keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Rauhatonta suuta kannattaa kuunnella

Kun Nuutti 10 vuotta sitten saapui, kohtasin lyhyessä ajassa monia sellaisia ongelmia, joita en ratsastajana ollut koskaan ennen samassa mittakaavassa ratkonut. Hevonen oli vähän villi, nopea ja sille tuulelle sattuessaan vahva kuin sotanorsu, mutta samaan aikaan sen verran herkkä, että monesti sain siltä noottia mm. äkkilähdöissä jälkeen jääneestä kädestä tai horjahtaneesta istunnasta. Esteillä se antoi anteeksi melkein kaiken, mutta vauhdin suhteen minulla ei ollut sananvaltaa. Muutamasti petti rattikin kun hetkeksi herpaannuin ja seuraavana vuorossa olleen esteen sijasta Nuutti paineli sujuvasti sille minkä oli ensimmäisenä katseellaan kiinnittänyt. "Ei hyvää päivää", totesi eräs valmentajakin. "Ainakin se haluaa hypätä".

Vaikka työmaata riitti esteilläkin, suurimmat vaikeudet sijaitsivat sileän puolella. Nuutin suu oli levoton, se tunki kieltään kuolaimen päälle ja ulos suusta, enkä ensimmäisten vuosien aikana saanut siihen rehellistä kontaktia lainkaan. Välillä hevonen liikkui pitkiä aikoja suu ammollaan, vaikka yritin parhaani mukaan pitää käden niin kevyenä kuin suinkin osasin enkä koskaan repinyt tai riuhtonut. Päivät läpeensä mietin miksi en vain saa hevosta rentoutumaan, mutta kaiken sen itsensä soimaamisen keskellä oli jollakin tapaa "lohduttavaa" huomata, että Nuutti liikkui melko lailla samalla tavalla myös muiden - rautaisten ammattilaistenkin - alla. Samaan aikaan harmitti, ettei ratkaisu ollutkaan niin vain käden ulottuvilla, sillä usein oman toiminnan työstäminen ainakin lähtökohtaisesti on helpompaa kuin toisen, eri kieltä puhuvan olennon viestien tulkitseminen.

Rakas kakkasukka. Kaikki kuvat viime lauantailta.

Koska hevonen oli vastikään eläinlääkärin toimesta tutkittu ja terveeksi todettu sekä pian saapumisensa jälkeen myös hammashuollettu, satulat tsekattu jne. jne., alkoi monille tuttu kuolainrumba. Kuparirolleria, matokuolainta, kimblewickiä, pessoaa, baucheria, fullcheekiä, pelhamia, niveltä ja kolmipalaa; paksuna, ohuena, teräksisenä, messinkisenä, kumisena... kaikkea maan ja taivaan väliltä. Osasta Nuutti otti nokkiinsa heti kättelyssä, osan kanssa hallittavuus ei etenkään esteillä pelittänyt. Tehtiin paljon hommia sileällä, hypättiin vain pieniä ja metsästettiin parempaa yhteisymmärrysä pitkään pääosin kumisen baby pelhamin (deltaohjalla) kanssa. Suitsia vaihdeltiin tavallisten enkkujen sekä meksikolaisten välillä, mutta lopulta päädyimme ensin mainittuihin puhtaasti paremman kontrollin turvaamiseksi, sillä niiden kanssa kieli pysyi paremmin omalla paikallaan. Vuosien varrella kuolain on vaihtunut keskipaksuun, normaaliin nivelkuolaimeen, hallittavuus parantunut potenssiin miljoona ja suu kokonaisvaltaisesti toimivamman yhteistyön sekä tietenkin sen rehellisen peräänannon johdosta rauhoittunut hirmuisen paljon. Toisinaan mennään kuolaimettakin.

Toissa sunnuntain ratsastukset kuitenkin menivät niin päin puuta, että rupesin Kukan kanssa ääneen pohtimaan vaihtoehtoja kuolaimelle ja/tai suitsitukselle. Rauhaton suu voi toki aina viestiä myös laajemmasta ongelmasta ja olla merkki mm. epäsopivasta satulasta, kipeästä niskasta tai ihan mistä tahansa muusta (ota näistä nyt selvää...), mutta koska Nuutti kuitenkin on vuosien aikana eri eläinlääkäreiden toimesta tutkittu kymmeniä, kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja (myös mm. skintigrafialla) ja säännöllisesti raspattu - sekä toki väittäisin tuntevani hevosen melko hyvin -  eikä suu koskaan ole muuttunut kuin parempaan suuntaan, "haluan uskoa" ongelman ainakin tällaisenaan paikantuvan nimenomaan itse suun alueelle. Monet ovat myös todenneet, että käytös voi olla myös vanha, päälle jäänyt tapa, sillä hevosellahan tunnetusti on pitkä kipumuisti ja se saattaa jatkaa oireilua myös itse aiheuttajan poistuttua. Vrt. esim. imppaus, jota on erittäin vaikea kitkeä pois kun hevonen kerran on sen oppinut.

"Äidin mielestä oon tosi hieno poika ja kehittynyt tosi hirveesti mutta en aina sitä helpolla päästä."

Vaikka aina toitotetaan, ettei ole olemassa vaikeasuisia hevosia vaan ainoastaan huonoja ratsastajia, niin ei se ehkä ihan niinkään mene. Ihminen saa aikaan paljon, mutta myös hevoset ovat yksilöitä ja niiden suissa on eroja. Osalle eivät sovi kuolaimet lainkaan, eikä siihen kaikkien kohdalla edes löydetä mitään varsinaista syytä (kuten suun ahtaus tmv.). Eikä kaikki tosiaan edes johdu suusta, vaan kenties ihan jostakin muusta. Toki on aina mahdollista - jos ei hevosen historiaa tunne - että se on joskus aikaisemmassa elämänsä vaiheessa ratsastettu väärin, mutta sanon vain, että kaikki on mahdollista eikä maailma tässäkään kohtaa ole mustavalkoinen. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö epäkohtiin voi ja pidä puuttua, mutta toisinaan me hevosihmiset osaamme olla melko julmia. Toisten lyttääminen on enemmän sääntö kuin poikkeus eikä vaikeuksista yleisen tuomitsemisen pelossa välttämättä ole helppo avautua. Vaikka on totta, että hyvinkin usein vika löytyy satulan päältä, pitäisi meidän eteenpäin päästäksemme pystyä puhumaan ongelmista niiden oikeilla nimillä. Monet hankaluudet esimerkiksi juurikin suun kanssa tuntuvat edelleen olevan vähän vaiettu aihe, jolta yhä tänäkin päivänä joko tiedostaen tai tiedostamatta tahdotaan ummistaa silmät, vaikka kehittyäkseen ratsastajan on pakko kyetä katsomaan peiliin. Oli vika sitten omassa ratsastuksessa, varustuksessa tai missä ikinä, olemme hevoselle velkaa oman nöyryytemme.

Mistä puheen ollen nyt sitten päädyinkin uudelleen miettimään meidän varustustamme. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö päivittäin miettisi myös omaa ratsastustani, sillä sitä todella mietin. Jatkuvasti. Tiedän olevani vasta taapero matkalla taitavaksi, mutta olen hyvin itsekriittinen ja todella haluan ymmärtää hevosta kuin hevosta. Enää Nuutti ei kisko kättä vastaan vaan on yleisesti ottaen hyvinkin pehmeä edestä, mutta "mukeltelee" edelleen jonkun verran. Käynnissä eniten, ravissa ja laukassa harvakseltaan, joskin jännittyessään saattaa olla levottomampi. Kuolaimetta toimii moitteettomasti, mutta suu on melko lailla samanlainen myös niiden kanssa. Vaahtoa tulee sekä suukapulan kanssa että ilman aika sopivasti - runsaasti, muttei liikaa. Erilaisista ratkaisuista keskustellessamme Kukka kertoi, että eräällä ratsastuskoulun hevosella oli vaihdettu remonttiturpikseen hieman samankaltaisten hankaluuksien vuoksi ja se oli tuonut ratkaisun epätasaisuuteen. Että kokeillaanko mitä tapahtuu jos yläturpahihnan jättää iiihan löysälle ja alaturpiksen kiinnittää normaalisti, jolloin vaikutus on vähän sinne suuntaan.

No, viime viikonloppuna sitten kokeiltiin ja jos päivänselvä ero oikeasti johtui yhdestä kerpeleen yläturpiksesta niin... voihan kehveli! Sitä ei meidän suitsissamme edes saa tiukalle, minkä vuoksi se on aina pidetty viimeisessä reiässä, jolloin väliin menee useampi sormi. Alaturpiksellakaan ei ole koskaan hevosta ruttuun kiskottu, vaikka osa vierailevista valmentajista sekä sivustaseuraajista niin on neuvonutkin. Sorry, ei kuulu meidän tapoihin. Kokonaan ilman turparemeleitä Nuudeli on hmm... ihan ok, toimii kyllä, mutta esim. vapain ohjin kävellessään saattaa hölskyttää päätä. En tiedä sitten liikkuuko kuolain liikaa (?) kun ei muuten näin tee, mutta oli miten oli, koko viikonlopun ajan Nuutti oli aivan mahtava! Ratsastin vähän tunnustellen, annoin hevosen itse hakeutua mukavaan muotoon ja hetkittäin otin sitä lyhyemmälle kaulalle. Suu kyllä eli, mutta sivusta seuranneen Kukan mukaan se näytti enemmänkin sellaiselta mutustelulta. Ja oikealla tavalla elävä suuhan on juuri se mihin pitää pyrkiä. Tuntuma oli koko ratsastuksen ajan tasainen ja miellyttävä.

Järkyttävä könötys, arh...

Tietenkin pitää muistaa, että kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä ja voi olla, että Nuutti yksinkertaisesti vain oli viikonloppuna tosi motivoitunut (mitä se usein kyllä on), mutta katsotaan ja ihmetellään. Kavereiden kanssa juteltuani päädyin miettimään remonttiturparemmiä sekä erittäin hevosystävällisiksi suunniteltuja Micklem-suitsia, kuten myös mahdollisesti uutta kierrosta erilaisten kuolainten kanssa ja kuinka ollakaan heti seuraavana päivänä löysin itseni Hööksistä. Kumma juttu. Suunnitelmiin kuului muutaman viikon ajan testailla miltä tämä löysä yläturpis + normi alaturpis combo vaikuttaa, mutta hätähousu kun olen niin nyt on Micklemit hommattu. Eivät kyllä ulkoisesti miellytä (olen niiiiin vanhanaikainen ja klassisen enkkusuitsituksen kannattaja, byää...), mutta kysytään mitä heppanen niistä tuumaa. Samalla reissulla tuli hommattua vähän (...) kaikkea muutakin, mutta ehkä niistä lisää sitten myöhemmin.


Kaikki kuvat taas © Kukka, kiitos!
Oletteko te työskennelleet suustaan haastavan hevosen kanssa? Millä tavoin ja minkälaisella varustuksella olette pyrkineet/päässeet ongelmia ratkomaan?

20 kommenttia:

  1. Mun poni heittelee päätä ratsastaessa. Ei ole kipeä mistään, joten päätettiin kokeilla erilaisia suitsia ja kuolaimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, toivottavasti löydätte ratkaisun pulmaan!

      Poista
  2. Mun hevonen kuulostaa ihan samalta. On nyt tutkittu viimeisen kuukauden aikana 2 krt eri klinikalla ja satula topattu sopivaksi, mutta edelleen kiskoo ohjia ja "pukittaa" heti jos ottaa voimakkaammin kiinni. En tiedä onko vaan niin herkkä myös, kun välillä menee ihan hyvin. Lohduttaa lukea, että muilla on ollut samoja ongelmia. Ehkä ne meilläkin vielä helpottaa!

    Nuutti on kyllä söötti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta tuo ohjien kiskominen ja protestipukittelu. Jos kyse on yksinkertaisesti herkkyydestä niin ei siinä auta kuin kärsivällisyys vain. Toivottavasti teilläkin tosiaan jää tuo taakse jossakin vaiheessa, tsemppiä! :)

      Poista
  3. Mun uuden hepan kanssa oli alkuun tosi paljon ongelmia suun ja kuolainten kanssa. Se ei halunnu mennä tasaisella tuntumalla, välillä saattoi purra vähän kuolaimeen kiinni, mutta toisaalta ei kestä yhtään pidempiaikaista selkeämpää ohjastuntumaakaan, vaan lähtee siitä sitten kiihdyttämään. Testailin eri paksuisia ja mallisia kolmipaloja ja sitten laitoin sprengerin D renkaalla olevat muotoillut kolmipalat, jotka toimivat ihan hyvin alkuun verrattuna muihin kuolaimiin. Kuitenkin jonkin ajan päästä muuttui taas tosi oudoksi suusta ja päätin tutkituttaa sen suun. Sieltä löytyi vähän haavaa "kuolainkuopasta" ja lääkäri totesi että tällä on melko matala kitalaki ja muutenkin pieni suu. Suositteli ohutta kuolainta tai kuolaimetta menoa. Menin hetken aikaa hanckamorella, niin että suu sai parantua ja sitten testasin ohuemman kolmipalan, mutta lopetin ratsastuksen kesken, kun huomasi ettei tuntunut ollenkaan hepasta hyvältä.

    Sitten 2 kaveria tallilta suositteli samaa kuolainta, joka on suunniteltu matalaan kitalakeen ja on muutenkin pehmeä ja mukava kuolain, eli NS Turtle Top with Flex. Testasin kuolainta enkä voinut uskoa miten hyvin hevonen alusta asti liikkui, kaikki ongelmat hävisi kokonaan! Kuolain samantien tilaukseen ja nyt heppa liikkuu oikein hyvin :) Tämä kuolain vähentää painetta kitalakeen, hampaisiin sekä kieleen. Niin ainakin meille näyttäisi siltä, että ratkaisu löytyi tästä! :)

    robotunicornsattack.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kuulostaapa hyvältä! Pitää ehdottomasti lisätä testattavien listalle ja katsoa toimisiko meilläkin, kiitos tästä vinkistä! :)

      Poista
  4. Viisasta tekstiä! Omakin mullikka oli aluksi vaikea suustaan, mutta tasoittunut viiden vuoden aikana hurjasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi mukava kuulla, kummasti sitä kyllä ajan kanssa toinen toisistaan oppii :)

      Poista
  5. Mittaatko tuon parin sormen turvan päältä päällekäin vai muualta?

    VastaaPoista
  6. Huippuhyvä teksti! :) Itse painin jatkuvasti samojen ongelmien kanssa, mutta vuosien varrella ollaan kai menty parempaan. En tiedä loppuuko tuo ikinä, mutta ainakin olen parhaani tehnyt. Helpottavaa kuulla, että en ole yksin ongelman kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä kyllä turhauttaa kun tietää tuon vaihtoehdon, ettei tavasta koskaan kokonaan pääse pois. Mutta ei auta kuin yrittää vain. Toivottavasti teilläkin vielä helpottaa, vaikka pienin askelin :) Tsemppiä!

      Poista
  7. Minä en kyllä mitään könötystä näe, kaunista ratsastusta vain. :)

    Hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos :) Kiva jos pidit!

      Poista
  8. Omalla levottomalla toimii parhaiten vähän vaihdellen meksiko- ja remonttiturpahihna ja sprengerin kk ultra kolmipala. Kuolaimia on myös kokeiltu vähän sitä ja tätä, paras on aina vaan ollut tuo sprenger tutein varustettuna. Silloin tällöin käytössä on suora kumikuolain nova, jolla on aika kiva, mutta tätä ei käytetä paljon, koska ei ole sallittu kisoissa. Joskus tuntuu tarvitsevan puomi-/estetyöhön vähän enemmän vipua niin siihen löytyykin kaapista sprengerin dynamic rs oliivikolmipala, jolla on ihan hyvä, muttei sovellu jatkuvaan sileäntyöhön. Melkoista säätämistä kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuolainvinkistä, pitää tuokin lisätä kokeiltavien joukkoon! :) Vähän säätämiseltä tämä kyllä tosiaan välillä tuntuu, mutta mitäpä sitä ei rakkaan turpaeläimen eteen tekisi...

      Poista
    2. Niinpä :D päätinkin tehdä tästä itsekin ihan kokonaisen postauksen, jonka saan toivottavasti ulos tänään taikka huomenna.

      Poista
  9. Hyvä postaus! Tuo viimeinen kuva oli tosi ihana <3

    VastaaPoista
  10. Hoitohevoseni inhoaa kuolainta menneisyytensä takia. Heittää kieltä päälle, puree kiinni, nakkelee niskojaan, jännittyy ja säikkyy kaikkea. Vaihdettiin kuolaimettomaan ja avot! suurin osa ongelmista loppui. Tietenkjin myös muulla tapaa treenattiin mm. hakemalla kivoja kokemuksia kentällä (stressaa myös kenttää menneisyyden vuoksi...). Mutta suurin ero, minkä huomasin heti oli se, että maastossa hevonen ei enää säikkynyt mörköjä, kun meni kuolaimettomalla. En tiedä, mistä se johtuu. Kai kuolain vain stressasi siellä suussa niin, että kaikki oli jännää. Mene ja tiedä, mutta pääasia, että heppa on tyytyväinen :)

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !