keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Kojeita ja kapistuksia, vehkeitä ja vekottimia

Viimeinkin uusi kone! Tai no, uusi ja uusi, ainakin uudempi. Ja toimivampi. Saimme töihin tuliterät omput ja lunastin sitten tämän eläkkeelle jääneen Acerin itselleni. Aika hienoa kun ei tarvitse jokaisen sovelluksen ja sivun aukeamista odotella useita minuutteja (tai jopa kymmeniä...) vaan kaikki pelaa suhteellisen ok. Kirjoittaminenkin luonnistuu ilman, että näppäimiä pitää väkivalloin runnoa pohjasta läpi ja mikä parasta: masiina pysyy tolpillaan eikä edellisen tavoin vaadi nokkaunia puolen tunnin välein. Ah autuutta! Kyllä se toimiva laitteisto kuulkaa on ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta erittäin oleellinen asia!

Samaista hyvinvointia on kuluneina päivinä ja viikkoina edistänyt myös pieni materialismionnellisuus (vaikka sitä kuinka niin syntisenä tuntemuksena pidetäänkin, pah!). Kaikkialla on ihan hurjat alennusmyynnit ja niistä olen tehnyt tosi hyviä sekä ihan oikeasti tarpeellisia löytöjä. Pari viikkoa sitten tingin meille poikaystäväni luo uuden sängyn neljäsosalla sen alkuperäisestä hinnasta, ostin samaan pakettiin peitot sekä lakanat -80% ja viikkoa myöhemmin bongasin vielä 4 kpl tyynyjä yht. 10€, kun normaalihinnoilla olisin joutunut pulittamaan 120€. Mikä voitonriemuinen tunne! Tätä on nimittäin suunniteltu pitkään. Vanha vuode kun oli sellainen, että siihen kun hyppäsi niin sai olla onnellinen jos ei sojottavien jousien lävistämäksi joutunut.

Myös Nuutille on tarttunut mukaan kaikenlaista. Viime viikolla ostin sille tosiaan Micklemit sekä niihin ohjat, joista kummatkaan tosin eivät olleet alennuksessa, mutta jotenkin vain eksyivät ostoskoriin samalla kun hommasin halvalla mm. Oxymedin shampoota, erilaisia hoitoaineita sekä kutinasuihketta ötökkäkesän varalle. Huopia meillä toki on jo ennestään (koska huovat on ihania eikä niitä voi koskaan olla liikaa.....), mutta niitäkin löysin muutamalla hassulla kympillä neljä kappaletta. Lisäksi herra sai vähän vitamiineja sekä iisirehua (Racing Easy Now) kevään villeihin. Se sisältää magnesiumia ja tryptofaania, jotka ennaltaehkäisevät hermostuneisuutta. En tiedä vaikuttaako noihin "jee liikkuminen on kivaa!"-koikkaloikkiin juurikaan, mutta ehkä edes hitusen siihen yleiseen vireystilaan ja reagointiin tilanteissa, joissa hepalla rupeaa keittämään. Ehkä, toivottavasti? Välillä nimittäin on vähän sellainen tunne, ettei tiedä istuuko sitä hevosen vaiko tikittävän aikapommin päällä ja kun tätä nimeltä mainitsematonta pommia kuitenkin tytöt viikolla ratsastavat niin... suotavaa olisi, että sitä silloin myös vähän käyttäydyttäisiin. Sisko on jo saanut tuta yhdet äkkilähdöt (joista kommenttina oli: "mä oikeesti luulin et mä kuolen") sekä pukinkin, eläköön kevät ja elämä (ja viikonloppuna kurinpalautus)!

Eilen kierrellessä vastaan tuli myös pitkään hankintalistalla killunut nahkainen kouluvyö ja 195€:n tuotteelle jäi hintaa alennuksen jälkeen reilu satanen. Ja on muuten mukava! Masu sekä kainaloiden seutu on hepoilla herkkää aluetta ja koska tässä puuhassa kaikki on välillä pienestä kiinni, myös oikeanlaisella vyöllä on merkitystä. Toivottavasti Nuudeli arvostaa uutta ihanan pehmeää, anatomisesti muotoiltua pötkyläänsä!

Uusia ihanuuksia, mukaan lukien marmorikynnet

Itselleni olen löytänyt mm. ratsastuskengät (ovh. 89,90€, maksoin alle 20€) sekä liivin (tämäkin alkuperäiseltä hinnaltaan yli 80€ ja alennuksen jälkeen hintaa jäi reilut 20€) ja tänään tilasin saappaat. Pakkorako kun vanhat eivät enää mene jalkaan. Tai siis... kyllä ne ehkä hikisesti menevät, mutta puristavat niin, että jalat ovat kuoliossa muutaman minuutin jälkeen. Elän toivossa, että kalsarikauden jälkeen kiskominen (niin jalkaan kuin pois, joo, hieno idea omistaa kahdet vetoketjuttomat...) onnistuu vähän vähemmällä vaivalla, mutta jos ei niin... apua... sitten on pistettävä vähän isompaa vaihdetta silmään tämän lupaavasti välttävästi alkaneen "kohti kesäkuntoa"-projektin kanssa. Kyllä se kuulkaa niin on, että mikään ei kestä ikuisesti. Vielä muutama vuosi sitten saatoin syödä ihan mitä tahansa, ihan miten paljon tahansa, enkä koskaan lihonut, mutta toisin on nyt. Tähän väliin pieni ikäkriisi-itku, byää. Pientä mielihyvää pääsin kuitenkin tuntemaan kun tilattavat saappaat sentään piti ottaa pisimmällä ja kapeimmalla varrella, aivan kuten ennenkin. Huh, ehkä meikäläisellä onkin toivoa!

Hankintalistalla olisi vielä uusi kypärä, kesähanskat ja ehkä se remonttiturpis, mikäli sitä vielä päädymme kokeilemaan. Toistaiseksi Micklemit vaikuttavat lupaavilta, mutta muutaman ratsastuskerran jälkeen on hankala antaa luotettavaa arviota. Uskon kuitenkin, että posken vapautuminen kuolaimen takaa vaikuttaa aika lailla. Raportoin vielä tarkemmin kunhan saan enemmän tuntumaa! Kuolaintakin voisi tosiaan ehkä vähän miettiä, mutta ennen yhtäkään ostopäätöstä haluan päästä testailemaan mikä mahdollisesti voisi toimia. Tällä hetkellä mielessä ovat lähinnä Sprengerin Novocontactit ja NS Turtle Tactiot. Jos joku sellaiset omistaa ja on halukas lainaamaan testiin koossa 13,5 niin otan ilomielin vastaan! Mahdolliset postituskulut tottakai maksan.

Mikä tynkäkaula! Mielissään uusine suitsineen.

Nyt sitten loppukuu nuudelilla (ei sentään Nuudelilla) ja hernekeitolla! No ei kai. Kannattaa säästää niin pääsee sopivan tilaisuuden tullen tuhlaamaan sijoittamaan loistokohteisiin hyvillä mielin. Pakko vielä näin loppuun antaa erityiskiitos aurinkoisesta ja aidosti kiinnostuneesta palvelusta sekä Espoon, että Vantaan Hööksille! Meinaan laittaa palautetta myös suoraan myymälöihin, mutta pakko ihan näin julkisestikin kiittää. Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos enkä hyödy linkin klikkaamisesta mitään, eli huoletta voitte käydä kurkkimassa minkälaisia tarjouksia sen takana oikein piileskelee ;)

Oletteko te tehneet löytöjä kevään alennusmyynneistä?

14 kommenttia:

  1. Mielenkiinnosta kysyn, että millaiset saappaat ostit? Itselläni meni saappaista vetuketju kolmannen kerran rikki tällä viikolla ja saappaat ovat muutenkin jo siinä kunnossa, etten enää taida yrittää vetskaria korjata, vaan hommaan uudet.. kalliit hinnat vain itkettävät jo valmiiksi näin opiskelijan budjetilla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mountain Horsen Sovereign High Riderit ostin :) Olivat viime viikolla alennuksessa 300€ niin oli pakko ostaa vaikka aiemmin oon tiukasti pysyny Königseissä. Noista oon kyllä kuullu hyvää niin toivottavasti nyt jokusen vuoden palvelevat!

      Poista
  2. Mä ostin mun uudelle hevoselle loimia ja huopia Hööksin alesta 💙 Se on sopivasti niin pieni, että käyttää 135cm loimia ja niitähän yleensä alennuslaareissa riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo-o, on kyllä hyvä koko! Mäkin aina kun pengon loimia niin harmittelen, että ne on pääasiassa kokoa 115-135 :D

      Poista
  3. Ai että, melkein käsin koskettelin sun materialismi onnellisuutta :'D on niin ihanaa saada ostettua uusia asioita ja vielä hyvillä hinnoilla! Olisipa itselläkin mahdollisuus shoppailuun... Tällä hetkellä vain rahatilanne estää kaiken. Toivotaan, että siihen olisi tulossa muutos pian! :)

    Pennin pyörittäjä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Mullakin noi taloudelliset resurssit vähän tätä harrastusta rajoittavat, mutta onneksi välillä on varaa irroittaa :)

      Poista
  4. Ootte nätti pari Nuutin kanssa 💗 Tää on melkeimpä ainoo blogi mistä jaksan aina lukee kaikki postaukset ku kirjotat niin hyvin! Mä ostin eilen mun ponille riimun alesta kun oli just oikeen värinen semmonen minttu 😊

    VastaaPoista
  5. Mistä sait noin hyvät sänkytarjoukset? Itekkin pitäis varmaan uusia sänky kaikkine härpäkkeineen ja se ei tosiaan halvalta operaatiolta vaikuta :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maskusta! Oon kyllä kattonu et muissakin huonekaluliikkeissä on ollu melkosia tarjouksia, kannattaa käydä kiertelemässä! Normihinnoilla toi munki setti (sänky, peitot, tyynyt, lakanat) ois maksanu yli 2000€, mutta alennusten ansiosta loppusumma oli ehkä n. 600? Että ihan kiva :D

      Poista
  6. Kivoja löytöjä oot tehny!

    VastaaPoista
  7. Hyvä postaus! Itse löysin alennusmyynneistä tosi kivan ja mukavan takin ja valkoisen paidan. :) Muuta en oikein vaatepuolelta ostanut, kun tuppaa minulla olemaan jo vähän liikaakin vaatteita kaapeissa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi, munki pitäis joku takki hommata! Tai no... pitäis ja pitäis, vaatteita tosiaan on mullakin ihan liikaa jo ennestään, mutta ikinä ei silti löydy päällepantavaa... :D

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !