perjantai 10. helmikuuta 2017

Vuosi 2016 puhelinkuvissa, osa 2


1. Venla juhannuksen jälkimainingeissa. 2. Pienessä kohmeessa oli hyvä herätä ruttusammakon höpinöihin. 3. Tien päällä. Tästä tuli mieleen, että olettekos kuulleet tarinaa, jonka mukaan Aino Acktén esittämä Suomen kielen lause "aja hiljaa sillalla" olisi voittanut maailman kauneimman lauseen palkinnon Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900? Mahtaakohan olla totta, vedenpitävää tietoa en pikaisella googletuksella löytänyt. 4. Rosan aamupalapalvelu! Oltiin melkein koko kesä kahdestaan officella, semisti rentsii! 
1. Aika kiva kun on lounasravintola duunipaikkaa vastapäätä. 2. Meidän officevahti Badiii  3. Iilimatoset työssään! Saatiin taas monta ponia oireettomaksi ihottuman suhteen, sweet! 4. Nuutin entiset karsinanaapurit: pari pupua sekä possuneitoset Olivia ja Miss Piggy.
1. Yksi kesän söpöimmistä hoidettavista! Tuitelis tui  2. Uudet kynnet! Onni on työkaveri, joka näitä värkkäilee. 3. & 4. Suomen suven tavallisin säätila. Lämmintä oli silti! ... ja hetken kuluttua sitten jo ukkostikin. Tulipas ikävä kesää...
1. Me love my nails  2. Ei ihan Starbucksii mut ok silti. 3. Kesän hittiruoka (koska en muuta osaa jaksanut tehdä.) 4. Banneri tekosillaan, mutta viimeisiään vetelevä kone sekä kaatuileva Photoshoppi tekivät projektista jälleen kerran astetta työläämmän.
1. Jädelöllä Helsingin laitamilla. Mustikkaa ja suklaata, mmm! 2. Brunssi työporukan kesken, not bad. 3. Päiväuniltaan juuri herännyt pikku-Rico ja hänen lelunsa 4. Mikkelin kovimmat Pokemonien metsästäjät.
1. Mikkelin oma Tylypahka. On muuten komea myös sisältä! 2. Pikku-apulainen työn touhussa. Nana  3. Ja ilut hommissa taas, sormi havainnollistamassa mölliköiden kokoa. 4. Alias siskon kanssa on aina yhtä hupaisaa. Lisäilkää Snapissa: susannaniemi!
1. Vatukoita omasta (tai no mökin) pensaasta, parhautta! 2. Pokestoppi hautuumaalla, ok...? 3. Yritin kuvata kaunista auringonlaskua, mutta eihän siitä mitään tullut. Huomatkaa meikän ihana marmorikuori by Happy Plugs 4. Sairaalassa koska jalka.
1. Kesäpäivien viettoa duuniporukalla! Paras puuhailta alkaa tietenkin sushilla. 2. Ennen Escape Roomia käytiin pikku drinksuilla. 3. Sitten Altaalla vähän arskaa. Heinäkuu hellii  4. Boyssit ottamassa lepiä pakussa koska rankka elämä.
1. Okei mä haluan kesän NYT! (En oikeesti ihan nyt, mutta kohta nyt.) 2. Pastorissa illallisella, ruoka oli ihan taivaallista! 3. Rosa halusi lisätä Instaan kuvan ja pähkäili kuvatekstiä. Yritin auttaa, muttei kuulemma kelvannut... 4. Porukalla poikaystävän mökillä nauttimassa vesileikeistä, lämmöstä ja itikoista. Vuosisadan traumat kun Anniinalla oli aamulla punkki kädessä.
1. Joo, kaksi lehmää. Sanoin sen ennen kuin kukaan muu ehtii. 2. Ymmi tukka taas silmillä oppimassa temppuja vanhan kodin pihalla hetki ennen muuttoa. 3. Joskus kersoina harrastimme Anniinan kanssa kirjeenvaihtoa ja tämä löytyi laatikoiden kätköistä. Jäänyt jostakin syystä hyvät vitsit lähettämättä! 4. Muistatteko nämä örvelöt? Meikän lemppariötökät Toy Storissa. Näiltä ne hevosten näkemät kuuluisat pienet, vihreät miehet varmaan näyttää!
1. Muuttolaatikoita pakatessa löytyi myös tämä lehti vuodelta 1993. Kansikuvatyttö pienestä pitäen. 2. Kesän kohokohtia. Ja mikä pettymys kun sieltä aina kuoriutui joku matomatala. 3. Ihana ilta. Veronikan ja Bobin kanssa ulkoilemassa elokuisena iltana. 4. "Minulla lelu on. Leikitään."
Kaikki kuvat päivältä, josta tuli yksi elämäni parhaista. Kuukausien laidunloma ja rennot kävelylenkit olivat tuottaneet tulosta ja saimme luvan alkaa ravailemaan. Se onnen määrä oli täysin käsittämätön
1. Simppa mietteliäänä: "kuka sä oot ja miksi siinä istut?" 2. Tallimatkalla bongattiin siskon kanssa auringonkukkia! Miljuuuunittain auringonkukkia. Oli pakko pysähtyä kuvaamaan. 3. Tätä näkymää on ikävä... 4. Toimistokoira Ricocococo.
1. Hei mamman rakas 2. Matkalla Mikkelistä Espooseen siskon rippijuhliin. Ja olkaahan huoleti, en harrasta liikenteen vaarantamista kuvaamalla kun ajan - kaikki nämä tiekuvat on otettu pelkääjän paikalta! 3. Naimalupa saatu! Sisko 4. Rippijuhlaherkuista ei ole kuvaa (vaikka mielestäni kyllä otin?! Ehkä se oli Snäppiin), mutta viikko töissä alkoi samalla linjalla. Tuo keskimmäinen kakku oli niiiiin herkkua!
1. Pohtimassa elämää ja kamppailemassa vaikeiden valintojen kanssa. 2. Kun sitten syyskuussa tuli varmuus: tämä on meidän uusi kotitallimme. 3. Nessi ja bossi asuntoauton kimpussa. Tiputteli huollon jälkeen öljyä ja arvottiin voinko lähteä sillä reissuun vai pitääkö ajaa suoraan huoltoon. 4. Mmmm, itse tehtyä pitsaa! Kyllä kelpaa täydelliselle pohjalle (made by Anniina) rakennella.
1. Ja taas. Mikkelin ja Espoon väliä tuli kyllä ajettua ihan kiitettävästi. Ja tulee toki edelleen. 2. Kirpeänä syysaamuna, ihanat auringonsäteet... 3. Imelää. 4. Ystäväni lörppäposki-Oliver
1. Marshall on pop! Tai ehkä ennemminkin rock. 2. Juhlistamassa siskon ripiltä pääsyä isän puolen sukulaisten kanssa hieman jälkijunassa. 3. Tuplatreffeillä. 4. HIHS:in Expo-alueella himoitsin näitä huopia kun sopivasti Nuutin nimi G:llä alkaa. Melkein jo sorruin, mutta pidin kuin pidinkin itseni sitten ruodussa.
1. Niin se HIHS! Yksi syksyn kohokohdista. Kameraa en kantanut mukana, joten tässä melkein kaikki sieltä räpsimäni kuvat. 2. Riikka meidän rataryhmästä kärrää joka vuosi paikalle melkoisen määrän mässättävää, voitte varmaan uskoa, että menevät kuin kuumille kiville. 3. Hiihtää voi myös sisätiloissa ja ilman lunta. Tai no, ainakin melkein... 4. Welcome to Helskinki. Pikku moga käynyt kylttien kanssa, hupsis!
1. Viimeiset kerrat ovat aina vaikeita. Tässä ollaan ajelemassa hakemaan Nuuttia sen entiseltä kotitallilta kukonlaulun aikaan. 2. Heppa perässä ja matka kohti uutta elämää. 3. Pienestä tuli cityponi 4. Pezi nauttimassa hoidosta solariumin alla, kyllä kelpaa!
1. Kun talvi yllättää autoilijan, onni on veli joka vaihtaa nastarenkaat alle käden käänteessä (ja pesee auton samalla)! Vähän jännitti ajaa kesäkumeilla kun yhtäkkiä tulla tupsahti 15 cm lunta... 2. Poikaystävän synttärilahja: värimato! 3. Nuusku reippaana poikana lähdössä kävelylle marraskuisena iltana. 4. Hyvää synttäripäivää minä!
1. Hommissa oltu, niin kilttinä ja hienona  2. Pieni höntti hörökorva joulun alla. 3. Vuoden viimeinen päivä. Maassa rauha ja hepat vielä ulkosalla. 4. Keskiyön väriloistoa Mikkelin taivaalla, hei hei 2016!

Kiinnostaisiko tiirailla tällä tavalla yhteen koottuja puhelinkuvia jatkossakin, ehkä muutaan kuukauden välein? Vai kenties usemmin? Harvemmin?
Sana on vapaa!

12 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Tuli ikävä kesää...<3 Tuo maailmanpyörä kuva oli todella onnistunut! Itseäni ainakin kiinnostaisi vielä katsella noita puhelinkuvia vaikka muutaman viikon välein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Tosi kiva kuulla, kiitos! :)

      Poista
  2. puhelinkuvapostaukset on kivoja vähän useammin niin ei tule niin paljoa kuvia katsottavaksi kerralla, ei meinaa jaksaa lukea postausta loppuun asti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän! Pitää tosiaan vastaisuudessa jakaa nämä vähän useampiin osiin pitkin vuotta niin ei tule yliannostusta :D

      Poista
  3. Tällaiset postaukset voisivat olla kivoja vaikka kuukausittain tai korkeintaan muutaman välein! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, pitää toteutella! :)

      Poista
  4. Tee kuukausittain? Nää on kivoi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, pistetään harkintaan! :)

      Poista
  5. joo kiinnostais! Tää oli tosi kiva ja söpö Nudeli ja koirulit ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Hihi, he ovat kyllä ❤️

      Poista
  6. Mun mielestä puhelinkuvapostaukset on parhaita! Niissä on ihan oma tunnelma, koska puhelin on yleensä kaikkialla mukana missä järkkäri ei oo. Saa pieniä arkisia juttuja ikuistettua oikealla hetkellä. Lisää näitä ja useemmin :) Tää on kyllä yks mun ihan lempiblogi, sulla on niin huippu kirjotustyyli! Kaikkea hyvää sulle ja Nuutille❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla ♥ Ihan totta puhut, mäkin tykkään puhelinkuvia juurikin tuosta syystä katsella! :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !