ei koskaan anna mitään helpolla, saatika ilmaiseksi.

Nuutilla on vaatimustason kasvaessa usein tapana kysyä se iänikuinen "onko pakko?" ennen kuin viitsii kunnolla hommiin. Toisinaan tästä päästään yli - usein pienten kompromissien kautta - ilman sen suurempaa keskustelua, mutta toisinaan hevonen haastaa ratsastajan todelliseen tahtojen taistoon. Joku saattaa tällöin sortua vääriin ratkaisuihin (kuten itsekin välillä...) ja sitä kautta tulee isompia ongelmia. Tämä oli kenties sen "liian virtaisuuden" ohella toinen syy siihen, miksi Nuutti aikoinaan entisestä kodistaan myytiin.

"IN AN ARGUMENT, YOU USUALLY EMERGE THE VICTOR, BUT AT A COST."
"Väittelystä selviät tavallisesti voittajana, mutta silläkin on hintansa". Niin, Nuutti on aika kovapäinen. Minulla on edelleen roimasti opittavaa nimenomaan siinä, että vaadin kaiken aina loppuun saakka, ratsastan, enkä sorru vetokilpailuun, eli anna hevoselle helppoa tietä ulos sen valitsemasta ovesta. Pitää saada se unohtamaan se ovi ja jäämään luokse myö töitä tehdessä. Vaan minkä hinnan Nuutti sitten tästä "kinailustaan" joutuu maksamaan...? No, jaa-a, enpä tiedä. Tässähän sitä edelleen yhdessä sompaillaan. Monien muiden listalla Nuutti on se hevonen, jonka selkään ei hingu toista kertaa, mutta minulle se tulee aina olemaan se kaikista paras. Ihan sama mitä muut sanovat, Nuuttia etevämpää opettajaa ei ainakaan periksiantamattomuuden suhteen voisi toivoa...!

Ulkoisista seikoista tässä analyysissä mainittiin mm. mahdollinen edessä odotteleva hiustenlähtö. En tiedä oliko tuo vain hienovarainen tapa osoittaa sormella Nuutin ohutta hiuskuontaloa vai kenties vakavalla naamalla suoritettu ennustus, mutta toivon todella, ettei heppasen kuupasta lähde yhtäkään sortuvaa yhtään mihinkään - kalju paistaa ihan tarpeeksi jo ennestään...

"Minä mikään kalju ole, häntääkin on vaikka muille jakaa! Tulispa jo snögee..."

Tämä "Instant Name Analysis" löytyy osoitteesta www.kabalarians.com, tehkää ihmeessä itsekin ja katsokaa osuvatko teillä yhtä nappiin! Hömppää, mutta hauskaa, eikö?

20 kommenttia:

  1. Meidän pikku lyttynaama on kuuluisat ravurit -teemaisesta pentueesta ja kaikkien pentujen nimet ovat ravureiden nimiä :D Googlasin huvikseni sitten Classico Merett ravuria ja päädyin hevosen kotisivulle, siellä oli pätkä joka olisi voinut olla suoraan Elmon kuvailusta, "nopea, vahva ja iso".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siistiä! Toi kyllä jotenkin natsaa Elmolle toi nimi, makee!

      Poista
  2. hahaa sulla on niin hauska kirjoitustyyli! super juttu tää joulukalenteri, nauroin eiliselle luukulle ihan hulluna äsken :Dd

    VastaaPoista
  3. mielenkiintonen postaus, super kiva humpuukki, itse ainakin ihan innoissani jo etsin eri nimiä :D

    VastaaPoista
  4. Mun hepan nimi on Hemera enkä oo ennen aatellu ees sitä mut nyt googlasin ja se onki päivän jumalatar! Just hassua! :DD

    VastaaPoista
  5. Hei tää ei liity tähän postaukseen vaan aijempaan.. Miten oikein voi katsoa, että millä hakusanoilla omaan blogiin on löydetty kun olis niiin mielenkiintosta kattoo millä ihmiset on hakenu mun blogia :'D Osaatko yhtään neuvoo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggerissa haut näkee kun klikkailee Tilastot » Liikenteen lähteet (Lisää ») » Haun avainsanat :) Google Analytics on siinä mielessä parempi, että sen kautta hakusanoja näkee paljon laajemmin ja juurikin niitä yksittäisiä, jotka usein bloggerin omissa tilastoissa eivät pääse edes listoille saakka. En vain ole käyttänyt sitä vähään aikaan, niin en ihan muista mistä siltä nuo löysi. Sörkkimällä usein löytää aika hyvin! :)

      Poista
  6. Miten tuohon Indiedays blogiportaaliin voi liittyä? Voiko siihen liittyä ihan pelkät hevosblogitkin? Itselläni on hevos-/lifestyleblogi ja onko siinä mitään määritelmää, että kuinka paljon pitäis olla lukijoita, että saa siihen liittyä? Riittääkö päälle 200? Kiitos jos jaksoit vastata, olisi nimittäin kiva kuulua johonkin blogiportaaliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muista yhtään noita vaatimuksia, laita vaan rohkeasti viestiä sinne jos kiinnostaa :) Mähän en enää edes ko. portaaliin kuulu, mutta yhtäkkiä palkki tuonne vain tupsahti. Eivätkä vastaa viesteihini koskien sen poistamista...

      Poista
  7. Niin kivaa että teet joulukalenteria, tää on paras!!! :)

    VastaaPoista
  8. Tää oli kyllä tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  9. Mun hepalle osu kans kohdalleen aika hyvin.. <3 Regan.. <3

    VastaaPoista
  10. Kiva postaus!tää joulukalenteri on ollu ihan super hyvä idea👍osaat tehä niin erilaisia ja mielenkiintosia näistä!
    -janina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, tosi kiva jos olet tykännyt! :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !